Niinpä niin. Jälki tempaistiin monen viikon tauon jälkeen aamusella täysin vihreään metsään sammalmättäältä mättäälle. Pituutta 400-500 metriä, 6 kpl keppejä, neljä suoraa kulmaa. Ikää vajaa tunti. Pohja siis suht helppo.
Jäljen nosto sujui mallikkaasti, suoraan ja oikeaan suuntaan noin 20 metrin päästä. Ajoi hyvin, ainoa kauneusvirhe, että toiseksi viimeinen keppi jäi. Mielestäni ei edes reagoinut siihen yhtään, en tiedä miksi. Mää olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä keppi on AINA nostettava, jos koira on sen hokannut. Siinä saakin sitten olla älyn tarkkana, että näkee, onko koira merkannut kepin.
Muut kepit nosti kyllä innolla. Ja revitteli, huh...Saan kyllä kepin pois nameilla ja rauhoitan maahan menosuuntaan päin, mutta täytyy nyt katsoa, missä vaiheessa tuota keppien kanssa leikkimistä pitää ruveta hillitsemään. Vielä en viitsisi, kun juuri se leikkiminen tuntuu olevan parempi palkka kuin nami.
Mutta eipä tuossa isompaa valittamista ollut, oli se taas aika kiva jäljestys juuri yhdeksän kuukautta täyttäneeltä pennulta :)
Heta sai hakea pudotetun esineen, jotta sekin pääsi tekemään jotain. Vähän liian lyhyt matka vaan oli, en löytänyt oikein hyvää paikkaa. Mutta kyllä lähti...
Niin, ja oltiinhan me sissit maanantai-iltana Pirkkahallilla tottistelemassa, sateessa ja pimeässä. Ei kyllä ollut hääviä, siis se yleinen ankeus, eikä me kauaa viittittykään hommailla. Pätkä seuraamista, Janne katto, että His oli oikeassa paikassa, muutama liikkeestä seisominen Riitan neuvojen mukaan ja kapulan tuonti. Janne huomasi meidän leikkimisessä vähän korjattavaa - otan kuulemma rätin pois kesken vetämisen, otan pallon pois nopeammin kuin rätin ja makaan koiran päällä. Kiitos vinkeistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti