HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




maanantai 11. helmikuuta 2013

Läheltä piti...

Jos olisi ollut tokovermeet mukana tänään Pirkkahallin parkkiksella, olisin ihan varmasti - treenannut tokoa! Näin silmänräpyksen ajan itseni asettelemassa ruutunauhoja ja tunnarikapuloita. No, onneksi ei ollut kättä pitempää. Sen verran annoin periksi tälle oudolle mieliteolle, että kokeilin kaukoja ekan kerran elokuun jälkeen. Ja jumantsukka: ikinä ei ole hra Hispander voimistellut  yhtä hienoa sarjaa, täysin etenemättä. Ihan kuin se olisi tehnyt puoli vuotta mielikuvaharjoitteita. Mistä minä tiedän, vaikka olisi tehnytkin.
Mutta muuten treenattiin peräti puolen tunnin setti tottista, mitä sitäkään ei ole näillä lumilla nähty.
Noutoja enimmäkseen kokeiltiin, minkä havaitsin aiheelliseksi, koskapa vinoon heitetyt pelivälineet myös palautettiin vinoon.
Perusasentoja tietysti ja sitten monta eteenmenoa eri versioina.
Hakua on tainnut tulla treenattua peräti kymmenkunta kertaa jo tänä vuonna: sekä lauantaisin että sunnuntaisin. Alue on pieni, mutta siinä pystyy tekemään kaikenlaista ja porukkaa on riittänyt. Homma on sujunut pääsääntöisesti niin, että lauantaina kehittelen jonkin omituisen treenin, joka menee poskelleen ja sunnuntaina sitten paikataan. Meneehän se näinkin ja kivaa on  ollut.
Olkoon nyt sitten vaan tämmöinen keppikuva, kun en saa Nimenhuudosta siirrettyä treenikuvia, grrr.

2 kommenttia:

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

Jos kovin alkaa tokokärpänen kutittamaan niin meistä saa aina reeniseuraa :)

Hiippari kirjoitti...

Kun pitää tokokamppeet liiterin nurkassa, ei kärpänen pääse niskan päälle...Mutta kun kevätaurinko alkaa lämmittää, niin ei ihan poissuljettua