HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




tiistai 28. maaliskuuta 2017

Nero-Vili

"Koirasi on nero" "On sulla melkoinen koira."
Mitähän sitä pitäisi tämmöisen keskinkertaisilla älynlahoilla varustetun ohjaajan ajatella näistä Jari Koon kommenteista? Kieltämättä pikkasen hämmentävää. Mutta ylpeä olen tosta neropatti- Filistealaisestani, joka hämmästytti taas jopa guru-Jaria.
Vili oli kyllä eilisiltana Vihdissä aikamoisessa vedossa, ihan siinä rajoilla, ettei heilahtanut neula punaiselle. Tai itse asiassa muutaman kerran heilahtikin. Otin sen kokeeksi ihan suoraan autosta kehiin pitkän matkan jälkeen, silläkin saattoi kyllä olla osuutta siihen, että Vili oli vähän niinkuin  lentoonlähdössä. Mun pitää nyt luultavasti vaihtaa tuo seuraamiskäsky "liki", koska se aiheuttaa Vilissä välittömän jännittymisen (ne väärät neuvot, aaargh!).
Mutta pääpaino oli eilen noutojutuilla, koska halusin Jarin kommentoivan hommaa. Vili iski tapansa mukaan hampaat kapulaan kuin se kuuluisa sika siihen limppuun. Rusahdus vain kuului. Mutta piti pitotreenissä hyvin rauhallisesti kuten tapansa on. Sitten treenasimme "kolmionoutoa", jossa Vili teki homman hienosti myös, muutamalla kerralla hyökkäsi kapulaan vähän turhan raivoisasti, otti laipasta kiinni, mutta korjasi suussaan kesken matkan oikeaan asentoon. Aika hauska näky. Vili ei varsinaisesti pureskele kapulaa, mutta "korjaa" paikkaa, eli saattaa pyöräyttää muutaman kerran, mistä en kyllä tykkää. Ihan hemmetin noipeat palautukset ja hyvät luovutukset suoraan edessä.
Sitten kokeiltiin heittämistä, mitä ei ole tehty kertaakaan viime syksyn jälkeen. Siinähän Vilistä kuoriutuu korppikotka ja kapulasta on aika vaikea irrottaa katsetta. Sain sen kyllä vilkaisemaan itseäni ennen lähetystä. Tässä sitten tuli mukaan myös pahempi pyöräytys ja palautuksessa pieni vinkaisu. Aletaanpa tätä nyt työstää targetin avulla.
Tämä oli viimeinen kurssikerta. Oli kyllä antoisa kattaus. Jari vähän lupaili jatkoa, ollaan Vilin kanssa mukana, jos sellainen tulee.

Muuten ollaan tehty Vilin kanssa tottista muutama kerta jo kentällä ja se on aivan mahtavaa! Ihan eri fiilis kuin hallissa. Pysytellään edelleen helpoissa jutuissa, mutta pikkuhiljaa pitää vähän jo vaikeuttaa.

Maastossa Vili on jatkanut rullatreenejä, kasassa nyt 56 rullantuontia. Otettiin mukaan piilotkin ja näyttö, jossa roikun mukana. Hyvin menee ja Vilistä homma on supermahtavaa.
Hiskikin on treenannut pari kertaa hakua 100 metrin radalla ja sehän on kyllä ihan pro edelleen.

Molemmille pojille on tallottu myös esineruutuja, joissa ei mitään valittamista.

Pudotetun rata tehtiin enimmäistä kertaa oikein metsään ja kumpikin rekku oli aika kuutamolla. Molemmat vetäisivät hanskan yli tuhatta ja sataa, jarruttamatta, Hiski Savontielle saakka. Pistän tämän uutuuden piikkiin. Toisto meni kummallakin nappiin.

Tarkkuusruutuja tehty muutama molemmille, Vilille jo pari pikkuesineen helppoa etsintääkin, hienosti maahanmenolla ilmaisi.

Ja Vilihän on myös käynyt pari kertaa paimentamassa Somerolla. Edistyy, se on ihmellinen luonnonlahjakkuus. Kun saisi omat aivonsa ja koordinaationsa vaan jotenkin toimimnaan.







torstai 16. maaliskuuta 2017

Kapulatreeni. Keskittyminen on päivän sana

En yleensä päivittele näin tiuhaan, mutta nyt teen poikkeuksen, että pysyn kärryillä, milloin ja mitäkin on tehty.
Pitkästä, pitkästä aikaa (viimeksi muistaakseni marraskuussa) uskalsin ottaa Vilin kanssa kapulatreenin kotipihassa. Idean sain Kantoluodon kurssilta, sovelsin vähän meidän tilanteeseen.
Ensin pito ja luovutus. Pitäminen edessä ja sivulla on Vililtä sujunut ennenkin hyvin, joskaan tuskin rennosti. Nyt kokeilin niin, että palkkailin sitä nimenomaan rennosta keskittymisestä edessäni. Kapula oli minulla kädessä koiran pään yläpuolella. Liitin treeniin myös luopumisen, eli antanut koskea kapulaan ilman käskyä, vaikka vein sen Vilin nenään kiinni (tähän asti Vili on koukannut kapulan suuhunsa jo, kun se on lähestynyt). Sujui hienosti muutaman yrityksen jälkeen. Oikeista toiminnosta kehut ja välitön palkka. Näissä säädöissäkin Vili oli koko ajan aivan hiljaa ja kivan rennon oloinen.
Sitten kapulan nosto maasta. Tavoitteena lupa tarttua kapulaan ja tuoda se vasta keskittymisen kautta. Säntäilystä ei palkkaa, vaan uusi yritys. Kapula oli aluksi maassa ihan edessäni, Vili reilun metrin päässä siitä istumassa minua vastapäätä, kapula siis välissä. Vili tietysti katsoi ensin kapulaa ja halusi nostaakin, ei saanut. Palkka - monta toistoa - aina rauhallisesta keskittymisestä minuun. Sitten keskittymisten jälkeen lupa nostaa, tuonti ja luovutus. Välitön palkka. Ja taas vain keskittymisiä, joista palkkaa.
Sitten pidensin matkaa pariin metriin ja lopuksi ehkä noin viiteen metriin. Kapula siis siinä meidän välissä edelleen. Vili jätti kapulan rauhaan, ei edes katsonut sitä enää, ennenkuin annoin luvan nostaa ja tuoda. Nosti hiljaa ja palautti hiljaa.
Tyytyväisempi en voisi olla. Näitä nyt eri ympäristöissä, eri matkoilta. Seuraava vaihe on se, että vien kapulan lähelle ja Vili saa hakea sen sivulta keskittymisten jälkeen. Ehkä me vielä joskus päästään heittämiseen asti :D

17.3. samantapainen  treeni hallilla. Onnistui. Siellä näytti olevan vähän herkemmässä åpyrkimys hyökätä kalaulla, kun se oli maassa. Se estettiin pari kertaa ja sen jälkeen homma sujui. Ja siis aivan äänettömästi, sekä nouto että luovutus, vaikkakin tosi hyvällöä draivilal ja voimalla. Täs mie tykkään. Kapula siis välissä.

 



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Ei vingahdustakaan, rullailua

Projekti "rennosti kohti äänettömyyttä" etenee pitkin harppauksin tommosta koikkelehtimisvertausta käyttääkseni.
 Olemme olleet taas kaksi kertaa Kantoluodon syynissä: satuin saamaan koirakkopaikan Lempäälään erään yhdistyksen järjestämään koulutukseen lauantaille ja taas maanantaina ajeltiin Vihtiin.
Olin jo ennen lauantain sessiota tehnyt sellaisen havainnon, että Vili on alkanut passivoitua perusasennossa. Eli kun jäykistyminen/jännite/patoaminen ei ole mulle kelvannut, poika on mennyt epävarmaksi. En ole oikein tiennyt, miten suhtautuisin tuohon, joten Jarin "koulu" tuli just sopivaan saumaan. Jari teki ihan saman havainnon. Asiaa lähdettiin heti korjaamaan nopeammalla palkkauksella ja pitämällä palkka kainalon kohdalla. Muutenkin sain ohjeeksi palkata nyt yhtään viivyttelemättä ja heti oikeasta mielentilasta. Sain myös ohjeita leikittämisestä: enemmän saalistamista ja liikettä. Muuten Vili oli oikein innokas ja iloinen. Ja täysin äänetön uudessakin paikassa. Jes!
Menin heti sunnuntai-iltana hallille treenamaan uusien ohjeiden mukaan ja homma alkoi heti pelittää paremmin. Eikä ääntä nytkään...
Maanantai-iltana Vili näytti sitten parastaan enkä minäkään ollut täysin toivoton (liian jäykkä edelleen kuulemma kuitenkin). Nyt saimme jopa ensimmäisen kerran ottaa pikku pätkän seuraamista (tosi hienosti!) - ja annoin oikein liki-käskynkin, jestas, mikä edistys. Eikä käsky aiheuttanut minkäänlaista vinkuvonkua tai edes inahdusta. Aah! Sain myös taas hyviä ohjeita ihan kehujen äänensävyjä myöten. Ja edelleen liikettä palkkaamisiin, se näyttää purkavan Vilin jännitystä hyvin.
Muidenkin treeneistä bongasin taas paljon hyviä vinkkejä mm rauhalliseen kapulatreeniin, piti heti kotona kokeilla ja vörkki hyvin. Seuraava kerta kahden viikon kuluttua onkin sitten viimeinen... Sitten ollaan omillamme. Hui. Ehkä tuolle voisi jo jotain uuttakin uskaltaa opettaa?

Haussa on jatkettu Vilin kanssa rullatreenejä, toistoja on nyt kasassa 42 kappaletta. Oikein hyvin sekin homma edistyy. Vili ymmärtää nyt, ettei rulla ole se palkka, vaan maalimiehelle mennään uudestaan ja se varsinainen palkka tulee sieltä. Ottaa rullan hyvin, vahvistan vielä tuomista (en aina) ja pitää hyvinsiihen saakka, kunnes annan irrotusluvan. Pari piiloakin on ollut jo käytössä. Satunnaista haukkumista esiintyy, mutta paljon vähemmän kuin oletin. Vilin koko olemus on paljon rennompi kuin haukkuessa ja leikkii maalimiehen kanssa paljon paremmin näin. Saa nähdä, mitä tapahtuu, kun päästään taas oikeisiin pistoihin... Mutta niiden aika ei ole vielä.
Muutamia täysmittaisia esineruutuja: molemmilla mennyt ihan tuubiin. Vilille edelleen kaisteleilla. Ääntelyä ei juuri esiinny. Nyt täytyy kohta uskaltaa vähän edetä, homma sujuu vähän "liiankin" hyvin. Vilin nenätyö on ihan huippuluokkaa ja kun  malttia on tullut lisää, hyvältä näyttää.
Tarkkuusruutua on myös tehty molemmille.  Vilille olen opettanut pikkuesineen ilmaisun talvella olkkarin karvamatolla: se menee maahan esine etukäpälien välissä ja tökkäisee sitä nenällä. Nyt homma on siiretty metsään ja sujuu sielläkin  ihmeellisen rauhallisesti ja rennosti. Olen ilmeisesti onnistunut opettamaan tämän asian Vilille juuri oikeassa mielentilassa: se ei sählää eikä tohota, vaan etsii maltillisesti ja ilmaisee korrektisti. On jo melkein parempi kuin Hiski.
Muutama pudotettu esine on otettu myös kummallekin ihan metsätiellä. Pitäis päästä tekemään umpimetsään.
Ja jäljelle tarttis päästä. Pian! Ei jaksaisi odottaa.