Kävin tokon karsintakokeita katselamassa Tamskin uudella hallilla. Halli oli hieno ja hitto, miten taitavia koiria!
Itse sain taas uutta ajateltavaa ääntelyhommeleista. Puhuin aika monenkin "gurun" kanssa ja mieleeni jäi erityisesti tämä lause (en edes muista, kenen): "Vinkumisesta on paljon hankalampi päästä eroon kuin haukkumisesta, koska koira ei välttämättä ollenkaan tiedosta vinkumistaan". Bingo!
Olen tykönäni nimittäin jo vähän aikaa ollut sitä mieltä, ettei Vili tajua vinkuvansa. Siksi siihen on niin vaikea vaikuttaa. Mistä syystä koira, joka on hirveän nöyrä ja tottelevainen ja uskoo kaiken ensimmäisestä huomautuksesta, jatkaa vinkumista, vaikka sitä paheksuttaisiin tuhat kertaa? Esimerkiksi kun Vilille sanottiin, ettei tassusidettä saa repiä, se ei sitten enää tehnyt niin, ei kertaakaan. Vinkuminen taas: se ei edes ymmärrä vinkuvansa.
Mistä taas tullaan siihen, ettei vinkumiseen voi vaikuttaa millään muulla tavalla kuin saamalla koiran mielentila sellaiseksi, ettei sen "tarvitse" vinkua. Ja tässä se on se jutun suola.
Miten tähän päästään, onkin sitten toinen juttu.
Ne namijipot, mitä olen Vilin kanssa tehnyt, eivät toimi mitenkään suoraviivaisesti. Joskus näyttävät vörkkivän, joskus eivät. Silloin kun Vili on kovassa vireessä, ne eivät toimi ollenkaan, vaan pikemminkin turhauttavat ja tuottavat ääntä. Treenihallilla/kentällä mikään selänkääntäminen ei myöskään kovin hyvin toimi, jos virettä on liikaa, silloin Vili vain ulisee lisää. Toistaiseksi parhaaksi tavaksi on osoittautunut se, että Vili saa purkaa itseään leluun treenien alussa: sen jälkeen se pystyy rauhoittumaan ja olemaan hiljaa.
Toisaalta "alkurauhoittumista" (=ei tehdä mitään) on ehkä testattu aivan liian häiriöisissä paikoissa, eli ihan vierssä toiset koirat juoksevat ja haukkuvat, lelut lentelevät nokan edestä. Rauhoitu siinä sitten. Niinpä rauhoittumista tehdään nyt ulkosalla suht leppoisissa paikoissa, mielentilaa oppien
Sen sijaan lenkeillä ja autosta lähdettäessä olen soveltanut selänkääntötekniikkaa. Autolta ei ole nyt kertaakaan irtauduttu metsään, kaupungille tms ennenkuin Vili rauhoittuu, lakkaa tempomasta ja hiljenee, tulee viereen ja ottaa kontaktin. Olen ottanut aikaa ja pisimmillään seisoin auton vieressä 18 minuuttia, minkä ajan Vili vinkui taukoamatta. Nyt aikaa menee enää noin puolet tuosta. Lenkeillä pysähdellään, jolloin vinkuminen yleensä alkaa heti. Matkaa ei jatketa, ennnenkuin möly taukoaa ja kontakti on otettu.
Olen myös lenkittänyt Vilin aina ilman Hiskiä, muuten hommasta ei tule mitään. On ollut suhteellisen rasittavaa lenkittää ja ulkoiluttaa koirat erikseen ja jumpata tätä pysähtely/selänkääntämistemppuilua, mutta tätä jatketaaan kyllä, vaikka henki menisi.
Tämä on muuten todella mielenkiintoista! Tänään sain Vilin hakuradan keskilinjalle ihan hiljaisena poikana, jee!. Autolta tulo kesti kyllä melko kauan...
Treenihalleilusta pidetään nyt taukoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti