HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




torstai 28. kesäkuuta 2012

Torstaitouhut

Aamusta kisamainen tottis Mutalassa, kymmenkunta koirakkoa. Päätin etukäteen, että palkkailen paljon ja epätavallisissa kohdissa kuten siirtymissä ja istumisen valmistelevassa osuudessa, osa sosiaalisin palkoin. Näin myös tein. Lisäksi tuli mäiskäistyä kunnon rysäytys metelin kera, koska His alkoi välittömästi lähdön jälkeen vilkuilla Tuplaa (p-makuussa). Tällä kertaa suututti ihan oikeasti. Ei ollut istunut.Oli aika kovilla kierroksilla, mitä en pitänyt sinänsä pahana.
Paikka törkeän edessä.
Tasamaanoudon lopun tuli nyt liian hitaasti ja lisäksi pakitti luovutuksessa. Taidan unohtaa kokonaan lievän nojaamisen korjaamisen, siitä tulee vaan uusia (ja pahempia) ongelmia.
Eteenmenossa pallot sekä edessä että takana niin, että His näki. Tein suht pitkän seuraamisen kentän päätyä kohti, käännyin, pätkä seuraamista ja lähetys "väärään" suuntaan. Tämä vähentää selvästi keulimista. 
Hetakin pääsi nollakoiraksi, ja lähti kesken kaiken kakalle kentän viereen. Hmmm - rennosti ottaa eläkeläismuori.
Lopuksi vielä Hiskille pari vauhtinoutoa+kapulan luovutuksen, seisomisesta luoksetulon ja vähän seuraamista.

Haku nro 13
To-iltana. Hiskille vain kolme maalimiestä ja kaikille avut, koska halusin, että homma varmasti onnnistuu kuten onnistuikin. Ensimmäinen mm kuljetti takarajalla eteenpäin lihapullin.
Ensimmäinen ja viimeinen mm suorapalkoin, keskimmäiselle näyttö+näytölle hetsaus ja hallintaan otto+pätkä kuljetusta, jonka jälkeen Miikku heitti pallon. Viimeisellä ruoka +kahden pallon leikki. Kiva pikku treeni ja kivat treenit muutenkin lukuunottamatta niitä käsittämättömiä mitälie lentäviä polttiaisia, jotka rääkkäsivät meitä.





keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Arjen askareita

Juhannusaatto ja -päivä hurahtivat mässätessä ja vieraitten kanssa seurustellessa ja sunnuntaipäivä sitten jo näkkileiväntienuussa. Eikä treenin reeniä.
Maanantaiaamuna kävimme Lilin, Ilkan ja Herin kera Savontien varressa tekemässä ennen testaamattomaan maastoon EK-setin, eli:
tarkkuusruutu nro 9, pudotettu nro 4 ja esineruutu nro 23.
Mainio pläjäys ja kaikki sujui. Esineruudussa oli kolme esinettä peräkkäin: yksi takana vasemmalla, yksi keskellä ja yksi edessä vasemmalla. Ruutu oli mielenkiintoisessa paikassa: oli vähän nousua ja laskua.
Lisäksi Lili oli Hiskille kerran pakenevana maalimiehenä.
Jälki nro 17 
Heidi S. polki ke-iltana Hiskille kivan EK-jäljen. Jana heti oikeaan (oikealle) suuntaan, kaikki kepit.
Tarkkaa,silti vahvaa menoa, jäljensi vielä takaisin Koivumäkeen pitkän matkan. Itse en olisi osannut  pois...
Ti-aamuna tein kolme janaa/lyhyttä jäljenpätkää lähimetsään, kaksi oikealle, yksi vasemmalle. Kaikki His nosti epäröimättä oikeaan suuntaan. 
Esineruutu nro 24 
Tavesilaisten kanssa ke-iltana Koivumäessä. Kolme esinettä. Ruudun takaosa noin 15-20 metrin matkalta napaan asti ulottuvaa märkää heinää, pajukkoa yms. Ennen Hiskiä ruudussa oli ollut ainakin viisi koiraa. Yksi esine Hiskille oikeaan takakulmaan sinne viidakkoon, kaikilla muilla koirilla esineet olivat olleet keskellä tai edessä. Piti vähän auttaa poikaa takarajaa kohti kävelemällä, kun His jäi nutaamaan hyvin hajustettuun paikkaan. Hyvä treeni: taakse pitää mennä, vaikka mikä olisi. Kaksi muuta esinettä kakunpalaosastoa.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Sekalaista

Esineruutu nro 22
Satuttiin saamaan Lilin kanssa seuraksi Kyötikkälään Sari K. ja Pinja. Autot ruudun lähellä ja niissä meuhkaavia koiria. His pörhisteli, mutta palautui hyvin.
Kolme esinettä valmiina (kisakokoa, mälvättyjä)taakse, yksi eteen vasemmalle. Kova takatuuuli. Siisti, nopea ja vahva suoritus, ei mitään valittamista. 
Tarkkuusruutu nro 8
Viiden sentin kolikko kaarnanpalalla peitettynä. Löysi heti.
Pudotettu nro 3
Ja mahtihommeli tämäkin.
Tottis
Kyötikkälän kentällä. Takapalkoin perusasentoja ja lähtöjä etupäässä ynnä eteenmenon valmistelua, vain yksi oikea eteenmeno. Jos saisin muutettua eteenmenoajatuksen taakse seuraamisessa, luultavasti seuraaminen kaikenkaikkiaan paranisi... Seisomisesta luoksetuloja, vajaita sivullesiirtymisiä korjailin.
Haku nro 12
Sääksjärvellä, kuusi koirakkoa + vieraileva maalimies.
Hiskille suunnitelma: oikealla kulmassa mm/sp, seuraava 30 metrin päässä valmis/sp, seuraava taas 30 metrin päässä/näyttö. Vasemmalla kulmassa ääniapu>pieni siirtymä takarajalla, seuraava ääniavulla, tyhjä ja valmis/näyttö. Neljä ensimmäistä maalimiestä yhtaikaa piiloihin. Huono suunnitelma: His pyrki tietysti heti ekalla pistolla ykkösen sijasta vinoon kolmoselle, minkä sain estettyä ja oikaistua ja kolmoselta se lähti vinoon vitoselle, jonka sitten nostikin, eli kolmonen jäi väliin. Vasemmalla puolella taas pyrki tyhjällä takapistolle - mä en tajua, mikä vasemmalla puolella aiheuttaa ne takapistot, ellei sitten tallaus - nytkin aloitimme tallauksen oikealta.
Hiukan alkoi hirvittää, että His tulee jo liiankin kuuliaisesti pois pistoilta, kun vihellän, vaikka olisi saanut hajun maalimiehestä...Mutta tätähän tässä haettiinkin. Autsis, kun on hankala päättää, mitä haluaa...
Seuraava hakutreeni on joka tapauksessa kevyttä, paineetonta hauskanpitoa. Jo kolmessa treenissä peräkkäin on tullut painostettua ja säädettyä ihan liikaa.  
Nyt alkoi juhannustauko: hyvää ruokaa ja juomaa ynnä muuta vaan ja koirille paljon uimista. Hauskaa jussia!!!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kisamaiset ja vähän muuta

Kisamainen PK-tottis Niihamassa
Paikalla 11 koirakkoa ja melkein tuomari Outi H., joka antoi arviot suorituksista. Olin toooosi tyytyväinen Hiskiin, vaikka virheitä piisasi.
Autoissa - takaluukut auki - kosolti räyhääviä rekkuja. His sai niistä hepulit, mutta kääntyi samantien katsomaan mua: "anna äkkiä tapettavaa." Kentälle  mennessä vielä aikoi uhitella Veetille, mistä höyhensin kevyesti. Toisen kerran otin poikaa niskavilloista, kun alkoi p-makuuseen viennissä häröillä so haistella maata. Sittenpä His olikin kuosissa koko lopputreenin :)
Palkkasin suoran seuruupätkän päässä ja hlö-ryhmässä + heti seisomisesta. Eteenmenoa en ottanut, vain pitkähkön valmistelevan osuuden, ja vapautin taakse pallolle, Outi sanoi, koska oli hyvässä paikassa.
Hyppyytin myös, vaikken aikonut. Hyppy oli tosi ilmava, eli hyppytekniikkatreenit on tuottaneet taas hyvin tulosta.
Virheet: 
- seuraamisessa ihan liian edessä (ei kai?), toinen täyskäännös väljä, vasemmalle käännöksessä kuulemma hidastin, ei hajuakaan tommosesta.  Hlöryhmässä olisi saanut olla tarkkaavaisempi tai jotain
. jäävien valmistelevissa osuuksissa myös liian edessä, väljääkin ajoittain
- istuminen hitaahko
- luoksetulossa hiukan vinoon eteen ja hiukan vajaasti sivulle (eipä ole juuri treenattukaan pitkiltä matkoilta...)
- nojasi kapulan luovutuksissa>uusi virhe (tätä pitää ehdottomasti nyt ruveta korjaamaan, voi kuulemma pudottaa kaksi arvosanaa!)
- keuli eteenmenon valmistelevassa (paikka korjaantui heti, kun jätin takapalkan).
Seuraaminen oli "vain"  hyvä, mutta piti hyvin koko ajan kontaktia, ei vilkuillut, jipii!!!

Sitten se mieltä hivelevä osuus: Outi sanoi, että Hiskin noudot ovat niin kertakaikkiaan upeita, ettei hän ehkä ole koskaan nähnyt vastaavia! Voi hitsinhitsi, miten ihanaa :))) Outi sentään treenaa ipo-huippujen kanssa tottista....
Oli todella mukavaa, että Outi antoi kaikille yksityiskohtaista palautetta, siitä oppi paljon. Mahtavat treenit, kiitos tätäkin kautta kaikille, Outille erityisesti!

Jälki nro 16
Ek-jälki Levekin kentän viereiseen metsikköön ti-iltana lenkkeilyalueelle, kolme keppiä, kaksi hyvin piilotettuina. Jana noin 35 metriä, hienosti taas heti oikeaan suuntaan. Kun jälki oli muuten ihan normi, keppien piilotuksen lisäksi maustin sitä vähän tiehämyillä. Pikkasen huoletonta meno oli, sen huomasi  hämyistä. His oletti esim, että tien yli jatketaan tietty suoraan, mutta teinkin kulman heti tien jälkeen ja kävelin ihan  tienvierustaa pitkin. Kun huomasi mokansa, alkoi heti jäljestää tarkemmin. Kepit löysi hyvin, tai  oikeastaan suorastaan kaivoi esiin.
Tottis
Jäljen vanhentumista odotellessa vähän touhuilua Levekin kentällä. Takapalkalla seuraamista, toimi hyvin. Myös eteenmenoja takapalkalla. Eri versioita: lähetyksiä, palkkaa heti lähdöstä, seuraamisen jälkeen jne.
Kokeilin myös kapulan luovutusta sekä kaksikiloisella että a-esteellä. Eihän se nyt mitään nojannut... Ja luoksetulo oli niin suora kuin olla voi.


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Hakua: tavallista ja koulutusta

Haku nro 9
Torstai-iltana. Vaihteeksi eri paikassa. Ukot oikeassa etukulmassa ja vasemmassa takakulmassa. Hiskille suunnitelma: oikea etukulma/mm>näyttö, vasen etukulma/tyhjä, oikea/tyhjä, vasen/tyhjä, oikea/tyhjä, vasen/mm>sp. Saija oli ohjeistettu siten, ettei palkkaa (takakulmassa), jos His ampaisee sinne suoraan. Mutta  siltä osin meni hyvin. Siltä osin taas ei mennyt, että aika monta kertaa jouduttiin suoristamaan yhtä tyhjää pistoa oikealle ja keskimmäinen pisto jäi vasemmalla liian matalaksi. His näytti jo ihan masikselta, mutta välillä on vaan pakko vaatia.
Hakukoulutus/Reija Nieminen, nrot 10 ja 11
Lauantaipäivä hurahti Reijan koulutuksessa levekkiläisille. Teemana edelleen se, että tyhjiä pitää saada satasen matkalle riittävä = tuomareille kelpaava määrä. Yliylisyvät tallaukset.
Ensimmäinen osuus tehtiin "norjalaisena sekametsänä" so kuusi maalimiestä, jotka joko näytettiin Hiskille haamuina tai annettiin ääniavut kutosesta alaspäin. Sitten lähetys ykköselle. His ei  onnistunut menemään suoraan, jouduin uusimaan useamman kerran, tuuli ilmeisesti teki kiusaa. Kolmonen taisi jäädä tyhjäksi, muuten hyvin.
Seuraavassa osassa Hiipparille otettiin alkuun pelkkiä tyhjiä - olisko ollut viisi vai kuusi kpl - ja vasta lopussa satasen kohdalla, noin 90 metrin syvyydessä, hakkuuaukiolla oli mm.
His teki ihan sairaat hienot tyhjät + näyttävät yliheitot. Maalimiestä ei sitten meinannutkaan löytää: tuuli tyyntyi juuri silloin ja lähetin vielä tuulen "väärältä puolelta". Lisäksi mm oli reilusti meidän normaalin takarajan (/joka sekin on ylisyvä) takana. Tänne näyttö irtorullalla. Hiski oli ihan puhki lopussa, aika painostava ilma.
Mutta hienosti meni! Ei Reijalla meille ollut oikeastaan mitään sanottavaa/huomautettava- kehuja vaan, mutta sain kyllä paljon mietittävää ja muistettavaa muiden treeneihin. Hauska ja hyödyllinen päivä kertakaikkiaan.Tuuliasioita esim. pitäisi kyllä ajatella enemmän: pitänee mennä sytkäriostoksille.
Pe-iltana tehtiin pikainen koukkaus Levekin tottistreeneihin. Otin pelkkiä lähtöjä ja perusasentoja eri suunnista. Plus lopuksi eteenmenon pallolle pitkän ja vaihtelevan seuruuosuuden jälkeen.

Ihmiset järjestää näköjään oikein valioitumisjuhlia.Mulla on siis rästissä neljät, eli ihan hirveet pippalot vissiin tarttis pistää pystyyn. Hups - nyt tuli paineita...


torstai 14. kesäkuuta 2012

Treenit jatkuvat e-alkuisesti

Rankat treenit. Kuva: Lili Scarpellini
His katsomossa tätien kanssa. Huom: sama istuma-asento kaikilla:) . Kuva Lili S.

