Huolto(kin)

Kansikuvapoika

Eilen, keskiviikkona, Hiski kävi Elinalla käsittelyssä ja kyllähän sieltä jumejakin nyt löytyi. Ei mitään kovin pahoja onneksi. Laseriakin poika sai. Nautti, mutta välillä kyllä otti selvästi kipeää. Ja Elina kaivoi yhden hirvarin pojan turkista. Nyt pidetään kaksi täyttä huilipäivää. Eilen jopa pesin Hiskin, harvinaista. Se kyllä haisi jo aika pahalta.

Ja siellä ne nyt ovat, NOM-aikataulut:
 http://www.nom2014.com/10
Ja heti alkoi mahassa kiertää. 
Mutta nyt on tehty kutakuinkin kaikki, mitä tehtävissä on. Hakua on tullut urakoitua melkoisesti.
 Reilu viikko sitten torstaina ihanat hoffi-ihmiset (kiitos, Lili ja muut taas!) järjestivät täysin kisamaisen hakutreenin: minulle vieras maasto, 400 metrin rata, vieraat maalimiehet, tuomari jne.
Olikin muuten hyvä treeni: ihan tosi vaikea maasto ja pahat (ja hienosti suunnitellut!) piilojen paikat. Hiski teki silti hienon radan ja selvitti urakan 16 minuutissa. Mutta oli aivan rättipoikki lopussa, oikeasti jo vähän pelästyin, kun se suorastaan kaatui makuulleen. Pidettiin kyllä vain yksi juomatauko, jolloin His ei olisi millään malttanut huilata. Pitää muistaa kisoissa pakkolepuuttaa poikaa, voimien säästely ei kuulu Hiskiboyn vahvuuksiin.
Tiiistaina vedettiin Hiskin kanssa vielä kahdestaan semmonen 450 metriä tyhjää rataa, jonka lopussa juoksin itse piiloon ja palkkasin. On se oikeastaan aika mahtavaa, kun on saanut koiran koulutettua siihen malliin, että se tekee yli 20 täydellistä, tyhjää laatikkopistoa molemmin puolin, ilman palkkaa. Tai no, yhden kerran palkkasin välissä pallolla keskilinjalla. ja juotin kaksi kertaa+pidin maassa huilimassa kahteen otteeseen. Silti ei saatu menemään 14 minuuttia enempää. Oltiin molemmat aika onnellisia.
Ihan oikeatkin treenit ovat sujuneet oikein hienosti. Menivätpä NOM-kisat miten tahansa, minulla on huipputason hakukoira, ei epäilystäkään.
Esineruutuja on otettu pari kertaa/vko ja aina porukassa niin, että His on ollut viimeisenä, jolloin ruudussa on voinut olla esineitten hajuja jo eri puolilla ruutua. Painopiste on nyt ollut etu-/keskiesineissä, varsinkin keskilohkolla: jos ongelmia tulee, niin sitten niissä.
Tottista ei ole juuri hinkattu, ei edes pihassa. Kentällä olemme käyneet muutaman kerran ja silloin on keskitytty pelkkään fiilistelyyn ja hauskanpitoon. Valkeakoskella piipahdimme "kisamaisissa" tottistreeneissä, mutta maltoin sielläkin jättää kisamaisuuden kokonaan pois. Hyvä minä! Nuo NOM-tottisliikkeet on jotenkin niin naurettavia, ettei niitä osaa oikein tosissaan treenatakaan.

Vielä on ennen ISOJA KISOJA yksi esineruutu, kaksi pientä fiilishakua, ja fiilistottis. Ensi viikko vain lenkkeillään ja hoidetaan rästiin jääneitä muita projekteja.

No nyt, mussukka

Jospa kerran tämmöinenkin kirjaus: Hiskillä on ollut edellisen päivityksen jälkeen kaksi hakutreeniä, joissa se on ollut ihan sairrrraan hyvä!
Teemana molemmissa treeneissä oli mm tosivaikeat piilot mm: yksi kapeassa kallion railossa parin metrin syvyydessä, yksi kallionkielekkeellä, yksi syvässä, umpinaisessa maapiilossa, yksi röllipukuinen maalimies ylisyvällä, tiheässä pusikossa. Kaikki löytyivät ilman minkäänlaisia vaikeuksia.
Pistot ovat nyt olleet suoria, yksi ainoa on uusittu, edelleen laajahkoja rykäyksiä, mutta viis siitä.
Molemmat treenit täysin vieraissa maastoissa, vieraita maalimiehiä suurin osa.
Viidet hakutreenit lusittu viikon sisällä, ei hiipumisen häivääkään. Hiskissä siis. Emäntä sen sijaan alkaa olla aika kypsä. Nyt aletaan ottaa rauhallisemmin, huomenna huilipäivä.

23 päivää...

Tuon verran aikaa NOMeihin ja tuntuu jotenkin vähän siltä, että kaikki menee pikkuhiljaa huonompaan suuntaan.
Hakutreenejä on ollut aika paljon, olen jo mennyt laskuissa sekaisin. Kaksi 400 metrin rataakin peräti on päästy tekemään, molemmat tosin samalla tutulla radalla, eri suunnista vain, joten kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä niistä ei voi tehdä. Yhden päälle ajettiin tekemään esineruutu vieraassa porukassa, oudossa paikassa.
Vain yksi treeni on päästy tekemään vieraalla radalla - tai oikeastaan sielläkin olemme käyneet joskus aikaisemmin... 
Hyvin His pitkät radat jaksaa, toisessa treenissä palkkakin tuli vasta kolmannelta, mutta ei sillä mitään vaikutusta ollut. Treenikaverit on laskeneet pistot eikä niitä varmaankaan ole tarpeeksi, mutta ei maha mittään. Ukot kyllä nousee.
Yritän nyt muistaa, että alku otettaisiin suht rauhallisesti ja lopussa voisi sitten mahdollisesti käyttää yliheittoja nostattamiseen. 
Systeemivirheitä löytyy edelleen: taas yksi keskilinjan ylitys ja pari yritystä siihen suuntaan, mrrr. Lisäksi kulmiin meno oli yhdessä treenissä aivan surkeaa, eli ei vaan voinut juosta sinne, kun ei ketään ollut.
Keskilinjan hallinta on edelleen välillä ikävän näköistä, eli ei voi millään päätyä joka kerta sivulle asti lähetettäväksi, vaikka tulee tyhjältä hyvin pois itsenäisestikin.
Eilen His kehitti aivan uuden aivopierun. Ampaisi vasempaan kulmaan, jossa ukko ja tuli rulla suussa edeten eteenpäin ihan oikeaoppisesti. Matkalla bongasi maassa maanneen maalimiehen, noin 15 metriä keskilinjasta, meni epävarman näköiseksi, toi rullan minulle - ja vei sille naama turpeessa maannelle, ei kulmaan! Onneksi oli puhelin ja saatiin  varmistettua kulmassa olleelta, että oli ottanut rullan siellä. Lähetin uudestaan kulmaan ja nyt His pinkoi oikeaan paikkaan - tosin vähän vilkuili sen toisen suuntaan.
Tämän jälkeen suunnitelmassa oli tyhjä toiselle puolelle ja sen His teki hyvin, tosin ei nyt sitten oilisi halunnut tulla viereen lähetettäväksi, kun kiikarissa oli se maassa makaava. Jouduin käskyttämään jo aika kovasti.
Oli  mainio treeni, kun pääsin korjaamaan tilanteessa, jota ei ole ennen sattunut ja jota en ole osannut edes kuvitella. Mutta taas hyvä osoitus siitä, että haussa voi tulla aina vaan uusia tilanteita eteen, vaikka olisi vuosia treenannut.
Ja harvoin tulee treeneissä tehtyä tällaisia "loukkuja": maalimiehet näin lähekkäin ja valmiina.

Esineruuduissa His on pääsääntöisesti ollut pätevä, mutta on sielläkin muutama vaivalloinen tapaus ollut. Selvästi eníten tuskaa tuottavat nyt keskellä, suht edessä - ei kuitenkaan aivan edessä - olevat esineet. Niitä pitää nyt ottaa tehokuuri. His pyrkii edelleen työskentelemään liikaa takaosassa ja tuskinpa sinne esineitä jää.
Kaikissa ruuduisssa His on aina ollut viimeisenä, eli yleensä ennen sitä ruudussa on ollut vähintään viisi koiraa ja esineitä on ollut eri paikoissa siellä täällä. Sekin tietysti voi vaikeuttaa.

Tottista ihan muutama kerta, Lili on käskyttänyt. Olemme keskittyneet pelkästään mielentilaan, mitään teknisiä korjauksia ei nyt tee.

