HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




tiistai 17. helmikuuta 2015

Läski-Hiski

On tää blogin päivittely mennyt melko laitostuneeksi: "Mitenkäs täällä voidaan ja onko suoli toiminut?"
No juu,  huomenna ajelemme siis Hiskin kanssa Espoon eläinsairaalaan. Alkaa olla vähän lenteleviä otuksia mahassa. Lähtö pihasta aamulla kello viisi.
Mutta siis Hiski voi mainiosti kortisonit on ajattu alas ja poika paahtaisi pää kolmantena jalkana: ei ontumista, ei aristuksia. Tänään poikkesimme tuossa lähitallilla ja Hiskin olisi niin kauheasti tehnyt mieli paimentaa heppoja. On se sääli, kun sillä ei ole paimennettavia :(
Mari H. kävi käsittelemässä Hiskin ja hänen mielestään His oli kivassa kunnossa. Vähän jäykkä selästään ja jumia oikealla puolella, mutta ei mitään ihmeellistä. Mikä parasta: lihakset eivät ole sulaneet yhtään.
Ruoka on taas melkein sataprosenttisesti raakaa. Muutaman nappulan joskus heitän sekaan.
Ja Hiski on lihonut! Se ei ole kortisonin syytä, vaan ihan ruokinnan, olen lisännyt ruokaan rutkasti 75-prosenttista hirvenrasvaa. Nyt pitää jo vähentää rasvaa, sillä nulikka alkaa jo näyttää suorastaan pulskalta. Mutta ensimmäistä kertaa sillä ei kylkiluut paista silmään, mikä on aika kivaa :)

2 kommenttia:

Päkäpaimenet kirjoitti...

Kovasti täällä taustalla teille peukkuja pidetään! Ja toivotaan, että uutiset olis vain hyviä.

Katri kirjoitti...

Hyviä uutisia odotellessa :-) Täytyy varmaan huomenna kun käyn KennelRehussa niin hakea tuota hirven rasvaa Merkalle ja Tepallekin, jos vaikka saisivat vähän fläsää kevättä varten.