Jälkiä

Tässä on melkein puolivahingossa tullut jäljesteltyä kummankin koiran kanssa lähes urakalla, oikein olen innostunut. Ihan itte olen kaikki jäljet polkenut.
Hiskille olen tehnyt paljon janatreeniä. Mielestäni olen nyt hiffannut, mikä saa sen ottamaan takajäljen. His odottaa multa vahvistusta: nostaa jäljen oikeaan suuntaan, menee melkein liinanmitan, pysähtyy ja jää katsomaan, lähdenkö perään. Ellen lähde, kääntyy ja rynnii takajäljelle. 
Olen nyt sitten antanut jäljestää takaisin tielle, mutta en ole varma, auttaaako tuo vaivaan. Muutaman janan olen ottanut niin, että irrotan liinan kokonaan lähetyksessä (ettei jäisi kiinni). Itse en liiku mihinkään. His pysähtyy mentyään oikeaan suuntaan ja kun näkee, että seison siellä, kääntyy takajäljelle. Muutaman kerran se on jo kuitenkin vilkaisunsa jälkeen lähtenyt jatkamaan matkaa. Silloin minäkin lähden liikkeelle.
Seuraavassa vaiheessa teen niin (tein jo kerran), että pistän kaikin voimin vastaan, kun His lähtee oikeaan suun taan. Ideana on, että sillä pitää olla itseluottamusta edetä minusta välittämättä sinne, minne haluaa. Ei se myöhemmin enää jäljellä multa mitään kysele. Jollain lailla olen saanut tuon janatouhun ihan itse aikaan.
Janojen lisäksi poljin päivänä muutamana Hiskille yhden n. 1,5 kilsaa pitkän jäljen. Se olikin varsin hauskaa helvetillisen kamalassa, oudossa maastossa ilman gepsiä, jonka olen nyt sitten hukannut :(  Toistakymmentä vuotta se palveli, sniff.
Mutta siis Hiskin jälki sisälsi kaiken mahdollisen lähes läpipääsemättömistä ryteiköistä jyrkkiin mäkiin, risukasoihin, monttuihin, suohon. kivikoihin ynnä muihin pirkanmaalaismetsien ihanuuksiin. Siitä ei puuttunut myöskään kaikenasteisia kulmia. Oli myös hirvittävän hikinen sää (eikä tietenkään vettä mukana) ja hyttysiä niin paljon, etten ihan heti moista muista nähneeni. Enkä kyllä niiden seasta plus silmiin valuvan hien takia paljon mitään nähnytkään.
Mutta His ajoi jäljen aivan loistavasti: viidestä kepistä tosin yksi jäi, se, jonka tahallani laitoin niin pahaan paikkaan, että olisi ollutkin ihme, jos olisi sen nostanut. Viimeisellä parillasadalla metrillä His vaikutti jo hiukan uupuneelta, mutta ei se tahtia haitannut.

Vilpertti sitten. Mr Williamilla on nyt jokin loksahtanut kohdalleen jättikorvien välissä. Se on ajanut muutaman alo-luokan mittaisen jäljen oikein hyvin, pääasiassa jopa tarkasti ja maltillisesti. Lukuunottamatta pariasataa metriä jäljen alussa, silloin vielä mennään täyttä höökää savu korvista nousten. Ja jäljennosto on melko mielenkiintoisen näköistä syöksähtelyä. Mutta aina oikeaan suuntaan... Ja kun alkuhöyryt on päästelty, työskentely näyttää jo ihan oikealta jäljestykseltä. kulmat Vili selvittää ja ja kepit nousevat. Kaiken lisäksi Vili menee kepillä maahan, mitä en ole siltä vaatinut enkä opettanut. Mitenkään en puutu mihinkään Vilin tekemisiin missään vaiheessa.
Ehdottomasti pitää nyt tehdä Vlppertille pitkiä jälkiä, ei se noilla 200-300 metriä pitkillä ehdi tasaantua yhtään. Ja vieraitakin jälkiä tarttis saada: nyt sille on semmoisia tehty tasan yksi.

Esineitä on treenattu jälkien vanhentumista odotellessa ja yhden ruudun tein paikkaan, jossa oli alussa jyrkkä alamäki ja lopussa suopursikko. Molemmat pojat selvisivät haasteesta hyvin, Vili ehkä jopa hiukan paremmin kuin Hiski. Tosin se ensimmäistä kertaa vaihtoi esinettä lennosta ja esineen pureskelustakaan ei ole päästy eroon. Mutta eiköhän se siitä.
Ainiin: Vilille otettu myös pudotettua esinettä alokkaan matkalta. Jumaleissön, mikä lento! Ei epäilystäkään, etteikö tästä tulisi Vilin lemppari.