Äijiä etsimässä yms

Torstaina oli sitten vaihteeksi hakutreenit, nyt ihan uudessa paikassa. Hiskille otettiin neljä äijää: molemmissa kulmissa maalimies hajunhakuna. Nämä menivät aivan hyvin, toisesta ukosta tosin haju piti hakea aivan vierestä, tai oikeastaan yläpuolelta, kun oli raukka pudonnut semmoiseen isoon kuoppaan. Molemmat maalimiehet siirtyivät sitten Hiskin näkemättä eteenpäin takarajalla noin 50 metriä. Ensin lähetin Hiskin oikealle, se eteni suoraan ja löysi heti maastopressuun kääriytyneen ukon ison puun takaa.
Vasemmalla ei sitten sujunutkaan ihan yhtä hyvin: äijäpaha oli ison kivenlohkareen takana ja His lähti työskentelemään kovaa kyytiä taaksepäin. Ehdin jo puhaltaa pilliin, koska ilta alkoi hämärtää enkä nähnyt, missä Hörökorva vilisti. Silloin se oli jo saanut hajun eikä enää tullut, mistä olin tyytyväinen. Parempi niin, kuin että jättäisi maalimiehen.
Tässä taaksetyöskentelyssä oli kyllä sellainen logiikka, että siihen jäi iso kaistale etsimätöntä aluetta väliin, eli Hiski toimi kyllä tavallaan ihan oikein. Oma moka, pitää olla tarkempi tässä,mä olen tehnyt Hetan kanssa saman virheen monta kertaa.
Hiskillä oli ekaa kertaa rulla kaulassa ja se tietysti inhosi ja avstusteli sen kaulaan laittamista yli kaiken, mutta kun hommiin päästiin, niin ei se enää huomannut koko härveliä. Jalkaansa se ei ainakaan saa väliin, mutta ei se kyllä sitä suuhunsakaan pysty ottamaan. Pitää kysellä huomenna noista säädöistä.
Maalimiestyöskentelyyn kiinnitetään nyt paljon huomiota: Hiski on alkanut käyttäytyä vähän tungettelevasti. Maalimiehet eivät hosu yhtään ja syöttelevät hissuksiin maahan, mahdollisimman kauas itsestään. Hiski on niin kiihkeä etsijä, että lelut jätetään toistaiseksi reserviin .
Lauantaiaamuna kävimme Iidesjärven rantakaistaleella mukavissa yhteis-bc-treeneissä. Hiskille seuraamista, (pujottelua myös), kapulannostoa, paikallamakuuta, liikkeestä istumista ja seisomista, luoksetulo eteen (aika hidas) ja eteenmeno. Lisäksi kokeilimme Katrin merkeillä ruutuunmenoa kolme kertaa ynnä metallikapulan noutoa.
Katrin kanssa päätettiin ruveta harrastamaan viestiä: eka "treeni" otettiin heti, keskiviikkona seuraava, kun menen hierotuttamaan Hetaa.
Tottistreenien päälle tehtiin lenkki Lahdesjärvellä. Molemmat koirat kaahasivat tahoillaan jonkun eläimen perässä - ekan kerran kuulin Hiskinkin jodlaavan ajohaukkua. Olivat aivan vaahdossa, mutta kaipa niillä oli kivaa. Meinasin ottaa vielä esineruudun, mutta totesin sitten, että taisivat saada urheilukiintiönsä täyteen ja lastasin hurtat autoon.

Pirkkahallilla, vain me

Maanantaina olimme ihan yksin Pirkkahallilla: Tuula tuli vasta tunnin päästä. Hiskille seuraamista - käännöksiä en oikein yksin viitti yrittääkään, kun en näe, missä Hiskosen takapää kulkee - seisomisharjoituksia ja luoksetuloa. Ja paljon leikkiä. Lunta oli melkoisesti, mutta kyllä siinä pystyi treenaamaan.
Hetalle otettiin kaikki jäävät liikkeet+eteenmeno+leikkiä. Voi sentään, kun jää rasahteli alla ja neiti joutui matamaan ihan maha maassa. Muuten ihan jees.
Kun Tuula tuli tunnin päästä, otin Hiskin kanssa vielä pienen pätkän seuraamista ja Tuula ampui kaksi kertaa. Ei niin minkäänlaista reaktiota.
Lisäksi siinä kentän reunalla pari rullaharjoitusta. Hiski haki rullan Tuulalta ja loikki näytölle. Täähän me osataan, vaikkei ole edes opeteltu :)

ONNITTELUT ja vähän tottista lumimyrskyssä

Ihan ensimmäiseksi päivän tärkein: VALTAISAT onnittelut Hanna T.:lle ja perheelleen poikavauvasta!!!

Huolimatta kaiken aikaa kiihtyvästä myrskystä poikkesimme Hiskin kanssa kauden viimeisiin pentutreeneihin. Hiski ei kyllä pahemmin vierasta mitään keliä, on se vaan semmonen sissi. Ohjelmassa olisi ollut paikallamakuuta, mutta sattuneesta syystä se jätettiin väliin. Hiski tervehti hienosti ja hampaat katsottiin. Loppu olikin lähinnä pujottelu-/henkilöryhmä-/ohitustreeniä. Erittäin tehokasta! Hiski pysyi hyvin kontaktissa, vaikka istuttiin ihan toisen koiran ja ihmisten vieressä ja pujoteltiin ihan ihmisten välistä. Yhteistreenit ovat tehneet sikälikin hyvää, ettei His enää juuri kiinnitä huomiota kentällä muihin koiriin, saati ala rähjätä, vaan keskittyy tekemiseen. Kouluttaja totesi saman kuin jo niin moni muukin: lelulla seurauttaessa Hörökorva alkaa heti edistää ja poikittaa.
Muutama liikkeestä seisominen ja luoksetulo lyhyeltä matkalta lähelle ja se oli siinä. Lenkki metsässä vielä päälle.
Äsken vielä heitettiin pieni pisulenkki jo ihan karmeessa lumimyrskyssä ja Hiski nyt oli kyllä jo että "onks ihan pakko."

Valkoisessa hakumetsässä

Hiski on kuvassa lempipaikallaan: tarkkailemassa, näkyiskö puistossa koiria. On sillä muuten järkyttävän pitkä kuono...

Mutta kyllä haku on sentään poikaa - myös Hiskin mielestä!
Lauantaina oli oikein kivat hakutreenit (pikkujoulufiiliksissä, tuli naurettua poskilihakset kipeiksi). Metsä oli niiiin kaunis ja ilma hieno. Henkka toi lumpioita ynnä muuta hirviherkkua, jota en vielä uskalla antaa Hiskoselle, koska se hieman löysähköllä jo muutenkin johtuen ilmeisesti siitä, että jälleen muuan muovilelu (muka HYVIN kestävä) on syöty puoliväliin asti. Aamulla heräsin siihen, kun Hiski oksensi häkissään erivärisiä muovinpaloja. Että silleen.

Mutta siis se haku: Hiskillä kolme äijää, ihan tyyntä. Eka (Janne) oikealla melkein kuudessakympissä, risumajassa, valmiina. Toka meni ensin vasempaan kulmaan ison kiven taakse niin, että Hiski sai nähdä, sitten käänsin pois ja maalimies (Henkka) hiihteli noin 30 metrin päähän ja maastoutui. Kolmas oli hajunhaku oikealta viidestäkympistä, Pia valkoisen lakanan alla.
Kaikki sujui kuin rasvattu: Hiski teki hienon suoran piston oikealle valmiille ja laatikkopiston vasemmalle siten, että kävi ensin siellä kiven takana kuten olin ajatellutkin. Hajunhaku meni ihan mallikkaasti. Hiskillä oli aika kovat kierrokset, jotka tuntuivat vaan kasvavan loppua kohti: se oli taas pussaillut Piaa (apua, ei toista Hetaa). Ensi kerralla pitää laittaa purkkeihin (hitaasti) syöteltävää namia, nyt oli kissanruuat. Leluja ei maalimiehille uskalla antaa, kierrokset nousee liikaa. Olkoot reservissä pahan päivän varalla.

Hetalle otettiin vain yksi maalimies vasemmalle mäen taakse. Ikäneito (ei onnu enää) teki ihan itkettävän hienot tyhjät pistot ja risteilyt. Pitääkö mun kumminkin vielä mennä sen kanssa HK3:sta ykkösiä metsästämään? Talvi aikaa miettiä. Bonuksena Hetaliini vielä haki jostain pöpeliköstä Hiskiltä pudonneet hakuvaljaat (jotka on järkyttävän suuret, jotain säätöjä ruvettava tekeen).

Ai niin: oltiinhan me jo lauantaiaamuna tottistakin treenaamassa yhden toisen bc:n kanssa semmosella paikalla, mistä menee ohi paljon autoja ja linja-autopysäkki on ihan vieressä. Hiski otti kovasti häiriöitä, kun kädessä oli namit, mutta ei juuri ollenkaan silloin, kun tarjolla oli rätti tai pallo. Tämä kertoo aika paljon vireestä... Seuraamista, muutama maahanmeno, luoksetuloja lyhyeltä matkalta. Liikkeestä seisomista on nyt tehty silleen, että jätän rätin maahan, jatketaan muutama askel seuraamista, sanon "top" ja pysähdyn ja vapautan rätille. On toiminut hyvin.

Kun edellispäivänä oltiin lenkillä Lahdesjärvellä, tein kiintoisan havainnon. Lumesta näki, että niillä seuduilla, joilla olin luullut talsivani koirien kanssa kutakuinkin koskemattomassa luonnossa, olikin valtavasti ihmisten ja muiden koirien jälkiä. Puhumattakaan kaikista niistä hiirien, päästöisten, myyrien, jänisten jne jnelumeen jättämistä jäljistä. Selittänee pikkasen niitä ongelmia, joita silloin tällöin jäljestäessä on ilmennyt....

Talvi tuli tännekin

Kun kerran muutkin ottaa talvisia kuvia, niin pitihän minunkin...Hiskin kuvaaminen on aika kauheeta, kun se ei pysy nanosekuntiakaan paikallaan, Heta kyllä jähmettyy poseeraamaan.

Hiskillä on melkein aina jotain suussa eikä se jokin kauaa ole ehjänä... Nää kuvat muuten on miten sattuu, en ole vielä selvittänyt näitä bloggerin saloja.
"Eikä tarvi luullakaan, että mää tämän sulle annan."

"Me ollaan ihan nätisti tässä, eiks vaan."

"Toinen korva roikkuu tälleen, kun tää istuminen on aika tylsää."

Ammuin siinä Hiskin temmeltäessä neljä kertaa noin 20 metrin päästä. Kolmella ekalla pysähtyi ja pudotti lelun, viimeisellä ei reagoinut.
Hyppyjäkin siinä pihassa kokeiltiin ja sain Hiskin tekemään (lelun perässä) hypyn, jossa se ei ponnistanut esteestä.

Ontumista ja hyppyhäröilyä

Nyt täälläkin sitten onnutaan, mutta ontuja on Heta. Se liikkaa pahasti, kun lähdetään liikkeelle kotoa, sitten saattaa taas hetken olla ontumatta, ja taas nilkuttaa hetken päästä. En tiedä, mistä kiikastaa, mutta pidetään nyt levossa toistaiseksi.
Joskus tulee ihan väkisin verrattua näitä kahta hauvelia. Hiski ei ainakaan vielä ole osoittautunut kauhean fiksuksi (vaikka muuten ihana onkin). Esimerkki: Hetalle hankittiin pentuna semmoinen puuhapallo, jonka sisään laitetaan nameja. Nameja tulee reiästä ulos, kun palloa pyörittää. Heta keksi välittömästi jo ihan pienenä, miten namit saa ulos. Hiski ei ole oppinut vieläkään: se vaan kantaa palloa, ärisee sille ja puree raivoisasti. Pallo on Hiskin jäljiltä täynnä hampaanjälkiä, vaikka se on tosi kovaa muovia.
Tänä aamuna pallo oli ensin Hiskillä, joka toimi kuten aina ennenkin, eli tyhmästi. Heta katseli touhua suorastaan halveksivasti. Kun Hiskonen kyllästyi palloon, Heta asettui asemiin ja rullaili tyylikkäästi palloa kuonollaan pitkin lattiaa. Välillä se pysähtyi napsimaan nameja. Kun Hiski lähestyi, se rypisti sille nenäänsä - se riittää.
Pari sanaa Hiskin käyttäytymisestä - tai sen puutteesta. Luulin, ettei pahempaa päin hyppijää ole kuin Heta. Erehdys, kertakaikkiaan: Hiski hyppää kuin vietereillä, se yltää vaivattomasti metri kahdeksankymmentäsenttisen ihmisen naamalle, mikä yllättää kohteen täysin. Koko viime kesä yritettiin porukalla kitkeä hyppimistä erityisesti lasten päälle, huonolla menestyksellä. Tähän asti on koitettu tyyliä: "älä kiinnitä siihen huomiota, käännä sille selkäsi." Tämänpäiväisen esityksen jälkeen on otettava käyttöön järeämmät keinot. Nimittäin: olin tulossa kotiin alaovesta. Päästän molemmat koirat useimmiten suoraan autosta, ilman remmiä sisään. Hiski menee yleensä nätisti Hetan perässä. Tällä kertaa se oli jo menossa sisään avoimesta ovesta, kun se silmäkulmastaan äkkäsi viereisessä puistossa pienen pojan, heitti uparit ja rynnisti pojan kimppuun. Ei se muuta tehnyt kuin HYPPI ja korkealle. Selkään, etupuolelle, joka paikkaan. Poika pyöri siinä kauhuissaan ja yritti päästä hyppijästä eroon. Minun huutamiseni kaikuivat kuuroille korville. Käskin Hetan keskelle pihaa istumaan ja juoksin Hiskin perään. Poikaressu lähti juoksemaan, mistä Hiski innostui vielä hirveempään hyppelyyn. Kun pääsin paikalle, pikkupoika itki ihan onnettomana. Halasin muksua ja kerroin hänelle, että koira on vallaton pentu, joka käyttäytyi nyt todella tuhmasti. Juttelimme siinä vähän aikaa, Hiski istui nätisti vieressä ja Heta pihassa irrallaan, mutta tyynenä kuin patsas, luojan kiitos. Pojan isäkin tuli paikalle ja selitin tilanteen. Isukki suhtautui ihan hyvin ja poikakin rauhoittui siinä. En kuitenkaan voinut pöllyttää ihan hirveästi Hiskiä, kun piti hoitaa se poika ja selittää isälle jne. Toivottavasti lapsiraukka ei saanut koiratraumaa loppuiäkseen.
"Korvattomuuskohtauksia" oli Hetallakin pentuna ja nuorenakin ja Hiskin vastaavista irtiotroista varmasti päästään, mutta tuon hyppimisen kanssa olen kyllä vähän pulassa. Jos jollakulla, joka tätä lukee, on tiedossaan nopea ja tehokas hyppimisen kitkemiskeino, joka tepsii bc:hen, niin otan vinkkejä mieluusti vastaan. Ja siis minun päällenihän hra Hörökorva ei hypi kuin koulutuskentällä, jossa sillä on lupa tehdä niin.

Jäljennostoja ja vähän tottista

Näin ennen lumisateita vielä kesäinen kuva: siinä Hiski on juuri pöllinyt pihasta seipään, jossa roikkuu rastaitten karkoittimiksi tarkoitettuja videonauhanpätkiä. Taustalla taas häiriköi Heta, joka yrittää vongata heittämään palloa.

Itse asiaan: maanantaiaamuna (ihanaa, pieni pakkanen!) polkaisin 3x3 kpl jäljenpoikasia Hiskoselle. Merkkasin huolellisesti paikat ja valitsin hyvät janalinjat. Jäljet 20-30 metriä, jokaisen päässä keppi. Janoilta jälkiä lähti sekä oikealle että vasemmalle, jälki 5-15 metrin päässä lähetyspisteestä.

Jälkien muhiessa tempaisimme esineruudun, vähän leveämpää mallia, eli noin 30x50. Vein kolme pienehköä ( tukkadonitsi yms) ja kaksi keskikokoista (silmälasikotelon kokoa) alueelle siten, että yksi oli keskellä, neljä aika edessä eri kohdissa. Hiskonen kehiin: tuttu laakista vauhtiin-rynnistys, puolivälin esineen kohdalla liinat kiinni ja esine suuhun. Takaisin tullessa hoksasi etuesineen ja vaihtoi. En reagoinut mitenkään, vaan palkkasin tuonnista. Hetakin on joskus vaihtanut, mutta puutuin siihen vasta, kun esinehaku oli jo hyvin hallussa: silloin yksinkertaisesti kielsin vaihtamisen. Seuraavaksi Hiski toi nätisti pudottamansa esineen. Kolmaskin esine nousi mallikkaasti, neljäs (ihan oikealla edessä mättään takana) oli vähän tiukemmassa. Tässä vähän harjoiteltiin lähetyksiä. Hyvin sekin lopulta nousi.

Heta sai hakea viisi esinettä. No problem.
Hetalle tein myös tarkkuusruudun, esineenä iso klemmari peitettynä kokonaan lehtien alle. No problem.

Seuraavaksi Hiskin jäljet, noin tunnin vanhat. Jokaiselle lähetin janaa pitkin kunnolla ja rauhallisesti sivultani (osaa jo tulla siihen). Kolme ekaa - maasto mukavaa sammalmattoa - ihan ongelmitta, ei aikomustakaan rynniä takajäljelle. Kepit bongattiin hyvin: yhdestä His ehti mennä jo kunnolla yli, mutta palasi takaisin. Rauhoitin hyvin myös kepeillä, katsoin jo tallatessa jokaiselle kepille sellaisen paikan, jossa oli hyvä maata.
Sitten vein Hörökorvan vähäksi aikaa autoon. Viiden minuutin kuluttua taas rensselit päälle ja jäljenajoon. Seuraavat kolme jälkeä olivat selvästi vaikeammissa paikoissa: alusta oli risukkoa, kuolleita lehtiä ja käpyjä. Ekalla lähetyksellä Hiski jäi haistelemaan heti alkuun. Uudessa lähetyksessä sinkosi selkeästi takajäljelle, koko liinanmitan. Otin takaisin ja lähetin uudelleen, nyt lähti oikeaan suuntaan. Loppu oli kakunpala.
Toisella jäljellä Hiskonen tarkisti myös takajälkeä vähän matkaa, mutta palasi sitten oikeaan suuntaan, kohta siinä oli myös tien ylitys, joka meni loistavasti. Keppi sen sijaan ei oikein kiinnostanut, en tiedä miksi.
Kolmas jälki oli kauimpana lähetyspisteestä ja vaikeimmassa maastossa. Ensimmäisellä lähetyksellä His meni niin pahasti vinoon oikealle, että otin uudestaan. Jopas eteni suoraan ja lähti jäljestämään ihan oikeaan suuntaankin. Jokaisesta kepistä tuli namipalkka: sitä ruhtinaallisempi, mitä vaikeampi ajo oli ollut. Lopuksi annoin pallon.

Tämä oli erittäin hyvä jälkitreeni siitäkin syystä, sillä olin suunnitellut sen tarpeeksi hyvin. Vaikeampi alusta aiheuttaa selvästi enemmän tarkistustarvetta myös takajäljen suuntaan. Jatketaan ehdottomasti näitä jäljennnostotreenejä siten, että etäisyyttä lähetyspisteestä vaihdellaan ja pidennetään matkaa myös, mutta vähitellen.

Illansuussa vielä tottista Pirkkahallilla Hiskin kanssa. Seuraamista (imutusta), Jessica naksutteli. Perä "irtoaa". Ammuttiin kaksi kertaa. Useita luoksetuloja eri etäisyyksiltä: parantuneet (jotain edistystä sentään). Muutama maahanmeno sivulla ja lopuksi eteenmeno rätille. Ensin niin, että Hiski oli yksin, sitten Jessica Tulen kanssa samaan aikaan.

Esinekisa Hiski-Heta

• Lauantaiaamuna tehtiin tavanomaiset esineenhaut yhteisesti taas vaihteeksi. Kahdeksan esinettä: metallia, muovia, kokoa huulipunapuikon hylsy tai pienempi, yksi ihan pieni muoviesine.
  Vein eri puolille asuntoa (kaksio), myös kylppäriin. Muutama ihan helpossa paikassa, pari vaikeessa. Tulos 5-3 Hiskin hyväksi. Hiski on sairaan nopea, pari kertaa Heta tuli Hiskin perässä "sen näköisenä, että "mää meinasin just ottaa sen, mutta toi ipana vei nenän edestä". Heta taas on tarkempi ja sitkeämpi (toistaiseksi ainakin). Kun Hiski oli löytänyt ja tuonut salamavauhtia ne viisi helpohkoa esinettä, se kykllästyi ja alkoi touhuta omiaan. Heta taas jatkoi puurtamista ja toi sitten sen vaikean ja sikavaikean.
  Hiskin kanssa teimme aamulla taas luoksetuloharjoituksia ihan läheltä jalkojen väliin, istuessa siis. Lelu saa tässä olla näkyvillä, kun matka on lyhyt. Se osaa nyt korjata itse asentonsa suoraan, kun annan uuden käskyn. Työhuoneella teen tätä samaa, rullaan työtuolilla.
  Tehtiin myös pitkähkö yhteislenkki, jonka aikana jälleen (tätä tehdään joka päivä ihan yksittäislenkeilläkin) yritin saada Hiskiä kulkemaan kiskomatta ja olemaan rähjäämättä muille koirille. Varmaan joku kohta ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykselle....Emmä sitä hakkaa, mutta kovaa pidän kiinni poskista ja puhuttelen vihaisella äänellä, Hiski on näissä tilanteissa aikamoisessa uhossa, ei anna periksi, ei millään. Heta on ihan mun kyljessä, että "enhän mää mitään ole tehnyt, enhän..."
• Lauantai-iltapäivänä oli hakutreenit, joihin otin vain Hetan, kun aikaa oli niin vähän. Kaksi äijää 100 metrillä, eka vasemmalla puolivälissä, noin 5 metriä keskilinjalta, ison kiven kolossa,toinen oikealla äärimmäisessä kulmassa sadassa metrissä. Kaksi loistavan suoraa pistoa kulmiin - jes- ja hienot laatikkopistot eteenpäin. Kolmas lähetys oikealle - ja tietysti suoraan sinne 100 metriin. Toinen ukko olikin sitten vaikeampi: Heta tarkisti lopun alueen vasemmalta puolelta hyvin huolellisesti takaa ja keskeltä, mutta ihan keskilinjan vierestäpä ei hoksannut. Tarvittiin muutama lähetys, ennenkuin heitti uparit, "tossahan se on." Tässä oli kyllä sekin vaikeus, että koko sakki seisoi siinä keskilinjalla ihan piilon vieressä, varmasti hämää koiraa, kun hajuja tulee porukasta. Sitten kotona ripeä vaatteitten vaihto ja pikkujouluihin.
• Aamulla ensin geokätköjen etsintää (ei löytynyt, kun taas oli kiire) ja suoraan pentutreeneihin. Hiskille seuraamista, saatiin kehuja siitä: ah, onnea. Luoksetulo eteentulon kera: ekassa jäi vähän vinoon, tokassa tuli ihan suoraan, mutta jäi pikkasen liian kauas. Aika hyvä kuitenkin, ei himmaamista. Mitään palkkaa ei ollut näkyvillä.
• Välillä Hiski oli autossa ja otin Hetan kanssa hiukan tottista. Sitten päätin kokeilla hieman kapulointia ja hyppyä Hiskin kanssa. Kumpikaan ei ollut kovin onnistunut sessio. Hyppyjä yhteensä kuusi (teline noin 80 sm), joista jokaisessa ponnisti esteestä. En olisi halunnut palkata tästä, mutta lopulta His alkoi selvästi turhautua ("mitä hittoa se oikein haluaa") enkä uskaltnut hyyppyyttää sitä enempää, joten palkkasin nameilla kuudennesta hypystä, joka siis ei ollut ollenkaan ookoo. Kapulanluovutus meni miten sattuu. Pitää kyllä mielellään eikä pureskele, mutta ei tuo suoraan eikä missään tapauksessa eteen. No, jatketaan harjoituksia. Sitten Elsa-neidin 2-vuotissynttäreille...

