Maanantai-iltapäivänä Pirkkahallilla pienesti tottista: Seuraamista vain namilla ja imuttamalla ynnä runsaasti käännöksiä. Tuula naksutteli. Luoksetulo istumisesta; meinasi lähteä ennen käskyä, mutta ei sittenkään. Ei eteentuloa, vaan vapautus rätille.
Muutama kapulaharjoitus myös: ensin heittämällä. Palautuksessa en vaatinut eteentuloa, van juostiin yhdessä, Hiski kapula suussa. Vielä rauhallinen kapulan vienti, Hiskin istuessa odottamassa. Peruutin, kun H toi ja sitten vaan hengailtiin yhdessä. Lopuksi sai tuoda kapulan eteen. Ei tule tarpeeksi lähellä, tätä treenataan.
Tiistaina ei tehty paljon muuta kuin, että otin Hiskin mukaan rengasliikkeeseen. Pitkä remmilenkki (liikennettä, likennettä) sillä aikaa, kun sedät vaihtoivat talvigummit alle. Ja verstaallakin vielä norkoiltiin: jokainen haalariasuinen sai bc-pusun.
Keskiviikkona vuorossa jälki. Tapoin ns. kaksi kärpästä yhdellä kertaa, kun mittasin aluetta lauantain pehaa varten. Eli käytin alueen ympäri kävelemääni jälkeä. Molemmat koirat hääräsivät mukana ja niiltä salaa tiputtelin jäljelle neljä keppiä. Jäljellä mittaa 500 metriä, normimetsää. Vain yksi suora kulma, muuten vaan mutkittelua. Täysin merkkaamaton.
Jälki pääsi vanhenemaan kolmisen tuntia, kun piti tehdä kaikenlaista siinä välillä. Nosto ok. Eka keppi jäi eikä Hörökorva mun mielestä edes merkannut sitä, tosin en muistanut, missä se olikaan. Ekan kulman jälkeen alkoivat vaikeudet: oikea suunta ei meinannut löytyä millään. Poljin siinä vaan paikallani ja annoin Hiskin touhuta. Oletan, että hukka tuli siitä, kun maastossa oli niin paljon Hetan ja sen omia jälkiä. Itsekään en ihan muistanut, missä jälki oli mennyt. Lopulta Hiski hoksasi kepin ja siitä tiesin, että jäljellä ollaan. Kehuin ja leikittiin vähän ynnä napsittiin nameja. Sitten taas matkaan. Vähän ajan päästä His turhautui, lopetti jäljestämisen kokonaan ja alkoi tuijotella jonnekin kaukaisuuteen. Ja sitten: alkoi haukkua! Oletan, että kauhistuttavalle muovikassinraadolle, joka lepäsi mättäällä. Tässä vaiheessa sanoin jo aika vihaisen ”ein” ja odottelin, kunnes Hiskin nokka kääntyi taas maata kohti. Aika paljon se joutui edelleen etsiskelemään jälkeä ja oli välillä varmasti aika kaukanakin siitä. Aina kuitenkin löysi sen ja kaksi keppiäkin bongasi vielä. Jäljestämistä ei enää lopettanut. Jätin homman sikseen noin 300 metrissä. Olisiko jälki sitten ollut liian vanha sen lisäksi, että Hetan jäljet hämäsivät. Mutta ehkä His taas oppi jotakin… En ollut mitenkään pettynyt, nää tämmöset on aina mielenkiintoisia kokemuksia.
Ensi kerralla kokeilen isompaa keppimäärää. Keppien kanssa taistelu selvästi nostaa motivaatiota.
Pikkasen namiseuraamista otettiin taas mökillä myös. Naulapyssy paukkui vastarannalla (tuskin kuuluvasti) ja joka kerta Hiski kadotti kontaktin. Nami ei pidä virettä yllä tarpeeksi, mutta kun lelulla en saa oikeeta paikkaa millään. Grrrr. Muutama luoksetulo lisäksi, ihan lyhyeltä matkalta, maassamakuusta. Ei tule tarpeeksi kiinni edelleenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti