Esineitä, esineitä ja rullaakin

Hiskin silmät oli aamulla paljon paremmat.
Esinetreeni
Hoffiporukalla oltiin Sääksjärvellä, ruutu 20x50 metriä. Tyyni. Ruudussa hyvä näkyvyys, harvakseltaan puita, vasemmalla sivulla "jyrkänne".
Hiski: 3 esinettä, kaikki valmiina, yksi edessä, yksi keskellä, yksi takana. Normiesineet.
Lähti kuin Nato-ohjus. Edessä ollut esine tuotiin nopsasti, luovutuskin kohtuullinen, vähän hätäinen tosin. Takaesine löytyi myös vauhdilla. Keskimmäinen tuottikin sitten vähän nenänvaivaa pojalle, His meinasi jo tuoda reunamerkinkin puusta, jostain syystä sitä veti hirveesti oikealle pienen nyppylän päälle, jossa se pyöri ja pyöri. Autoin vähän kävelemällä ruutuun ja lähettämällä suht läheltä suoraan esineelle. Hiskillä on vauhtia niin kauheesti, ei välttämättä ehdi jarrutella joka esineen kohdalla.
Heta: neljä pientä esinettä. Muuten ok, mutta viimeinen esine, vasemmassa takakulmassa, jyrkänteen alapuolella oli ongelmallinen, jouduin lähettämään monta kertaa.
Rullantuonti
Hiski: meni enemmän ja vähemmän pers...Näyttikin jo viimeksi liian hyvältä. Tällä kertaa Hiski päätti, ettei sitä rullaa mammalle kannata kuskata, kun kerta herkut on Lilillä, maalimiehellä. Toi rullaa vähän matkaa, kaarsi takaisin ja istui sitten Lilin edessä rulla suussa. Ja sama uudestaan, ja uudestaan...
Ei annettu periksi: ei näyttöä, ei palkkaa. Saatiinkin sitten lopulta onnistunut suoritus, mutta en usko, että tämä vielä meni ihan jakeluun. Heriltä homma sujui nyt ihan nappiin, eli Heri on kehittynyt, Hiski taantunut :(.

Onnellista uutta vuotta itsekullekin!

toivottavat Kaarina ja Hoot

Rakkuloita Hiskin silmissä

Eläinlääkärireissuhan siitä tuli.
Heti aamulla katsoin, että nyt ei hyvä heilu: oikeakin silmä oli ihan punainen ja rähmässä ja lisäksi silmät jotenkin pullottivat. Onneksi mulla on eläinlääkäri ihan kulman takana ja sinne mentiinkin sitten suoraan.
Diagnoosi: folliculitis molemmissa silmissä. Se on semmonen rakkula, joka siis pullisti niitä silmiä. On kuulemma tavallinen koiranpennuilla rodusta riippumatta, uusii helposti, mutta menee ohi kahteen ikävuoteen mennessä. Lääkkeeksi Terra Cortril-tipat (antibiootti+kortisoni), eka viikko kolme krt/pv, toka viikko kaksi kertaa/päivä ja kolmas vko kerran päivässä. Kivaa.
Vastaanotolla Hiski pääsi yllättämään vähemmän hauskasti: nosti tutkimushuoneessa koipea ihan muina koirina jotain telinettä vasten. Tämä supersisäsiisti hra Hiskonen!!! Toruin tietty julmetusti, mutta silti poitsu päätti uusia tempun odotushuoneessa - vastaanottotiskiä vasten!!! Voihan...En ollut yhtään varautunut moiseen käytökseen, nyt pitääkin olla tarkkana ja ennakoida noi tilanteet, eihän tommosta merkkailijaa voi viedä mihinkään :(
Muuten Hiski sai kovasti kehuja: ell-täti sanoi, etteivät pennut juurikaan anna tutkia silmiään niin kiltisti ja tyynesti kuin Hiski teki. Makasi myös nätisti lattialla käskyn alla ja oli muutenkin ihan rauhallinen.

Lenkin yhteydessä otimme pienet tottistelusessiot.
Aluksi Hiskille pelkkää seuraamista eripituisia pätkiä rätin kanssa, joka oli piilossa selän takana. Nuorukainen oli oikein sopivassa mielentilassa: töpinöissään, mutta tarkkana. Edisti kyllä, mutta ei kovin pahasti ja malttoi istua nätisti. Käännökset menivät hyvin sekä oikealle että vasemmalle. Kokeilin myös ensimmäisen kerran juoksemista, missä edisti aluksi tosi paljon, mutta sain kyllä palkattua oikeastakin paikasta. Hiipiminen sujui mallikkaasti.
Hetalle vedettiin sitten kaikki jäävät liikkeet luoksetuloineen. Oli hyvin skarppina ja innoissaan. Istui kyllä liian hitaasti niinkuin yleensäkin.
Kun paikalle ilmaantui sopivasti metelöivä kauhakuormaaja, otin vielä Hiskille luoksetulon. Nopea, täysin suora ja tarpeeksi lähelle! Jes! Siihen oli hyvä lopettaa.

Allät 10 kuukautta

L-pennut täyttää siis tänään jo 10 kuukautta. Onnea sisaruksille!

Hiskillä ei ole ihan paras päivänsä:kuten kuvasta näkyy, nuorukaisen vasempaan simmuun iski armoton silmätulehdus (se ei siis nikkaa silmää tuossa kuvassa, vaan valuttaa rähmää), joka on tehnyt siitä vähän vaisumman kuin tavallisesti (ei tosin ulkona...). Putsataan nyt silmää ja ellei se ala parantua, mennään lekurille.
Tautiosastolla molemmilla koirilla on ollut myös vähän ripulia. Hetan oli tavoilleen uskollisena päästävä viime yönä ulos juuri sillä siunaaman hetkellä, kun olin painanut pääni tyynyyn ja sammuttanut valot.

Eilen oli hakutreenit Sääksjärvellä. Otin Silmäpuoli-Hiskille yhden ainoan ukon, joka ohjeistettiin piiloon siten, ettei poitsulle jäänyt mitään mahdollisuutta jäljestämiseen. Hajunhakuna haettiin ja meni ihan nappiin. Käytöskin ihan jees.
Hetalle otettiin kaksi ukkoa ja treenattiin laatikkopistoja - Hetalla kun on taipumusta taaksepäin työskentelyyn aina välillä. Pistot menivät ihan suunnitelmien mukaan, Heta oli vaan niin kauheilla kierroksilla, että sitä oli aika vaikee pitää lapasessa. Ja ensimmäinen ilmaisu meinas mennä kurluttamiseksi silkasta kiihtymyksestä.
Lopuksi His pääsi vielä treenamaan viestiä Katrin kanssa. Tällä kertaa se pönttö ei meinnanut tulla mullekaan asti, vaan jäi sahaamaan siihen meidän väliin! No, saatiin me se tulemaan ihan oikeaoppisesti kummankin luo lopulta ja otettiin useampia toistojakin. Saa nähdä, muistaako ensi kerralla...
Lopuksi vielä ammuimme vuorotellen kolme kertaa Hiskille ja Roihulle. Ei mainittavaa reaktiota.
Tottis meiltä on jäänyt aika vähiin (yllättävää...). Jääviä liikkeitä on otettu lenkkien yhteydessä siellä sun täällä, samoin luoksetuloja läheltä. Kapulaa olen heittänyt varovasti sisällä ja saanut Hiskin jopa pysymään nätisti istumassa ja odottamaan "nouda"-käskyä. Eniten on kuitenkin harjoiteltu maahanmenoja siten, että seison esim. selin Hiskiiin, ylimalkaan yllätysmomentteina. Toisinaan se putoaa nopeasti maahan, toisinaan on, että "häh?" Mutta koko ajan paranee.

Tänään ostin vetovyön ja pitkän, osittain joustavan vetoköyden, jota voi vielä jatkaa omalla remmillä. Helpottaa lenkkeilyä, kun Hetaa voi pitää vapaana (siis lähimetsissä, ei kadulla). Hiski pääsee liikkumaan pitkällä säteellä vyötäröviritelmässä ja kädet jää vapaiksi. Se ei ole vielä riittävän kuulolla koko ajan vapaana pidettäväksi metsässäkään, jos tulee muita koiria vastaan, ja pelkään, että se hankkii itsensä hankaluuksiin, nyt kun sillä on kauhee "mää oon muuten kova karju"-uho päällä.

Hohhoijaa, mahat pullollaan

Tämmöstä tää on näin joulunpyhinä: mahat täynnä köllötellään reporankoina.
Tänään, tapaninpäivänä tehtiin kylläkin reipas lenkki Sääksjärvellä ja sen päälle poljin tauon jälkeen esineruudun, 20x50 metriä. Molemmille koiruuksille kolme esinettä, perinteiseen tyyliin yksi edessä, yksi takana ja yksi keskellä. Hetalle vähän vaikeammat paikat, muuten ihan sama ja samat esineetkin: kangaslompsa, kännykotelo ja vaateharja. Kummallakaan ei ongelmia missään suhteessa. Hjyva, hjyva.
Tarmonpuuskassa tempaisin päälle vielä pudotetun esineen, Hiskille oikeastaan ensimmäisen kerran. Hakumatkaa oli noin 30 metriä, mutta otin sekä sen, että "ennen pudotusta"-osuuden myös niin, että koitin pitää Hiskin sivulla (ei varsinaisesti seuraamista) parikymmentä metriä, mikä onnistui ihmeen hyvin. Hiskin silmien kiilunnasta näin, että pudotusesine - pehmeä lapsen hanska - oli sen verran himottava kapistus, että oli odotettavissa sen omiminen. Joten varmistin luopumisen heittämällä pallon jo hyvissä ajoin Hiskin kiitäessä lapasen kanssa kohti. Siitä seurasi tietysti ennenaikainen hanskan pudotus, mutta se ei haittaa tässä vaiheessa yhtään. Hienosti kuitenkin meni noin eka kerraksi!
Hetalla ei tietenkään ollut mitään vaikeuksia, ei sen tarttis tätä edes harjoitella, mutta kun se on niin törkeän kivaa!
Hiskille kokeilin myös heittää, siis ihan oikeasti heittää, kapulaa. Yleensähän vien sen niin, että Hiski odottaa. Se olikin aika mielenkiintoista: Hishis kiihtyi niin, että tärisi, oli pakko pitää kiinni. Hmmm. Ehkä käytän liinaa tässä seuraavassa vaiheessa...

Ja tuossa alla esiintyvä otus on Aapo pikkutiikerin hahmossaan, jonka sai joulumum- öh- -pukilta.

Makoisaa ja mukavaa joulua kaikille, toivotamme!

"Tossa on jotain ihmetonttuja, joihin ei kuulemma saa koskea."

"Mutta kyllä mää vähän maistan."


Äitin pikku Hishis-kukkahatulla on alkanut uroskoiravaihe: koipea nostellaan rehvakkaasti ynnä ollaan kovaa karjua tuolla ulkona. Siis tää on tätä julkisivua: kyllä se on edelleen pikku sylimussukka, kun muut ei näe.
"No mää kanssa sitten."

Treeniosasto: lauantaina tottista lähikentällä muutaman muun bc:n a kelpien kanssa. Aluksi kahden minuutin yhteispaikallaolo, joka meni ihan hyvin.
Seuraaminen: luvattoman paljon nyt liikenteen ja muiden koirien vilkuilua, siis nameilla seurautettuna, rätillä ei tätä ongelmaa taaskaan. Jäävät liikkeet alkaa olla aika kivassa vaiheessa, suht nopeitakin jo mun mielestäni.
Eteentuloja hinkkasin, en saanut millään nyt tarpeeksi suoraa ja tiivistä aikaan ennen kuin monen toiston jälkeen. Menin tekemään sen virheen, että näytin lelua: hiipiminen alkoi heti.
Lopuksi eteenmeno.
Otettiin Katrin kanssa vielä viestitreeni, jossa tapahtui jotain outoa: Hiski kaahasi mun luotani Katrille triljoonaa, veti liinat kiinni metrin ennen Katria, joka odotti namit kädessä – ja ryysi takaisin mun luokseni. Sama toistui kolme kertaa. Olin ihan monttu auki. Lopulta otettiin Katri ihan lähelle lelun kanssa. Lelun kyllä kävi nappaamassa ja taas sata lasissa takaisin. Tää liittyy taas nyt johonkin paimenkäyttäytymiseen.
Sunnuntaina sitten hakumetsällä Pinsiössä, uusi paikka, tasainen kangasmetsä, hyvä näkyvyys, lievä räntäsade. Hiskille neljä ukkoa, kaksi ekaa kulmissa hajunhakuna. Eka (Jonna) meni hienosti ihan suoraan, toiselle lähetin liian kaukaa ja Hiski koukkasi oikealle, josta laukkasi hirveää vauhtia rataa eteenpäin – kunnes törmäsi jälkeen ja jäljesti suoraan piilolle. Voihan räkä. Henkka oli kiertänyt ihan oikeaoppisesti ohjeen mukaan etukautta piilolle. Kolmannen lähellä keskilinjaa otin reaktiona: jouduin menemään melkein kiinni äijään, ennen kuin His sai hajun.
Neljännestä ukosta sai hajun hyvin, mutta taas jäljesti. Poika löysi jäljen, vaikka Henkka siirtyi piiloon kakkospiilosta takakautta. Hiski on ihan selkeästi maavainuinen, taas tuli todettua. Korostuisiko toi jälkeen turvautuminen oudossa paikassa; sitä mietin, koska vähään aikaan ei tätä jälkiongelmaa ole ollut.
Käytös maalimiehillä oli nyt mallikelpoista.