Ja jälkikin onnistui taas :)

Kuten Laura sanoo tossa kommentissaan, niin nuorten koirien (ja joskus kyllä vanhempienkin) kanssa tulee epäonnistumisia. Niin se vaan on eikä niitä pitäisi kauhean vakavasti ottaakaan, opikseen tietysti voi aina yrittää ottaa, jos vaan tietää, mistä on kiikastanut.
Tänään päätin tehdä taas jäljen - vaikken olisi millään ehtinyt. Häthätää kävin polkemassa Sääksjärvellä matkan varrella. Kuusi keppiä, kaksi kulmaa, pituutta ei varmaan ollut kuin parisataa metriä. Nyt merkkasin sekä janan, kepit että kulmat, halusin ottaa varman päälle.
Jälki pääsi taas vanhenemaan melkein kaksi tuntia, kun en millään saanut asioita hoidetuksi nopeammin. Ei sentään satanut pahemmin välillä...
Lähdettiin Hiskin kanssa jäljelle oikein hyväntuulisina kumpikin. Jana meni täysin nappiin (katsoin hyvän paikan) ja hra Hiskonen kääntyi epäröimättä oikeaan suuntaan. Loppukeppiä lukuunottamatta kaikki kepit nousivat, lopussa H oikaisi poistumisjäljilleni huomaamatta keppiä. Myös ekasta kulmasta se ajoi liian kauas, silkkaa innostustaan. Mutta ei se mitään: muuten meni ihan hienosti. Ei Hiskin motivaatio ainakaan ole kärsinyt yhtään. Jos keppejä jää, en vielä huomauttele pojalle. Keppimotivaatio oli taas tänään varsin hyvä; jokaisesta kapulasta taisteltiin vähäsen, sitten irrotettiin, pantiin makuulle ja rauhoituttiin. Täytyy nyt katsoa, ettei tuo keppien repiminen kiihdytä liikaa. Toisaalta rauhoitan kyllä sitten nameilla, ennenkuin jatketaan.
Edellisen janahärdellin jälkeen soittelin yhdelle jälkigurulle. Hän muistutti, että koiran pitää aina lähteä rauhasta jäljestämään. Eli mitään ei tehdä, ennenkuin koira on täysin tyyni. Jos tehdään jäljennostoja, niitä on hyvä tehdä 3x3 kpl. Ja aina päätetään onnistuneeseen. Nyt kiinnitän enemmän huomiota noihin lähtöihin: meillä on olleet varmaan hiukan liian hätäisiä.
Epäonnistuneisiin jäljennostoihin toissapäivänä oli varmaan syynä paitsi se kaamee rankkasade, myös paikka: niillä tienoin käy aika paljon kaikenlaista koiranulkoiluttajaa. Oli varmaan kaikenlaisia ylimääräisiä hajuja vähän liikaa Hiskoselle.
Päivä päivältä meidän kellarikäytäväseurautukset menee paremmin: Hiski alkaa olla mun mielestäni oikealla paikalla. Ja luoksetulotkin on nyt suoria - vauhtiin en ole nyt niinkään kiinnittänyt huomiota. His ei tule ihan niin lähelle kuin haluaisin, mutta ei nyt liian kauksikaan.

Hörökorvainen hassu hakukoira

Kiitos lohdutuksen sanoista, Susan ja Katri!
Tämänpäiväisen jälkeen olen taas vaihteeksi sitä mieltä, että Hiski onkin parempi haku- kuin jälkikoira (ensi viikolla olen varmaan muuttanut taas mielipidettä). Joka tapauksessa hakutreenit menivät sanalla sanoen putkeen. Hiskille tehtiin tähän asti vaikein hakuharjoitus. Neljä äijää, ensimmäinen oikeassa etukulmassa 60 metrissä, "risumajassa". Tämä ääniavulla (en ota tavaksi). Hiski lähti kuin kuppa Töölästä, luotisuoraan, Janne syötteli piilolla verilättyjä. Toinen (valmiina vasemmassa etukulmassa 50 metrissä, ei mitään apuja. Hiskonen ampaisi liikenteeseen kuin tykinkuula, jälleen suoraan. Tämä maalimies (Pia) siirtyi kolmanteen piiloon (ei jäänyt jälkeä eikä hajutunnelia) pienen mäennyppylän taakse noin 40 metriä eteenpäin. Tästä otettiin hajunhaku mäen päältä. Homma meni ihan nappiin.
Neljännen äijän lähtö oikealle puolelle näytettiin, sitten vein Hiskin vähäksi aikaa pois katselemasta. Äijä (Janne taas) juoksi 50 metriin ja kääntyi siitä n. 30 metriä eteenpäin. Tässä Hiski lähti hiukan liikaa oikealle (huolimaton lähetys), mutta korjasi ihan kunnialla ja löysi nopeasti Jannen. Lopuksi leikin Hiskin kanssa rätillä.
Minulla oli Hiskillä pannassa nyt Hetan vanha "kahva", so lyhyt remminpätkä, jonka kanssa on hyvä lähettää. Menin itse jokaiselle piilolle hakemaan Hiskin.
Eka maalimies kertoi, että Hiski oli töytäissyt suoraan naamalle. Semmoista se ei ole koskaan ennen tehnyt, saattoi olla ihan vahinkokin, kun vauhtia on hirveesti. Täytyy kumminkin seurata tilannetta.
Mutta kaikenkaikkiaan nasta suoritus Hiskoselta. Uusia asioita oli paljon, eikä mitään ongelmia silti ollut. Nenäkään ei käynyt maassa tällä kertaa. Hiski on erittäin motivoitunut hakuun, keskittyy lähetyksessä hirveän hyvin, ei vingu eikä ryysi, ei hötkyile, vaan odottaa, koska saa luvan ja lähtee yleensä sinne, minne näytetään.
Hörökorva on hoopon näköinen, kun se loikkii mättäältä mättäälle kuin pupujussi. Kaikki nauraa... Mutta ei se haittaa :)
Jotta Hetasta ei tulisi täysin katkeroitunut vanhapiika, sekin pääsi (jo pimeässä) etsimään minut, kun yllättäen eksyin autojen luota tieltä metsään. Tuula piti kiinni ja päästi perään. Ja voihan nenä: eksyneellä mammalla sattui olemaan lihapulliakin taskussa. Kyllä ne maistuivatkin parin päivän kauravellikuurin päälle.