Kaikkea eeellä alkavaa: esineitä eri tavoin ja eteenmenoa Kyötikkälässä Lilin ja Marja-Leenan kanssa. Kivaa!
Pudotettu nro 2
Hiski on sunnuntain kisan jälkeen ollut täyslevossa: ei edes kunnon lenkkejä, ei mitään äksöniä. Ounastelin jo autolta tullessa, että kohta mennään kovaa ja korkealta. Seuruu oli hyvää, mutta pojan piti nostaa jalkaa Herin pissojen päälle, mistä tukkapöllyä.
Lähetys - ja sitten sitä mentiin! Ei kuulunut koiraa takaisin. Eikä kuulunut, eikä...Joskus aikojen päästä kurvasi eteen hanska suussa varsin tyytyväisen näköisenä: "Aika makee rundi ja hanskakin löyty. Vähänkö oon hyvä".
His oli silminnäkijöiden mukaan kaahannut ainakin 20 metriä "radan" sivusta, tehnyt kierroksen autoilla, ampaissut sieltä takaisin radan alkuun ja lennosta napannut hanskan vähentämättä kaasua kertaakaan...Tämmöistä ei olekaan ennen nähty. Ehkä tätäkin tarttis treenata.
Esineruutu nro 21
Kolme esinettä taakse, His näki viennit. Olin  tyytyväinen siihen, että malttoi etsiä ihan rauhallisesti, vaikkei heti bongannutkaan.
Tarkkuusruutu 7
Pieni nuken muovikenkä. Käsky "tarkka": esineen nosto suoraan, se oli siinä, aikaa meni ehkä kaksi sekuntia Ja sitten frisbeeleikkiä niin, että tanner tömisi.
Tottis
Kentällä vein kolme palloa kentän takareunaan  ja yhden molemmille sivuille. Sitten lähdettiin seuraamaan, Lili tarkkaili takana haukkana ja sanoi, koska oli aihetta pöllytykseen. Annoin Hiskin tehdä sitä vilkuiluaan aika pitkäänkin (kuten viime kesänä) ja vasta sitten poika maahan ja kunnon karjuntaa. En vain ollut tosissani vihainen eikä teeskentely ihan onnistunut, mutta siitä huolimatta Hiskin asenne parani heti.
Tauon jälkeen (His oli tätien kanssa koko ajan kentän reunalla kuten kuvasta näkyy...) taas seuraamista, nyt yksi rysäytys, muut pätkät hyviä, Hiski pääsi juoksemaan pallolle kolme kertaa, eli eteenmenot hyvistä seuraamisista. Henkilöryhmä vielä, hyvin.
mahtavan mainiot treenit, kiitos kaikille osallisille!

Kuvaaja (Minna Saarinen) on onnistunut ikuistamaan Hämeenkyrön JK3-kisoissa 10.6. juuri sen kolme sekuntia, jolloin His oikeasti seurasi...





sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hämeenkyrön jälkikisa: 291 pistettä

Kävimme Hiskin kanssa Hämeenkyrössä JK3-kisassa. Kyseessä oli oikeastaan varmistelupaikka siltä varalta, ettei Säkylästä olisi tullut ykköstulosta.
Jälki (nro 15) ensin. Jälki lähti hyvin läheltä, 10 metrin päästä ja vaikka His ampaisi matkaan kuin tykinkuula, se reagoi jälkeen komeasti ja lähti hyvin itsevarmasti oikeaan suuntaan. "Suoraan oppikirjasta", sanoi tuomari, Mia S. Jipii: janaahan me treenattiin suunnitelmallisesti loppukeväällä. Ensimmäinen keppi oli 50 metrin  päässä. Melkein heti sen jälkeen melkein edestämme meni lenkkeilijä, mutta Hiski jatkoi kuin ei mitään.
Ja sitten me vaan käveltiin, His poimi kepit ja toi mulle, kaikki kuusi kappaletta. Jälki oli jonkin verran ylipitkä, mutta muuten ok.
Esineruutu (nro 20): kolme esinettä ajassa 1,20 minuuttia. Jostain meni yksi piste, omasta mielestäni oli täydellinen suoritus. Mutta eipä ollutkaan ruudun vieressä autoissa riehuvia koiria eikä vastaantulevia uroksia, kun ruudusta tultiin pois eri reittiä kuin mentiin. Fiksua.
Maastosta 199 pistettä. Vähän kaivelee se yksi piste...;)
Tottis
Ensimmäisessä parissa, ensin paikallamakuussa. His seurasi erittäin hyvin tuomarin luokse, paikallemakuuseen ja sieltä pois. Mutta sitten alkoi se OIKEA seuraaminen...Voi hyvät pyssyt ja kaikki muut hyssykät. Täydellinen floppi jälleen kerran. His keuli, seilasi sivuttain eikä varmaan pitänyt kontaktia koko aikana kertaakaan, kytsi vain eteenmenoa. Annoin jo lisäkäskyjäkin varmaan triljoonan, ei mitään vaikutusta.
Todellakin hyvin, hyvin puutteellinen oli tämä.
Loppu olikin tuttua kauraa: jäävien valmistelevat sitä samaa surkeutta, eteenmenon myös. Kaikki muu meni aika nappiin, yksi vino eteentulo ja pieni hipaisu esteeseen.
Kaikesta huolimatta saatiin kasaan 92 pistettä, eli päivän parhaat tottispojot. Hiski teki kaiken muun kuin seuraamisen todella hyvällä draivilla ja esim. tasamaanouto oli kuulemma "täysi kymppi" ja A-este "täydellinen."
Loppupisteet siis 291, jolla heltisi selvä luokkavoitto (1/10).
Olen tietenkin tosi iloinen tuloksesta ja varsinkin hienosta maastosta, mutta kyllä se seuraamispakan täydellinen hajoaminen kieltämättä syö taas naista.
Itse asiassa olin paljon, paljon tyytyväisempi Lahden 83 pisteeseen, koska Hiski siellä seurasi kohtuullisesti. Nytkin olisin mieluummin ottanut pari liikevirhettä kuin tuon järkyttävän seuruupainajaisen.
Tämän kesän tottiskuvio: Lahti/83 pistettä/seuraaminen hyvä, Säkylä/89 pistettä/seuraaminen tyydyttävä, Hämeenkyrö/92 pistettä/seuraaminen puutteellinen.
Eli pisteet paranee ja seuraaminen huononee, hahhaa.
Tiistai-iltana Hämeenkyrössä ihan samassa paikassa kisamaisissa treeneissä His seurasi mallikkaasti. Eli ei Hiski niitä kisoina pitänyt...
Nyt olen seuraamisen kanssa ammentanut kukkahattuvarastoni keinovalikoiman tyhjiin. Ei siis auta kuin ottaa käyttöön järeät aseet. Huonommaksi homma ei ainakaan voi mennä.
Vähän houkuttelisi SM-jälkikin - on toi Hiippari sen verran loistava jäljentäjä(kin). Mutta katsotaan nyt. Seuraaminen on saatava joka tapauksessa kuosiin, muuten pysytään kotona.

Ja paljon onnea Lilille ja Herille ykköstuloksesta! Valiokello lähti käyntiin ;)
Lämpimästi onnea myös tendingläisten heinoille tuloksille tokon SM-kisoissa Kuopiossa, erityisesti siskolikoille Merville ja Ruutille!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Hakustelu ja tottistelu

Haku nro 8
Sääksjärvi, viisi koirakkoa. Hiskille: mm/suorapalkka/kulma, mm/suorapalkka/kulma, tyhjä, mm/näyttö, tyhjä, tyhjä, mm, tyhjä, tyhjä, mm/näyttö. Taisi siinä tulla pari ylimääräistäkin tyhjää, kun yksi meni taaksepäin pistoksi ja yksi jäi liian matalaksi. Pari yliheittoa, joista toinen lähti ihan vinoon.
Hiukan heitti taas överiksi, huhhuh, olin itse vähän hätää kärsimässä siinä vauhdissa. Pallopalkkaus vetää nupit niin kaakkoon että. Pitänee taas vähän rauhoittaa touhua vaikka ruokapalkalla ja hallintaan  otoilla. Ja risteilyttämisessä mun pitäisi olla hirveän tarkkana oman asentoni kanssa.
Miten mä saan ikinä noista pistoista tarpeeksi "tiukkoja" tuomareiden mieleen? Mutta Hiskin motivaatio on kyllä huippua: se jaksaisi vaikka kilometrikaupalla etsiä ukkoja.
Tottis
Levekin kentällä pe-iltana. Teemana siirtymät. Ja bonuksena kuumatreenit, sillä kenttä oli ihan pätsi. Ensin pitkähkö p-makuu, kun Neri oli suorittamassa. Siitä seurautus kentän laitaan ja palkkaus. Seuraamista pitkä suora ja käännöksen jälkeen palkka. Henkilöryhmä erikseen, häiriönä melkein vieressä haukkuva sakemanniuros Roni. Ihmeen hyvin pojan pokka piti. Jäävät heti palkaten, istu namilla, joka on näin nopeampi. Lähdöissä pää nyykähteli taas. Seurautus kapuloille>palkka. Kapulan heitto>palkka. Kapulan haku, ei heittoa. Uusi seurautus hypylle. Ennakoi huokauksistani, aijai. Palkka perusasennosta, ei kontaktia. Pallon heitto + haku.  Ei a-estettä eikö eteenmenoa.
Pihassa on otettu sivulle perusasentoja siirtymisiä + lähtöjä, joissa hyvästä pään asennosta namipalkka.
Hyppytreenit: nyt on päästy metriin asti, kaksi kertaa, todella hyvin ja ilmavasti. Pallon haku esteen takaa, ei vieläkään kapulaa. Metrisestä päässyt palkaksi uimaan.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kympin Piitu

