Noutokin alkaa sujua

Vilillä on 29.11. koossa yhteensä tasan 20 hakutreeniä ja 25 jälkitreeniä.
Hakua enimmäkseen kaistaleilla (2-4), mm aina valmiina suoraan edessä 50 metrissä, ei mitään apuja. Tässä Vili on  edelleen varsinainen luonnonlahjakkuus. Ja haukkuukin jo ihan kivasti.
Jäljet  joka askeleen namijälkiä nurmikolla, 50-60 askelta. Lyhyellä ruoholla menee aika hyvin, vaikeammalla alustalla häröilee. Jäljen se osaa kyllä nostaa ja nostaakin apinanraivolla.
18.11. jätin pois nameja sieltä täältä pidensin matkaa 70 askeleeseen (50 metriä)
Tottisosasto: olen opettanut Vilille vähän temppuja kuten pyörimisen, pujottelun jalkojen välistä ja kiertää se osaa jo aika kaukaakin. Kiihtyessään se haukkuu vimmatusti.
Hakeutuu nyt oma-aloitteisesti sivulle seuraamista varten, kun otan jäykän asennon ja seuraa kivasti pikku pätkiä, käännöksissäkin on ideaa. Pystyy myös menemään maahan ja istumaan, vaikka näkee lelun. Lelupalkalla myös osaa seurata. Pysyy maissa sisällä ja pihalla kaksi minuuttia, vaikka kävelen ympärillä.
Pikkuhiljaa on aloiteltu maa-istu-kaukokäskyn alkeita.
Kiipeä-käskyjä otettu maastossa ja pihassa multakasan päälle kiivetessä.
Nouto. Kapulanpitotreenit eivät sujuneet ollenkaan: Vili lysähti kasaan jo kapulan näkemisestä, joten lopetin touhun ja muutin tyyliä. Tehtiin paljon ihan vain eteentuloja. Sitten noutoja nahkapatukalla, heittämällä  - itse juoksin poispäin, sitten siirryttiin isoon puukeppiin. Johan sujuu! Vili osaa jo istua ja odottaa noutokäskyä. Tuo keppiä (joka on siis kapulan "esiaste") riemukkaasti, aika kivasti pitääkin hetken ennen luovutusta, eteen istumista en ole vielä vaatinut.
Ekat hallitreenit 3.11., sen jälkeen kerta/vko. Lähinnä rauhoittumista ja keskitytymistä treenataan uudessa ympäristössä, häiriöissä ja muiden koirien seurassa. Vähän seuruuta, eteentuloja, kiertoja, pujotteluja ja leikkiä. Lyhyitä paikallamakuita.
Satunnaisesti olen päässyt kotona palkkaamaan esineen tuonnista. Vahvistetaan sitä nyt ihan ilman mitään käskyä. Olen tyytyväinen Vilpertin edistymiseen.
Ihmisten ilmoilla käveleminen on edelleen aika haasteellista, koska pöhinä alkaa aika pienestäkin. Toiusille koirille on ihan pakko haukkua.
Haastetta on myös siinä, että kentälle ja hakuradalle mennessä Vili huutaa kuin hyeena. Tässä pyrin nollatoleranssiin: mitään ei tapahdu, ennen kuin kuono on ummessa. Hivenen tuskaista...

Hiskille olen polkenut nyt kymmenkunta peltojälkeä, 500 - 1200 metriä: teräviä ja suoria kulmia ja paluuperiä. On se aika huolimaton - joskin hyvin innokas - jäljestäjä, pellolla sen huomaa.
Vauhtia piisaa, jokunen keppikin on jäänyt (hyvin pieniä). Kulmien kanssa on ihmeellistä säätiöä: se löytää kyllä aina lopuksi oikean suunnan, mutta varmistelee joka ilmansuunnan moneen kertaan, pyörii ja pyörii, ennen kuin lähtee oikeaan suuntaan.
Yksi metsäjälki, johon latasin kaikki mahdolliset jipot. Oli ihan eri moodissa. Kyllä metsäjälki vaan on se meidän juttu, ei tuosta peltojälkikoiraa saa. 
Hiskille on tehty myös esineruutua. Teemana (koko talven) siinä on nyt ohjattavuus. Tiedossa on melkoista vääntöä, katsotaan, oppiiko vanha koira enää mitään. Muutaman kerran on jo väännetty oikein kunnolla siitä, kumpi päättää, mihin mennään.