Vilillä on nyt siis JK2-titteli.
Saimme peruutuspaikan Säkylään ja vaikka kakkosluokan koe tuli hiukan liian äkkiä ykkösen jälkeen, päätin lähteä käymään tuolla. Oman yhdistyksen jälkikokeet olivat samana päivänä ja niissä olin ratamestarina ja rämmin etukäteen testailemassa ja merkkailemassa jälkiä kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja. Koirat saivat paljon liikuntaa ja Vili muutaman kunnon jäljenkin. Hommat hoituivat kuitenkin hienosti koepäivänä ilman minuakin :) Säkylässä seurasin kyllä koko ajan tilannetta: jäljen yksi polkija lähti, kakkosen palasi, metsään jäi yksi kreppi, muuten kaikki hyvin jne.
Kuudesta kisaajasta viisi sai tuloksen, eli hyvin meni kotijoukoilla.
Säkylässä oli sotilaallinen meininki alusta asti: jäljelle lähtijät pantiin kirjaimellisesti riviin, tai oikeastaan kolmeen. Maastot olivat aivan mahtavat: Virttaan varalaskupaikan lähellä silmänkantamattomiin tasaista kangasmaastoa.
Saimme jäljen numero kaksi ja melkein samantien tuli lähtö. Vili ruopaisi tapansa mukaan menemään niin, että sammaleet pöllysivät ja kääntyi hyvin määrätietoisesti vasemmalle. Olin varma, että suunta oli oikea. Vaan ei, "takaisin janalle" kuului takaa. Jostain syystä Vili on nyt viime aikoina alkanyt kammeta vasemmalle. Takajälki siis. Sen jälkeen ei mitään muuta kuin puksutettiin menemään ja Vili nosteli tasaisin väliajoin keppejä, kaikki kuusi kappaletta. Mulla oli sports tracker päällä ja se näytti jäljen pituudeksi 1,1 kilsaa. Aikaa meni 16 minuuttia, käytettävissä olisi ollut puoli tuntia. Vili vauhti oli suurimmaksi osaksi siedettävää, vain kepeiltä piti ryysiä jatkamaan.
Jäljeltä pisteitä 166, kun takajäljestä rokotettiin neljä pojoa. Tuomari oli kirjannut papereihinsa: "hieno lähtö!"
Esineruutuun menoa jouduttiin jonkin verran odottelemaan. Tässä Vili keräsi aika kovat kierrokset. Ruutu oli jännästi niin, että oikea kulma oli mäen päällä, puita hyvin harvassa. Oikealta aloitettiin kuten aina. Ja niinhän Vili taas sinkosi tantereelle kuin nappi housuista, ensin oikeaan kulmaan ja sitten takarajaa pitkin vasemmalle. Tiesin heti maaston nähtyäni, että tässä on semmonen ruutu, jossa kaasutellaan eikä etsintä mene ihan oppikirjamaisesti kaistaleittan, vaikka sellaista on paljon hinkattu. Aika nopsasti Vili nosti vasemmalta takaa esineen ja sitten heti perään keskeltä edestä toisen. Esineet olivat aika pieniä, toinen jokin väritön letkunpätkä. Aikaa meni 1,5 minuuttia.
Tuomari oli tyytymätön "liian kovaan vauhtiin" ja nappasi siitä kaksi pistettä. Itse olin tyytyväinen Viliin: se toi esineet suoraan mulle, luovutti hienosti eikä mälvännyt kumpaakaan.
Maastosta yhteispisteet 194, eli ei huono.
Sitten tottiskentälle. Se oli pieni peltopläntti maatilan takapihalla... Tiesin joutuvani (taas) numerolla neljä ensin paikkamakuuseen. Pariksi oli tulossa sakemanninarttu, jonka ohjaaja kävi kysymässä, häiritseekö mun koiraani hänen rekkunsa haukkuminen. Totta mooses häiritsee. Yritin kuitenkin olla huolestumatta.
Kun aikaa oli, otin Vilin autosta hyvissä ajoin tutustumaan ympäristöön, käytiin pikku kävelyllä ja hengailtiin kentän laidallakin. Sitten tehtiin rentoutumistreeniä ja pikkuisen seuraamista palkaten ja kaikki jäävät pariin kertaan, hienosti. Vili oli kivassa moodissa. Saatiin jopa pikku paikkamakuutreenikin, kun Johanna H. heitteli Jakelle kapulaa. Sain palkattua Vilin tässäkin hyvistä paikoista.
Sitten kentän laidalle ilmoittautumaan parin kanssa, jonka koira huusi suoraa huutoa jo tässä vaiheessa. En pitänyt kiirettä, vaan otin Vilin ihan samalla tavalla mukaan kuin teen treeneissä: istumisesta ja rauhallisesti kehuen. Ilmoittautumisessa parin koira haukkui taukoamatta, tuomarin puheesta en kuullut mitään.
Kun vein Viliä paikkamakuuseen, kehuin sitä hiljaa kontaktista, huomasin, että sillä alkoi jo pokka pettää. Merkin viereen päästyämme se putosi heti maihin ennen käskyä, mutta tuomari ei tätä noteerannut.
Sakemanni huusi ja kiljui ja haukkui sitten koko suorituksensa läpi: ehkä oli muutaman sekunnin hiljaa silloin, kun oli kapula suussa, muuten ei hetkeäkään. Olin ihan varma, että tuomari keskeyttää. Itse yritin hengittää syvään ja olla hermoilematta, mutta kiristelin kyllä hampaitani ja kiroilin itsekseni. Vili oli onneksi hiljaa myös heittojen ajan. Tuntui muuten ihan hemmetin pitkältä aika...
Vili oli kääntynyt taas hiukan kentälle päin. Kun nostin sen ylös, tiesin heti, ettei hyvä heilu. Eikä heilunut. Perusasennossa Vili kesti vielä (vinkui tosin), mutta kun lähdettiin liikkeelle, se lysähti taas paimennusasentoon: nenä maata kohti (ei kuitenkaan haistellut), kroppa matalana. Pitkä suora oli karsea, vähän hätkähti paukkujakin. Käännöksen jälkeen sain vähän ryhtiä hommaan, varsinkin vauhdinmuutokset auttoivat. Henkilöryhmä meni vähän sinnepäin.
Jäävissä seuruu oli yhtä kamalaa. Vili ei selvästi keskittynyt yhtään, niinpä istuminen meni maahanmenoksi ja seisomisesssa meni maihin, mikä ei todellakaan ole normaalia. Ja luoksetulossa hyppäsi suoraan sivulle, mitä ei myöskään ole tapahtunut pitkiin aikoihin.
Sitten noutoihin. Tasamaanouto sinänsä hieno, mutta hitsasi kiinni kapulaan, mikä kertoo paineistumisesta.
Metrinen hyppy oli oikein hyvä, tässä irrotti kapulasta heti, mutta yritti ottaa sen multa uudestaan, kun nostin...
A-esteellä irrotuskin jo onnistui sataprosenttisesti, sai vissiin jo purra tarpeekseen. Missään noudoissa ei mälvännyt kapulaa, mistä olen iloinen.
Eteenmeno oli joka suhteessa täydellinen, muistaakseni jopa seuraaminen oli tässä jo siedettävää. Sitä ei ole oikeastaan vierailla kentillä treenattu ollenkaan. Vain kotipihassa ja metsäteillä tyhjään lähetyksiä.
Lopputulos: Puutteelliset seuraamisesta, istumisesta ja seisomisesta, erittäin hyvät tasamaanoudosta ja metrisestä hypystä, erinomaiset paikkamakuusta, a-esteetä ja eteenmenosta. Vili-boy on äärimmäisyyksien mies, ei mitään tyhmiä tyydyttäviä tai hyviä.
Loppupisteiksi tuli 85, muutaman pisteen saimme kyllä varmaan lahjaksi parin haukkumisen takia.
Itselleni jäi valitettavasti aika paska fiilis: oli uskomattoman huono tuuri, että pariksi sattui tuollainen möykkääjä. En muista koskaan ennen kokeessa tällaista sattuneen aikaisempien koirieni kanssa. En usko, että Hiskikään olisi kovin hyvin kestänyt noin rajua häiriötä. Pari sai pisteikseen 70, eli koulari tuli. En jännittänyt mitenkään kovasti ja ohjasin mielestäni hyvin rauhallisesti ja normaalisti koiraa. Nyt pidetään tauko ja mietitään, miten jatketaan. Vaikea nyt sanoa, mikä osuus Vilin käytöksestä on tuolla parin mölinällä ja mikä sillä "muulla".
Ja koko ajan sivumennen sanoen satoi. Olin märkä ja palelin. Jäljellä saattoi olla pieni tauko, tottiksessa satoi aika kovaakin.
Hiski oli mukana ja autossa melkein koko päivän, ressukka. Koitin sitä kyllä joka välissä vähän jaloitteluttaa.
----------------------------
Koetta muuten edelsi kolmen viikon hyvin intensiivinen tottiksen treenaaminen (kaksi kertaa päivässä). Tai itse asiassa siis treenasimme paljon, paljon perusasentoa ja lähtöjä ja lyhyitä seuraamispätkiä. Ja jääviä... Noutoja ja esteitä ei paljonkaan.
Teimme myös paljon "pentutreeniä", imuttamista ja paikalla käännöksiä.
Kentällä treenasimme paljon paikallamakuuseen menoja, toisen koiran kapulanhakuja sen aikana ja sen jälkeen seuraamista lyhyistä pätkistä palkaten.
Odottamista treenasimme joka ikinen päivä eri paikoissa.
Kolme "kisamaista" treeniä vierailla kentillä vieraitten koirien kanssa mahtui myös tähän jaksoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti