Tottistelua, älyvapauksia ja piilonkiertoja

Normitilanne pihassa: Hiski torveilee keppinsä kanssa ja Vili väijyy

Nyt on ryhdistäydytty ja tottisteltu aika paljon (pakkastenkin takia), lähinnä Vilin kanssa. Hiski on hömpötellyt: sille on tehty vähän kuuntelutreeniä, mm: ensin hyppyesteeelle (matala), sieltä paalulle, jonka takana kaukot, sitten käsky kapulalle ja esteen yli takaisin. Ja n x erilaisia variaatioita tästä, Ynnä esim. eteentulo putken läpi, seuraamista laukka-askelin  (ohjaaja) sun muuta älyvapaata touhua. Ainakin on ollut hauskaa. Myös kanssatreenaajilla.
Todennäköisesti viimeiset ulkotottikset Levekin kentällä oli tässä taannoin. Vilin kanssa aloitettiin vauhdikkaasti Ilonan ja Millin kanssa kapulatreeneillä. Vili oli taas niin pro! Tehtiin sekä vauhtinoutoja että luovutuksia. Paluussa se tuppaa tekemään banaania, siihen auttaa kyllä pakoonjuoksu.
Kun porukkaa oli paikalla enemmän, päätimme kokeilla myös henkilöryhmää. Se oli hankalaa, ennenkaikkea siksi, että ääntelystä ei yllättäen meinannut tulla loppua ja siksi oli vaikea ajoittaa palkkaamista.
Wuffin hallilla iltana muutamana Vili tempaisi  ekan ryhmäpaikallamakuunsa. Pari minuuttia. Seuruuta tietysti myös, imuttamalla ja lelulla, liikkeestä maahanmenoja, avuin tietty. Muutama luoksetulo, jotka olivat vähän  tahmeita, semmosta "täh, mitäs tää ny on"-tyyppiä.

Olemme käyneet myös Vuhuun hallilla "tavoitteellisten pentujen treeneissä", ihan häiriöiden ja erilaisen ympäristön takia. Viliä olisi ihan tajuttomasti kiinnostanut esim. vieressä häröilevä russelin pentu. Paljon perusasentojumppaa nameilla, nopeita maahanmenoja. Kouluttaja huomautti Vilin lonkallemenosta, jonka kanssa pitääkin ruveta olemaan tarkempi. Jo istumisasennossa olisi kuulemma toivomisen varaa, se "harottaa". Hyvä huomio.

Saimme äkkilähtönä peruutusvuoron SDP:lle "kisaavien koirien" ryhmään. Öööhöm ja huhhuh - mutta meni ihan mukavasti,Vili keskittyi kivasti. Sielläkin tehtiin ryhmämakuu ja jopa ihan kisamaisesti kaksi minuuttia. Hienosti Vili pärjäsi, jäin tietysti ihan lähelle ja palkkasin tiuhaan. Ensimmäistä kertaa myös minuutin ryhmäistuminen kisamaisesti, hyvin sekin.
Sitten seuraamista hyvissä häiriöissä lelun kanssa. Vähän jääviä, pysähtyen ja avuin. Paljon leikkiä.
Ja vielä pari noutoakin. Vili ei halunnut luopua kapulasta, se on jo liian ihana. Pari luoksetuloa, taas vähän ällistyneen oloinen rekku.
Mutta kaikenkaikkiaan erittäin postiivinen sessio. Otamme nyt vakipaikan tästä ryhmästä.

Ja 21.1. pääsimme uudestaan (hirmuisessa pakkasessa) käymään SDP:llä. Seurautin Viliä agitelineitten vierestä ja sepäs oliskin aika vaikeaa, hyvä, hyvä häiriö, hyvä.
Sivulle siirtymisiä edestä, mitä on nyt jumpattu kotonakin. Melkoisen pompun kanssa tämä tapahtuu :D
Kokeilimme myös pikkuisen ihan matalaa uutta hyppytelinettä. Ymmärtää idean, riittää.
Ja Hiskin kanssa taas kaikenlaista pöljäilyä. On oikeastaan tosi mukavaa, kun ei tartte kauheesti välittää, kunhan kehittelee erilaisia tsydeemejä ja His on täysillä mukana.
Ja nyt olemme myös muutaman kerran treenanneet Vilpertin kanssa "tuomarille" ilmoittautumista ja luoksepäästävyyden tarkistamista. Eihän siinä mitään muuta ongelmaa ole kuin hillitön pusuttelu, mutta eiköhän sekin siitä.

Kaikenkaikkiaan: olen Vilin tottiksen suhteen luottavainen. Seuraamisesta tulee  hieno tai tosihieno, ellen onnistu nyt sössimään (mikä on tietenkin enemmän kuin todennäköistä). Vilillä on mahtava asenne ja meillä on hyvä yhteinen tekemisen meininki, mitä on kyllä rakennettukin. Tämä on sikäli historiallista, että seuraaminen on ollut mulle kaikkien koirien kanssa inhokki. Olisko mahdollista, että mä olen oppinut jotain?
Sen verran filosofointia, että aina vaan paremmin ymmärrän nyt Vilin kanssa sen, miten paljon ohjaajan oma mielentila vaikuttaa.Vili on niin herkkä koira, että se ei varmaan anna helposti anteeksi, jos päästän oman fiilikseni repsahtamaan. Parempi sitten olla treenaamatta.

Ja sunnuntaina 17.1. oli kentällä pienimuotoiset maastotreenit. Vili harjoitteli piilonkiertoja molemmin puolin "keskilinjaa". Tässä on tarjoituksena saada pojalle lihasmuistiin, että oikealle puolelle pistolle lähetettäessä piilo kierretään oikealta vasemmalla - liike jatkuu vasemmalle, jonne palkka lentää - ja vasemmalle lähetettäessä vasemmalta oikealle. Eli opetetaan takapistojen välttämistä. Hakuhan on nykyään hyvin pitkälti tottis-/tekniikkalaji.

22.1.Kävimme tänään Vilin kanssa eläinlääkärissä. Siltä on kolmesta varpaasta kynsi lohjennut kärjestä, aika paljon tullut vertakin. Kynnet eivät kuitenkaan ole lähteneet lohkeamaan kynsivallia kohti. Varmuuden vuoksi ab-kuuri ja kynsiä pitää putsata ja tarkkailla tiiviisti, nuolemaan ei saa päästää yhtään. Ei Vili ole kyllä yrittänytkään.
Olipa poika taas reipas ja iloinen. Ja pussaileva... Ja painoi muuten 17,3 kiloa.Painoa on kertynyt 1,5 kk:ssa 400 grammaa lisää. Veikkaukseni on, että Vilistä tulee kutakuinkin Hiskin kokoinen kaveri. Se on hyvä koko ;)

Mitäs sihtailet?

Video, Vili seuraa

Kyllä se jo vähän osaa

Vilin seuruuta Wuffin hallilla Nekalassa joulukuun lopulla 2015.
Tammikuun alku on mennyt pakkasen kourissa. Uusi "aluevaltaus" on ollut pudotettu esine, jota Vili rrrakastaa. Tehty muutaman kerran metsäautotiellä.
Vilille 1 kpl esineruutua. 1 kpl ilmaisua 10.1. mennessä. Ei tottista
Hiskille 2 jälkeä, 1 esineruutu 10.12. mennessä. Ei tottista

Yhteenveto

Vuoden surullinen, mutta toisaalta kaunis tapahtuma oli Hetan lähtö. Hoffimuori nukkui syliini tutussa paikassa, keittiön lattialla kesäkuun 15. päivä. En päästänyt  sitä kovin huonoon kuntoon. Sillä alkoi kuitenkin olla tasapaino-ongelmia ja erilaisia pakko-oireita. En halunnut odottaa sen heikkenemistä ja tein vaikean päätöksen päästää se ajoissa pois. Ikävä iskee aina silloin tällöin, sille ei voi mitään.
Hetan hauta on Alli-koiran ja Musti-kissan vieressä tuolla mäellä, ison, vanhan koivun alla.

Heta ja rakas pupunsa, joka lähti muorin mukana krematorioon

Heta ja iso keppi - tuttu näky

Muori huilimassa

Hiski
Vuosi 2015 toi meille haun SM-kultamitalin, joten eipä tuloksilta oikein voi enempää vaatia. Onnellisin olen kuitenkin ollut siitä, ettei Hiskillä ollutkaan mitään reumaa ja se on ollut muutenkin terve, satunnaista ontumista lukuunottamatta, mikä johtuu melkoisen varmasti jostain vanhasta lihasvammasta.
Olisin toivonut, että Hiski olisi kelvannut jollekulle nartulle jalostukseen, mutta se ei ilmeisesti ole tarpeeksi hyvä harrastuskoira, eihän sillä ole kuin kolme SM-mitalia, kolminkertainen KVA-arvo ja TVA-titteli ;) Tai sitten se on liian ruma, reppana. Luonteessa, rakenteessa ja ominaisuuksissa ei ainakaan ole mitään vikaa. Eläinlääkäri (jonka mielestä His on monessakin mielessä aivan super) ei meinannut millään uskoa, ettei Hiskiä ole käytetty jalostukseen.
Vuosi huipentui siihen, että Hiski löysi neljä vuorokautta karkuteilla  olleen, superaran koiran. Siitä jäi kyllä niin hyvä mieli, ettei tosikaan.
Hakua ei Hiskin kanssa ole harrastettu enää ollenkaan kuten ässämmien jälkeen lupasin. Tottisteltukin on minimaalisen vähän. Jälkiä on tehty ja esineruutuja.
Yritin hakea pellolta Hiskille tarkkuutta jälkiin, mutta ei niistä treeneistä kyllä mitään apua ollut. Kulmien jälkeen jätetyt lihapullakasat jäivät syömättä. Samanlaista henkselienpaukutusta jäljestys on kuin ennenkin. Sain aikaiseksi polkea pätkien jälkeen kaksi pitkää jälkeä metsään - toinen taisi olla lähempänä kahta kilsaa - ja tein niistä myös sikavaikeita. Hankalia ne olivat Hiskinkin mielestä: erityisesti terävissä kulmissa oli paljon sähläämistä. Toiseen tein myös pitkän paluuperän (meno- ja tulojälki kulkivat metrin päässä toisistaan eikä sekään ihan kakunpala ollut. Mutta kivaa metsäjäljestys on. JJanat ja keppimotivaatio on olleet mainioita.
Esineruudussa olemme jatkaneet ohjattavuustreenejä, pientä kehitystä (ehkä) havaittavissa, esineethän sinänsä kyllä löytyvät eikä motivaatiossa ole moitteen sijaa.

Oltiinhan me Hiskin kanssa NOMeissakin Suomen maajoukkueessa Ruotsinmaalla

Ja siellä SM-mittelöissä

Vili tunnetaan laajalti suurista korvistaan :)

Kuva: Miikku Pietilä

Vili
Vili tuli taloon ja valloitti kaikki. Se on ihana syli-halihauva, joka vastaa hienosti sosiaaliseen palkkaankin. Leikkii ja taistelee hyvin ja on hirvittävän ahne. Olen ottanut sen kanssa rennosti ja rakentanut suhdetta kaikessa rauhassa. Se on aika pehmeä eikä sille tarvitse sanoa samasta asiasta kahta kertaa. Sille pitää antaa tilaa ja aikaa omaksua rauhassa eikä sitä ei saa yhtään painostaa. Epävarmana se sählää ja ääntelee.
Olen mennyt hiukan laskuissa sekaisin, mutta arvioidaan nyt, että sekä hakuja että jälkiä on Vilin kanssa vuonna 2015 tehty yhteensä noin 25 kappaletta.
Haussa viimeiset treenit ovat olleet lähihakuja/ilmaisua. Näkölähtö lisää odotetusti ääntelyä. Palkkaamista pitää myös miettiä, voi olla, että jätän lelun pois kokonaan vähäksi aikaa liian kiihdyttävänä. Ja Vili siis palkkautuu jo tuosta etsimisestä, se on minulle niin uutta, että täytyy funtsia, miten sitä hyödynnetään parhaiten.
Esineruuduissa tapahtuu edistystä. Olemme nyt vieneet Vilin kanssa yhdessä esineet ja se hakee ne apinanraivolla. Esineestä riippuen esiintyy tosin eriasteista, iloista riepottelua :) Ääntely vähenee näköjään koko ajan, kun kokemusta karttuu. Parissa treenissä joku muu on jo vienyt esineet eikä se aiheuttanut ongelmia.
Jäljet ovat olleet nyt metsässä, lyhyitä nysiä ja keppi lopussa. Ei nameja. Vauhtia on liikaa, mutta jarrutan. Jäljen nostot on olleet hämmästyttävän varmoja oikeaan suuntaan. Keppimotivaatio on vimmaisen innokas.
Vilin kanssa on tehty toisin kuin Hiskin: Hiskillehän poljettiin varhaisessa vaiheessa tosi vaikeita ja pitkiäkin jälkiä ja tuli aika paljon epäonnistumisiakin. Vilillä on pelkkiä onnistumisia, kun jäljet on olleet niin helppoja. Aika näyttää, miten tämä tyyli toimii.
Jälki jää nyt hautumaan hyvään jamaan talven ajaksi: homman idea ja kepit on ajettu sisään, muuta ei ´nyt tarvitsekaan.
Toko/tottis
Muutaman askeleen seuruuta ja perusasentoa hinkataan lähes päivittäin. Käännöksiä harjoitellaan
Nouto on kivassa vaiheessa: tuo eteen asti ja irrottaa vasta käskystä, mutta enimmäkseen palkka jo hyvästä tuontivauhdista. Pitotreeniä sivulla ihan varovasti, harvakseltaan
Luoksetulo menee kivasti ja eteen osataan tulla ihan oikeaan paikkaan enimmäkseen. Pitkiltä matkoilta läpijuoksuja. Edestä sivulle siirtymiset vielä namin kanssa
Paikallamakuuta harjoitellaan eri paikoissa.
Maahan-istu-maahan-liike onnistuu läheltä.
Temppuja ja leikkiä tehdään paljon
Arkitottelevaisuutta, ohitustreenejä

Poikien kanssa elämä sujuu nyt kivasti

Mamman mainiot monitoimipojat

Vilin haku nro 22 sisälsi kolme ukkoa kaistaleilla. Poika ei malta syödä namejakaan piilolla, kun sillä on niin kova kiire etsimään seuraavaa ukkoa...Ja lelun kanssa se syöksyy suoraan mun luokseni. Pitää vähän miettiä tätä, mutta ei varsinaisesti mitään ongelmaa. Muuten oli hyvät haukut ja hirmuinen draivi päällä. 
Ihka ensimmäinen oikea esineruutu Vilille on sitten tehty kolmella esineellä. Kaksi vietiin yhdessä, toinen eteen ja toinen puoliväliin ja yhden vein yksin, Vili istui ja katseli puussa kiinni. Hyvin etsi ja palautti 50 metrissä olleenkin. Noh, luovutuksessa olisi ehkä vähän toivomisen varaa ja vähän ääntäkin lähti, mutta ei pahasti. Aikast vinkeetä.
Pikku jälkikin ehdittiin tehdä: nosto oikeaan suuntaan ja kaksi keppiä löytyi. Hyvällä mallilla.
Sunnuntaina  kentällä kokeeksi yksi kapulannouto. Jumaleissön. suorituksesta olisi tullut täydet pisteet vaikka ässämmissä: salamannopea lähtö, ripeästi kapulaan kiinni, nopea, suora palautus, rauhallinen pito. Kaikki täysin äänettömästi. Mitä ohjekirjaa toi on lukenut salaa? En uskaltanut ottaa kuin yhden kerran, meni niin täydellisesti, nautin vaan.
Otettiin kiertoja kaukaakin, nyt sujuu jo aivan äänettömästi, jipii. Se ääntely kertoo näköjään ihan vaan epävarmuudesta.
Oli myös ohitustreenit, jotka meni kohtuumukavasti tällä kertaa. 
Hiski haki esineitä myös ja oli tällä kertaa superpro. Jälki oli myös vallan hyvä kaikkine jippoineen. Kepitkin piilotin hyvin. Setämies selvitti kaiken.
Aika mainiot poitsut. 

Kapulaa, esineitä, keppejä!

Vili noutaa ihan oikean kapulan, tuo eteen, pitää ja luovuttaa käskystä tällä päivämäärällä eli 7.12. ad 2015. Pureskelematta. Vähän ääntä vielä lähtee, mutta eiköhän sekin siitä. Kilon kapulalla onnistuu ihan yhtä hyvin.
Vähänkö olen riemuissani :D . Varsinkin kun muutama viikko sitten olin sitä mieltä, että tämän kanssa ollaan vielä kahden vuoden kuluttua lähtöruudussa. Mutta eipä: loppujen lopuksi oli helppoa kuin heinänteko sen jälkeen, kun lakkasin kokonaan säätämästä, painostamasta ja kikkailemasta yhtään mitään. Annoin vaan koiralle kunnolla tilaa itse oivaltaa ja tehdä, jos asian vähän hienommin muotoilisi. Olen oikeastaan nyt aika ylpeä itsestäni, että maltoin antaa asian muhia ja otin iisisti.
Vili nimittäin hakee nyt myös esineitä metsässä esineruudusta. Takana on tosin vasta yksi treeni ihan keskenämme tätä lajia, mutta olen aika varma, että tässäkin edistytään hurjaa vauhtia nyt, kun Vilpertti sai ideasta kiinni. Yhdessä vietiin esineitä ja sitten lähetin hakemaan parinkymmenen metrin päästä.Siitä se sitten lähti.
Ja nostelee myös jälkikeppejä - kyllästyin kertakaikkiaan namijälkien kanssa tahimiseen ja päätin siirtyä kertaheitolla metsään ja keppikantaan. Tein ihan lyhyen jäljen ja latasin sille kolme keppiä noin 10 metrin välein. Vili jopa nosti jäljen ihan ilman mitään kehotuksia tai virityksiä oikeaan suuntaan, nappasi jokaisen kepin ja kiidätti apinanraivolla mulle! 
Hulluinta näissä noutojutuissa on se, että tämä pieni korvaeläin ei odota mitään palkkaa - itse homma tuntuu sille olevan riittävä palkka ohjajan kehujen lisäksi ja se, että pääsee hakemaan lisää ja lisää :O Palkasta se pikemminkin hämmentyy.  Olen äimänä.
Haku. 21. hakutreeni: ei ollut kaistaleita tällä kertaa ja heti näkyi: Vili irtosi hyvin ja suoraan, mutta kääntyi (hyvien) kulmapistojen jälkeen seuraavilla lähetyksillä takaisin kulmaan, eli jo haettuun piiloon päin. Ja sen jälkeenjäljesti mm:lle. Etsii kyllä tosi hienosti ja pikkuhiljaa tarkentaminenkin alkaa sujua. Maalimiehet ovat aina erittäin hyvin piilossa.
Haukutkin ovat kivoja. Mutta Vili on todella ohjaajasidonnainen:  se haluaa heti lelun saatuaan tuoda sen mulle. Eipä ole tällaista hakukoiraa meikäläisellä ennen ollut. Edeltäjät on olleet mallia "mees ny sinne autolle vaan, sua ei tarvita täällä mihinkään." Nyt olen itse mahdollisimman passiivinen ja maalimiehet kivoja ja aktiivisia.
Vilin kanssa olimme myös ohitustreeneissä, jotka itse järkkäsin Levekille. Tässä kohtaa ei voi sanoa, että olisi mennyt kovin hyvin. Melkoinen kiljukaula. Jatketaan harjoituksia, kyllä tämä tästä.
Yhden jäljen olen tehnyt Hiskille ja se meni ihmeen huonosti. Se olisi hukannut jäljen kaksi kertaa, ellen olisi tiennyt, missä menee. Outoa. Kova sade oli siinä välissä oli, mutta silti. 
Esineruuduissa Hiskin kanssa jatketaan edelleen ohjattavuustreenejä. Tiukkaa tekee...
Molemmilla koirilla on nyt silmän sidekalvotulehdus, itse asiassa ainakin Vilillä rakkulainen sellainen, eli follikuliitti. Hiskillä oli sama vaiva 10 kk:n iässä. Pitkään joutuu tiputtelemaan.
Jatkuisivat vaan maastokelit vielä :)

Noutokin alkaa sujua

Vilillä on 29.11. koossa yhteensä tasan 20 hakutreeniä ja 25 jälkitreeniä.
Hakua enimmäkseen kaistaleilla (2-4), mm aina valmiina suoraan edessä 50 metrissä, ei mitään apuja. Tässä Vili on  edelleen varsinainen luonnonlahjakkuus. Ja haukkuukin jo ihan kivasti.
Jäljet  joka askeleen namijälkiä nurmikolla, 50-60 askelta. Lyhyellä ruoholla menee aika hyvin, vaikeammalla alustalla häröilee. Jäljen se osaa kyllä nostaa ja nostaakin apinanraivolla.
18.11. jätin pois nameja sieltä täältä pidensin matkaa 70 askeleeseen (50 metriä)
Tottisosasto: olen opettanut Vilille vähän temppuja kuten pyörimisen, pujottelun jalkojen välistä ja kiertää se osaa jo aika kaukaakin. Kiihtyessään se haukkuu vimmatusti.
Hakeutuu nyt oma-aloitteisesti sivulle seuraamista varten, kun otan jäykän asennon ja seuraa kivasti pikku pätkiä, käännöksissäkin on ideaa. Pystyy myös menemään maahan ja istumaan, vaikka näkee lelun. Lelupalkalla myös osaa seurata. Pysyy maissa sisällä ja pihalla kaksi minuuttia, vaikka kävelen ympärillä.
Pikkuhiljaa on aloiteltu maa-istu-kaukokäskyn alkeita.
Kiipeä-käskyjä otettu maastossa ja pihassa multakasan päälle kiivetessä.
Nouto. Kapulanpitotreenit eivät sujuneet ollenkaan: Vili lysähti kasaan jo kapulan näkemisestä, joten lopetin touhun ja muutin tyyliä. Tehtiin paljon ihan vain eteentuloja. Sitten noutoja nahkapatukalla, heittämällä  - itse juoksin poispäin, sitten siirryttiin isoon puukeppiin. Johan sujuu! Vili osaa jo istua ja odottaa noutokäskyä. Tuo keppiä (joka on siis kapulan "esiaste") riemukkaasti, aika kivasti pitääkin hetken ennen luovutusta, eteen istumista en ole vielä vaatinut.
Ekat hallitreenit 3.11., sen jälkeen kerta/vko. Lähinnä rauhoittumista ja keskitytymistä treenataan uudessa ympäristössä, häiriöissä ja muiden koirien seurassa. Vähän seuruuta, eteentuloja, kiertoja, pujotteluja ja leikkiä. Lyhyitä paikallamakuita.
Satunnaisesti olen päässyt kotona palkkaamaan esineen tuonnista. Vahvistetaan sitä nyt ihan ilman mitään käskyä. Olen tyytyväinen Vilpertin edistymiseen.
Ihmisten ilmoilla käveleminen on edelleen aika haasteellista, koska pöhinä alkaa aika pienestäkin. Toiusille koirille on ihan pakko haukkua.
Haastetta on myös siinä, että kentälle ja hakuradalle mennessä Vili huutaa kuin hyeena. Tässä pyrin nollatoleranssiin: mitään ei tapahdu, ennen kuin kuono on ummessa. Hivenen tuskaista...

Hiskille olen polkenut nyt kymmenkunta peltojälkeä, 500 - 1200 metriä: teräviä ja suoria kulmia ja paluuperiä. On se aika huolimaton - joskin hyvin innokas - jäljestäjä, pellolla sen huomaa.
Vauhtia piisaa, jokunen keppikin on jäänyt (hyvin pieniä). Kulmien kanssa on ihmeellistä säätiöä: se löytää kyllä aina lopuksi oikean suunnan, mutta varmistelee joka ilmansuunnan moneen kertaan, pyörii ja pyörii, ennen kuin lähtee oikeaan suuntaan.
Yksi metsäjälki, johon latasin kaikki mahdolliset jipot. Oli ihan eri moodissa. Kyllä metsäjälki vaan on se meidän juttu, ei tuosta peltojälkikoiraa saa. 
Hiskille on tehty myös esineruutua. Teemana (koko talven) siinä on nyt ohjattavuus. Tiedossa on melkoista vääntöä, katsotaan, oppiiko vanha koira enää mitään. Muutaman kerran on jo väännetty oikein kunnolla siitä, kumpi päättää, mihin mennään.

EK-koe. Pitkästä aikaa

Käväisimme Hiskin kanssa EK-kokeessa Keuruulla, Vilikin pääsi (joutui) mukaan.
Lopputulema oli tottis 94, maasto 191, eli 285 pistettä. Sinänsä ei yhtään hassumpi tulos, mutta parikin asiaa jäi jurppimaan pahasti.
Ensin oli jälki, taisi lähteä aivan tapista. Janan paikka oli hyvin helppo. His eteni luotisuoraan ja vauhdilla ja kääntyi varmasti vasemmalle. Nosti kaikki kepit kahdeksassa minuutissa, eli jäljeltä täydet.
Sitten pudotetettu, rata oli jännästi sänkipellolla ja kulki metsäsaarekkeen läpi. Kuljetus toisesta päästä pois pakettiautolla, eli homma eteni tosi nopsaan. Hiski lähti kuin nappi housuista, nappasi hanskan ja toi. Siinä se. Täydet pojot.
Sitten tottikseen. Kenttä oli PIENI, sain 40 askelta pitkään suoraan, ja sitten olinkin jo metsässä. Maahanmenon luoksetuloon sain sovitettua 20 askelta. Suoritimme ensin. Lähtö näytti hyvältä, His piti kontaktin hyvin, mutta sitten homma alkoi levitä: kontakti putoili. Olin ihan tatti otsassa, kun siirryttiin jääviin. Ja kas: kun käännyin istumisliikkeessä, Hiski SEISOI! Enpä muista koska tämmöistä olisi kokeessa tapahtunut. Ihan alkuaikoina ehkä muutaman kerran´. Siirtymät oli kauheita, en saanut Hiskiiin otetta, se vain laahusti vieressä matalana kyytsänä.
Loppu menikin sitten taas ihan nappiin. Seuraamisesta eh, mutta oikeasti se oli tyydyttävä. Istuminen puutteellinen ja kaikki muu erinomaista, mitä se olikin.
Seuraavaksi esineruutu, missä sitten tuli se toinen raivostuttava juttu. Ruutu oli hiljattain hakatussa metsässä ja täynnä hakattujen oksien kasoja. Kaksi esinettä nopsaan oikealta, läheltä. Sitten siirryin vasenta kulmaa kohti eikä His irronnut oikeastaan ollenkaan kunnolla, vaan jäi nutaamaan  sinne vasempaan kulmaan, haisteli ja haisteli samoja paikkoja yhä uudestaan ja uudestaan. Olin ihan varma, että esine on siinä jossain. Vaan ei ja sitten  loppui aika. Ruutu oli yksi Hiskin kaikkien aikojen huonoimmista.
Tarkkuus heti perään. Ruutu oli tehty hauskasti keskelle metsätieuraa. Tässäkin His hinkkasi samaa paikkaa niin, että alkoi jo nousta tuskanhiki. Jossain kahden minuutin kohdalla herra sitten päätti ottaa esineen.
Viimeisenä haku, josta täydet pisteet. His tekikin hyvää työtä, mutta viimeiselle piilolle mennessä oli pysähtyä haistelemaan jotain. Huh.
Oli tosin tehokkaasti järkätty koe ja kiva porukka. En ollut edes kauhean väsynyt. Silti. En nyt oikein tiedä, jäikö hyvä fiilis vai ei.