Vilpertin alkutohinat

Vili rrrlakastaa Aapoa(kin). Tässä noin kolmen kuukauden ikäisenä

On korkea aika päivitellä hiukan uuden perheenjäsenen tekemisiä.

Vili siis saapui ennen juhannusta 2015 vajaan kahdeksan viikon ikäisenä. Se on ollut ylivoimaisesti helpoin ja kiltein pentu, mitä minulla on koskaan ollut. Ja terve se on ollut kuin mikä: ei edes yhden yhtä ripulintynkää. Ainoa asia, joka hiertää on oudoille koirille räyhääminen/epävarmuus ja ylimalkaan äänellä reagointi kiihdyttävissä tilanteissa. Sitä työstetään, jotta ei tule äänikierrettä. Uskon, että nämä saadaan hanskattua.  Ihmisten kanssa Vili on yltiösosiaalinen.

Vilille on tavoitteena saada ennen talven tuloa koulutetuksi haun ja jäljen alkeita, samoin hiukan tottista.  Laumaviettiä yritän käyttää kaikessa tekemisessä mahdollisimman paljon.

Pääosassa on kuitenkin sosiaalistaminen ja yleinen totuttelu kaikenlaiseen elämään.

Maastossa liikkuminen aloitettiin heti. Oma iso piha tässä suhteessa mainio: metsäistä maastoa, kiviä ja korkeuseroja. Aika pian sukellettiin jo heti oikeaan metsään myös. Vili liikkuukin erittäin hyvin joka paikassa, se on myös alustavarma.

Haku

Pihassa muutaman kerran lasten etsimistä puskasta ”vahingossa”.

Heinäkuun 16. oli Vilin eka kerta alueen tallaajana kaatosateessa. Sitä ennen on jo ollut mukana sekä esine- että hakutreeneissä, joissa porukka on lähinnä vain pallukoinut pentua.

Ensimmäinen ”oikea” hakutreeni. 1.8. Ilona oli kolme kertaa piilossa namien kanssa. Vili reagoi hyvin hajuun.

Syyskuun loppuun mennessä Vilillä on ollut yhteensä noin 10 oikeaa hakutreeniä. Niissä on ollut tallatut kaistaleet ja valmiit ukot kaistaleiden päissä, yleensä neljä kappaletta. Aluksi tehtiin hajuvanat, sitten menty kiertämällä. Kerran ukot näytettiin haamuina – tai oikeastaan yritettiin näyttää, Vili ei edes tajunnut katsoa.

On mennyt melkein joka kerta kutakuinkin suoraan maalimiehelle. Osaa mennä nätisti maahan ja odottaa palkkaansa aika rauhassa.

Olen päättänyt, että Vili opetetaan yksinkertaisesti, lähes ärsykkeettömästi ilman kikkakolmosia ja niin, että koiran annetaan oivaltaa itse asioita mahdollisimman pitkälle. Vilillä näyttäisi olevan ainekset hyväksi hakukoiraksi .

Ilmaisu. Vilistä tulee haukkuva. Rullatouhusta olen saanut tarpeekseni. Vili oli jo pikkupentuna melko äänekäs ja se oli helppo opettaa käskystä haukkumaan. Päätin, että haukku otetaan mukaan jo aikaisessa vaiheessa ja sitä vahvistetaan lelupalkalla.

Opetin pennulle käskystä haukkumisen itse ja tasan viiden kk:n iässä se haukkui jo aika mukavasti.

Ensimmäiset treenit ilmaisuin 3.10. Ensin pari kertaa keskilinjan vieressä ja sitten maalimiehet suoraan viiteenkymppiin.  Maalimies kehotti haukkumaan, mutta viimeisellä ei tarvinnut enää sitäkään.

Hyppimisestä yms kevyt paheksunta-ääni.

10.10. samantapainen treeni, ei mitään apuja. Haukkuja tietysti vain yksi tai kaksi. Lelupalkka. Itse palkkasin nameilla. Hallinnan alkeita: kehuilla ja nameilla yhdessä pois maalimieheltä.Tämä oli hakutreeni nro 12.

Tässä välissä taisi olla muutama treeni. Yritän nyt laskea treenit, joten sovin itseni kanssa, että 18.10. treenit olivat Vilin 15. hakutreenit. Systeemi sama.

Jälkitreenit

Namijälkiä lähinnä nurmikolle on tehty myös noin 15 kappaletta 18.10. mennessä. Puksuttaa ihan kivasti, jos nameja on joka jäljellä. Muuten ei ole hommasta mitään hajua. Ei se mitään, ehtii tässä. Pisimmillään jäljet ovat olleet alle 50 askelta.

Tottis/toko

Hitaasti ollaan edetty  tälläkin saralla. Kentällä kävimme aluksi pelkästään leikkimässä. Vili osaa nyt seurata vähän mukavassa kontaktissa (tulee itse perusasentoon, joka on toki vielä hakusessa) ja tehdä käännöksiäkin, mennä maahan (ilman käsiapua) ja pysyä maassa noin 10 sekuntia, istua noin puoli minuuttia ja tulla käskystä eteen. Ja käskystä osaa kiertää myös. Seisomista opetellaan.

Seuraamisessa olen yrittänyt käyttää pelkkää kehumista, joskus onnistuu, joskus ei. Naksu käytössä. Namipalkka on pääasiassa, lopuksi leikitään.

Siinäpä se.

Pikku treeniä tehdään muutama minuutti kerrallaan, viisi minsaa taitaa olla maksimi. Omalla kentällä on käyty kerran viikossa, kerran Kyötikkälässä ja kerran Hämeenkyrössä.

Minkäänlaista noudon ajatustakaan en ole Vilille saanut menemään jakeluun, mutta ei sekään haittaa. Tuntuu siltä, että Vili kehittyy hitaammin kuin Hiski ja saa kehittyä omassa tahdissaan. Mahtava mumelo se joka tapauksessa on.

Talveksi on varattu hallivuoro kerran viikossa, lähinnä Viliä varten.
Ainiin: ampumiseen Viliä on siedätetty sekä pihassa että kentällä. Ei reagointia. Jatketaan kuitenkin.

Vilpertti hyppää noin neljän kk:n iässä

Viiden kk:n ikäinen komistus

NOM, Vallentuna: ei kerrottavaa jälkipolville

Alla video tottiksesta, joka ei ollut totaalisen kamalaa. Melkein kaikki muu oli. Olin niin kauhuissani haun maastoista (jyrkkiä kalliojyrkänteitä), että ainoa ajatus oli saada Hiski ehjänä kotiin.
Olin luovuttanut jo heti ensi silmäyksellä siellä merenrantakallioilla. Se on raaka totuus.

https://www.youtube.com/watch?v=7DViBAxZcz0

Hiskin kanssa lopetamme nyt haun lajina, etsintäkoe ja jälki edelleen ohjelmassa.
Eiköhän me olla haussa saavutettu enemmän kuin ikimaailmassa olisi pystynyt edes kuvittelemaan.

Hiski on Mestari

Leijuntaa. Maria ja Ben vasemmalla, Antti ja Eliot loikealla. Alakuvassa kultajoukkue: Katri +Mervi keskellä, Elina+Tupla oikealla

Metrisen esteen palautusta. Erinomaisesti Hiski senkin suoritti.

On se totta. Hiski nappasi kultaisen mitalin hausta Vantaalla järjestetyissä palveluskoirien SM-kisoissa.
Kun meillä on ennestään (peräkkäisiltä vuosilta) hopea ja pronssi, niin uskaltaa kai jo sanoa, että His on aika hyvä ja varma hakukoira.
Kenttään tutustumisessa perjantaina en ottanut mitään muuta kuin ilmoittautumisen Riitalle, siitä heti palkkaa ja leikkiä. Tämä ihan oman pääni takia. Katselin, kun moni tahkosi telineitä yms ja paniikki iski, kun tuli hamoja.
Majoituimme tällä kertaa hotellissa ja se oli varsin mukavaa. Tosin navigaattori pyöritti meitä avajaisten jälkeen varmaan 50 kilsaa ympäri Espoota ja ilmoitti keskellä moottoritietä, että "olet perillä." Syykin selvisi, kun järjettömän haahuilun jälkeen maltoin tarkistaa osoitteen: se oli -katu eikä -tie.
Mutta oli rentouttavaa, kun pystyi jättämään jotain kädestään ilman, että se hävisi nanosekunnissa jonnekin. Vili nimittäin vietiin hyvään hoitoon "lapsuudenkotiinsa" Somerolle, eli vietimme laatuaikaa ihan kaksin Hiskin kanssa. Se oli kyllä välillä sen näköinen, että "voitaisko jäädä kokonaan tänne."
Lauantaiaamuna olimme neljännessä parissa, paikallamakuu ensimmäisenä Olin totaalihermona: tottista on treenattu tosi vähän, hyppyä ei käytännössä ollenkaan ja eteenmenoa ei yhtään vuoden aikana.
Mutta kappas: saimme tottiksesta 89,5 pistettä, mikä oli huomattavasti paremmin kuin odotin. Pisteet lähtivät vinoista perusasennoista (!), levottomasta seuraamisesta (ylläri) ja seisomisessa oli kuulemma ollut jotain töpötystä. Ynnä siitä, että ohjaaja heitti kapulaa nelisen metriä.  Ja huom: olen treenannut kaksikiloisen heittämistä PALJON ja se on lentänyt vähintään 15 metriä joka kerta. Nyt kapula kertakaikkiaan tömähti maahan eikä kierinyt senttiäkään. Mutta hyppy oli  hieno, a-este samoin, puhumattakaan eteenmenosta, jossa His yllätti jopa olemalla keulimatta. Oho.
Iltapäivän arvonnassa nostin numeron viisi: eli ensimmäistä ässämmissä kertaa varhaisempaan ryhmään, jipii! Mieliala nousi jo tästä pari pykälää.
Melkein samantien kaahattiinkin sitten paahteiseen esineruutuun.
Ruutuun oli piiitkä matka autoilta, epäilin jo muutaman kerran eksyneeni. Heti ensi silmäyksellä ruutu vaikutti kutkuttavalta: maasto hyvin kallioista, epätasaista, mutta hyvä näkyvyys. Oikea reuna tasaisempi ja etualalla kasvoi aika korkeaa varvikkoa. Vasen kulma nouseva. Muuten männynkäkkärää yms. Tiesin heti, että tämä ei ole helppo nakki ja että nyt on oltava tarkkana. Mutta ihan "meidän näköinen" ruutu, tämmöisiä(kin) on treenattu. Hiski oli erittäin hyvässä mielentilassa, skarpin ja halukkaan oloinen.
Lähetin tapani mukaan heti oikeaan kulmaan, jonne His ei mennyt ihan suoraan, vaan kaarsi keskelle taakse ja sieltä sai jo hajun keskimmäisestä esineestä, jota kaivoikin esiin hyvän tovin.
Oikeata kaistaa ei vielä oltu etsittu kunnolla ja lähetin Hiskin uudestaan samasta paikasta kohti oikeaa takakulmaa. His sai saman tien hajun etuesineestä, joka oli siinä varvikossa.
Sitten siirryin keskemmälle ja siitä pikkuhiljaa kohti vasenta reunaa. Hiski työskenteli hyvin, kävi vasemmassa takakulmassa ja tuli sieltä tarkistamaan etualaa. Kehuin sitä ja se lähti uudestaan vasempaan takakulmaan. Sillä kertaa se sai esineestä hajun, tarkensi ja nappasi esineen ja toi. Mikä helpotus! Aiaa oli kulunut reilu neljä minuuttia.
Olin niiiin onnellinen: edellisenä vuonna epäonnistuminen Hiksin bravuurissa jurppi pahasti. Nyt His oli oma itsensä ja minäkin tein aika hyviä ratkaisuja. Oltiin mainio tiimi :D
Yksi piste lähti siitä, että koira kävi kaksi kertaa vasemmassa kulmassa, ei kyllä reagoinut mitenkään. :O

Lauantai-iltana käytiin vielä Kauklahdessa katsomassan vanhan kodin tienoita ja tehtiin pitkä, kiva lenkki Hiskin kanssa. Ajoissa nukkumaan, koska herätys oli neljältä.
Hakurata oli Kirkkonummen puolella, Veikkolassa. Meidän vuoro oli siinä puoli yhdeksän maissa aamulla, jolloin radalla oli jo lämmin. Radan alku oli aika hämmentävä: keskilinja nousi jännästi ylämäkeen. Oikea puoli oli aikamoista kivikkoa, vasemmalla alussa oli suopursualue, sitten alaspäin laskevaa kalliota. Keskilinja kulki kallion päällä ja oli varjotonta "paistinpannua". Noin 200 metrin kohdalla oli 90 asteen  kulma.
Tunsin, että ollaan hyvässä iskussa molemmat ja päätin, että nyt homma hoidetaan kotiin.
His ampaisi oikeaan kulmaan kuin Nato-ohjus  - ja hävisi. En nyt tiedä, miten kauan meni, mutta pitkältä tuntui aika. Sitten näin sen aika kaukana edessäpäin menossa keskilinjan yli. Ehdin huutaa sen pois ja heitti uparit. Huh. Sitten vasemmalle ja taas hyvä pisto. Eka ukko nousi suopursikon takaa noin 100 metrin kohdalta. Sitten vaan pistoteltiin  ja His risteili nätisti. Juotin koiran jossain välissä. Toinen äijä oli 200 metrissä, pahassa paikassa kallioseinämän takana. Näytölle meno oli melko ekstriimiä, onneksi His himmaili. Takaisin tullessa maalimies alkoi kirkua selkäni takana. Oli tultu käärmeen yli tai ohi tai jotain. Tämän jälkeen juotin Hiskin taas ja katsoin, että aikaa oli mennyt noin 14 minuuttia. Olin rauhallinen ja uskoin, että loppu menee hyvin.
Kuten menikin. His ei tainnut tämän jälkeen tehdä enää kuin 2-3 pistoa, kun viimeinen ukko nousi. Oli ihan radan lopussa vasemmalla puolelle.
Olin niin onnellinen! Ja varma siitä, että tulee hienot pisteet. Näytöille menotkin olivat sujuneet aika nappiin, varsinkin kun oikein kirjallisesti oli annettu ohjeet, että "voit mennä näytölle sellaista vauhtia kuin parhaaksi ja turvalliseksi katsot."
Kehuja tulikin. Sitten se Mutta. Näytöille oli kuulemma menty liian "voimattomasti" tai jotain ja lisäksi lähti pisteitä siitä, että olin käskenyt koiran maahan ennen kuin irrotin liinan. Olen käynyt Hiskin kanssa 25 kokeessa, joissa on ollut henkilöhaku ja aina tehnyt näin. Näissä kokeissa olen ollut pikaisesti laskien 15 tuomarin arvosteltavana eikä kukaan ole aikaisemmin asiasta huomauttanut. Aina sitä näköjään oppii uutta. Ilmaisuista tuli hyvä, tyydyttävä ja tyydyttävä, eli ilmaisuista lähti kahdeksan pistettä, työskentelystä kaksi. Yhteensä siis 160.
Päätin samantien, että Vilistä tehdään haukkuva vaikka väkisin.
Mutta johdossa oltiin. Sitten pitikin jännittää tuntitolkulla. Maria W. ja Ben olivat meistä vain puolen pisteen päässä. Jossain vaiheessa iltapäivää selvisi, ettei enää kukaan ei voi mennä ohi. Itkuhan siinä pääsi.
Alkoi myös valjeta se kummallinen asia, että 20 kisaajasta vain kolme, eli mitalistit, sai tuloksen. Rata oli toki vaikea, mutta en olisi uskonut ihan noin vaikeaksi.
Palkintojenjakoseremoniassa olin jotenkin ihan epätodellisissa fiiliksissä. Siis olllaanko ME tässä korkeimmalla pallilla? Kaikkein näiden vuosien ja metsissä rämpimisten jälkeen. En voi sanoa, etä tämä olisi ollut edes unelma, kun en ole oikeastaan osannut ajatellakaan mitään tällaista.
Aloin oikeastaan vasta kotimatkalla ja kotona tajuta koko homman. Taisi toinenkin kyynel tirahtaa onnitteluja lukiessa. Kiitos niistä!!!
Kaiken huipuksi tuli vielä joukkuekultakin: Elina, Katri ja minä oltiin kolmistaan T-Teamin joukkueessa ja kaikki saivat mitalin. Elina ja Tupla jäljeltä hienosti hopeaa ja Hiskin siskolikka Mervi Katrin kanssa jäljen pronssia. Eikä meitä ollut joukkueessa kuin kolme...
T-koirat olivat näissä karkeloissa aivan ylivoimaisia: Nina ja Ässä uusivat EK-mestaruutensa ja jäljeltä tuli kolmoisvoitto, kun Hanna N. + Kit nappasivat kultamitalin. Onnea ihan hirveästi kaikille!
Ja lämpimät onnittelut Marialle hopeasta, ensikertalaiselta aivan huikeaa! Onnea myös Antti A. pronssista! Oli kiva ja rehti kisa :)

KIITOS Riitta ja Pekka! KIITOS treenikaverit! KIITOS,KIITOS ja KIITOS!
Suurin kiitos kuuluu tietysti herra Hiskoselle, Hiipparilleni, tuolle työn sankarille, mahtavalle ja luotettavalle karvakamulle <3 comment-3--="">

Mestarismies otti hotellielämästä irti kaiken. Yleensä ei sänkyyn päästetä...

Ja sitten kohti Tukholmaa...

Kunnossa. Pentuja kattomassa

Hiski on ihan kunnossa. Ontumista tai keventämistä ei ole, joskus iltaisin olen ollut huomaavinani jäykkyyttä etupäässä. Mutta nyt mennään pikkuhiljaa aika normaalilla mallilla, paitsi että olen muistanut lämmitellä koran ennen treenejä ja puristella lihakset lämpimiksi treenien jälkeen. Ynnä kotikäytössä on myös piikkipallo.
Elinan käsittelyssä Hiski on käynyt useita kertoja ja huomenna mennään taas. Laseria muun veivaamisen lisäksi. Jumeja on, mutta ei mitään katastrofaalista.
Treeneistä: hakua 1-2 kertaa viikossa, pikkuhiljaa on rataa pidennetty jopa 200 metriin. Viimeksi oli kymmenkunta pistoa.
Olen vetänyt haun alkeiskurssia, joilla His on toiminut näytekappaleena ja tehnyt aina muutaman piston. Viimeksi näytti oikein viimeisen päälle taitonsa: kokematon maalimiesparka makasi mahallaan puun alla ja pallo oli jäänyt pilkistämään taskusta. Hiski repi pallon omatoimisesti ulos taskusta ja toi sen voitonriemuisena mulle kurssilaisten katsellessa silmät ymmyrkäisinä. Mestarismiäs.
Muuten haussa ei mitään uutta: pistot ovat edelleen mallia pari hehtaaria kerrallaan. Vauhtikaan ei ole hidastunut.
Esineruudut ovat olleet aika sairaan hyviä, siitä ei varmaan hyvää seuraa. Mutta minkäs teet.
Tottis. Ei paljon mitään sanottavaa, koska kentällä on käyty harvakseltaan ja silloinkin lähinnä humputtelemassa. Mitään oikeaksi treenaamiseksi kutsuttavaa ei oikeastaan olla tehty.
Hyppytreenit pitäisi aloittaa, mutta jnyt on ohjaajalla hirvittävän korkea henkinen kynnys.

Ja eilen kävin kattomassa pentuja. Aijai....

 

Ensi kertaa ulkona. Äiti-Taimi vähän huolissaan

Onnistui


Tänään 21.5. Elinan käsittelyssä: HISKI ON HYVÄSSÄ KUNNOSSA!

Elinan käsittelyssä

Tänään Hiski kävi Karhumäen Elinan käsittelyssä. Kyllä oli kipeitä paikkoja, aijai ja oijoi. Oikein häijyä teki katsellessakin ja meinasi tulla hiki kaikille kolmelle. Jumeja, lukkoja ja vaikka mitä. Oikea puoli oli oikein erityisen kipeä. Laseria vielä päälle.
Lihaksia Elinan mielestä kyllä löytyy aika kivasti, vaikka kortisonisekoilu ja liikunnan rajoittaminen niitä vähän verottikin.  Selkälihakset ovat kärsineet pahiten. Nyt aletaan panostaa lihaskuntoon ihan kunnolla.
His on täysin oma itsensä, mitään r-kirosanaan vivahtavaakaan oiretta ei ole näkynyt. Lääkityksiä ei ole ja ruoka on taas puoliksi nappulaa ja puoliksi raakaa.