Ei kovinkaan hyvä päivä

Tuore vuodatus. Tämä oli niitä päiviä, jotka olisin voinut jättää väliin ja kello on vasta kolme.
Eilen Heta oli yksin ollessaan varastanut (se sika) Hiskin järsimän poronluun, joka oli tiskipöydän äärimmäisessä nurkassa. Sen maha ei kestä luita ollenkaan ja tiesin heti, ettei hyvä heilu, kun kotiin tullessa eteisessä oli vastassa luunsiruja ja syyllisenä luimisteleva hovarontti.
Seuraukset alkoivat tuntua yöllä - kuinkas muuten. Ravattiin sitten aikast tiuhaan ulkona kaatosateessa ja aamulla Heta vielä oksensi sille suurimmalle karvalankamatolle - kuinkas muuten.
Käytiin aamulla Lempäälässä ja päätin pihassa tehdä jotain kivaa Hiskin kanssa, eli hyppyjä. Joopa: Hiski oli kokonaan unohtanut, miten hypätään. Homma meni ihan takkuamiseksi, mutta en antanut periksi, kun olin kerran päättänyt, että tänään hypätään. Kun lopulta sain Hörökorvan loikkimaan, se tietysti teloi jalkansa esteeseen oikein kunnolla...
Edellispäivän janasekoilun jälkeen olin päättänyt, että nyt otetaan helpot ja kivat janatreenit. Justiinsa. Menomatkalla kävin tallaamassa neljä pätkää ja katsoin huolellisesti, mistä lähetän, ettei liina ole koko ajan puitten ympärillä kuten eilen. Pituutta joku 30-50 metriä, keppi jokaisen päässä.
Jäljet pääsivät vanhenemaan melkein kaksi tuntia ja välissä satoi kaatamalla - kuinkas muuten. En mene yksityiskohtiin, sanon vaan, että homma meni kutakuinkin pyllylleen. Jokaisella janalla oli jotain vaikeuksia ja kahta jälkeä Hiski ei onnistunut oikeastaan nostamaan ollenkaan. Yhtään keppiä se ei noteerannut, joten se ei myöskään saanut palkkaa mistään.
Otin rensselit pois, pistin Hiskin autoon ja pidin tuumaustauon. Järkeilin, ettei tätä nyt näinkään voi jättää: sekä koiralla että emännällä yhtä ikävä fiilis.
Niinpä tein vielä yhden jäljenpätkän, merkkasin huolellisesti jananpaikan ja jäljen ja janan leikkauspisteen, laitoin namia alkuun ja merkkasin myös lopun, eli kepinpaikan.
Ei Hiski nytkään suoraan lähtenyt, mutten korjannutkaan. Jälki (puoli tuntia) meni sinänsä nyt ihan hyvin, mutta keppiä ei nytkään noteerannut. Ja eilen nosti loistavasti, ota näistä nyt sitten selvä...
Seuraava jälki, jonka teen, on taatusti HELPPO, hyvin merkitty enkä vedä Hiskosta takaisin lähetyksistä, vaikka menisi janalla kuinka vinoon. Hiski ei sitä (vielä) kestä. Jos laitan vaakakuppiin toisaalta motivaation ja tekemisen ilon ja toisaalta teknisesti tarkan suorituksen, niin kyllä tässä vaiheessa vielä se motivaatio ajaa kirkkaasti edelle. Mot.

Mamma mokailee

Piti maanantaina tehdä jälki, mutta Hiskillä oli aamulla vielä maha löysällä, joten päätin olla rasittamatta sitä. Pirkkahallin kentällä jatkoimme iltapäivällä sitkeästi luoksetuloharjoituksia. Saatiin taas pari kelvollista aikaan monen toiston jälkeen. Pienet pätkät seuraamista myös imuttamalla ja perusasentojumppana. Alku meni kuulemma oikein hyvin, mutta käännösten jälkeen peräpää jää liian ulos. Tuula naksutteli oikeista paikoista. Leikkiessämme Tuula ampui kaksi kertaa, ei reaktiota.

Tiistaiaamuna vettä lorotti taivaalta jälleen kerran. Oma motivaatio alkaa hiukan kärsiä jatkuvasta lotinasta, joten päätin jättää jäljestelyt. Lattiatason esine-etsintää aamukahvin jälkeen kummallekin. Vaihteeksi otettiin myös kellarikäytäväseuraamista namilla (namit oikeassa kädessä nyt): ainakin peräpää pysyi suorassa… Mutta itsekin huomasin nyt peräpään irtoamisen käännöksissä. Luoksetuloja käytävällä myös muutama, nyt meni jo aika mallikkaasti, paranee, luojan kiitos.
Kun päästiin metsään, sade olikin lakannut ja oma motivaatio löytyi. Niinpä tallasin Hiskille tasan 350 metriä pitkän jäljen, 7 keppiä, kulmia neljä. Loppu jäljestä kulki tien yli ja sitten tien reunaa pitkin ja poikkesi taas metsään. Lopussa kissanruokaa. Kulmat merkkasin, keppejä en.
Lenkin jälkeen tallasin koirille 20x50 metrisen esineruudun loivaan ylämäkeen ja Hetalle vielä sokeriksi pohjalle tarkkuusruudun.
Hiski tietää jo hyvin, mitä mennään tekemään, kun sille sanoo ”esineitä”, on ihan intona. Sai katsella, kun vein esineet (ei kyllä enää tarvitsisi sitä). Vein neljä aika pientä esinettä: yhden eteen keskelle kiven taakse (n. 10 metrin päähän), yhden keskelle vasemmalle ja kaksi molempiin takakulmiin. Yritän nyt huolehtia jo siitä, että lähetys on sivulta ja perusasennosta. Lähti kuin nato-ohjus ja toi kaksi ekaa takaesinettä käteen vallan mainiosti. Keskimmäistä joutui etsimään, mutta hyvin tarkensi ja toi senkin. Edessä olleen kanssa jouduin auttamaan. On aika selvää pässinlihaa, että takaa esineet tuodaan helposti ja etuesineet tuottavat vaikeuksia, joten alan tehdä ruutuja, joissa kaikki esineet ovat edessä. Mutta esine-etsintä etsimisineen ja palautuksineen meillä kulkee mielestäni kaikista treenialueista nyt parhaiten. Taidan kohta kokeilla tarkkuusruutuakin.
Pudotettuja esineitä voi treenata sitten talvella. En usko, että siinä tulee ongelmia.
Hetalle tein kaikenlaisia källejä ruutuun, mutta kaikki se ihanainen selvitti ja toi nätisti. Se edessä ollut esine Hetaltakin jäi viimeiseksi, eli ei se ihan helppo ollut.
Tarkkuusruudussa esineenä oli hiuspinni, jonka päälle laitoin lehtiä niin, että se oli kokonaan piilossa. Heta haistoi pinnin melkein heti, mutta sen esiin kaivamisessa ja suuhun saamisessa olikin melkoinen urakka. Pitäisköhän ruveta ilmoittamaan ilmaisuksi : ”koira tonkii maata kuonollaan”. Poimi se sen pinnin sieltä lopuksi suuhunsa sen verran, että pääsin hihkaisemaan ”anna” ja sain kopin. Pinnin mukana suusta käteeni räkäistiin peri desiä multaa ja lehtiä.
Sitten Hiskin jälki, ikää runsas tunti. Mokasin itse sitten oikein viimosen päälle. Nimittäin lähetin Hiskin aika kaukaa (se ei vielä ollut se moka) ja se lähti kaksi kertaa ihan vinoon, joten otin sen takaisin. Kolmannella kertaa se ei enää suostunut lähtemään – ei ilmeisesti tajunnut, mitä mamma haluaa. Kolmannen kerran lähetin lähempää, olin siirtynyt vähän eteenpäin jäljen suunnassa. Hiski lähtikin sitten vauhdilla takajäljelle ja nappasi kepin! Olin ihan unohtanut, että jätin ekan kepin jo aika pian jäljen alkuun… Niinpä poika palkkasi itsensä kepillä takajäljen ajamisesta, hyvä minä vatipää! Otin vähin äänin kepin pois ja annoin Hiskin jatkaa tielle asti, johon oletin sen lopettavan, mutta sepä jatkoikin takajäljestämistä tietä pitkin! Mun oli pakko näyttää jäljen pää oikeaan suuntaan. Hyvin se sitten ajoi, seuraava keppi jäi, eikä ihme, kun ekasta kepistä mamma meni ihan oudoksi – mutta seuraavat kepit nousivat ihan mallikkaasti. Hörökorva tarjoaa keppiä leikittäväksi, revitään vähän, jonka jälkeen käännän paimenpojan ”oikein päin, sanon ”massu”, Hiski menee maahan ja saa namipalkan. Sitten rauhoitutaan ja jatketaan. Tien ylitys ja tien reunakin menivät hämmästyttävän hyvin. Nyt annoin lopussa palkaksi ruuan lisäksi myös pallon.
Huomenna korjataan toi halvatun janasäätö….

Hakua molemmille

Tosrtai-iltapäivänä hakutreenit Sääsksjärvellä, vain neljä ihmistä paikalla, mutta ihan hyvät treenit niinkin saatiin aikaan.
Hiskille kaksi ukkoa, molemmat hajunhakuna etukulmissa. Vasemmalta haju iski kuonoon jo puolivälissä matkaa. Pisto suoraan ison kiven taakse hienosti, siellä Henkka, iso mies ja ensi kertaa Hiskille maalimiehenä. Ei mitään vierastamista. Oikealta sai mielestäni hajun ihan hyvin melko läheltä, mutta sitten lähetyksen jälkeen kääntyi oikealle, eli ulos alueelta ikävästi. Korjasi kyllä, mutta juoksenteli vähän liikaa. Tämä ei ollut ihan hyvä. Tiia myös uusi ihminen Hiskille, no problem. Maalimieskäyttäytyminen Hiskillä on aina mallikelpoista. Leikittiin rätillä vielä lopuksi.
Hiski on haussa tosi rohkea ja tykkää ihmisistä kovasti. Nenä tuppaa aina vaan kääntymään vähän liikaa maata kohti, eli jäljestystreenit näkyvät.
Hetakin pääsi etsimään, kun testasimme Tiian ja Henkan kanssa lauantain hakurataa. Se raukka oli ihan ekstaasissa, liiteli suorastaan, kun pääsi hommiin. Eipä ollut vaikeeta. Tuli vähän semmonen oli, että onko tää ihan kakunpala, vai onko Heta vaan niin sikahyvä... Täytynee vaikeuttaa piiloja hiukan.

Vaarallinen muovikassi

Maanantai-iltapäivänä Pirkkahallilla pienesti tottista: Seuraamista vain namilla ja imuttamalla ynnä runsaasti käännöksiä. Tuula naksutteli. Luoksetulo istumisesta; meinasi lähteä ennen käskyä, mutta ei sittenkään. Ei eteentuloa, vaan vapautus rätille.
Muutama kapulaharjoitus myös: ensin heittämällä. Palautuksessa en vaatinut eteentuloa, van juostiin yhdessä, Hiski kapula suussa. Vielä rauhallinen kapulan vienti, Hiskin istuessa odottamassa. Peruutin, kun H toi ja sitten vaan hengailtiin yhdessä. Lopuksi sai tuoda kapulan eteen. Ei tule tarpeeksi lähellä, tätä treenataan.

Tiistaina ei tehty paljon muuta kuin, että otin Hiskin mukaan rengasliikkeeseen. Pitkä remmilenkki (liikennettä, likennettä) sillä aikaa, kun sedät vaihtoivat talvigummit alle. Ja verstaallakin vielä norkoiltiin: jokainen haalariasuinen sai bc-pusun.
Keskiviikkona vuorossa jälki. Tapoin ns. kaksi kärpästä yhdellä kertaa, kun mittasin aluetta lauantain pehaa varten. Eli käytin alueen ympäri kävelemääni jälkeä. Molemmat koirat hääräsivät mukana ja niiltä salaa tiputtelin jäljelle neljä keppiä. Jäljellä mittaa 500 metriä, normimetsää. Vain yksi suora kulma, muuten vaan mutkittelua. Täysin merkkaamaton.
Jälki pääsi vanhenemaan kolmisen tuntia, kun piti tehdä kaikenlaista siinä välillä. Nosto ok. Eka keppi jäi eikä Hörökorva mun mielestä edes merkannut sitä, tosin en muistanut, missä se olikaan. Ekan kulman jälkeen alkoivat vaikeudet: oikea suunta ei meinannut löytyä millään. Poljin siinä vaan paikallani ja annoin Hiskin touhuta. Oletan, että hukka tuli siitä, kun maastossa oli niin paljon Hetan ja sen omia jälkiä. Itsekään en ihan muistanut, missä jälki oli mennyt. Lopulta Hiski hoksasi kepin ja siitä tiesin, että jäljellä ollaan. Kehuin ja leikittiin vähän ynnä napsittiin nameja. Sitten taas matkaan. Vähän ajan päästä His turhautui, lopetti jäljestämisen kokonaan ja alkoi tuijotella jonnekin kaukaisuuteen. Ja sitten: alkoi haukkua! Oletan, että kauhistuttavalle muovikassinraadolle, joka lepäsi mättäällä. Tässä vaiheessa sanoin jo aika vihaisen ”ein” ja odottelin, kunnes Hiskin nokka kääntyi taas maata kohti. Aika paljon se joutui edelleen etsiskelemään jälkeä ja oli välillä varmasti aika kaukanakin siitä. Aina kuitenkin löysi sen ja kaksi keppiäkin bongasi vielä. Jäljestämistä ei enää lopettanut. Jätin homman sikseen noin 300 metrissä. Olisiko jälki sitten ollut liian vanha sen lisäksi, että Hetan jäljet hämäsivät. Mutta ehkä His taas oppi jotakin… En ollut mitenkään pettynyt, nää tämmöset on aina mielenkiintoisia kokemuksia.
Ensi kerralla kokeilen isompaa keppimäärää. Keppien kanssa taistelu selvästi nostaa motivaatiota.
Pikkasen namiseuraamista otettiin taas mökillä myös. Naulapyssy paukkui vastarannalla (tuskin kuuluvasti) ja joka kerta Hiski kadotti kontaktin. Nami ei pidä virettä yllä tarpeeksi, mutta kun lelulla en saa oikeeta paikkaa millään. Grrrr. Muutama luoksetulo lisäksi, ihan lyhyeltä matkalta, maassamakuusta. Ei tule tarpeeksi kiinni edelleenkään.

Sukulaisia tapaamassa

On tehty pieniä seuraamisharjoituksia lähinnä. Niin ja sunnuntaina talsittiin lähes kolmen tunnin remmiyhteislenkki. Vakaa aikomus oli saada vetämistä vähemmäksi ja ylimalkaan kulkemista nätimmäksi, ynnä katsoa, vähentääkö pitkä lenkki Hiskin autojen kyttäilyä. Oikeastaan mikään tavoite ei onnistunut edes osittain. Varmaan kilo lihapullia meni - lähinnä Hetan kitusiin, joka tarjosi seuraamista vähän väliä Hiskin keskittyessä kiskomiseen ja autopanikointiin. Yritän olla lannistumatta.

Sunnuntaina olikin sitten oikein superpäivä, kun kävimme Ylöjärvellä A- ja L-pentujen (osan) kanssa treenaamassa vähän tottista, ajamassa jälkeä ja ottamassa esineruutua.
Hiskin velipoika Hui joutui ottamaan rauhallisesti, kun sillä oli vielä jalka kipeänä. Kiva oli sekin silti nähdä. Hanna T. jaksoi ihan viimeisillään olla mukana koko päivän. Kunnioitettava suoritus!
Kauhean taitavia kaikki olivat tottiksessa taas. Hanna O. näytti SM-mallia. Häneltä sain muutaman hyvän vinkin seuraamiseen ja muitten katselemisesta ideoita kapulatreeniin.
Tottiskentältä maastoon: poljin Veetille jäljen ja Hanna O. polki Hiskille. Jäljellä oli viisi keppiä, pituutta 330 metriä gepsin mukaan, kolme kulmaa. Loppupää jäljestä oli kauheeta ryteikköä. Kaikki kepit Hiski nosti ja muutenkin jälki ajo sujui ihan hyvin, ei valittamista jäljen nostossakaan.
Muittenkin jäljet olivat menneet hyvin.
Ennen jäljen ajoa otimme kuitenkin esineruudun 20x50 kaistaleella. Hiskille oli kolme esinettä valmiina. Kaksi ekaa nousi oikein hyvin ja nopeasti, viimeinen (lähellä) tuotti vaikeuksia ja nousi vasta, kun Hanna kävi heittelemässä. Olin silti oikein tyytyväinen: outo paikka, vieraat esineet ja vielä valmiina. Hiski teki töitä täysillä koko ajan.
Päivä oli oikein mukava ja sääkin suosi - tosin kesärenkailla paikan päälle pääsy oli aamulla pakkasyön jälkeen aika jännittävää...
Kiitos kovasti kaikille seurasta ja avusta!