Joulunalusarkea

Joka-aamuinen rituaali heti ylösnousun jälkeen: Hiski remmiin ja ulos, illalla ladattu ruokakuppi kainaloon. Hiski pissii piiiitkän pissan, sitten mennään Muotialantien varteen kävelemään. Kun autoja lähestyy (aina parempi, jos rämisevä linja- tai kuorma-auto), Hiskille "istu"- tai "maahan"-komento. Vapautus ja kuppi eteen. Vaihtoehtoisesti kävelemme vain muina miehinä/naisina ja jos His vapaaehtoisesti ottaa kontaktin auton lähestyessä, se saa heti kupin ja kehut.
Olen nyt kyllä vakaasti sitä mieltä, että autojen "pelko" onkin paimentamista (tosin autojen ääni kyllä toisaalta hirvittää). Auton vaanimisen kiellän joka kerta vihaisesti ja poskista kiinni pitäen, mutta eipä sillä juuri ole vaikutusta ollut :(
Tiistaina ajelin Pirkkalan Veskaan jouluostoksille ja kävelytin koiria pitkin poikin parkkipaikoilla ja lähialueilla. Kauhee veto oudossa paikassa Hiskillä päällä koko ajan, varmaan kolmesataa pysähdystä ja odottelua, että hellittäisi vedon.
Otin myös pätkän seuraamista ja paikallamakuutta (BH!) Bauhausin parkkipaikalla (ei sillä kaikkein vilkkaimmalla paikalla). Taas huomasi, miten rätin aikaansaama korkea vire poistaa angstit: lipputangoissa paukkuivat liput ja His vilkuili niitä vähän väliä, kun seurautin sitä namilla. Rätti selän takana: paukkeellla ei mitään väliä.
Joka päivä on nyt otettu kertaalleen kaikki jäävät liikkeet sisällä kellarikäytävällä. Alkaa sujua, kiva!
Sulkavuoressa laitoin keskiviikkoaamuna molemmat koirat kiinni radan aitaan ihan vierekkäin, kävelin noin 20 metrin päähän ja ammuin kolme kertaa. Ekalla Hiski säpsähti hiukan, kahdella seuraavalla ei mitään reaktiota.
Heta on nyt Hiskin ikioma suojelumafioso ulkona, mikä ei ole pelkästään ratkiriemukasta: se alkaa irvistellä vieraille koirille jo kaukaa ja päästelee matalia varoitusääniä. Tämä tarkoittaa sitä, että me seisotaan ohitukset ojan pohjalla tai pöpelikössä - Heta irvistelee ja Hiski kiskoo hulluna häntä tötteröllä - ja ihmiset kattoo säälien: voi, voi, kun täti ei saa koiriaan kuriin.

Hyhmäistä tottista ja rullatreeniä

Alkaa tottisteluhalut olla hiukka hakusessa aina vaan kaameiden kelien takia. Lauantaiaamuna kuitenkin pakotin itseni (Hiskiä ei tarvinnut pakottaa) raahautumaan tuohon lähikentälle, johon saapuivat myös Pia ja Aksu (haa: muut bc:t on vielä laiskempia!). Hiski saa nyt treenin alussa vasta kontaktista rätin. Onnistuin ensimmäisen kerran saamaan aikaan kutakuinkin oikean paikan lelupalkalla, mistä jo olin tyytyväinen. Nameja ei edes käsineet kädessä tahdo saada syöteltyä...
Otin kaikki jäävät liikkeet: His alkaa pikkuhiljaa ymmärtää käskyt. Ei avuista kylläkään kokonaan eroon ole päästy, mutta edistystä on tapahtunut. Luoksetuloja eteen läheltä ja kaukaa. Hämäsin Hiskiä myös niin, että kun se luuli, että kyseessä on luoksetulo,palasinkin takaisin. Viimeinen luoksetulo läpijuoksuna. Paikallamakuuta Aksun kanssa, mutta vain noin minsa, kun en hennonut siinä loskassa makuuttaa. Aksua ja Piaa kierrettiin imuttamalla (hyvin meni). Ynnä lopuksi eteenmeno. Puoli tuntia hurahti ihan huomaamatta.

Sunnuntaina ajelimme vaihteeksi Sääksjärvelle hakuilemaan. Hetakin pääsi kahden kuukauden tauon jälkeen tositoimiin, joten oli sitten noin metrin irti maasta ja savu nousi karvakorvista. Molempia ukkoja pussaili, mutta en jaksanut kauheesti välittää, koiralla oli ainaskin kivaa.
Hiski sai ottaa elämänsä ekat metsä-rullatreenit. Neljä ukkoa, noin 10 metrissä, näkyvissä. Haki rullat, luovutti ja näytti hienosti. Näytöllä meni nätisti maahan, mutta rullaa hakiessaan ehti pussata jokaisen mm:n :(
Norskirullaa mä en tajua: olen yrittänyt säätää sitä vähän enemmän roikkuvaksi, että His ylettyisi ottamaan sen suuhunsa, mutta en ole onnistunut. Kauheeta tää välineurheilu. Onneksi tässä on aikaa hankkia asiantuntijaneuvoja tohon.

Hiskin hakustelua

Torstaina oli jälleen hakutreenit Sääksjärvellä. Meitä oli seitsemän koirakkoa, koirilla 4-6 maalimiestä ja paljon hajunhakuja, joten aikaa meni 3,5 tuntia, vaikka valmisteluja oli tehty etukäteen paljon eikä mitään turhia höpisty eikä säädelty. Oikein hyvät treenit kaikenkaikkiaan.
Tyytyväinen olin myös Hiskiin. Treenin tavoite oli varmistella nenänkäyttöä heti keskilinjalta alkaen ja fiilata samalla maalimieskäyttäytymistä, jossa edettiin seuraavaan vaiheeseen: Hiskille sanotaan "käy siihen" (saa mennä maahan tai istua, mutta neljä jalkaa pitää olla maassa), kun se tulee piilolle ja palkataan tosi tarkasti niin, ettei härki eikä pussaile. Semmoista on pikkasen esiintynyt...
Vähän treenattiin myös hallintaa, eli "yhdessä"-sana oli käytössä siirtymissä paikoitellen ja pikkupätkiä namilla kuljetusta sivulla. Seuraamista ei maastossa kuitenkaan vaadita vielä pitkään aikaan.
Ensimmäinen ukko kökki vasemmalla mäen päällä ja Hiski lähetettiin matkaan ääniavulla (viimeksi samasta paikasta oli hajunhaku). Ampui suoraan kiertelemättä piilolle.
Seuraavat neljä piiloa (maalimiehet hyvin piilossa) olivat keskilinjasta 10-20 metrin päässä, vuorotellen kummallakin puolella. Lähdin aina kulkemaan kunkin piilon suuntaan, Hiski remmissä ja päästin (ei lähetysasentoa, mutta lähetyssana), kun olin varma siitä, että oli saanut hajun. Nämä menivät piirustusten mukaisesti. Janne katsoi.
Maalimiehet toimivat mallikelpoisesti ohjeiden mukaan ja Hiski käyttäytyi nätisti.
Näitä jatketaan. Hiskillä ei ole edelleenkään minkäänlaista angstia metsässä, ei vieraitten ihmisten tai mörköjen kanssa. Jes!

Hakuvuorossa

Hakutreenit sunnuntaina: Hiskille neljä ukkoa, molemmat kulmat taas hajunhakuina, ylämäki vasemmalla oli tosi vaikea kaikille koirille, lähetin Hiskin aika läheltä varmuuden vuoksi. Kolmas ukko vasemmalla näyttäytyi viidessäkympissä ja siirtyi Hiskin näkemättä eteenpäin. Neljäs oli oikealla noin 20 metriä keskilinjasta. Tähän asti kaikki meni hyvin: viimeisestä äijästä Hiski kaahasi kaksi kertaa ohitse ihan vierestä - sinne viiteenkymppiin, jonne on opetettu menemään. Lähiukkoja nyt kuuriluontoisesti kehiin.
Ennen treeniä saatiin pieni koiratappelukin aikaiseksi. Hetan piti päästä vanhan kaverinsa, Contzan, kanssa mukaan tallaamaan, koska niitä ei ehditty treenata. Olin viemässä Hiskiä autoon ja Contza (50-kiloinen hoffiuros) tuli haistelemaan - ja melkein saman tien Hiskin päälle. His huusi kuin syötävä ja minä revin Contzaa sen kimpusta. Siinä samassa Heta syöksähti päällimmäiseksi kasaan ja alkoi tosissaan höykyttää Contzaa, puolusti "pikkuveljeä." Contza päästi vähän hämmästyneenä irti eikä Hiskille käynyt mitenkään.
Heta on lämmennyt hitaasti Hiskille, mutta on nyt siis ottanut Hörökorvan siipiensä suojaan.
Tottista vedettiin maaanantaina päivälenkin yhteydessä vähän sekä Hetalle että Hiskille, Hiskille lähinnä maahanmeno-toistoja pallolla. Illalla vielä Pirkkahallin kentällä seuraamista, henkilöryhmäkin+kaksi pyssynpamausta.

Sekalaista, mm. ns. viestiä...

Merkittävä uutinen: Hiski nosti tänään 5.12. ensimmäistä kertaa koipea!

Keskiviikkona käytin Hetan Katrilla hieronnassa. Se käyttäytyi suunnattoman ääliömäisesti, huusi jo autossa ja oli niin järkyttävän, hysteerisen, uuvuttavan onnellinen (=pidättyväinen hoffi) Katrin näkemisestä, ettei hieronnasta meinannut tulla yhtään mitään. Katrin mielestä neidolla ei kuitenkaan ole mitään jumeja, hyvä niin.
Hetan hierontasession jälkeen otimme "viestitreenin" Hiskin ja Roihun kanssa lätisevän märällä sänkipellolla. Hiski syöksähteli onnellisena rähmälleen rapaan. Hiskille saa matkaa pidentää seuraavaksi varmaan puoleen kilometriin, se juoksee kyllä vaikka naapurilääniin. Ei Roihunkaan motivaatiossa valittamista ollut. Saa nähdä, tuleeko viestistä meille tosiaan uusi laji, toivottavasti.
Juu, ja näkihän His lampaitakin - kaukaa aidan takaa. Kiinnostuneena - ja häntä alhaalla - se niitä katseli.
Torstaina sain Lilin ja Herin seurakseni pikku treeniin. Otimme ensin molemmille koirille rullatreenin. Hiskille tämä oli toinen kerta koko hoitoa: rullan haku ukolta+näyttö ja palkka. Kolme toistoa, Hiskille homma näyttäisi olevan kakunpala, kunhan minä saan kaikki rensselit säädettyä. Huhhhuh, kaipa rutiini alkaa auttaa.
Kävimme rullatreenin jälkeen vielä tottistelemassa Kuoppamäentien hiekkakentällä. Seuraamista, seisomista, muutama kapulanheitto, luoksetuloja, eteenmeno. Paikallamakuuta Herin vieressä peräti pari minuuttia. Paikallamakuussa Hiskin pää pyörii kuin pöllöllä (vire laskee=häiriöt vaikuttavat), nyt pitää olla tarkka palkkaamisessa: palkka vain oikea-asentoisesta makuusta. Aika pitkä tottissessio, siis meille.
Perjantaina kävin raunioradalla. Hyppyytin Hiskiä noin 60 senttisellä esteellä ja nyt H. Hilarius tajusi heti, mikä on homman nimi. Siisteimmät hypyt sain, kun jätin Hiskosen toiselle puolelle ja menin itse seisomaan toiselle puolelle motskun kanssa, tarpeeksi lähelle estettä, ja annoin käskyn sieltä.
Sitten otettiin vielä kunnon satsi seuraamista (namit nyt selän takana), joka meni oikein hyvin, mun mielestäni. Seisomista yritin niin, ettei palkka näkynyt, ei toimi vielä, mutta ei se mitään. Maahanmenoja muutama kerta, liikkeestä. Lelulla ei tahdo millään mennä maahan asti. Muutama liikkeestä istuminen, palkkaan vieläkin heti. Luoksetuloja eteen tein nyt niin, että lähdin heti käskyn jälkeen peruuttamaan taaksepäin niin kovaa kuin pystyin, se näyttää auttavan hidasteluun. Kokeillaan nyt tätäkin. Kun siis ongelma on se, että His osaa hienosti eteentulon loppuasennon läheltä. Kaukaa se tulee ilman eteentuloyritystä kovaa, mutta jos haluan saada sen tuleen kaukaa suoraan eteen, se tulee kyllä hyvään paikakan, mutta jarruttaa lopussa liikaa - palkkaa odottaen. Liike on siis palasina hyvä, mutta yhdistettynä ei toimi.
Ja ammuinkin pari kertaa Hiskin heiluessa lelujensa kanssa. Eipä tuo välittänyt.
Pitkähkö tottistelu tämäkin ja Hiski kovassa vietissä alusta loppuun, siinä ja siinä, ettei keitä yli.

Jälki. Joopa. Joulukuun toka päivä

Niinpä niin. Jälki tempaistiin monen viikon tauon jälkeen aamusella täysin vihreään metsään sammalmättäältä mättäälle. Pituutta 400-500 metriä, 6 kpl keppejä, neljä suoraa kulmaa. Ikää vajaa tunti. Pohja siis suht helppo.
Jäljen nosto sujui mallikkaasti, suoraan ja oikeaan suuntaan noin 20 metrin päästä. Ajoi hyvin, ainoa kauneusvirhe, että toiseksi viimeinen keppi jäi. Mielestäni ei edes reagoinut siihen yhtään, en tiedä miksi. Mää olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä keppi on AINA nostettava, jos koira on sen hokannut. Siinä saakin sitten olla älyn tarkkana, että näkee, onko koira merkannut kepin.
Muut kepit nosti kyllä innolla. Ja revitteli, huh...Saan kyllä kepin pois nameilla ja rauhoitan maahan menosuuntaan päin, mutta täytyy nyt katsoa, missä vaiheessa tuota keppien kanssa leikkimistä pitää ruveta hillitsemään. Vielä en viitsisi, kun juuri se leikkiminen tuntuu olevan parempi palkka kuin nami.
Mutta eipä tuossa isompaa valittamista ollut, oli se taas aika kiva jäljestys juuri yhdeksän kuukautta täyttäneeltä pennulta :)
Heta sai hakea pudotetun esineen, jotta sekin pääsi tekemään jotain. Vähän liian lyhyt matka vaan oli, en löytänyt oikein hyvää paikkaa. Mutta kyllä lähti...
Niin, ja oltiinhan me sissit maanantai-iltana Pirkkahallilla tottistelemassa, sateessa ja pimeässä. Ei kyllä ollut hääviä, siis se yleinen ankeus, eikä me kauaa viittittykään hommailla. Pätkä seuraamista, Janne katto, että His oli oikeassa paikassa, muutama liikkeestä seisominen Riitan neuvojen mukaan ja kapulan tuonti. Janne huomasi meidän leikkimisessä vähän korjattavaa - otan kuulemma rätin pois kesken vetämisen, otan pallon pois nopeammin kuin rätin ja makaan koiran päällä. Kiitos vinkeistä!

Pentutapaaminen Lahdessa ynnä vähän muuta

Sunnuntaina oli A- ja L-pentujen tapaaminen Renkomäen hallissa Lahdessa. Oikein kiva päivä! Mahtavia suorituksia taas pennnut ja ohjaajat taiteilivat, mulle meinasi iskeä rimakauhu ja halu jättää väliin Hiskin kanssa... Jotain me sitten kumminkin tehtiin ja olin jo siitä ikionnellinen, että Hra Hörökorva ylimalkaan toimi, kun me ei olla koskaan ennen oltu missään sisähallissa. Hyppytelinettä His ei kylläkään meinannut tajuta ollenkaan.
Tavattiin sisarukset (ynnä tietysti Riitta ja Pekka) omistajineen: Bestis, Ruut, Mervi ja ensimmäistä kertaa myös Siima, joka oli ihan valtavan iso ja aikuisen koiran näköinen (siis se pikkuinen Eino-rääpäle!), Hiskikin näytti sen rinnalla ihan nälkiintyneeltä kulkukoiralta.
Merkalla oli koristeena "kolmas silmä" ja Ruut ja Mervi olivat kovasti nättejä ja huipputaitavia tyttöjä kumpikin.
Ikävää, ettei Hui ollut mukana - ensi kerralla sitten. Terkkuja ja tsemppiä kovasti huomiselle reissulle magneettikuvauksiin yms!!!!

Maanantaiaamuna Lahdesjärvellä tapahtui mielenkiintoinen - tai oikeastaan aika pelottava tapaus. Olimme aivan korvessa, semmosen mökkitien varressa. Oletin, ettei siellä nyt sateisena joulukuun ekan päivän aamuna ketään ole. Molemmat koirat oli vapaana tiellä. Yhtäkkiä mäen takaa tulikin punainen farkku, hyvin hiljaa. Kutsuin koiria, Heta tulikin heti, mutta Hiski lähti juoksemaan auton perään! Siis tämä sama Hörökorva, joka pelkää autoja! Kovensin äänilajia ja lopulta jo karjuin kurkkuni käheäksi: ei mitään vaikutusta. Lopulta Heta ampaisi Hiskin perään, ja ärjäisi sille oikein kunnolla "eksää nulikka ny usko", jonka jälkeen His löntysteli laiskasti luokseni. Muistinpa siinä sitten, mitä Riitta oli sanonut autojen jahtaamisesta; eli kunnon rökitys heti ekasta kerrasta. Nyt koira oli siis jo palannut luokseni, miten toimia? Olin aika shokissa itse, enkä ole ollenkaan varma, toiminko loogisesti, mutta hoidin Hiskille oikein kunnon ripityksen ja laitoin kunnolla vihaisena sen autoon.
Nyt tässä onkin taas vähän pohtimista. Kun Hiski käyttäytyy (edelleen) autojen kanssa siten kuin käyttäytyy, olenko tulkinnut sen käyttäytymistä oikein/väärin? His pyrkii siis auton ohittaessa remmissä ollessaan peloissaan pakoon, mutta kun auto on mennyt ohi, sen käytös muuttuukin kyttääväksi (=paimentavaksi?). Eli sitä pitäisi rohkaista olemaan pelkäämättä ohittavia autoja, mutta melkein samanaikaisesti kieltää jyrkästi ajamasta niitä....Ainakaan Hiski ei enää koskaan ole vapaana minkäänlaisella tiellä. Mot.
Hiskin kökkiessä arestissa autossa, tallasin esineruudun, tutulla kaavalla 20x50, aika pahaan maastoon. Hetalle vein neljä pienehköä esinettä: yhden eteen, yhden keskelle ja kaksi taakse. Nyt yritän takoa sen päähän käskyjä "kaukana" ja "lähellä". Vaikka yritin laittaa esineet vaikeisiin paikkoihin, ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun esineet oli mulle tuotu.
Hiskille vein samat esineet vähän kuin siksakkina siten, että yksi oli vasemmalla ihan edessä, toinen keskellä edessä (ei ihan yhtä edessä), kolmas taas ihan edessä oikeammalla ja neljäs vähän kauempana aivan oikeassa reunassa. Halusin välttää esineitten vaihtamiset. Eka lähetys ihan vasemmasta kulmasta. His lähti kovaa ja juoksi tietysti ekan esineen yli, toi toisen. Lähetin uudestaan samasta paikasta ja nyt jarrutti jo etuesineellä ja löysi. Kaksi seuraavaakin nousivat hienosti. Neljännelle jouduin tosin ottamaan kaksi lähetystä. Olen kyllä edelleen varsin tyytyväinen molempien koirien esinetyöskentelyyn.
Nyt alan myös pikkuhiljaa vaatia Hiskiltä, ettei esinettä räkäistä, vaan luovutetaan nätisti. Kaikista oli "vain" namipalkka, en muistanut ottaa Hiskille lelua. Eipä tuo tuntunut haittaavan.
Tuntuu, että Hiski on nyt oppimassa, että esineitä voi olla myös edessä ja että pitää olla tarkkana. Ehkä ensi kerralla jo yksi esine taaksekin.
Illalla on vielä tottistreenit Pirkkahallilla. Ajattelin ottaa ainakin seisomistreenit. Sain seisomisen opettamiseen Riitalta vinkin. Hiski on jo alkanut ennakoida, jos jätän lelun taakse. Se toimi vain muutaman kerran.

Äijiä etsimässä yms

Torstaina oli sitten vaihteeksi hakutreenit, nyt ihan uudessa paikassa. Hiskille otettiin neljä äijää: molemmissa kulmissa maalimies hajunhakuna. Nämä menivät aivan hyvin, toisesta ukosta tosin haju piti hakea aivan vierestä, tai oikeastaan yläpuolelta, kun oli raukka pudonnut semmoiseen isoon kuoppaan. Molemmat maalimiehet siirtyivät sitten Hiskin näkemättä eteenpäin takarajalla noin 50 metriä. Ensin lähetin Hiskin oikealle, se eteni suoraan ja löysi heti maastopressuun kääriytyneen ukon ison puun takaa.
Vasemmalla ei sitten sujunutkaan ihan yhtä hyvin: äijäpaha oli ison kivenlohkareen takana ja His lähti työskentelemään kovaa kyytiä taaksepäin. Ehdin jo puhaltaa pilliin, koska ilta alkoi hämärtää enkä nähnyt, missä Hörökorva vilisti. Silloin se oli jo saanut hajun eikä enää tullut, mistä olin tyytyväinen. Parempi niin, kuin että jättäisi maalimiehen.
Tässä taaksetyöskentelyssä oli kyllä sellainen logiikka, että siihen jäi iso kaistale etsimätöntä aluetta väliin, eli Hiski toimi kyllä tavallaan ihan oikein. Oma moka, pitää olla tarkempi tässä,mä olen tehnyt Hetan kanssa saman virheen monta kertaa.
Hiskillä oli ekaa kertaa rulla kaulassa ja se tietysti inhosi ja avstusteli sen kaulaan laittamista yli kaiken, mutta kun hommiin päästiin, niin ei se enää huomannut koko härveliä. Jalkaansa se ei ainakaan saa väliin, mutta ei se kyllä sitä suuhunsakaan pysty ottamaan. Pitää kysellä huomenna noista säädöistä.
Maalimiestyöskentelyyn kiinnitetään nyt paljon huomiota: Hiski on alkanut käyttäytyä vähän tungettelevasti. Maalimiehet eivät hosu yhtään ja syöttelevät hissuksiin maahan, mahdollisimman kauas itsestään. Hiski on niin kiihkeä etsijä, että lelut jätetään toistaiseksi reserviin .
Lauantaiaamuna kävimme Iidesjärven rantakaistaleella mukavissa yhteis-bc-treeneissä. Hiskille seuraamista, (pujottelua myös), kapulannostoa, paikallamakuuta, liikkeestä istumista ja seisomista, luoksetulo eteen (aika hidas) ja eteenmeno. Lisäksi kokeilimme Katrin merkeillä ruutuunmenoa kolme kertaa ynnä metallikapulan noutoa.
Katrin kanssa päätettiin ruveta harrastamaan viestiä: eka "treeni" otettiin heti, keskiviikkona seuraava, kun menen hierotuttamaan Hetaa.
Tottistreenien päälle tehtiin lenkki Lahdesjärvellä. Molemmat koirat kaahasivat tahoillaan jonkun eläimen perässä - ekan kerran kuulin Hiskinkin jodlaavan ajohaukkua. Olivat aivan vaahdossa, mutta kaipa niillä oli kivaa. Meinasin ottaa vielä esineruudun, mutta totesin sitten, että taisivat saada urheilukiintiönsä täyteen ja lastasin hurtat autoon.

Pirkkahallilla, vain me

Maanantaina olimme ihan yksin Pirkkahallilla: Tuula tuli vasta tunnin päästä. Hiskille seuraamista - käännöksiä en oikein yksin viitti yrittääkään, kun en näe, missä Hiskosen takapää kulkee - seisomisharjoituksia ja luoksetuloa. Ja paljon leikkiä. Lunta oli melkoisesti, mutta kyllä siinä pystyi treenaamaan.
Hetalle otettiin kaikki jäävät liikkeet+eteenmeno+leikkiä. Voi sentään, kun jää rasahteli alla ja neiti joutui matamaan ihan maha maassa. Muuten ihan jees.
Kun Tuula tuli tunnin päästä, otin Hiskin kanssa vielä pienen pätkän seuraamista ja Tuula ampui kaksi kertaa. Ei niin minkäänlaista reaktiota.
Lisäksi siinä kentän reunalla pari rullaharjoitusta. Hiski haki rullan Tuulalta ja loikki näytölle. Täähän me osataan, vaikkei ole edes opeteltu :)

ONNITTELUT ja vähän tottista lumimyrskyssä

Ihan ensimmäiseksi päivän tärkein: VALTAISAT onnittelut Hanna T.:lle ja perheelleen poikavauvasta!!!

Huolimatta kaiken aikaa kiihtyvästä myrskystä poikkesimme Hiskin kanssa kauden viimeisiin pentutreeneihin. Hiski ei kyllä pahemmin vierasta mitään keliä, on se vaan semmonen sissi. Ohjelmassa olisi ollut paikallamakuuta, mutta sattuneesta syystä se jätettiin väliin. Hiski tervehti hienosti ja hampaat katsottiin. Loppu olikin lähinnä pujottelu-/henkilöryhmä-/ohitustreeniä. Erittäin tehokasta! Hiski pysyi hyvin kontaktissa, vaikka istuttiin ihan toisen koiran ja ihmisten vieressä ja pujoteltiin ihan ihmisten välistä. Yhteistreenit ovat tehneet sikälikin hyvää, ettei His enää juuri kiinnitä huomiota kentällä muihin koiriin, saati ala rähjätä, vaan keskittyy tekemiseen. Kouluttaja totesi saman kuin jo niin moni muukin: lelulla seurauttaessa Hörökorva alkaa heti edistää ja poikittaa.
Muutama liikkeestä seisominen ja luoksetulo lyhyeltä matkalta lähelle ja se oli siinä. Lenkki metsässä vielä päälle.
Äsken vielä heitettiin pieni pisulenkki jo ihan karmeessa lumimyrskyssä ja Hiski nyt oli kyllä jo että "onks ihan pakko."

Valkoisessa hakumetsässä

Hiski on kuvassa lempipaikallaan: tarkkailemassa, näkyiskö puistossa koiria. On sillä muuten järkyttävän pitkä kuono...

Mutta kyllä haku on sentään poikaa - myös Hiskin mielestä!
Lauantaina oli oikein kivat hakutreenit (pikkujoulufiiliksissä, tuli naurettua poskilihakset kipeiksi). Metsä oli niiiin kaunis ja ilma hieno. Henkka toi lumpioita ynnä muuta hirviherkkua, jota en vielä uskalla antaa Hiskoselle, koska se hieman löysähköllä jo muutenkin johtuen ilmeisesti siitä, että jälleen muuan muovilelu (muka HYVIN kestävä) on syöty puoliväliin asti. Aamulla heräsin siihen, kun Hiski oksensi häkissään erivärisiä muovinpaloja. Että silleen.

Mutta siis se haku: Hiskillä kolme äijää, ihan tyyntä. Eka (Janne) oikealla melkein kuudessakympissä, risumajassa, valmiina. Toka meni ensin vasempaan kulmaan ison kiven taakse niin, että Hiski sai nähdä, sitten käänsin pois ja maalimies (Henkka) hiihteli noin 30 metrin päähän ja maastoutui. Kolmas oli hajunhaku oikealta viidestäkympistä, Pia valkoisen lakanan alla.
Kaikki sujui kuin rasvattu: Hiski teki hienon suoran piston oikealle valmiille ja laatikkopiston vasemmalle siten, että kävi ensin siellä kiven takana kuten olin ajatellutkin. Hajunhaku meni ihan mallikkaasti. Hiskillä oli aika kovat kierrokset, jotka tuntuivat vaan kasvavan loppua kohti: se oli taas pussaillut Piaa (apua, ei toista Hetaa). Ensi kerralla pitää laittaa purkkeihin (hitaasti) syöteltävää namia, nyt oli kissanruuat. Leluja ei maalimiehille uskalla antaa, kierrokset nousee liikaa. Olkoot reservissä pahan päivän varalla.

Hetalle otettiin vain yksi maalimies vasemmalle mäen taakse. Ikäneito (ei onnu enää) teki ihan itkettävän hienot tyhjät pistot ja risteilyt. Pitääkö mun kumminkin vielä mennä sen kanssa HK3:sta ykkösiä metsästämään? Talvi aikaa miettiä. Bonuksena Hetaliini vielä haki jostain pöpeliköstä Hiskiltä pudonneet hakuvaljaat (jotka on järkyttävän suuret, jotain säätöjä ruvettava tekeen).

Ai niin: oltiinhan me jo lauantaiaamuna tottistakin treenaamassa yhden toisen bc:n kanssa semmosella paikalla, mistä menee ohi paljon autoja ja linja-autopysäkki on ihan vieressä. Hiski otti kovasti häiriöitä, kun kädessä oli namit, mutta ei juuri ollenkaan silloin, kun tarjolla oli rätti tai pallo. Tämä kertoo aika paljon vireestä... Seuraamista, muutama maahanmeno, luoksetuloja lyhyeltä matkalta. Liikkeestä seisomista on nyt tehty silleen, että jätän rätin maahan, jatketaan muutama askel seuraamista, sanon "top" ja pysähdyn ja vapautan rätille. On toiminut hyvin.

Kun edellispäivänä oltiin lenkillä Lahdesjärvellä, tein kiintoisan havainnon. Lumesta näki, että niillä seuduilla, joilla olin luullut talsivani koirien kanssa kutakuinkin koskemattomassa luonnossa, olikin valtavasti ihmisten ja muiden koirien jälkiä. Puhumattakaan kaikista niistä hiirien, päästöisten, myyrien, jänisten jne jnelumeen jättämistä jäljistä. Selittänee pikkasen niitä ongelmia, joita silloin tällöin jäljestäessä on ilmennyt....

Talvi tuli tännekin

Kun kerran muutkin ottaa talvisia kuvia, niin pitihän minunkin...Hiskin kuvaaminen on aika kauheeta, kun se ei pysy nanosekuntiakaan paikallaan, Heta kyllä jähmettyy poseeraamaan.

Hiskillä on melkein aina jotain suussa eikä se jokin kauaa ole ehjänä... Nää kuvat muuten on miten sattuu, en ole vielä selvittänyt näitä bloggerin saloja.
"Eikä tarvi luullakaan, että mää tämän sulle annan."

"Me ollaan ihan nätisti tässä, eiks vaan."

"Toinen korva roikkuu tälleen, kun tää istuminen on aika tylsää."

Ammuin siinä Hiskin temmeltäessä neljä kertaa noin 20 metrin päästä. Kolmella ekalla pysähtyi ja pudotti lelun, viimeisellä ei reagoinut.
Hyppyjäkin siinä pihassa kokeiltiin ja sain Hiskin tekemään (lelun perässä) hypyn, jossa se ei ponnistanut esteestä.

Ontumista ja hyppyhäröilyä

Nyt täälläkin sitten onnutaan, mutta ontuja on Heta. Se liikkaa pahasti, kun lähdetään liikkeelle kotoa, sitten saattaa taas hetken olla ontumatta, ja taas nilkuttaa hetken päästä. En tiedä, mistä kiikastaa, mutta pidetään nyt levossa toistaiseksi.
Joskus tulee ihan väkisin verrattua näitä kahta hauvelia. Hiski ei ainakaan vielä ole osoittautunut kauhean fiksuksi (vaikka muuten ihana onkin). Esimerkki: Hetalle hankittiin pentuna semmoinen puuhapallo, jonka sisään laitetaan nameja. Nameja tulee reiästä ulos, kun palloa pyörittää. Heta keksi välittömästi jo ihan pienenä, miten namit saa ulos. Hiski ei ole oppinut vieläkään: se vaan kantaa palloa, ärisee sille ja puree raivoisasti. Pallo on Hiskin jäljiltä täynnä hampaanjälkiä, vaikka se on tosi kovaa muovia.
Tänä aamuna pallo oli ensin Hiskillä, joka toimi kuten aina ennenkin, eli tyhmästi. Heta katseli touhua suorastaan halveksivasti. Kun Hiskonen kyllästyi palloon, Heta asettui asemiin ja rullaili tyylikkäästi palloa kuonollaan pitkin lattiaa. Välillä se pysähtyi napsimaan nameja. Kun Hiski lähestyi, se rypisti sille nenäänsä - se riittää.
Pari sanaa Hiskin käyttäytymisestä - tai sen puutteesta. Luulin, ettei pahempaa päin hyppijää ole kuin Heta. Erehdys, kertakaikkiaan: Hiski hyppää kuin vietereillä, se yltää vaivattomasti metri kahdeksankymmentäsenttisen ihmisen naamalle, mikä yllättää kohteen täysin. Koko viime kesä yritettiin porukalla kitkeä hyppimistä erityisesti lasten päälle, huonolla menestyksellä. Tähän asti on koitettu tyyliä: "älä kiinnitä siihen huomiota, käännä sille selkäsi." Tämänpäiväisen esityksen jälkeen on otettava käyttöön järeämmät keinot. Nimittäin: olin tulossa kotiin alaovesta. Päästän molemmat koirat useimmiten suoraan autosta, ilman remmiä sisään. Hiski menee yleensä nätisti Hetan perässä. Tällä kertaa se oli jo menossa sisään avoimesta ovesta, kun se silmäkulmastaan äkkäsi viereisessä puistossa pienen pojan, heitti uparit ja rynnisti pojan kimppuun. Ei se muuta tehnyt kuin HYPPI ja korkealle. Selkään, etupuolelle, joka paikkaan. Poika pyöri siinä kauhuissaan ja yritti päästä hyppijästä eroon. Minun huutamiseni kaikuivat kuuroille korville. Käskin Hetan keskelle pihaa istumaan ja juoksin Hiskin perään. Poikaressu lähti juoksemaan, mistä Hiski innostui vielä hirveempään hyppelyyn. Kun pääsin paikalle, pikkupoika itki ihan onnettomana. Halasin muksua ja kerroin hänelle, että koira on vallaton pentu, joka käyttäytyi nyt todella tuhmasti. Juttelimme siinä vähän aikaa, Hiski istui nätisti vieressä ja Heta pihassa irrallaan, mutta tyynenä kuin patsas, luojan kiitos. Pojan isäkin tuli paikalle ja selitin tilanteen. Isukki suhtautui ihan hyvin ja poikakin rauhoittui siinä. En kuitenkaan voinut pöllyttää ihan hirveästi Hiskiä, kun piti hoitaa se poika ja selittää isälle jne. Toivottavasti lapsiraukka ei saanut koiratraumaa loppuiäkseen.
"Korvattomuuskohtauksia" oli Hetallakin pentuna ja nuorenakin ja Hiskin vastaavista irtiotroista varmasti päästään, mutta tuon hyppimisen kanssa olen kyllä vähän pulassa. Jos jollakulla, joka tätä lukee, on tiedossaan nopea ja tehokas hyppimisen kitkemiskeino, joka tepsii bc:hen, niin otan vinkkejä mieluusti vastaan. Ja siis minun päällenihän hra Hörökorva ei hypi kuin koulutuskentällä, jossa sillä on lupa tehdä niin.

Jäljennostoja ja vähän tottista

Näin ennen lumisateita vielä kesäinen kuva: siinä Hiski on juuri pöllinyt pihasta seipään, jossa roikkuu rastaitten karkoittimiksi tarkoitettuja videonauhanpätkiä. Taustalla taas häiriköi Heta, joka yrittää vongata heittämään palloa.

Itse asiaan: maanantaiaamuna (ihanaa, pieni pakkanen!) polkaisin 3x3 kpl jäljenpoikasia Hiskoselle. Merkkasin huolellisesti paikat ja valitsin hyvät janalinjat. Jäljet 20-30 metriä, jokaisen päässä keppi. Janoilta jälkiä lähti sekä oikealle että vasemmalle, jälki 5-15 metrin päässä lähetyspisteestä.

Jälkien muhiessa tempaisimme esineruudun, vähän leveämpää mallia, eli noin 30x50. Vein kolme pienehköä ( tukkadonitsi yms) ja kaksi keskikokoista (silmälasikotelon kokoa) alueelle siten, että yksi oli keskellä, neljä aika edessä eri kohdissa. Hiskonen kehiin: tuttu laakista vauhtiin-rynnistys, puolivälin esineen kohdalla liinat kiinni ja esine suuhun. Takaisin tullessa hoksasi etuesineen ja vaihtoi. En reagoinut mitenkään, vaan palkkasin tuonnista. Hetakin on joskus vaihtanut, mutta puutuin siihen vasta, kun esinehaku oli jo hyvin hallussa: silloin yksinkertaisesti kielsin vaihtamisen. Seuraavaksi Hiski toi nätisti pudottamansa esineen. Kolmaskin esine nousi mallikkaasti, neljäs (ihan oikealla edessä mättään takana) oli vähän tiukemmassa. Tässä vähän harjoiteltiin lähetyksiä. Hyvin sekin lopulta nousi.

Heta sai hakea viisi esinettä. No problem.
Hetalle tein myös tarkkuusruudun, esineenä iso klemmari peitettynä kokonaan lehtien alle. No problem.

Seuraavaksi Hiskin jäljet, noin tunnin vanhat. Jokaiselle lähetin janaa pitkin kunnolla ja rauhallisesti sivultani (osaa jo tulla siihen). Kolme ekaa - maasto mukavaa sammalmattoa - ihan ongelmitta, ei aikomustakaan rynniä takajäljelle. Kepit bongattiin hyvin: yhdestä His ehti mennä jo kunnolla yli, mutta palasi takaisin. Rauhoitin hyvin myös kepeillä, katsoin jo tallatessa jokaiselle kepille sellaisen paikan, jossa oli hyvä maata.
Sitten vein Hörökorvan vähäksi aikaa autoon. Viiden minuutin kuluttua taas rensselit päälle ja jäljenajoon. Seuraavat kolme jälkeä olivat selvästi vaikeammissa paikoissa: alusta oli risukkoa, kuolleita lehtiä ja käpyjä. Ekalla lähetyksellä Hiski jäi haistelemaan heti alkuun. Uudessa lähetyksessä sinkosi selkeästi takajäljelle, koko liinanmitan. Otin takaisin ja lähetin uudelleen, nyt lähti oikeaan suuntaan. Loppu oli kakunpala.
Toisella jäljellä Hiskonen tarkisti myös takajälkeä vähän matkaa, mutta palasi sitten oikeaan suuntaan, kohta siinä oli myös tien ylitys, joka meni loistavasti. Keppi sen sijaan ei oikein kiinnostanut, en tiedä miksi.
Kolmas jälki oli kauimpana lähetyspisteestä ja vaikeimmassa maastossa. Ensimmäisellä lähetyksellä His meni niin pahasti vinoon oikealle, että otin uudestaan. Jopas eteni suoraan ja lähti jäljestämään ihan oikeaan suuntaankin. Jokaisesta kepistä tuli namipalkka: sitä ruhtinaallisempi, mitä vaikeampi ajo oli ollut. Lopuksi annoin pallon.

Tämä oli erittäin hyvä jälkitreeni siitäkin syystä, sillä olin suunnitellut sen tarpeeksi hyvin. Vaikeampi alusta aiheuttaa selvästi enemmän tarkistustarvetta myös takajäljen suuntaan. Jatketaan ehdottomasti näitä jäljennnostotreenejä siten, että etäisyyttä lähetyspisteestä vaihdellaan ja pidennetään matkaa myös, mutta vähitellen.

Illansuussa vielä tottista Pirkkahallilla Hiskin kanssa. Seuraamista (imutusta), Jessica naksutteli. Perä "irtoaa". Ammuttiin kaksi kertaa. Useita luoksetuloja eri etäisyyksiltä: parantuneet (jotain edistystä sentään). Muutama maahanmeno sivulla ja lopuksi eteenmeno rätille. Ensin niin, että Hiski oli yksin, sitten Jessica Tulen kanssa samaan aikaan.

Esinekisa Hiski-Heta

• Lauantaiaamuna tehtiin tavanomaiset esineenhaut yhteisesti taas vaihteeksi. Kahdeksan esinettä: metallia, muovia, kokoa huulipunapuikon hylsy tai pienempi, yksi ihan pieni muoviesine.
  Vein eri puolille asuntoa (kaksio), myös kylppäriin. Muutama ihan helpossa paikassa, pari vaikeessa. Tulos 5-3 Hiskin hyväksi. Hiski on sairaan nopea, pari kertaa Heta tuli Hiskin perässä "sen näköisenä, että "mää meinasin just ottaa sen, mutta toi ipana vei nenän edestä". Heta taas on tarkempi ja sitkeämpi (toistaiseksi ainakin). Kun Hiski oli löytänyt ja tuonut salamavauhtia ne viisi helpohkoa esinettä, se kykllästyi ja alkoi touhuta omiaan. Heta taas jatkoi puurtamista ja toi sitten sen vaikean ja sikavaikean.
  Hiskin kanssa teimme aamulla taas luoksetuloharjoituksia ihan läheltä jalkojen väliin, istuessa siis. Lelu saa tässä olla näkyvillä, kun matka on lyhyt. Se osaa nyt korjata itse asentonsa suoraan, kun annan uuden käskyn. Työhuoneella teen tätä samaa, rullaan työtuolilla.
  Tehtiin myös pitkähkö yhteislenkki, jonka aikana jälleen (tätä tehdään joka päivä ihan yksittäislenkeilläkin) yritin saada Hiskiä kulkemaan kiskomatta ja olemaan rähjäämättä muille koirille. Varmaan joku kohta ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykselle....Emmä sitä hakkaa, mutta kovaa pidän kiinni poskista ja puhuttelen vihaisella äänellä, Hiski on näissä tilanteissa aikamoisessa uhossa, ei anna periksi, ei millään. Heta on ihan mun kyljessä, että "enhän mää mitään ole tehnyt, enhän..."
• Lauantai-iltapäivänä oli hakutreenit, joihin otin vain Hetan, kun aikaa oli niin vähän. Kaksi äijää 100 metrillä, eka vasemmalla puolivälissä, noin 5 metriä keskilinjalta, ison kiven kolossa,toinen oikealla äärimmäisessä kulmassa sadassa metrissä. Kaksi loistavan suoraa pistoa kulmiin - jes- ja hienot laatikkopistot eteenpäin. Kolmas lähetys oikealle - ja tietysti suoraan sinne 100 metriin. Toinen ukko olikin sitten vaikeampi: Heta tarkisti lopun alueen vasemmalta puolelta hyvin huolellisesti takaa ja keskeltä, mutta ihan keskilinjan vierestäpä ei hoksannut. Tarvittiin muutama lähetys, ennenkuin heitti uparit, "tossahan se on." Tässä oli kyllä sekin vaikeus, että koko sakki seisoi siinä keskilinjalla ihan piilon vieressä, varmasti hämää koiraa, kun hajuja tulee porukasta. Sitten kotona ripeä vaatteitten vaihto ja pikkujouluihin.
• Aamulla ensin geokätköjen etsintää (ei löytynyt, kun taas oli kiire) ja suoraan pentutreeneihin. Hiskille seuraamista, saatiin kehuja siitä: ah, onnea. Luoksetulo eteentulon kera: ekassa jäi vähän vinoon, tokassa tuli ihan suoraan, mutta jäi pikkasen liian kauas. Aika hyvä kuitenkin, ei himmaamista. Mitään palkkaa ei ollut näkyvillä.
• Välillä Hiski oli autossa ja otin Hetan kanssa hiukan tottista. Sitten päätin kokeilla hieman kapulointia ja hyppyä Hiskin kanssa. Kumpikaan ei ollut kovin onnistunut sessio. Hyppyjä yhteensä kuusi (teline noin 80 sm), joista jokaisessa ponnisti esteestä. En olisi halunnut palkata tästä, mutta lopulta His alkoi selvästi turhautua ("mitä hittoa se oikein haluaa") enkä uskaltnut hyyppyyttää sitä enempää, joten palkkasin nameilla kuudennesta hypystä, joka siis ei ollut ollenkaan ookoo. Kapulanluovutus meni miten sattuu. Pitää kyllä mielellään eikä pureskele, mutta ei tuo suoraan eikä missään tapauksessa eteen. No, jatketaan harjoituksia. Sitten Elsa-neidin 2-vuotissynttäreille...

Ja jälkikin onnistui taas :)

Kuten Laura sanoo tossa kommentissaan, niin nuorten koirien (ja joskus kyllä vanhempienkin) kanssa tulee epäonnistumisia. Niin se vaan on eikä niitä pitäisi kauhean vakavasti ottaakaan, opikseen tietysti voi aina yrittää ottaa, jos vaan tietää, mistä on kiikastanut.
Tänään päätin tehdä taas jäljen - vaikken olisi millään ehtinyt. Häthätää kävin polkemassa Sääksjärvellä matkan varrella. Kuusi keppiä, kaksi kulmaa, pituutta ei varmaan ollut kuin parisataa metriä. Nyt merkkasin sekä janan, kepit että kulmat, halusin ottaa varman päälle.
Jälki pääsi taas vanhenemaan melkein kaksi tuntia, kun en millään saanut asioita hoidetuksi nopeammin. Ei sentään satanut pahemmin välillä...
Lähdettiin Hiskin kanssa jäljelle oikein hyväntuulisina kumpikin. Jana meni täysin nappiin (katsoin hyvän paikan) ja hra Hiskonen kääntyi epäröimättä oikeaan suuntaan. Loppukeppiä lukuunottamatta kaikki kepit nousivat, lopussa H oikaisi poistumisjäljilleni huomaamatta keppiä. Myös ekasta kulmasta se ajoi liian kauas, silkkaa innostustaan. Mutta ei se mitään: muuten meni ihan hienosti. Ei Hiskin motivaatio ainakaan ole kärsinyt yhtään. Jos keppejä jää, en vielä huomauttele pojalle. Keppimotivaatio oli taas tänään varsin hyvä; jokaisesta kapulasta taisteltiin vähäsen, sitten irrotettiin, pantiin makuulle ja rauhoituttiin. Täytyy nyt katsoa, ettei tuo keppien repiminen kiihdytä liikaa. Toisaalta rauhoitan kyllä sitten nameilla, ennenkuin jatketaan.
Edellisen janahärdellin jälkeen soittelin yhdelle jälkigurulle. Hän muistutti, että koiran pitää aina lähteä rauhasta jäljestämään. Eli mitään ei tehdä, ennenkuin koira on täysin tyyni. Jos tehdään jäljennostoja, niitä on hyvä tehdä 3x3 kpl. Ja aina päätetään onnistuneeseen. Nyt kiinnitän enemmän huomiota noihin lähtöihin: meillä on olleet varmaan hiukan liian hätäisiä.
Epäonnistuneisiin jäljennostoihin toissapäivänä oli varmaan syynä paitsi se kaamee rankkasade, myös paikka: niillä tienoin käy aika paljon kaikenlaista koiranulkoiluttajaa. Oli varmaan kaikenlaisia ylimääräisiä hajuja vähän liikaa Hiskoselle.
Päivä päivältä meidän kellarikäytäväseurautukset menee paremmin: Hiski alkaa olla mun mielestäni oikealla paikalla. Ja luoksetulotkin on nyt suoria - vauhtiin en ole nyt niinkään kiinnittänyt huomiota. His ei tule ihan niin lähelle kuin haluaisin, mutta ei nyt liian kauksikaan.

Hörökorvainen hassu hakukoira

Kiitos lohdutuksen sanoista, Susan ja Katri!
Tämänpäiväisen jälkeen olen taas vaihteeksi sitä mieltä, että Hiski onkin parempi haku- kuin jälkikoira (ensi viikolla olen varmaan muuttanut taas mielipidettä). Joka tapauksessa hakutreenit menivät sanalla sanoen putkeen. Hiskille tehtiin tähän asti vaikein hakuharjoitus. Neljä äijää, ensimmäinen oikeassa etukulmassa 60 metrissä, "risumajassa". Tämä ääniavulla (en ota tavaksi). Hiski lähti kuin kuppa Töölästä, luotisuoraan, Janne syötteli piilolla verilättyjä. Toinen (valmiina vasemmassa etukulmassa 50 metrissä, ei mitään apuja. Hiskonen ampaisi liikenteeseen kuin tykinkuula, jälleen suoraan. Tämä maalimies (Pia) siirtyi kolmanteen piiloon (ei jäänyt jälkeä eikä hajutunnelia) pienen mäennyppylän taakse noin 40 metriä eteenpäin. Tästä otettiin hajunhaku mäen päältä. Homma meni ihan nappiin.
Neljännen äijän lähtö oikealle puolelle näytettiin, sitten vein Hiskin vähäksi aikaa pois katselemasta. Äijä (Janne taas) juoksi 50 metriin ja kääntyi siitä n. 30 metriä eteenpäin. Tässä Hiski lähti hiukan liikaa oikealle (huolimaton lähetys), mutta korjasi ihan kunnialla ja löysi nopeasti Jannen. Lopuksi leikin Hiskin kanssa rätillä.
Minulla oli Hiskillä pannassa nyt Hetan vanha "kahva", so lyhyt remminpätkä, jonka kanssa on hyvä lähettää. Menin itse jokaiselle piilolle hakemaan Hiskin.
Eka maalimies kertoi, että Hiski oli töytäissyt suoraan naamalle. Semmoista se ei ole koskaan ennen tehnyt, saattoi olla ihan vahinkokin, kun vauhtia on hirveesti. Täytyy kumminkin seurata tilannetta.
Mutta kaikenkaikkiaan nasta suoritus Hiskoselta. Uusia asioita oli paljon, eikä mitään ongelmia silti ollut. Nenäkään ei käynyt maassa tällä kertaa. Hiski on erittäin motivoitunut hakuun, keskittyy lähetyksessä hirveän hyvin, ei vingu eikä ryysi, ei hötkyile, vaan odottaa, koska saa luvan ja lähtee yleensä sinne, minne näytetään.
Hörökorva on hoopon näköinen, kun se loikkii mättäältä mättäälle kuin pupujussi. Kaikki nauraa... Mutta ei se haittaa :)
Jotta Hetasta ei tulisi täysin katkeroitunut vanhapiika, sekin pääsi (jo pimeässä) etsimään minut, kun yllättäen eksyin autojen luota tieltä metsään. Tuula piti kiinni ja päästi perään. Ja voihan nenä: eksyneellä mammalla sattui olemaan lihapulliakin taskussa. Kyllä ne maistuivatkin parin päivän kauravellikuurin päälle.

Ei kovinkaan hyvä päivä

Tuore vuodatus. Tämä oli niitä päiviä, jotka olisin voinut jättää väliin ja kello on vasta kolme.
Eilen Heta oli yksin ollessaan varastanut (se sika) Hiskin järsimän poronluun, joka oli tiskipöydän äärimmäisessä nurkassa. Sen maha ei kestä luita ollenkaan ja tiesin heti, ettei hyvä heilu, kun kotiin tullessa eteisessä oli vastassa luunsiruja ja syyllisenä luimisteleva hovarontti.
Seuraukset alkoivat tuntua yöllä - kuinkas muuten. Ravattiin sitten aikast tiuhaan ulkona kaatosateessa ja aamulla Heta vielä oksensi sille suurimmalle karvalankamatolle - kuinkas muuten.
Käytiin aamulla Lempäälässä ja päätin pihassa tehdä jotain kivaa Hiskin kanssa, eli hyppyjä. Joopa: Hiski oli kokonaan unohtanut, miten hypätään. Homma meni ihan takkuamiseksi, mutta en antanut periksi, kun olin kerran päättänyt, että tänään hypätään. Kun lopulta sain Hörökorvan loikkimaan, se tietysti teloi jalkansa esteeseen oikein kunnolla...
Edellispäivän janasekoilun jälkeen olin päättänyt, että nyt otetaan helpot ja kivat janatreenit. Justiinsa. Menomatkalla kävin tallaamassa neljä pätkää ja katsoin huolellisesti, mistä lähetän, ettei liina ole koko ajan puitten ympärillä kuten eilen. Pituutta joku 30-50 metriä, keppi jokaisen päässä.
Jäljet pääsivät vanhenemaan melkein kaksi tuntia ja välissä satoi kaatamalla - kuinkas muuten. En mene yksityiskohtiin, sanon vaan, että homma meni kutakuinkin pyllylleen. Jokaisella janalla oli jotain vaikeuksia ja kahta jälkeä Hiski ei onnistunut oikeastaan nostamaan ollenkaan. Yhtään keppiä se ei noteerannut, joten se ei myöskään saanut palkkaa mistään.
Otin rensselit pois, pistin Hiskin autoon ja pidin tuumaustauon. Järkeilin, ettei tätä nyt näinkään voi jättää: sekä koiralla että emännällä yhtä ikävä fiilis.
Niinpä tein vielä yhden jäljenpätkän, merkkasin huolellisesti jananpaikan ja jäljen ja janan leikkauspisteen, laitoin namia alkuun ja merkkasin myös lopun, eli kepinpaikan.
Ei Hiski nytkään suoraan lähtenyt, mutten korjannutkaan. Jälki (puoli tuntia) meni sinänsä nyt ihan hyvin, mutta keppiä ei nytkään noteerannut. Ja eilen nosti loistavasti, ota näistä nyt sitten selvä...
Seuraava jälki, jonka teen, on taatusti HELPPO, hyvin merkitty enkä vedä Hiskosta takaisin lähetyksistä, vaikka menisi janalla kuinka vinoon. Hiski ei sitä (vielä) kestä. Jos laitan vaakakuppiin toisaalta motivaation ja tekemisen ilon ja toisaalta teknisesti tarkan suorituksen, niin kyllä tässä vaiheessa vielä se motivaatio ajaa kirkkaasti edelle. Mot.

Mamma mokailee

Piti maanantaina tehdä jälki, mutta Hiskillä oli aamulla vielä maha löysällä, joten päätin olla rasittamatta sitä. Pirkkahallin kentällä jatkoimme iltapäivällä sitkeästi luoksetuloharjoituksia. Saatiin taas pari kelvollista aikaan monen toiston jälkeen. Pienet pätkät seuraamista myös imuttamalla ja perusasentojumppana. Alku meni kuulemma oikein hyvin, mutta käännösten jälkeen peräpää jää liian ulos. Tuula naksutteli oikeista paikoista. Leikkiessämme Tuula ampui kaksi kertaa, ei reaktiota.

Tiistaiaamuna vettä lorotti taivaalta jälleen kerran. Oma motivaatio alkaa hiukan kärsiä jatkuvasta lotinasta, joten päätin jättää jäljestelyt. Lattiatason esine-etsintää aamukahvin jälkeen kummallekin. Vaihteeksi otettiin myös kellarikäytäväseuraamista namilla (namit oikeassa kädessä nyt): ainakin peräpää pysyi suorassa… Mutta itsekin huomasin nyt peräpään irtoamisen käännöksissä. Luoksetuloja käytävällä myös muutama, nyt meni jo aika mallikkaasti, paranee, luojan kiitos.
Kun päästiin metsään, sade olikin lakannut ja oma motivaatio löytyi. Niinpä tallasin Hiskille tasan 350 metriä pitkän jäljen, 7 keppiä, kulmia neljä. Loppu jäljestä kulki tien yli ja sitten tien reunaa pitkin ja poikkesi taas metsään. Lopussa kissanruokaa. Kulmat merkkasin, keppejä en.
Lenkin jälkeen tallasin koirille 20x50 metrisen esineruudun loivaan ylämäkeen ja Hetalle vielä sokeriksi pohjalle tarkkuusruudun.
Hiski tietää jo hyvin, mitä mennään tekemään, kun sille sanoo ”esineitä”, on ihan intona. Sai katsella, kun vein esineet (ei kyllä enää tarvitsisi sitä). Vein neljä aika pientä esinettä: yhden eteen keskelle kiven taakse (n. 10 metrin päähän), yhden keskelle vasemmalle ja kaksi molempiin takakulmiin. Yritän nyt huolehtia jo siitä, että lähetys on sivulta ja perusasennosta. Lähti kuin nato-ohjus ja toi kaksi ekaa takaesinettä käteen vallan mainiosti. Keskimmäistä joutui etsimään, mutta hyvin tarkensi ja toi senkin. Edessä olleen kanssa jouduin auttamaan. On aika selvää pässinlihaa, että takaa esineet tuodaan helposti ja etuesineet tuottavat vaikeuksia, joten alan tehdä ruutuja, joissa kaikki esineet ovat edessä. Mutta esine-etsintä etsimisineen ja palautuksineen meillä kulkee mielestäni kaikista treenialueista nyt parhaiten. Taidan kohta kokeilla tarkkuusruutuakin.
Pudotettuja esineitä voi treenata sitten talvella. En usko, että siinä tulee ongelmia.
Hetalle tein kaikenlaisia källejä ruutuun, mutta kaikki se ihanainen selvitti ja toi nätisti. Se edessä ollut esine Hetaltakin jäi viimeiseksi, eli ei se ihan helppo ollut.
Tarkkuusruudussa esineenä oli hiuspinni, jonka päälle laitoin lehtiä niin, että se oli kokonaan piilossa. Heta haistoi pinnin melkein heti, mutta sen esiin kaivamisessa ja suuhun saamisessa olikin melkoinen urakka. Pitäisköhän ruveta ilmoittamaan ilmaisuksi : ”koira tonkii maata kuonollaan”. Poimi se sen pinnin sieltä lopuksi suuhunsa sen verran, että pääsin hihkaisemaan ”anna” ja sain kopin. Pinnin mukana suusta käteeni räkäistiin peri desiä multaa ja lehtiä.
Sitten Hiskin jälki, ikää runsas tunti. Mokasin itse sitten oikein viimosen päälle. Nimittäin lähetin Hiskin aika kaukaa (se ei vielä ollut se moka) ja se lähti kaksi kertaa ihan vinoon, joten otin sen takaisin. Kolmannella kertaa se ei enää suostunut lähtemään – ei ilmeisesti tajunnut, mitä mamma haluaa. Kolmannen kerran lähetin lähempää, olin siirtynyt vähän eteenpäin jäljen suunnassa. Hiski lähtikin sitten vauhdilla takajäljelle ja nappasi kepin! Olin ihan unohtanut, että jätin ekan kepin jo aika pian jäljen alkuun… Niinpä poika palkkasi itsensä kepillä takajäljen ajamisesta, hyvä minä vatipää! Otin vähin äänin kepin pois ja annoin Hiskin jatkaa tielle asti, johon oletin sen lopettavan, mutta sepä jatkoikin takajäljestämistä tietä pitkin! Mun oli pakko näyttää jäljen pää oikeaan suuntaan. Hyvin se sitten ajoi, seuraava keppi jäi, eikä ihme, kun ekasta kepistä mamma meni ihan oudoksi – mutta seuraavat kepit nousivat ihan mallikkaasti. Hörökorva tarjoaa keppiä leikittäväksi, revitään vähän, jonka jälkeen käännän paimenpojan ”oikein päin, sanon ”massu”, Hiski menee maahan ja saa namipalkan. Sitten rauhoitutaan ja jatketaan. Tien ylitys ja tien reunakin menivät hämmästyttävän hyvin. Nyt annoin lopussa palkaksi ruuan lisäksi myös pallon.
Huomenna korjataan toi halvatun janasäätö….

Hakua molemmille

Tosrtai-iltapäivänä hakutreenit Sääsksjärvellä, vain neljä ihmistä paikalla, mutta ihan hyvät treenit niinkin saatiin aikaan.
Hiskille kaksi ukkoa, molemmat hajunhakuna etukulmissa. Vasemmalta haju iski kuonoon jo puolivälissä matkaa. Pisto suoraan ison kiven taakse hienosti, siellä Henkka, iso mies ja ensi kertaa Hiskille maalimiehenä. Ei mitään vierastamista. Oikealta sai mielestäni hajun ihan hyvin melko läheltä, mutta sitten lähetyksen jälkeen kääntyi oikealle, eli ulos alueelta ikävästi. Korjasi kyllä, mutta juoksenteli vähän liikaa. Tämä ei ollut ihan hyvä. Tiia myös uusi ihminen Hiskille, no problem. Maalimieskäyttäytyminen Hiskillä on aina mallikelpoista. Leikittiin rätillä vielä lopuksi.
Hiski on haussa tosi rohkea ja tykkää ihmisistä kovasti. Nenä tuppaa aina vaan kääntymään vähän liikaa maata kohti, eli jäljestystreenit näkyvät.
Hetakin pääsi etsimään, kun testasimme Tiian ja Henkan kanssa lauantain hakurataa. Se raukka oli ihan ekstaasissa, liiteli suorastaan, kun pääsi hommiin. Eipä ollut vaikeeta. Tuli vähän semmonen oli, että onko tää ihan kakunpala, vai onko Heta vaan niin sikahyvä... Täytynee vaikeuttaa piiloja hiukan.

Vaarallinen muovikassi

Maanantai-iltapäivänä Pirkkahallilla pienesti tottista: Seuraamista vain namilla ja imuttamalla ynnä runsaasti käännöksiä. Tuula naksutteli. Luoksetulo istumisesta; meinasi lähteä ennen käskyä, mutta ei sittenkään. Ei eteentuloa, vaan vapautus rätille.
Muutama kapulaharjoitus myös: ensin heittämällä. Palautuksessa en vaatinut eteentuloa, van juostiin yhdessä, Hiski kapula suussa. Vielä rauhallinen kapulan vienti, Hiskin istuessa odottamassa. Peruutin, kun H toi ja sitten vaan hengailtiin yhdessä. Lopuksi sai tuoda kapulan eteen. Ei tule tarpeeksi lähellä, tätä treenataan.

Tiistaina ei tehty paljon muuta kuin, että otin Hiskin mukaan rengasliikkeeseen. Pitkä remmilenkki (liikennettä, likennettä) sillä aikaa, kun sedät vaihtoivat talvigummit alle. Ja verstaallakin vielä norkoiltiin: jokainen haalariasuinen sai bc-pusun.
Keskiviikkona vuorossa jälki. Tapoin ns. kaksi kärpästä yhdellä kertaa, kun mittasin aluetta lauantain pehaa varten. Eli käytin alueen ympäri kävelemääni jälkeä. Molemmat koirat hääräsivät mukana ja niiltä salaa tiputtelin jäljelle neljä keppiä. Jäljellä mittaa 500 metriä, normimetsää. Vain yksi suora kulma, muuten vaan mutkittelua. Täysin merkkaamaton.
Jälki pääsi vanhenemaan kolmisen tuntia, kun piti tehdä kaikenlaista siinä välillä. Nosto ok. Eka keppi jäi eikä Hörökorva mun mielestä edes merkannut sitä, tosin en muistanut, missä se olikaan. Ekan kulman jälkeen alkoivat vaikeudet: oikea suunta ei meinannut löytyä millään. Poljin siinä vaan paikallani ja annoin Hiskin touhuta. Oletan, että hukka tuli siitä, kun maastossa oli niin paljon Hetan ja sen omia jälkiä. Itsekään en ihan muistanut, missä jälki oli mennyt. Lopulta Hiski hoksasi kepin ja siitä tiesin, että jäljellä ollaan. Kehuin ja leikittiin vähän ynnä napsittiin nameja. Sitten taas matkaan. Vähän ajan päästä His turhautui, lopetti jäljestämisen kokonaan ja alkoi tuijotella jonnekin kaukaisuuteen. Ja sitten: alkoi haukkua! Oletan, että kauhistuttavalle muovikassinraadolle, joka lepäsi mättäällä. Tässä vaiheessa sanoin jo aika vihaisen ”ein” ja odottelin, kunnes Hiskin nokka kääntyi taas maata kohti. Aika paljon se joutui edelleen etsiskelemään jälkeä ja oli välillä varmasti aika kaukanakin siitä. Aina kuitenkin löysi sen ja kaksi keppiäkin bongasi vielä. Jäljestämistä ei enää lopettanut. Jätin homman sikseen noin 300 metrissä. Olisiko jälki sitten ollut liian vanha sen lisäksi, että Hetan jäljet hämäsivät. Mutta ehkä His taas oppi jotakin… En ollut mitenkään pettynyt, nää tämmöset on aina mielenkiintoisia kokemuksia.
Ensi kerralla kokeilen isompaa keppimäärää. Keppien kanssa taistelu selvästi nostaa motivaatiota.
Pikkasen namiseuraamista otettiin taas mökillä myös. Naulapyssy paukkui vastarannalla (tuskin kuuluvasti) ja joka kerta Hiski kadotti kontaktin. Nami ei pidä virettä yllä tarpeeksi, mutta kun lelulla en saa oikeeta paikkaa millään. Grrrr. Muutama luoksetulo lisäksi, ihan lyhyeltä matkalta, maassamakuusta. Ei tule tarpeeksi kiinni edelleenkään.

Sukulaisia tapaamassa

On tehty pieniä seuraamisharjoituksia lähinnä. Niin ja sunnuntaina talsittiin lähes kolmen tunnin remmiyhteislenkki. Vakaa aikomus oli saada vetämistä vähemmäksi ja ylimalkaan kulkemista nätimmäksi, ynnä katsoa, vähentääkö pitkä lenkki Hiskin autojen kyttäilyä. Oikeastaan mikään tavoite ei onnistunut edes osittain. Varmaan kilo lihapullia meni - lähinnä Hetan kitusiin, joka tarjosi seuraamista vähän väliä Hiskin keskittyessä kiskomiseen ja autopanikointiin. Yritän olla lannistumatta.

Sunnuntaina olikin sitten oikein superpäivä, kun kävimme Ylöjärvellä A- ja L-pentujen (osan) kanssa treenaamassa vähän tottista, ajamassa jälkeä ja ottamassa esineruutua.
Hiskin velipoika Hui joutui ottamaan rauhallisesti, kun sillä oli vielä jalka kipeänä. Kiva oli sekin silti nähdä. Hanna T. jaksoi ihan viimeisillään olla mukana koko päivän. Kunnioitettava suoritus!
Kauhean taitavia kaikki olivat tottiksessa taas. Hanna O. näytti SM-mallia. Häneltä sain muutaman hyvän vinkin seuraamiseen ja muitten katselemisesta ideoita kapulatreeniin.
Tottiskentältä maastoon: poljin Veetille jäljen ja Hanna O. polki Hiskille. Jäljellä oli viisi keppiä, pituutta 330 metriä gepsin mukaan, kolme kulmaa. Loppupää jäljestä oli kauheeta ryteikköä. Kaikki kepit Hiski nosti ja muutenkin jälki ajo sujui ihan hyvin, ei valittamista jäljen nostossakaan.
Muittenkin jäljet olivat menneet hyvin.
Ennen jäljen ajoa otimme kuitenkin esineruudun 20x50 kaistaleella. Hiskille oli kolme esinettä valmiina. Kaksi ekaa nousi oikein hyvin ja nopeasti, viimeinen (lähellä) tuotti vaikeuksia ja nousi vasta, kun Hanna kävi heittelemässä. Olin silti oikein tyytyväinen: outo paikka, vieraat esineet ja vielä valmiina. Hiski teki töitä täysillä koko ajan.
Päivä oli oikein mukava ja sääkin suosi - tosin kesärenkailla paikan päälle pääsy oli aamulla pakkasyön jälkeen aika jännittävää...
Kiitos kovasti kaikille seurasta ja avusta!

loikkii, hiipii

Torstai-iltana hakutreenit Sääksjärvellä. Koska meitä oli vain neljä ja uusi paikka, tallasimme kaksi 20x50-metristä kaistaletta ja otin Hiskille taas kaksi pistoa perinteisenä haamuiluna: maalimies näyttäytyi 50 metrissä ja painui piiloon. Ruokapalkka. Ihan mallikkaasti Hiski loikiskeli. Leikin itse rätillä sen kanssa vielä lopuksi.
Perjantaiaamuna (vesisateessa) Hiskin kanssa Sulkavuoren parkkipaikalla pieni tottistelusessio. Johtopäätös: Hiskillä ei ole hajuakaan, mitä sana ”liki” tarkoittaa (=seuraa), ellei siihen liity käsiapua, namia tai rättiä vasemmassa kädessä. Tarjoaa pelkästä sanasta eteentuloa, maahanmenoa ja vaikka mitä. Montakohan toistoa vielä tarvitaan, huoh. Rätin kanssa on edelleen vaan liian edessä. Otin pisimmän pätkän seuraamista kuin koskaan ennen ja paikka alkoi loppupuolella löytyä vähän paremmin. Kaksi hyppyä, jotka ok.
Maahanmenokaan ei meinannut onnistua, koska rätti on aivan liian kiihdyttävä. Käskysana ei merkkaa siinäkään yksinään mitään. Luoksetuloa koitin neljä kertaa eteen, rätti täysin piilossa. Alkoi hiipiä joka kerta monta metriä ennen, jäi seisomaan ja tuijottamaan metrin päähän. Huoh ja huoh. En palkannut kertaakaan, niin huonosti meni. Huomasin, että aloin jo hermostua, joten vein kiireesti Hiskin autoon ja laskin sataan.
Uusi yritys. En edes yrittänyt eteentuloa, vaan otin rätin valmiiksi alas eteen ja vedin Hiskin sillä jalkojen välistä. Nyt oli vauhtia. Toistin kolme kertaa.
Kapula: tein ensin normijutun, vein kapulan 10 metrin päähän, palasin ja lähetin. Vauhtia piisaa kapulalle, mutta ei palautukseen, jarruttaa ja tulee vinoon. Seuraavat heitin (pakko pitää kiinni) ja lähetin hakemaan. Tuodessa peruutin ja juostiin yhdessä kapulan kanssa, lopuksi otin sen lennosta pois. Tämä toistettiin taas kolme kertaa. Parempi näin, nyt ei yhtään näitä eteentulohimmailuja pitkään aikaan.

Hetalle otin vähän seuraamista ja palkaksi se sai Hiskin juuttipatukan, jollaisesta se ei ole aikaisemmin välittänyt pätkääkään. Nyt se oli huikean ihana. Kateus on ihmeellinen voima…

minijälkitreeni

Aamulla joka-aamuiset esineentuonnit: aina vaan pienempiä ja pienempiä Hiskikin osaa etsiä ja luovuttaa hienosti. Laitan nyt esineet erikseen kummallekin koiralle, kilpailu teki jo tehtävänsä...
Joku armoton väsymys vaivasi ja selkäkin on vähän kipee, kauheesti töitä ja kaikki pihatyöt tekemättä mökillä, en millään olisi jaksanut polkea Hiskille jälkeä. Pakottauduin kuitenkin ja ajattelin vaihteeksi tehdä sen pellolle+tielle. Pellolla Lempäälässä oli niin hirveen pitkä heinä, että sinne poljin lopulta vain aivan lyhyen pätkän+kulman ja jatkoin tien sivuun. Tallasin hiekkatien kahta puolta osittain pudonneitten lehtien päälle jäljen, jossa oli yksi kulma, tien poikki. Laitoin nyt myös aikalailla nameja (jätin Hiskin aamulla kokonaan ruokkimatta). Jäljellä ei ollut pituutta kuin noin 150 metriä.
Vanhensin 1,5 tuntia. Hiski lähti ensimmäistä kertaa takajäljelle, joka onneksi päättyi heti tielle, kääntyi sieltä takaisin ja onneksi oli noita namejakin siinä aika pian, eli sai palkan heti oikeasta suunnasta. Ekaa keppiä ei merkannut ollenkaan (ei ole tottunut siihen, että pellollakin on keppejä). Tiensivut tuottivat hiukan vaikeuksia, mutta menivät selvästi paremmin kuin eilen. Kaksi seuraavaa keppiä hoksasi.
Lopussa oli oma ruokapurkki. Ihan ookoo minijälkitreeni. Nyt kolmen päivän tauko taas.
Pihassa pistin vielä Hiskin hyppäämään kaksi kertaa 70-senttisen esteen yli rätin perässä. Jäi varmaan puoli metriä ilmaa...
Rätin kanssa vielä pikkuisen leikkiä, seurautusta, pari massulle menoa ja luoksetulo jalkojen välistä. Hiski on nyt päässyt kauhusta mennä välistä, eli ei ole ihan hirveän pehmeä kuitenkaan. Enempää en ehtinyt enkä jaksanut. Huomenna onkin pitkästä aikaa hakutreenit.
Ja vitsit: meinasin ihan unohtaa, että Hra Hörökorvanen täyttää tänään kahdeksan kuukautta. ja sisarukset tietty kanssa. Pitääkin tarjoilla iltapalaksi siankorva.

tien ylitykset eivät suju

Ja vaihteeksi ohjelmassa jäljestystä.
Hiskille 420 metriä pitkä jälki tavallisessa sammalpeitteisessä metsässä. Kolme mökkitien ylitystä, kaksi kulmaa, paljon mutkittelua. Neljä keppiä, ei yhtään purkkia. Jäljen nosto tieltä, tien suuntaisesti. Nameja vähän siellä täällä, lähinnä kulmien ja teiden ylitysten jälkeen.

Hetalle noin 800 metriä pitkä jälki hyvin vaihtelevassa maastossa. Kaksi keppiä.

Jälkien vanhentuessa kävin ABC:n vieressä leikkimässä Hiskin kanssa. Erittäin meluisat tiet menevät vähän matkan päästä kahta puolta. Tällaisesta taustametelistä Hiski ei olllut moinaankaan, mutta joka kerta, kun ihan ohi ajoi – ihan hiljaakin – jokin auto, se jähmettyi kesken rätin repimisen ja jäi seuraamaan. Sinnikkäästi kuitenkin leikittiin melkein puoli tuntia. Muutama seuraamispätkä rätin kanssa myös ja käännöksiä. Lisäksi luoksetuloja läheltä jalkojen välistä. Nämäkin keskeytyivät joka kerta, kun auto ajoi ohi tai lähti parkista. Pakko varmaan käydä tuolla joka päivä. Jos BH-koe olisi nyt, se tyssäisi kaupunkiosuuteen…

Sitten jäljet, noin kaksi tuntia vanhat. Hiski oli kummissaan, kun jälki nostettiin keskeltä tietä eikä se oikeastaan siitä sitä nostanutkaan, vaan vasta metsästä. Ajoi kuitenkin ihan näpsästi, yksi hukka oli tulla. Hyvää: kaikki kepit otettiin suuhun oma-aloitteisesti. Teen nyt niin, että kepillä leikitään ensin vähän, sitten mennään maahan oikeaan suuntaan ja namit laitetaan etutassujen väliin. Lähtö vasta luvalla. Huonoa: tien ylitykset. Viimeinen niistä oli tosi vaikea. Hiski ei haistele tietä ollenkaan, vaan ottaa hajun vastakkaiselta puolelta tietä kasvustosta.

Heta ajoi kuin viimeistä päivää, olin turvallani pari kertaa ja jouduin karjumaan sitä pysähtymään monta kertaa. Kaahasi liian pitkälle yhdestä kulmasta ja joutui taas pitkään taistelemaan löytääkseen jäljen uudelleen. Loppu ok.

Kokeellinen osuus: Tein hiekkatien viereen kummallekin osittain pudonneiden lehtien päälle noin 50 askeleen mittaiset namijäljet, lopussa kissanruokapurkki. Natural menua aika tiuhaan. Varttitunnin vanhennus. Hiski oli ihan kuutamolla: se ei tajunnut yhtään mitä sen olisi pitänyt tehdä, rynni vaan eteenpäin. Kun jarrutin, se istua tollotti. Yhtään namia se ei syönyt, vaikka osoitin niitä oikein kädellä. Ei tietoakaan jäljestyksestä.
Heta sen sijaan söi huolellisesti joka ikisen napin ja nuuski välitkin tosi tarkkaan. Kaiken lisäksi viereemme pysähtyi autolla kaksi englantia puhuvaa turistia tietä kysymään. Heta ei välittänyt mouisesta, vaan jatkoi. Taidan ruveta tekeen sen kanssa FH-jälkeä…
Eli tässä tiekaksintaistelussa Hetalle 10, Hiskille 0 pistettä.
Hiski ei toisin sanoen osaa kovan maan jäljestystä ollenkaan. Taidan tehdä sille ”asfalttijälkiä”. So käsienpesuvettä pullon, suihkutetaan jäljille ja laitetaan koira jäljestämään.
Kun tultiin kotiin, molemmat koirat tuijottelivat minua sen näköisinä, että "ruvettaisko tekeen jotain." Oltiin oltu taas metsässä neljä tuntia! Hiski sitten aikansa kuluksi repi sohvasta kulman. Niin, ja se ehti aamulla purra poikki jälkiliinan, joka oli ollut sisällä kuivumassa ja jonka olin jättänyt minuutiksi eteisen lattialle.

maastossa jänniä kokemuksia

Maanantaina maastosta nousi jännittäviä kokemuksia...
Hetalle poljin noin 300-metrisen terapiajäljen, jonka loppuun jätin kepin, ei välikeppejä. Hiski oli mukana tallaamassa ja höselsi omiaan jossain päin. Kun olin saanut homman tehtyä, lähdin autolle ja huusin Hiskiä, joka tulikin viivana - se Hetalle jättämäni keppi suussaan! En huomannut pennun olleen siellä päinkään. Keppi oli semmonen ihan pieni nysä kaiken lisäksi. His oli vaan haistanut sen jostain. Minähän olin ihan onnesta sykkyrässä ja palkaksi Hiski sai kunnon lihapullapläjäykset. Sitten mun piti viedä se keppi takaisin - onneksi muistin paikan.
Tarjoilin Hetalle hiukan "ikiomaa" aikaa, se on jäänyt vähän Hiskin varjoon viime aikoina. Tein sille tarkkuusruudun, jossa vaikea esine (pieni metallirinkula) peitettynä lehtien alle. Harjoitellaan nyt näitä "peitoksia", koska kisoissa on ruvettu harrastamaan esineitten peittämistä kaarnanpaloilla, lehdillä, sammaleilla jne. Hyvin esine nousi, Hetaliini oli ikionnellinen, kun sai pitkästä aikaa kissanruokaa ja leikittiin vielä kepilläkin.
Jäljen ajossa kokeilin ihan uutta omatekemää menetelmää. Heta ajoi nimittäin jäljen kokonaan ilman minua. Selitys: olen painostanut sitä jäljellä ihan liikaa ja uskon, että sen vaikeudet (häslääminen, hermostuminen) johtuvat meikäläisestä. Niinpä päätin antaa koiralle täydellisen jäljestysrauhan. Laitoin kyllä liinaan ja annoin nostaa jäljen. Het, kun oli jäljellä, päästin irti liinasta ja jäin seuraamaan tilannetta. Jälki kulki semmoisessa paikassa (U-käännös), että pystyin näkemään Hetan melkein koko ajan. Sitä ei häirinnyt pätkääkään, etten roikkunut liinassa. Se ajoi loppuun asti hienosti ja tarpeeksi tarkasti, pari kulmaa mukaanluettuna. Keppi löytyi niinkuin pitikin ja Heta sai taas kissanruokaa ja pallon palkaksi. Aah, onnea!
Olin äärimmäisen tyytyväinen, että tulin kokeilleeksi tätä. Sain vahvistuksen sille, mitä olin epäillytkin: vika on liinan toisessa päässä, ei siis siinä koiran puoleisessa.

Hiskille tallasin 470 metriä pitkän jäljen. Kolmasosa kulki hakkuuaukiolla, alku kohtuullisen mukavassa sammalmetsässä, loppu sen tuhannen kaameassa ryteiköissä. Kaksi peitettyä purkkia, joiden päällä oli keppi, loppupurkin päällä myös, lisäksi yksi pelkkä keppi. Neljä kulmaa, joista yksi terävä, runsaasti mutkaa. Vanhentui noin tunnin.
Jäljen nosto 20 metristä onnistui oikeaan suuntaan heti ja varmasti: tuuli kävi takaa. Keppi ja kippo aika pian alussa, noteerattiin. Vauhtia oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Noin puoliväliin kaikki sujui mallikelpoisesti. Sitten oli - tai olisi pitänyt olla - polun ylitys. Hiskipä lähtikin polkua pitkin. En pysähtynyt, ajattelin, että se korjaa itse. Eipäs korjannutkaan, vaan ajautui jo varsin kauas jäljeltä ja menin perässä. Koko ajan kyllä jäljesti tarmokkaasti. En tiedä, oliko siinä sitten jonkun muun ihmisen jälki, hirvi tms, mutta otin mitään puhumatta valjaat pois ja vein koiran autoon.
Pidettiin noin varttitunnin tuumaustauko, puin valjaat uudelleen ja laitoin Hiskin nostamaan jäljen aivan uudesta paikasta (muistin mistä olin mennyt hakuuaukean yli). Purkkikin oli siinä aika pian palkkana. Nyt jäljestys oli mielestäni paljon tarkempaa kuin alussa. Purkiton keppi nostettiikn hyvin, loppukeppi samoin. Kissanruokaa ja leikkiä kepillä lopuksi.
Nyt alkaa liika vauhti tehdä tepposet, arvelen. Luulenpa, että alan laittaa taas alkuun nameja, josko ne jarruttaisivat. Tai sitten pitää aloittaa vaikeammalla alustalla. Tätä pitää taas vähän miettiä. On tää kiinnostavaa...
Hyvin opettavaiset jälkitreenit molemmille koirille!

Iltapäivällä ennen pimeäntuloa tapasimme vielä Tuulan kanssa Pirkkahallin kentällä. Siellä oli niin vetistä, että katsoimme parhaaksi siirtyä viereiselle parkkipaikalle.
Hiskille oli tarkoitus ottaa heti kärkeen kontaktiharjoituksia. Kontaktit jäivät haaveeksi, kun pojan piti koko ajan kytätä kentän laidalla maata tonkivaa koiraa...Kun ei homma kiinnostanut pätkääkään, vein Hiskin vähin äänin autoon ilman palkkaa.
Rilla treenasi välissä ja sitten taas Hiski kehiin. Nyt pentu pelitti (ei ollut enää sitä koiraa horisontissa). Piti myös kokeilla uuden treeniliivin mahdollisuuksia, eli sitä, että motskun saa roikkumaan olkapäälle. Kävi kuten pelkäsinkin: se on ihan liian edessä, joten Hiskikin on liian edessä. On tää vaikeeta. Piti taas siirtää rätti sinne melkein selän taakse. Yritin saada palkattua aina just oikeella kohdalla, pätkät jää aina muutamaan metriin, kun aina vaan tuppaa edistämään. Muutama käännös saatiin jotenkuten tehtyä. Otimme myös yhden maahan menon ja parit luoksetulot ihan läheltä jalkojen välistä sekä edestä sivulle siirtymisiä, jotka alkavat mennä jo hyvin.
Taas Rilla välillä kentälle, jonka jälkeen jälleen Hiski. Perusasentojumppaa namilla pieni pätkä, liikkeestä istuminen ja parit kapulan noudot. Tuula huomasi, että makaan koiran päällä, kun otan siltä kapulan ja Hiski väistää mua. Miten sen voi välttää, kun koira on pieni?!?
Eteenmeno: Tuula vei pallon, jota Hiski alkoi välittömästi vaania. Vaadin perusasennon ja päästin vasta sitten. Leikittiin lopuksi.
Heta pääsi myös tottistelemaan: tiivistä seuraamista, hyvät jäävät liikkeet. Vedin rennolla otteella koko setin (hulluttelin ja heiluin) ja Hetalla oli koko ajan sata lasissa. Lopuksi kissanruokaa. Siihen ei Heta-tytteli kyllästy koskaan. Sai lopuksi myös eteenmenosta potkupallon.
Pitää vielä kertoa meidän sisäesinetreeneistä. Aamuna muutamana vein taas viisi esinettä lukaalin eri paikkoihin lattialle (tyyliin pikkulusikka, korkki, avaimenperä). Molemmat koirat asemissa istumassa ja käsky "etsimään." Hiski-tornado ehti tuoda neljä esinettä siinä ajassa, kun Heta-ressu kuskasi yhden...Mun kävi sitä oikein sääliksi. Eli osat on jo vaihtuneet tässä esinekisassa. Nyt laitan kummallekin omat esineet erikseen.

tottispäivä, sateessa ja tuulessa

Perjantai ja lauantai olivat koirille treenivapaita päiviä: vain metsälenkkejä ja leikkiä. Lauantaina ammuin mökin pihassa neljä kertaa, kun Hiski touhusi omiaan. Ensimmäisellä reagointi: kiiti katsomaan, mikä pamahti. Sitten ei enää reaktioita.

Sunnuntaina oli hirveä keli: satoi kaatamalla ja tuuli puhalsi. Ei annettu haitata, aamulenkin jälkeen suunnistimme Niihamaan pentutottikseen. Pentuja olikin paikalla, kas kummaa, kolmasosa edellisen sunnuntain satsista. Kenttä oli täynnä valtavia lätäköitä, mutta eivät ne Hiskiä haitanneet, ei myöskään taivaalta valuva sade. Alkuun tietty leikkiä. Sitten hampaitten tarkistus, ookoo, ei hypännyt. Ja pujotteluharjoitus, namit vasemmassa kädessä. Muutaman kerran Hiskin kiinnostus karkasi lajitovereihin. Kouluttajan mielestä pennulla oli kuitenkin "erinomainen kontakti", minun mielestäni olisi kyllä voinut olla paljon parempikin. Hän oli sitä mieltä, että namit saisi jo siirtää toiseen käteen. Joo, mutta pujottelua ei olekaan koskaan aikaisemmin treenattu, selitin. Sitäpaitsi juttu on niin, että toisessa kädessä olevat namit eivät Hiskin kiinnostusta kovin montaa metriä ylläpidä, rätti ja pallo kyllä.
Luoksetulo "kujan" läpi, muut koirat olivat kahta puolta. Ajattelin jättää pojan maahan, mutta peräänhän se hiipi... joten kouluttaja piti kiinni. Otettiin ensin eteentulo. Ihan vino ja loppu hidas. Pitää palata takaisin jalkojen välistä tuloon, ongelma on vain siinä, että Hiski ei ole suostunut törmäyskerran jälkeen enää tulemaan jalkojen välistä kertaakaan. Ei nytkään. Otettiin sitten ihan lyhyeltä matkalta, mikä onnistui. Ja rättileikkikä joka välissä+lopussa.
Sitten piipahdimme vielä Niihaman ratsastustallin maneesissa, jossa oli agilitykisat. Kontaktista palkkauksia, pikkusen namiseuraamista. Hiski oli kuin kotonaan suiellä metelissä.
Illansuussa piti olla vielä hakutreenit, mutta porukan sokeriset nuoret olivat peruneet sateen takia tulonsa, eikä viitsitty Marja-Leenan kanssa kaksin treenata. Joten menimme Hiskin kanssa (Heta pääsi kotiin kuivaan ja lämpimään) vielä PPK:N tottismestaruuskisoja katsomaan. Siellä taas kontaktiharjoitettelua. Ammuttiin ysimillisellä: kahteen ekaan paukkuun Hiski ei regoinut mitenkään, seuraavii n kyllä. Hmmmm.

hra Hörökorva ajaa vierasta jälkeä

Eilen tehtiin Hiskille ensimmäinen vieras jälki. Ja se meni komeesti, jipiiii!
Aloitettiin varovasti: Tuula tallasi noin 300 metrisen jäljen, jossa oli ainoastaan kaksi kulmaa. Alusta oli normaalihkoa metsämaata: sammalta, kohtuupaljon risukkoa, paljon kiviä. Kaksi välipurkkia hyvin peiteltyinä, kepit päällä. Lopussa purkki+keppi. Tuula merkkasi kulmat, purkit keppeineen olivat kummankin kulman jälkeen. Jäljelle piti laittaa myös Natural menuja sinne tänne, mutta unohdin antaa ne Tuulalle, joten jälki oli täysin namiton. Minä poljin suunnilleen samanlaisen jäljen Rillalle, mutta sillä oli myös kinkunkappaleita, kolme keppiä.
Jälkien vanhentuessa otimme pienen esineruutusession, ruutu 15x50, kivikkoista maastoa. Esineet: lapsen kenkä, kankainen pikkulelu (2x3), kumiankka 5x2, kaikki esineet siis suht pieniä. Esineet olivat valmiiksi mälvättyjä jasuunnattoman kuolaisia Qonzan jäljiltä. Yksi takana, yksi keskellä ja yksi ihan edessä. Tuula kävi heittelemässä ensin edessä olevaa, sitten keskimmäistä ja viimeksi takana olevaa.
Hiski oli ihan intopinkona, lähti kuin tykin suusta, haistoi lennosta ekan esineen, löi ilmassa jarrut kiinni, nappasi ja toi. Jes! Seuraavalla lähetyksellä kiidätti takana olevan esineen suoraan käteen. Keskimmäinen tuotti vähän enemmän pään- (tai siis nenänvaivaa). Haki kuitenkin hienosti ja tosissaan, pysyi hyvin tallatulla alueella, mutta takaosassa. Kävelin vähän keskemmäs ruutua, kutsuin Hiskin, joka tuli nätisti ja lähetin suoraan esineelle, joka nousi heti. Kaikista esineistä lihapullapalkka, viimeisestä myös rätinrevitystä. Työmoraali on Hiskillä kyllä kohdallaan jo.
Sitten jälki. Lähetin ehkä noin 15 metristä: kääntyi oikeaan suuntaan ilman pienintäkään epäröintiä. Vauhti oli kovempi kuin koskaan aikaisemmin heti alusta asti, kävelyvauhdilla sentään pysyi perässä. Eka kulma meni mallikkaasti ja keppi noteerattiin. Purkissa oli maksalaatikkoa, joka maistui niin hyvin, ettei His olisi malttanut jatkaa, kun piti tonkia ne sammalet varmuuden vuoksi moneen kertaan, yhtään ei hoputettu. Mutta kun liikkeelle lähdettiin, niin sitten mentiin taas kovaa. Kerran erehdyin sanomaan Hiskin nimen, jolloin se kääntyi salamannopeasti ja jäi katselemaan, että ”no, mitäs ny pitäis tehdä.” Pitää varoa tuota, Hetalle kun saa huudella ihan mitä vaan ja se viis veisaa jäljestäessään. Yhdessä kohdassa oli pientä hapuilua, mutta muuten porhalsi kuin juna. Myös toinen kulma ja keppi/purkki selvitettiin kunnialla. Loppukeppi/purkki samoin. Viimeisellä kepillä taas vähän leikittiin.
Helpotus! Hra H. Hörökorva ajaa vierastakin jälkeä, jopa innokkaammin kuin omaa. Seuraava uskalletaan tehdä jo vähän pitemmäksi. Nyt pidetään kuitenkin muutaman päivän hauduttelutauko.

ainakin tarpeeksi häiriöitä

Keskiviikkona suunnitelman mukaisesti jälkitreeniä, pellolle. Päätin olla höveli ja polkaista Hetallekin ikioman, noin kuukauden tauon jälkeen.
Lempäälässä siis golfkentälle valmistelin Hiskille kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti 395 metriä pitkä jäljen kuudella kulmalla varustettuna, runsasta mutkaa myös. Kaksi välipurkkia+kepit. Kova tuuli. Hetalle samaa pituusluokkaa, neljä keppiä.
Vajaan kahden tunnin kuluttua palasin rikospaikalle ja, kas, siellä tätönen käyskenteli flättinsä kanssa samoissa maisemissa. Flätti näytti syövän ahneesti Hiskille asennettuja naturalmenuja. Väkinäisesti hymyillen menin puhuttamaan ja yritin kysellä vähän, missä päin olivat kulkeneet. Siellä sun täällä. Kun kävi ilmi, että kyseessä oli pellon omistajan vaimo, en viittiny kauheen hapanta naamaa näyttää…
Olin vähän kahden vaiheilla, ajanko jälkiä ollenkaan, mutta sitten muistin, että siellähän on kolme purkkia, jotka on joka tapauksessa haettava pois. Joten eikun Hiskille valjaat päälle. En vienyt sitä ihan alkuun, koska täti näytti kulkenee justiin sielläpäin. Koiransa oli varmasti juossut joka puolella, mutta siitä nyt viis. Jostain vajaan 100 metrin kohdalta käveltiin jäljelle päin ja aluksi Hiski oli kyllä vähän, että ”haloo, mikäs juttu tää on”. Pysyin pienessä liikkeessä ja annoin sen pähkäillä ja pyöriä aikansa, kunnes äkkäsi jäljen ja siinä olikin sitten aika pian eka keppi ja purkki, joista Hishis tuntui saavan kivasti uskonvahvistusta ja lähti menemään päättäväisesti eteenpäin. Selvästi sillä oli välillä vaikeuksia koiran jälkien takia (kova tuulikin oli varmasti haihduttanut hajuja paljon). Viimeiset sata metriä meni ihan kunnialla, toista keppiä ei tosin meinannut hoksata. Ihan lopussa jälki meni vielä multakasojen yli, siellä ei mitään ongelmia. Loppukepin nosti ihan hienosti ja sai leikkiä sillä.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus: alkusählingin jälkeen Hiski piti pintansa. Gepsiltä näkyi, että se oli loppujen lopuksi ollut hämmästyttävän hyvin jäljellä pyörimisestä huolimatta. Kaksi kulmaa se tosin oli oikaissut: siinäkin voi tuulella olla paljon osuutta.
Oli tosi hyvä, että ehdin nähdä ihmisen ja koiran kulkevan siellä, muuten olisin varmaan ihmetellyt Hiskin käytöstä. Nyt sosasin seurata silmä kovana sen reaktioita. Opettavaista molemmille.

Sitten Heta. Voi, voi. Alku meni oikein hyvin, ensimmäinen kulma samoin, joskin piti käydä moneen kertaan varmistamassa joka suunnasta liinanmitan verran, ettei se vaan sittenkin mennyt tuonne, tai tuonne, tai tuonne tai ehkä sittenkin tonne… Ekalle kepille asti sujui ihan mukavasti, mutta sen jälkeen tuli totaalinen hukka. En osaa sanoa, oliko sillä kohtaa sitten tädin tai koiran jälkiä, mutta niin vain kävi kuin Hetalle voi käydä, kun se hukkaa jäljen: nokka nousee korkealle, alkaa kauhea läähätys ja määrätön höseltäminen sinne sun tänne.
Tässä on ihan selvä ero Hiskiin: kun Hiski hukkaa jäljen, se etsii sitä MAASTA, kun Heta hukkaa, se hakee apua taivaalta. Lopetin ajon siihen ja vein koiran autoon. Heta-raukalle tarttis nyt tehdä yksi pomminvarma, helppo jälki, että sen itseluottamus vähän palautuisi.
Lempäälässä, takapihalla, otin vielä Hiskin kanssa namitottista. Ei siis yhtään lelustelua,eikä leikkimistä, ei alussa , välissä eikä lopussa. Vain lihapullia nassuun. Olipa mukavan rauhallista: seuraamispaikkakin mainio. Vähän imutusta myös. Liikkeestä istuminen sujui, samoin maahanmeno, seisominen ei vielä onnistu ilman apua. Luoksetulokin eteen namilla, parempi kuin lelulla. Ei otettu kapulaakaan, ei siis tehty mitään kiihdyttävää.

nappijälki

Maanantai-iltana oltiin Pirkkahallin kentällä. Olin leikellyt Hiskille vanhasta nahkahameestani hukkaamieni lelujen tilalle hienot, uudet motskut. Niitten kanssa leikittiin aluksi ja His tykkäsi kovasti. Sen kanssa pitää kohta vissiin ruveta harrastamaan suojelua, sen verran täysillä se hyökkää kiinni ja puree J… seuraamista siitä suoraan. Tiia ampui, kun ,leikittiin, ei mmitään reaktiota. Mulle tuli taas tuskanhiki paikan hakemisessa, Hiskin vire meni näillä hameenkappaleilla ihan överiksi. Aina liikaa edessä tai poikittain. Oikealle käännöksissä saatiin sentään muutamasta oikeasta paikasta palkkaus. Vain yksi liikkeestä istuminen – hyvä – ja yksi massulle meno – hyvä. Luoksetulo siitä eteen, motsku piilossa liivien alla. Ei ihan niin hidas kuin viimeksi, pitää lisäksi pakittaa aikalailla, että tulee oikeaan kohtaan eteen. Vinossa aina aluksi. Muutama hyppy lelun kanssa, kolautteli takajalkojaan joka kerta, tarvii katsoa, mitä tuolle tehdään. Lopuksi eteenmeno pallolle, joka käytiin viemässä yhdessä. Piti hienosti kontaktin sen muutaman askelen, jonka seurautin, vaikka teki hirveesti mielí livistää pallolle. Tuo pallon(kin) heiteltäväksi jo, jippii!
Nyt en meinannut saada poikaa kentältä pois millään… ehkä hyvä niin.

Maanantaina kesken työpäivän pakkasin koirat autoon ja ajeltiin Lahdesjärvelle. Polkaisin Hiskille gepsin mukaan 490 metriä pitkän jäljen kaameeseen maastoon – mistä mä aina löydänkin ne L Neljä suoraa kulmaa, monta loivempaa, kolme ojan ylitystä, yksi hiekkatien ylitys. Puolet peltoa, jossa seisoi vesi, loppu järkyttävää risukkoa ja sepelitienreunaa. Kaksi välipurkkia, peitettyinä, niiden päällä keppi. Eka noin sadassa metrissä, toka 300:ssa. Lopussa peitetty purkki, keppi päällä. Merkkasin kulmat ja purkkien paikat. Nameja hiukan siellä täällä.
Koko ajan satoi lähes kaatamalla. Koirat riehuivat tunnin verran metsässä ja sitten vein Hiskin jäljelle. Olin ihan varautunut siihen, että joudutaan keskeyttämään ja haen sitten Hetan ajamaan jäljen loppuun.
Mutta ei sinne päinkään! Hiski nosti (noin 10-15 metristä) jäljen määrätietoisesti oikeaan suuntaan ja jäljesteli hienosti, jopa hirveitten lätäköitten läpi. Muutaman kerran joutui vähän etsiskelemään, mutta aina nosti hyvin uudelleen. Tien ylitys tuotti vaikeuksia, mikä ei ollut kovin ihme, kun koko tien pinta oli yhtä suurta, lillivää vesilammikkoa.
Ylitti kuitenkin tien ja jatkoi tien sivua, jota jälki kulki ja poikkesi taas metsään ihan oikeassa kohtaa. Ekan kepin merkkasi hyvin huomaamattomasti, mutta kehuin siitäkin kovasti. Laitettiin kepillä maate ja jatkettiin hyvin. Toisen kepin otti jo kunnolla suuhun ja tarjosi sitä mulle. Kovat kehut, massulle ja purkista namit. Lopussa sama juttu. Viimeisellä kepillä jo leikittiin yhdessä. Huippua!
Tämä jälki meni nappiin. Lisäksi pellolla ihan vieressä oli kaivinkone työssä ja kaksi kertaa yli lensi suihkari. Ei häirinnyt. En vieläkään tiedä, mikä sen yhden jäljen viime viikolla pilasi, mutta epäilen vahvasti hirviä.
Nyt tehdään jälkeä kuuriluontoisesti lumentuloon asti: kolme jälkeä, kolme vapaapäivää. Tuula lupasi polkea torstaina ekan vieraan jäljen. Jännää.

tottistelun tapaista, ynnä hakustelua

Lauantaina otettiin käytin Siljaa avustajana ja otettiin sisällä rullatreeniä. Hyvin hakee rullan ja vie "näytölle", sutii vaan tassut laminaatilla turhan paljon. Siirretään homma ulos, ei siis yhdistetä etsintään vielä aikoihin.
Päivällä teimme jälleen pitkän yhteislenkin Niihamassa, molemmat koirat vapaana. Heta sai taas loppupuolella törkeän häijyyskohtauksen eikä olisi antanut Hiskin tehdä oikein mitään: ei ottaa keppiä, ei äännellä, ei kulkea vieressä, takana eikä edessä. Kauhee ärhentely ja mylvintä päällä koko ajan. Lopulta laitoin sen remmiin ja Hiski sai mellastaa vapaana.
Polkaistiin siitä suoraan Niihaman isolle kentälle, jossa ensi vietin vähän laatuaikaa Hetan kanssa, kun olin rähjännyt sille metsässä. Se pääsi ihan ekaksi eteenmenoon potkupallolle, jota potkittiin yhdessä. Sitten pallon perässä a-esteen ja hyppyesteen yli. Annoin vielä varastaakin molemmille. Niin rentouttavaa Hetan mielestä.
Sitten Hiski. Ensin tietysti leikittiin. Namiseuraamista kohtuupitkiä pätkiä (5-10 askelta on meillä pitkä pätkä), mikä meni hyvin. Ei edistänyt ihan hirveesti, mutta edisti silti. Käännöksiä vasempaan ja oikeaan. Kapulan nouto - tällä kertaa heitin - kaksi kertaa. Palautus näissä nyt liian hidas, mutta pitää ja luovuttaa hyvin. Liikkeestä istumista: oikeasta kädestä heti nami, kun istuu. Jää jo hyvin paikoilleen, kun jatkan matkaa. Myös liikkeestä maahanmenoja pari kertaa, pitää vielä antaa voimakas vartaloapu. Luoksetulo maassolosta. Pallo oli liivin alla piilossa. Tuli lopun matkaa tosi hitaasti. Toistin. Sama juttu. Ei hyvä. Loppuun perusasennosta eteenmeno motskulle, ei valittamista, paitsi että meinaa ennakoida.
Olen nyt sitten hukannut Hiskin kolme lempilelua. Kiva.

Sunnuntailenkin jälkeen lähdimme ekaa kertaa yhteistreeneihin Niihamaan. Paaaljon koiria, ihmisiä ja autoja.
Hampaat Hiski antoi katsoa oikein nätisti.
Mutta, mutta: koirien kanssa otettiin seuraamista (tosi pitkästi) toisten koirien seassa siten, että koiran piti itse tarjota kontaktia ja vasta sitten hyvä+palkka (joka ei siis näkyvissä). Oltiin molemmat aika kuutamolla: Hiski haahuili aj häröili, missä sattui. En tykännyt siitä, että nyt tuli palkattua koira kontaktista ihan väärässä paikassa, eli yleensä puoli metriä edessä. Emmä tiedä, kannattaako näin treenata....:( Ainakin jäi semmonen fiilis, ettei me osata yhtään mitään...
Yritin muiden koirien vuorolla ottaa Hiskin kanssa seuraamista siten kuin me ollaan tehty, eli käsky ja palkka vasta oikeassa paikassa. Namilla ja lelulla vuorotellen. Naksuttelin myös. Se meni ihan hyvin.
Luoksetulo: nykyään Hiski ei enää suostu tulemaan jalkojen välistä. Se johtuu varmaan siitä, että se törmäsi kerran täysillä mun oikeaan jalkaani. Nyt kiertää heti valmiiksi pitkälle oikealle. Tääkin piti mennä sössimään :(
Ensi kerran treeneissä pitää olla vähän tarkempi siinä, mitä tekee. Muuten kyllä pitää jatkaa käymistä tuolla.

Sunnuntai-iltana vielä hakutreenit.
Tallattiin kolme kaistaletta sikinsokin, ei kisatallausta, (15x50). Hiskille ukko jokaiseen kaistaleeseen puolipakona. Hienosti meni jokainen, vaikka oli jo ihka hämärää. Uudenlainen treeni vain kasvatti Hiskin intoa. Hajunhakuja on tehty nyt neljä kuukautta, alkoi jo itseäkin tympiä. Hiskistä on tulossa ihan oikea hakukoira: irtoaa hyvin, ei näe mörköjä, on äärettömän sosiaalinen ja innokas, eui kysele minulta.
Hetalle pilkkopimeessä kaksi tyhjää, kakasi ukkoa. Oikein hyvä.