HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




torstai 6. marraskuuta 2008

Hakua molemmille

Tosrtai-iltapäivänä hakutreenit Sääsksjärvellä, vain neljä ihmistä paikalla, mutta ihan hyvät treenit niinkin saatiin aikaan.
Hiskille kaksi ukkoa, molemmat hajunhakuna etukulmissa. Vasemmalta haju iski kuonoon jo puolivälissä matkaa. Pisto suoraan ison kiven taakse hienosti, siellä Henkka, iso mies ja ensi kertaa Hiskille maalimiehenä. Ei mitään vierastamista. Oikealta sai mielestäni hajun ihan hyvin melko läheltä, mutta sitten lähetyksen jälkeen kääntyi oikealle, eli ulos alueelta ikävästi. Korjasi kyllä, mutta juoksenteli vähän liikaa. Tämä ei ollut ihan hyvä. Tiia myös uusi ihminen Hiskille, no problem. Maalimieskäyttäytyminen Hiskillä on aina mallikelpoista. Leikittiin rätillä vielä lopuksi.
Hiski on haussa tosi rohkea ja tykkää ihmisistä kovasti. Nenä tuppaa aina vaan kääntymään vähän liikaa maata kohti, eli jäljestystreenit näkyvät.
Hetakin pääsi etsimään, kun testasimme Tiian ja Henkan kanssa lauantain hakurataa. Se raukka oli ihan ekstaasissa, liiteli suorastaan, kun pääsi hommiin. Eipä ollut vaikeeta. Tuli vähän semmonen oli, että onko tää ihan kakunpala, vai onko Heta vaan niin sikahyvä... Täytynee vaikeuttaa piiloja hiukan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mervikin tuppaa jäljestelemään kun käy hajua hakemassa. Maalimiehelle kuitenkin juoksee suoraan. Tämä on varmaan vain jonkinmoinen välivaihe, kyllä ne varmaan kohta hiffaa että jälki on jälki ja haku on haku.
Terveiset herra Hiskoselle pikkusisko Merkalta

Hiippari kirjoitti...

Joo, toivottvasti menee ohi. Mua se vähän häiritsee, kun Heta on aina ollut nokka korkealla jo hakualueelle tullessa.
Hiski kyllä jäljestää tallausjälkiäkin pitkin, sekin on kokeiltu. Terkkuja siskolikalle kanssa!