Treenikautta on tässä pikkuhiljaa hissattu käynttiin. Kentän mökkikylätreenien lisäksi on päästy pari kertaa metsään, jossa His on huitaissut menemään muutaman reippaan suoran piston.
Lisäksi vähän tottiksen tapaista kentällä yhteistreeneissä.

Reumaton on

Espoon-keikka on sitten heitetty ja lopputulos oli odotettu: Hiskillä ei ole reumaa: mitään siihen viittaavaa ei löytynyt. En ollut edes yllättynyt, koska olin jo 99,9-prosenttisen varma, että diagnoosi oli iso virhe.
Hiskin ristiselästä löytyi painellessa aristava kohta, minkä takia päätettiin ottaa röntgenkuva. Siinä näkyi "L7/S1 välissä luusilloittuma ja kapea hermoaukko, mutta ei sairauteen viittaavaa."
Oikea tassu kuvattiin myös, siitä ei löytynyt mitään häikkää. 
Anne Muhle kysyi, haluanko, että otetaan vielä magneettikuva, jolla varmistettaisiin, mikä tilanne tuossa kohdassa tarkkaan ottaen on. Tottakai halusin, kun sellainen mahdollisuus oli. Magneetissa näkyi pieni välilevytyrä ja vähän kaventuneet hermojuurikanavat.
His ei ole oireillut selkäänsä mitenkään, joten ei ole tietoa, onko sillä kipuja. Muhle halusi, että kokeillaan kipulääkitystä pari viikkoa, jotta nähdään, muuttuukko koira mitenkään. Lääkkeet: Gabapentiini ja Dolagis. Lisäksi fysioterapiaa, osteopatiaa, akupunktiota, hierontaa.
Hyppäämistä ei kielletty eikä muutakaan normaalia liikkumista. Frisbeen heittelyä yms ei suositella.
Koko selkäjuttua ei olisi edes huomattu, ellei olisi tullut tätä reumasotkua. Jotain hyötyä ehkä siis siitäkin.
En nyt kuitenkaan ole kovin huolissani ja olen hyvin huojentunut, että reumaepisodi on ohi.
Kennelliiton sivuilta kopsattua: "Tämän jälkeen arvostelussa otetaan huomioon koiran ikä siten, että 5–7 vuotiaalla koiralla jätetään huomioimatta yksi silloittuma ja 8-vuotiaalla tai vanhemmalla koiralla jätetään huomioimatta kaksi silloittumaa." Eli kyse on aika normaalista ikämuutoksesta.

Läski-Hiski

On tää blogin päivittely mennyt melko laitostuneeksi: "Mitenkäs täällä voidaan ja onko suoli toiminut?"
No juu,  huomenna ajelemme siis Hiskin kanssa Espoon eläinsairaalaan. Alkaa olla vähän lenteleviä otuksia mahassa. Lähtö pihasta aamulla kello viisi.
Mutta siis Hiski voi mainiosti kortisonit on ajattu alas ja poika paahtaisi pää kolmantena jalkana: ei ontumista, ei aristuksia. Tänään poikkesimme tuossa lähitallilla ja Hiskin olisi niin kauheasti tehnyt mieli paimentaa heppoja. On se sääli, kun sillä ei ole paimennettavia :(
Mari H. kävi käsittelemässä Hiskin ja hänen mielestään His oli kivassa kunnossa. Vähän jäykkä selästään ja jumia oikealla puolella, mutta ei mitään ihmeellistä. Mikä parasta: lihakset eivät ole sulaneet yhtään.
Ruoka on taas melkein sataprosenttisesti raakaa. Muutaman nappulan joskus heitän sekaan.
Ja Hiski on lihonut! Se ei ole kortisonin syytä, vaan ihan ruokinnan, olen lisännyt ruokaan rutkasti 75-prosenttista hirvenrasvaa. Nyt pitää jo vähentää rasvaa, sillä nulikka alkaa jo näyttää suorastaan pulskalta. Mutta ensimmäistä kertaa sillä ei kylkiluut paista silmään, mikä on aika kivaa :)