Mielialamatka jatkuu

Metsänpojat

Vilin kanssa kävimme taas "läpivalaistavina" Kantoluodon "klinikalla" Vihdissä maanantaina 13.2.
Olin aika epävarma mennessäni, koska edellisenä perjantaina meillä oli ollut vähän hankalanpuoleinen tottissessio hallilla. Hallissa oli ihan hirveä agilitykoirien meteli (että mä vihaan sitä, miksi niiden pitää antaa huutaa?) ja paljon muutakin härdelliä ja Vili oli jo mennessä selvästi  jännittynyt. Ulkona se ei edes suostunut leikkimään.
En sitten onnistunut saamaan sitä koko aikana oikein hyvään mielentilaan ja ääntäkin tuli siellä täällä. Tilannetta pahensi, että mä en kertakaikkiaan kuullut siltä kiljumiselta ja haukkumiselta, koska Vili vingahti, koska se on välillä niin pientä. Mutta aivan varmasti tulin palkanneeksi sen vingahduksista.
Kokeilin sille myös pa:ssa ja paikkamakuussa takapalkkaa, joka ei toiminut ollenkaan.

Mutta siis takaisin Vihtiin. Jari sanoi heti, että Vili oli paljon paremmassa mielentilassa kuin ekalla kerralla, mistä olin äärettömän iloinen. Ja oli se omastakin mielestäni rennompi.
Alkuun käytettiin namipalkkaa, mutta totesimme molemmat, ettei se oikein vörki, joten otettiin pallo kehiin.
Mitä sitten tehtiin? Hyvin yksinkertaisia asioita: Vili istui edessä ja kun sillä oli hyvä, rento ilme, sai palkan. Toistoja. Sitten palkka rennoista makuista, seisomisista ja sarjana "lähikaukoja", joista palkka. Aina tarkkailtiin vain ilmettä ja rentoutta, ei varsinaisesti asentoa tms. Vili oli kivan rento, mutta teki myös nopeita, kivoja vaihtoja.
Sitten siirryttiin vaikeampaan kohtaan, eli Vili istumaan ja minun piti mennä sen viereen seurauttamista varten. Vili jäykistyi tönköksi samalla nanosekunnilla, kun oli perusasennossa ja kun annoin "liki"-käskyn, vinkaisi välittömästi. Siis ei otettukaan seuruuta, vaan homma jatkui niin, että Vili istui ja minä lähestyin sitä monta kertaa aina siihen pisteeseen saakka, missä Vili vielä pysyi rentona ja heitin heti palkan. Eli koko ajan sitä palkattiin ainoastaan ja vain rentoudesta, ei mistään muusta.
Jari kommentoi Viliä jotenkin niin, että "on se kyllä merkillisen tunnevastaaava tapaus." Juu, on huomattu :) Tämä tarkoittaa sitä, että se lukee minun pienimmätkin eleeni ja äänenpainoni ja mun pitäisi siis olla kaikessa mahdollisimman vähäeleinen - ja tietenkin rauhallinen ja rento. Jarin mielestä olinkin nyt treenin loppua kohti koko ajan rennompi, mutta palkkaamisessa kuulemma luon edelleen jännitettä, (patoamista), jota Vilille ei saisi tehdä yhtään, koska se jännittyy siitä heti ja saa sitten palkan väärästä mielentilasta.
Nyt siis lentävät täysin romukoppaan Korrin neuvoma jännitteen tekeminen sekä Koirakoutsin Mikan vaatima viive zip-vihjeen jälkeen. Kumpikaan ei toiminut.
Jari lakkasi jopa antamasta merkkinaksauksia meille, koska hänen mukaansa Vili jännittyi/alkoi padota heti siitäkin palkan odotukseen. Jopa väärällä äänenpainolla sanattu "hyvä" saa sen kireäksi.
Kokeilimme myös käsitargettia pahvimukin pohjan avulla. Homma näytti senverran lupaavalta, että olemme nyt jatkaneet sitä kotona. Eli Vili saa jossakin liikkeessä tökätä targettia ja heti sen jälkeen palkan. Vähitellen pidennetään aikaa ja ketjutetaan useampi liike ja sitten tökkäys. Jollakin oudolla tavalla tämä tapa näyttää rauhoittavan Viliä, ehkä sen vaatiman keskittymisen takia.
Muiden koirien treenejä katsellessa vahvistui taas ajatus, että Jari todellakin tietää, mitä tekee. Eräskin hirveä höseltäjäbokseri oli kuin eri koira: keskittynyt ja rauhallinen. Jokainen koira käsuyteltiin hyvin yksilöllisesti.
Kellekään ei anneta mitään hihnapakotteita eikä käytetä kieltoja. On ilo nähdä Jari leikkimässä ja haastamassa koiraa. Vili lähtee riemukkaasti Jarin mukaan tekemään ihan mitä vaan :D
Tosi hyvillä mielin, joskin melkoisen väsyneinä lähdettiin ajelemaan pimeässä takaisin kotiin. Ensi maanantaina mennään taas: yritän saada tämän targettisysteemin "esittelykuntoon" sitä ennen.

Maastossa Vili on saanut muutaman kerran hakuilla. Se turhautuu edelleen maalimiehellä ja tuppaa vähän repimään pressuja haukkuessaan, mutta kyllä se ruotuun saadaan. Kaksi hienoa tyhjää poika heitti sunnuntaina. Muutenkin se on aikamoinen tykki hakumetsässä.
Hiskikin on päässyt pari kertaa etsimään ukkoja. Yritimme saada viimeksi kaksi ukkoa sijoitetukjsi niin, ettei poitsu heti niitä löytäisi. Paskanmarjat: sinnehän se rynni suoraan. Mutta oli niin onnellinen.
Esineruudussa molemmat on kyllä mahtavia ukkeleita. Hiskille ei nyt vaan meinata millään saada tarpeeksi vaikeeta treeniä.
Vili tekee ruudun edelleen kaistalehakuna, koska en halua, että se oppii säntäilemään sinne tänne. Viimeksi kolme (äänetöntä!) lähetystä ja joka pistolla toi esineen, joista yksi oli tosia vaikea ja pieni. Nyt en vaatinut esineen luovutusta edessä. On tehty aamuisin keittiössö rauhallisia nostotreenejä.

Ja Vili oli taas paimentamassa Somerolla kasvattajan luona!!! Kiitos! Oli Vilin kolmas kerta ja herttinen, miten se oli taitava, jopa minä ymmärsin sen. Minä oli tietysti ihan tumpelo, mutta ihan pikkiriikkisen aloin päästä jyvälle. Kotona piti vähän googlettaa ja piirtää kellotaulu ja siihen away ja come bye yms :D En olis uskonut. Ans kattoo....