Beagle-neiti Piitu, 11 viikkoa, tutustuu suureen maailmaan. Piitu on tyttären perheen uusin jäsen: avoin, sosiaalinen, täysin peloton. Hyppäsi ensimmäisenä päivänään mökillä silmää räpäyttämättä järveen. Hiskin mielestä täysin mitätön otus, johon ei kannata ruutia tuhlata. Hetalle ei ole uskallettu edes näyttää...

Priima koira ja treenejä

Parhaat uutiset heti kärkeen. Hiski kävi fyssarilla - Kirsi Piispasella - ja on kaikin puolin priimassa kunnossa. Kirsi ei löytänyt oikeastaan mitään vikaa mistään. Eli fyysisiä esteitä ei hyppäämiseen ole, minkä kyllä oikeastaan jo tiesinkin. Kirsi oli sitä mieltä, että Hiski on saanut sopivasti liikuntaa - paljon  vapaana - ja riittävästi palutuslepoa rankkojen rasitusten jälkeen. Näin siis jatketaan.

Esineruudut nro 18 ja 19
Molemmat oikein kunnon häiriötreenejä. Ensimmäinen Hämeenkyrössä, kuuden koiran jälkeen. Ensimmäinen esine valmiina oikeassa kulmassa, toinen vietiin eteen sillä välin, kun His leikki, kolmas vasempaan kulmaan taas niin, ettei poika nähnyt. Ajatuksena lohkottainen pistotus ja hyvä, nostattava palkkaus ei varsinaista luovutusta.
Erinomainen suoritus.Ei ollut helppo ruutu ja monella koiralla oli suuria vaikeuksia.
Toinen ruutu - tai lohko - vain kolmasosa ruudun leveydestä- kaatosateessa taas noin kuuden koiran jälkeen. Jostain kumman syystä ruutu oli todella hankala useimmille koirille.  Monta outoa urosta, joita ainakin kaksi pissasi ruutuun. Autot ihan ruudun vieressä. Hiski oli aikast pörhöllään.
Hiskille valmiina esineet oikealle eteen, keskelle keskelle ja vasemmalle takakulmaan.
His nosti koipea samaan paikkaan, mihin muutkin urokset, mistä pääsin huomauttamaan hyvin äänekkäästi, hyvä. Muuten erittäin hyvä suoritus.
Kisamainen PK-tottis
Vaiviassa, Kurtin parina.
Seuraaminen mukiinmenevä, ei pahaa vilkuilua tms. Omat täyskäännökset syvältä vaelluskengissä.
Virheitä: jäävien valmistelevissa pää nyykähti ja muutenkin huono ote lähdoissä,  ainakin yksi vajaa ja yksi liian hidas sivulletulo ja eteenmenon valmistelevassa osuudessa järkyttävää ennakointia. Tätä uusittiin moneen kertaan. Lisäksi kaksikiloisen olisi saanut ottaa reippaammin. Hyppyä en ottanut.
Jälki nro 14
Onnistuttiin Tomi N.:n kanssa tekemään jäljet ristiin vieraassa maastossa Pinsiössä. Tomin piti tehdä jälki Sarille, joka ei halunnut tällaista harhaa. Niinpä minä ajoin  Hiskin kanssa Tomin tekemän jäljen, jolla oli harhana minun oma jälkeni noin 300 metrin kohdalla...
Jälki ehti vanheta 2,5 tuntia ja koko ajan satoi kaatamalla. Kuusi keppiä. Pari piikkiä, kulmia.
Olin varautunut siihen, että homma jää kesken, mutta mitä vielä! His nosti itsevarmasti jäljen oikealle ja jäljensi kuin juna. Kaikki kuusi keppiä nosti epäröimättä. Harhan kohdalla (tai ainakin oletin sen kohdan olleen harhan paikka) vähän ihmetteli enkä päästänyt väärään suuntaan.
Mahtava jälki- Hiskonen! Yhtäkään kuivaa kohtaa ei meikäläisessä ollut, kun kotiin päästiin. Goretex-kenkien kuivuminen kestää taas viikon...


lauantai 2. kesäkuuta 2012

Poliisikin onnitteli

Poliisikin noteerasi Hiskin nelosvalioitumisen: toimitti 70 euron sakkomaksulaskun tyylikkäässä poliisin tunnuksella varustetussa kirjekuoressa. Syy: 88 kilometriä tunnissa 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Tekopaikka: Akaa, Tipuri. Tekoaika: 26.5. klo 18.29, eli olimme palaamassa Säkylän kisoista. Vartti tuon jälkeen olimme perillä, mitään kiirettä ei ollut ja olin koko matkan tarkkana nopeuksien kanssa, mutten tien tukkeenakaan halunnut olla.
Edellisen kerran sain  nopeussakon Teiskontiellä 70 km:n alueella, hurjaa vauhtia silloin 77 kilometriä.
Nyt kun kiroatte alle nopeusrajoitutusten köröttelevää mummelia harmaassa foordissa, niin meikäläinenhän se  siinä. Rikoksenuusijalla ei ole varaa ottaa enempää sakkoja.
Treenilöitäkin on ollut. Esineruudut nro 16 ja 17 ainakin, toinen Kyötikkälässä ja toinen Hakametsän koirapuiston viereisessä metsikössä, kaistale ryteikössä ja jätöksien keskellä. Kyötikkälässä His näki, kun esineet vietiin (neljä kpl), Hakametsässä ei (3 kpl).
Tottista
Kyötikkälässä pitkä paikallamakuu ja seuraamista ensin ihan jalkapallokentän vieressä (peli menossa) ja sitten kentällä Elsa-neidin avustuksella a-este, nouto, eteenmeno.
Kissanmaalla ihan oudossa paikassa hiekkakentällä, seuraamista, jääviä, eteemenoja, tasamaanoutoa. Erityisesti täyskäännöksen harjoittelua.
Ja Levekin kentällä sekä ti- että pe-iltana. Perjantaina tehtiin oikein kunnon häirintätreeni: kolme henkeä hyppeli, juoksi, hihkui  ja heitteli palloja meidän yli ja edestä seuruussa. His pinnisteli niin, että sen melkein kuuli. Sitten Sara heitti Hiskin oman nahkapallon ihan nenän edestä ja silloin poika läksi! Nostin hirmuisen mekkalan, sitten taas lähdettiin liikkeelle ja voi juma, mikä seuraaminen! Onhan se nyt oikeastaan aika merkillistä, miten koiran olemus muuttuu aivan uskomattoman iloiseksi ja tarkkaavaiseksi, kun se on rökitetty (HUOM: ei kirjaimellisesti, vain ääntä käyttäen) :o Henkilöryhmässä ihmiset heittelivät palloa toisilleen ja meidän yli, His ei vilkaissutkaan. Ja sitten me riekuttiin. Jotain muutakin tehtiin, mutten muista mitä.
Hyppytekniikkaa on hiottu parina päivä, ihan matalilla esteillä, viiden sarjaa.
Haku nro 7 (vasta!)
Pitkästä aikaa päästiin torstai-illan hakutreeneihinkin neljän muun koirakon kanssa.
Hiskille: tyhjä, tyhjä, mm (näyttö, ei palkkaa), mm (näyttö), tyhjä, tyhjä, mm (suorapalkka).
Paremmin ei olisi voinut mennä - ehkä ensimmäinen tyhjä jäi vähän piikiksi - muuten kaikki onnistui.