Vili KVA EK3 1.9.2019, Uurainen

Se on siinä Vili KVA EK3

Niinpä isokorvasta sitten leipoutui käyttövalio 4-vuotiaana. Uuraisilta Juhani Petäjistön tuomaroimasta kokeesta napsahti kolmosluokan kolmas ykköstulos pistein 281. Ensimmäinen tuli Hämeenkyröstä viime lokakuussa pistein 281, toinen tänä vuonna 7.7. pistein 285. Maastopisteet ovat olleet: 195, 195 ja 196, joten voinee sanoa, että pöpeliköissä palloilee melko suoritusvarma tyyppi.

Arvoin meille numeron yksi. Koe alkoi kuten tavallista jäljellä. Vili eteni viivasuoraan janalla ja sai hajun jäljestä. Jostain syystä se oli vähän epävarma suunnasta ja haisteli epätyypillisen paljon janan ja jäljen leikkauskohtaa, kävi vasemmalla, mutta palasi ja lähti määrätietoisesti oikealle. Kaikki kepit, pyörimisestä miinus yksi, eli jälki 59 pistettä.

Pudotettu seuraavana. Ensimmäistä kertaa se tehtiin niin, että kaikki koirat vietiin yhtaikaa radan toiseen päähän ja radalle lähdettiin siitä päästä ja siis päädyttiin takaisin autojen lähelle. Arvostelut kaikille kimpassa. Ei hassumpaa. Rata oli helppokulkuista ja tasasaista. Vili oli juossut muutaman metrin hanskan yli, napannut sen, pudottanut ja nostanut uudelleen. Piste pois, eli saldo 19 p.

Haku: Hakurata oli kiva. Maasto oli aukeaa mäntymetsää, mutta keskilinjan molemmin puolin oli kallioita, eli maastoa, jollaista ei olla treenattu. Vili teki hienon piston oikeaan kulmaan, mutta ei uponnut vasempaan tarpeeksi syvälle, kun ensin oli tasaista ja sitten nousu. Kääntyi ennen nousua eteenpäin. Uusinnalla hyvin. Toinen pisto oikealle ja näin, miten Vili viiletti jossain takamerkkien takana (on tehty niitä ylisyviä...) ja näkyi kaartavan hyvin eteenpäin. Ajattelin, että annan nyt mennä. Ja haukkuhan sieltä kohta kuului, melkein 100 metristä... Siellä makasi maalimies (siis mies) maassa, montussa selällään, ei mitään pressua tms missään :O Vili haukkui korrektin matkan päässä makuultaan ilman katkoja.

Seuraava lähetys toiselle puolelle kallion yli tuotti toisen maalimiehen, joka oli roskiksessa.

Ilmaisuista täydet ansaitusti, laajasta pistosta meni yksi piste. Aikaa varsinaiseen hakuun meni vajaat kaksi minuuttia. Pisteitä 69.

Haun läpivienti kesti kauan ja odotteluaikaa jäi vaikka kuinka paljon. Esineruutu oli seuraavaksi ja sieltä Vili pinkoi mulle käteen neljä esinettä puolessatoista minuutissa. Eikä edes pureskellut, siitä olin kovin iloinen. Ja alueen se tutki systemaattisesti sen mukaan, missä itse seisoin: eka esine heti oikealla aivan edessä, seuraava oikeassa kulmassa, seuraava keskikaistaleella aika keskellä muistaakseni ja viimeinen vasemmalla takana."Uskomatonta", sanoi tuomari.

Täydet 30 p.

Tarkkuus: Vili meni suoraan lähetyksestä esineelle (pieni avain), joka oli aivan ruuden takarajalla, keskellä. Jotain siinä nutasi hetken. Mutta otti esineen suuhunsa, kääk, sellaista ei ole tapahtunut aikoihin (ilmaisee maahanmenolla). Lähti tuomaan sitä minulle, sanoin "näytä" ja Vili heittäytyi maahan, pudotti esineen ja laski kuononsa avaimen päälle, mistä poimin sen. Hienosti korjasi. Piste meni nutaamisesta kuten pitikin. 19 p.

Yhteensä maasto siis 196 p.

Tottiksiin mennessä tiesin jo, että melko varma kva on tulossa, kun sieltä olisi pitänyt saada 74 pistettä ykköstulokseen ja uskoin, että Vili sen verran sentään kaapisi kasaan. Ei ollut paineita enkä pahemmin itse jännittänyt.

Oltiin siis heti ekassa parissa enkä juuri ehtinyt Viliä valmistella. Se näytti kuitenkin kentän reunalla rennolta ja iloiselta. Mutta kun pääsimme ilmoittautumiseen asti, niin johan ääni kellossa so koirassa muuttui, kirjaimellisesti. Tiesin heti, että nyt ei nautita mistään flow-menosta. Vilillä hirtti kiinni heti ensimmäisestä seuraamisaskeleesta, jonka jälkeen keskityin lähinnä siihen, että koissu pysyy jotenkuten nahoissaan. Se kiljahteli ja reagoi ampumiseen voimakkaasti haukkumalla. Kontaktista ei tietoakaan, keulien ja matalana mentiin. Loppua kohti poika hiukan rauhoittui, mutta jäävissä taas pokka petti. Asennot se teki silti ihme kyllä oikein. Ja niistä taisi tulla erittäin hyviä.

Tasamaanouto oli - ööö - melko raivokas ja irrottikin vasta toisella käskyllä.

Metrinen: heitin kapulan ihan hyvään paikkaan, menohyppy oli ilmava ja ehdin jo ilahtua, mutta paluuhypyn Vili onnistui roiskaisemaan siinä kiihkoissaan ihan päin seiniä tai siis pressua niin, että kaatoi esteen ja tuli ns turvalleen maihin ja kapulakin rytäkässä putosi. Nosti sen kuitenkin ja luovutti sivulla. Yhtä kiehumista. Taisi vähän sattuakin, mutta eihän Vili sellaisista piittaa.

A-este oli sentään moitteeton.

Eteenmenossa keuli semmoset puoli metriä edelle. mutta eteni täysin suoraan ja putosi ekalla käskyllä maahan.

Paikkamakuuseen jäi ihan vinoon, kun kyttäsi kentälle päin, ei kontaktia tässäkään. Muuten pysyi liikkumatta, leuka-asennosta pää kyllä nousi melkein heti.

Kiltin tuomarin mukaan "koira on pirteä ja virtainen (!), mutta ohjaajalla hyvin hallinnassa." Juu, ei se kokonaan lähtenyt lentoon, mutta aika hilkulla oli.

Pisteitä saatiin 85, missä oli kyllä viitisen pojoa liikaa.

Valehtelisin, jos sanoisin että olin tyytyväinen tottikseen. Olin pettynyt, koska me olemme panostaneet tottikseen ihan hirveästi ja kuvittelin jo Vili mielialan olevan paranemaan päin. Enkä yhtään osaa sanoa, mikä ero nyt oli kahden kuukauden takaiseen, jolloin samalla kentällä oli aivan eri koira.

No, joka tapauksessa Vilistä tuli käyttövalio ja ihana rakastettava isokorva se on tottiksen ongelmista huolimatta. Mikään ei sen kanssa ole tasaista eikä tylsää.

Ja päivä oli taas tosi kiva, seura parasta mahdollista ja järjestelyt oikein onnistuneet. Sääkin suosi viimeisen päälle. Onnea mukana olleille tuloksista!

Kiitos, Marika ja Kimmo, tästä mahtavasta, työmyyrästä!

Uuraisilta toinen EK3 pistein 285

Ei pitänyt mennä Vilin kanssa kokeisiin ennenkuin syksyllä. No, kävi niin, että Uuraisten EK-kokeeseen 7.7. oli ilmoajan jälkeen jäänyt vapaa paikka, jota suorastaan tyrkytettiin minulle ja lopulta sitten annoin houkuttelijoille periksi. Pientä jännitystä aiheutti se, että tyttären häät olivat edellisenä päivänä. Yöunet jäivät aika vähiin, kun herätys oli kymmentä vaille neljä.

Maastossa aloitettiin jäljillä tietenkin. Jana oli pitkä, jälki lähti ihan tapista eli 40 metristä. Ei olla viime aikoina kauheasti noita treenattu ja Vili eteni aika vinoon, nosti kuitenkin jäljen oikeaan suuntaan ja poimi kaikki kepit. Maksimimäärä kulmia, hienossa maastossa. Pisteitä 59/60.

Sitten pudotettu. Rata kulki jännästi vinossa loivaan ylämäkeen. Homma sujui kuin rasvattu, järkyttävä hakuvauhti, hieno palautus. Pisteit

30/30.

Tarkkuus: pieni esine, juomatölkistä nipsu. Hetihän tuo löytyi. 30/30

Haku: Vilillä oli jo aika karmeat kierrokset tässä vaiheessa. Rata alkoi ylämäestä, ei ihan helppo paikka lähettää kulmiin. Molemmat ukot olivat oikealla puolella, eka montussa ehkä jossain 30 metrin päässä alusta. Vili kävi hienosti kulman kautta nostamassa ukon. Muuten hyvä ilmaisu, mutta oli ruopinut maata maalimiehen ympärillä. Sitten hienosti toinen kulma ja pari hyvää tyhjää pistoa ja toinen, umpparissa ollut ukko nousi oikeasta takakulmasta. Piste lähti ekan ilmaisun kuopimisesta. 69/70

Esineruutu: ei ainakaan yhtään vähemmän potkua kuin haussa. Ruudussa lähetettiin ylämäkeen, ei ollut ihan iisipiisi nakki tämäkään. Ennen Viliä (nro 5) ei yksikään koira ollut nostanut neljää esinettä. Vili napsi kolme esinettä reilussa minuutissa, neljättä joutui etsimään vähän kauemmin. Mutta sekin löytyi. Siinä vaiheessa vain poika vain kiehui jo niin kamalasti, että oli ihan pakko jäädä tappamaan esinettä ja mun piti antaa tuo-käsky. Menetettiin kolme pistettä tästä "kuppi nurin"-vaiheesta. Pisteitä 27/30

Maastosta kokonaispisteet 195/200

Tottis

Tiesin, että Vili ei maastossa petä. Tottis on se meidän heikko lenkki mielialaongelmien takia - Vilihän kyllä osaa - ja mulle jännityksen paikka. Kymmeneen kuukauteen ei oltu kisattu, joten en edes osannut arvioida, missä mennään. Treenit on kyllä sujuneet hyvin. Mielialaan on satsattu ihan hirveästi, sitä on treenattu monella eri tavalla ja on näyttänyt siltä, että tulostakin on saatu. Aksatreenitkin on tukeneet muuta hommaa. Mutta vasta oikeassa koetilanteessahan näkee kunnolla, mikä on homman nimi.

Onneksi olimme vasta kolmannessa parissa, suoritusvuorossa ensin. Otin Vilin kanssa ihan kunnon pätkät seuraamista ja kaikki jäävät ennen suoritusta. Edellisten koirien arvostelun ajaksi pistin Vilin mammimaan. Siitä se lähti vingahdellen ilmoittautumiseen, ei ihan hyvältä näyttänyt tässä vaiheessa.

Seuraaminen: vinguilla lähdettiin heti liikkeelle, ampumisen aikana pääsi kunnon haukku, Vilin pää nyykähteli, kontakti tippui, mutta piti hyvin paikkansa, ei edsitänyt eikä jätättänyt eikä painanut. Hiljeni käännöksen jälkeen ja oli henkilöryhmässä jo ihan hiljaa. Istui hitaasti. Arvosana seuraamisesta hyvä.

Kaikissa jäävissä tukli alkuvingaukset valmistelevissa osuuksissa, itse liikkeet ok. Maahanmeno kyllä yllättävän hidas, valui oudosti. Luoksetulot hyviä ja suoria, sivullesiirtymisissäkään ei nyt ulvahdellut.

Jäävistä erittäin hyvää ja hyvää

Tasamaanouto oli vauhdikas ja palautus hyvä, ei hitsannut kiinni kapulaan, jipii!

Muistaakseni erinomainen

Metrisen noudon sössin itse: enimmäisellä heitolla kapula kieri kamalan vinoon ja uusin heiton. Toisella heiutolla kapula jäi ihan esteen taakse ja Viliparka joutui ponnistamaan paikaltaan ja kaatoi esteen. Jou muu koira olisi voinut pudottaa kapulan, Vilimies paikkasi ohjajan mokan niin hyvin kuin sen voi paikata. Hieno luovutus, ei pureskelua eikä ääntä. Arvosana hyvä.

'

A-este: ei vikaa. Arvosana erinomainen

Eteenmeno: jouduin antamaan toisen käskyn, outoa. Muuten oikein mainio. Arvosana hyvä

Paikallamakuu: erinomainen

Tottispisteet 90

Yhteispistett kokeesta 285 pojoa, toinen ykköstulos, ihan huikeaa.

Ennen kaikkea olin onnellinen siitä, että Vilin mielentila oli parantunut niin paljon viime syksystä, kun sen kanssa on tehty töitä ihan urakalla. Olin erittäin tyytyväinen, että uskaltauduin testaamaan tämänhetkisen tason.

Tästä on niin hyvä jatkaa!

Mimmi tuli, Hiskirakas lähti

Syksyllä 2018 taloon tuli ihana pieni tyttöpentu Mimmi, jonka Vili otti vastaan aivan ihastuneena, Hiski vähän varauksella.
Hiski oli hyvässä kunnossa koko syksyn ja yhteiselo sujui hyvin. Suureksi surukseni Hiskin kunto romahti helmikuun alussa ja helmikuun 8. päivänä minun oli päästettävä rakas Hiskini lepoon. Ikävä oli ja on edelleen kova.