Kontaten korokkeelle

PK SM-kisojen menestyksekkäät L-sisarukset ohjaajineen: Hanna ja Hui vasemmalla, Katri ja Mervi keskellä ja meikäläinen plus Hiski

SM-pronssia napsahti hausta, tasapistein hopeamitalistin kanssa. Paremmat maastopisteet ratkaisivat, jo toisen kerran Nyt ei vaan riipaissut ollenkaan niin paljon kuin putoaminen pronssipallilta neljännelle sijalle Lahdessa. Itse asiassa ei harmittanut karvan vertaa.
Ja mudi voitti, vau ja vau!!!
Olimme Hiskin kanssa siis jo toisen kerran peräkkäin haun palkintokorokkeella. Kaikenkaikkiaan tämä oli meidän viides SM-kisa, joista siis on kertynyt yksi hopea, yksi pronssi (tasapistein hopealistin kanssa), yksi neljäs (tasapistein kolmannen kanssa) ja yksi viides sija.
Näin raivattiin kuin raivattiinkin paikkamme uudestaan NOM-kisoihin. 

Itse kisoihin. Nehän oli rykäisty kasaan aika lyhyellä varoitusajalla ja hiukan semmonen välivuoden tunnelma kieltämättä paikoitellen vallitsi.
Hiski ei ole ollut kovin pätevä kenttään tutustumisessa. Johtuneeko siitä, että en ole saanut edes itseäni saati koiraa oikein hyvään tottismoodiin koko kesänä ja vierailla kentillä häiriötilanteissa on käyty hävettävän vähän, eli ei juuri ollenkaan. His imppasi maata joka käänteessä ja lepattavat kehänauhat kiinnostivat aivan liikaa. Lähinnä vain leikittiin.
Kansallisten lajien tottikset tehtiin postimerkin kokoisilla kentillä, neljä kenttää pyöri yhtaikaa vierekkäin.
Me olimme la-aamuna heti toisessa parissa klo 6.30, mikä sopi mainiosti. Hiskillä oli sama ei niin hyvä paimennnusmoodi kuin perjantainakin. Ja minä vasta huono olinkin:  laahustin kuulemma!
Telineet olivat melkein kiinni toisissaan, mutta meille telineillä ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Uusin A-este-heiton kyllä. His teki pikkuvirheitä. Seisominen taisi mennä tyydyttäväksi, kun oli ottanut perään pari askelta. Sitähän on oikein erityisesti nyt treenattu...
Seuraamisesta taisi tulla hyvä, muuten erittäin hyvää ja pari erinomaista. P-makuussa oli haistellut maata, mistä rokotettiin, tietty. Arvostelu oli nyt ankarampaa kuin  viime vuonna, mutta tämmöstähän tämä on.
Pisteitä 88, eli meidän huonoimmat SM-pisteemme.

Arvonnassa vedin numeron 16, eli viimeisten joukkoon taas tipahdettiin, ei sentään vihoviimeiseksi kuten viime vuonna.
Esineruutuun pääsyä odottelimme yli kolme tuntia. Paikka oli onneksi varjossa ja maastossa, jossa koiraa oli helppo välillä kävelyttää. Pikkuhiljaa valkeni, että ruutu ei olisi helppo: sieltä nousi yhtä, kahta tai ei yhtään esinettä.Olin kuitenkin toiveikas ja luotin täysin siihen, että Hiski tuo kolme esinettä. Esineruutu on meidän bravuuri, jota on  treenattu paljon. Viime vuonna viimeinen suorituspaikkakaan ei haitannut.
Ruutuun pääsimme illalla seitsemän maissa. Auton mittari näytti 32 astetta.
Koko matkan ruutuun His imppasi taas maata ja ilmoittautumisessa se ryömi maata haistellen, hittovie.
Toi kuitenkin kaksi esinettä 1,5 minuutissa ja olin jo että "jee, hyvin menee!" Liian aikaisin, sillä sitten Hiski löysi ruudusta jotain, jota oli ihan pakko haistella hyyyvin hartaasti (hyvin moni koira oli kuulemme kuseksinut ruutuun). Aika kului ja juuri, kun Hiski alkoi tarkentaa viimeistä esinettä, kuului takaa "aika." En ole pitkään aikaan ollut niin pettynyt Hiskiin kuin sillä hetkellä. Ruutu ei ollut maastoltaan mitenkään vaikea eivätkä esineetkään olleet pahoja. Hiski vain sekosi siihen hajumaailmaansa.
Olen yrittänyt saada yhteisiä esineruutuja, semmosia, joissa olisi paljon hajuja ja pissauksia. Ei vaan tahdo saada ihmisiä innostumaan.En yhtään kiellä, että risoi, kun ei oltu alkupäässä, jossa hajuja ruudussa olisi ollut paljon vähemmän. Pisteitä vain 20.
Yksikään hakukoira ei tuonut ruudusta kolmea esinettä.
Ruudun jälkeen kävin uittamassa ja leikittämässä Hiskin sorakuopalla, jonka ratamestari neuvoi, nollasin pääni ja vietettiin Hiskin kanssa rauhallinen koti-ilta majapaikassa ja käytiin aikaisin nukkumaan. Nukuin kuin tukki, kiitos Zopinoxin.

Aamulla ajoimme uudestaan samalle sorakuopalle ja uimme molemmat pitkään. Sitten suunta kuumalle aseman parkkikselle, jossa jouduimme odottamaan hyvän tovin.
Autot ajatettiin melkein kiinni toisiinsa (taskuparkkeeraus pitää ottaa koe-ohjeisiin) täysin varjottomalle pienelle niitynpläntille. Viressä oli pieni, risuinen ja vaikeakulkuinen metsikkö, jossa koiraa ei oikeastaan pahemmin voinut lenkittää.
Siinä sitten vietimme lähes neljä tuntia vuoroamme odottaen, meidän jälkeemme olevat ressukat vielä kauemmin. Suurin osa ajasta meni siihen, että yritettiin välttää koiran lämpöhalvaantumista.
Seura oli kyllä ensiluokkaista. Naurettiin maha kipeänä: kiitos Miia Käär ja muut turkulaiset!

Henkilöetsintä. Radan nähdessäni kalpenin: vasen puoli oli alusta loppuun jyrkästi nousevaa rinnetta, oikea aika tiuhaa ja risukkoista.Varjossa paikka kyllä oli enimmäkseen, luojan kiitos. Kuuma oli silti.
His aloitti oikein hyvin (ei tosin mennyt ihan suoraan oikeaan kulmaan, mutta en uusinut, lämmön takia). Otin alkuun useamman piston yliheitoin: upeat suorat laatikkopistot molemmin puolin. His toi sitten rullan vasemmalta jostain sadan metrin kieppeiltä. Ukko oli jyrkän mäen päällä ja sinne His minut hinasi, kirjaimellisesti. Konttasin koko loppumatkan eikä His oikein tykännyt jatkuvasta pysähtelystä.
Sitten lähetin Hiskin oikealle ja seuraavaksi taas sinne mäkeen. Teki sinne taas hyvän, syvän piston. Ja katosi. Vihelsin pilliin ja huutelin. Arvasin, että ukolla ollaan. Olikin: mutta väärällä, eli oikealla puolella keskilinjaa, josta tuli rullan kanssa. Sinne siis, hyvä veto tasaisella, mutta silmälasit vaarassa tiheikössä koko ajan.
Maalimies lienee ollut jossain lähempänä 200 metriä.
Sen jälkeen en tarkkaan muista, montako kertaa pistotin, 3-4 kertaa kai. Enkä tietenkään muistanut siinä hötäkässä laskea askeliani sen 200 metrin jälkeen.
Viimeinen ukko nousi taas korkean mäen päältä vasemmalta. Sinne taas jouduin lopun menemään nelivedolla ja His oli aivan turhautunut.
Tuomari moitti liian harvaa pistotusta loppupäässä, pistoja tuli kaikenkaikkiaan 10-12, viimeisen His nosti aika kaukaa - työskentelystä vain tyydyttävä - ja ilmaisuista lähti pisteitä roppakaupalla, kiitos sen rinteessä ryömimisen. Ensimmäisestä ilmaisusta tuli tyydyttävä, viimeisestä vain puutteellinen. Keskimmäisestä - "normaalista" näytölle menosta erinomainen. Nuo kertovat paljon.
Pisteitä 155.
Ei olisi kannattanut aloittaa yliheitoin, koska se luultavasti veti Vauhtikallo-Hiskin ylittämään keskilinjan. Harvaa pistotusta sen sijaan en kadu yhtään, vaikka siitä pisteitä ropisikin. Jätän mieluummin näytöspistot väliin kuin läkähdytän koiran turhanpäiväisellä sirkustelulla. Luotin 100-prosenttisesti siihen, että His löytää ukot. Siitä on näyttöä: Hiskillä on nyt 21 hakua sisältänyttä koetta takana (EK-kokeet mukaan lukien) eikä siltä ole niissä vielä koskaan jäänyt yksikään maalimies nostamatta. 
Ilmaisupisteille en voinut mitään, koska piiloille konttaamista en ole älynnyt treenata
Sellaisessa helteessä, siinä maastossa, sillä maalimiesten sijoittelulla, sillä arvontapaikkalla ja sen kuumassa autossa odottelun jälkeen rullakoira ei olisi voinut tehdä paljon enempää kuin Hiski teki.

Haun jälkeen en hetkeäkään uskonut mitaliin. Ei menty kuumalle kisapaikalle, vaan taas kerran ajoin hiekkakuopalle ja uitin Hiskin kunnolla. Sen jälkeen teimme pitkän, rauhallisen metsälenkin.
Vasta vähän ennen loppujuhlallisuuksia ajoin Jokelaan ja uskalsin katsoa tuloksia.
Silloin valkeni, että olimme pronssilla. Ja selvisi myös, että Sisko Mervi oli voittanut jäljeltä kultaa. Ihan mahtavaa!!! Ja kaiken huipuksi velipoika Hui + Hanna T. ottivat jäljen pronssia! Onnea vielä jälkikäteen molemmille upeasta suorituksesta!!! Eli kolme Tendingin L-kasvattia oli yhtaikaa palkintopallilla. Ja kaikki lähtevät myös pohjoismaisiin mestaruuskisoihin Jämille syyskuun 19.-21.

Pari pientä hakutreeniä on jo kisojen jälkeen otettu. Molemmissa olen treenannut lähinnä piiloille konttaamista. Se sujuu jo aika mukavasti.

Se on menoa sitten

Ensimmäisen kerran tänä aamuna alkoi jännittää ihan jäätävästi, mahanpohjaa ja sydänalaa myöten. Ei pitäisi lukea noita fb-päivityksiä, joiden mukaan joku käy joka ikinen päivä (!) tottiskentällä ja maastotreeneissä ja aina kaikki menee superisti.
Tässä on ollut kaikenlaista muuta härdelliä - yksi oikeinkin kurja juttu, ei koiriin liittyvä - sen verran, ettei ole kauheasti ehtinyt stressata SM-kisoja. Tänä iltana tiedossa ilmeisesti ensimmäinen rauhallinen ilta herran aikoihin. Saapihan pakattua.
Varmaan olisi yhtä ja toista voinut tehdä enemmän ja toisin, mutta kun tämä ei nyt kuitenkaan koko elämä ole, niin saa riittää. Hiski on terve, yritteliäs ja iloinen poika, enempää ei voi toivoa. Tottiksessa se on ollut vähän liiankin innokas, mikä on näkynyt mm siinä, ettei pysty istumaan melkein ollenkaan, p-ajäykkänä nääs :O Tai ainakin toinen etutassu on pakko jättää ylös...Eteenmenoihin siedätys epäonnistui täydellisesti, joten olen jättänyt ne kentällä kokonaan pois. Herran haltuun.
Muistaisipa itse nyt kaiken, mitä pitää, kun ei ole vuoden aikana kisattu kertaakaan.
Haku ja esineruudut ovat menneet hyvin, mutta mistäs sitä koskaan tietää, kun on vieras maasto ja jännityskoomassa töppäilevä ohjaaja, joka voi mokata kaiken. Kaksi viimeistä hakutreeniä pelkkää motivointia.Koiraan luotan täysin.
Suurin jännitysmomentti on sää. Esineruutuun lauatai-iltapäivänä joutuvat kaikki yhtä kuumassa, mutta sunnuntain haussa arvonta ratkaisee paljon. On aivan eri asia päästä maastoon aamuviileässä seitsemältä kuin kauheassa paahteessa kahdentoista jälkeen. Silläkin tosin on merkitystä, onko maasto avoimehkossa (=kuumassa) mäntymetsässä vai varjoisassa kuusikossa. Hiskin kuumankestävyys on kyllä ollut treeneissä parasta a-ryhmää. Mutta autojakaan tuskin saa varjoon metsässä - kauhea funtsiminen viilennyshommista jo etukäteen.
Mutta sunnuntai-iltana sitten tiedetään enemmän. Yritän nyt psyykata itseni rentoutumaan ja nauttimaan :D

Jäbä kreasi

Suuri ajattelija itse

Nyt alkaa olla haun treenaaminen paketissa. Kolme treeniä on vielä kalendeerumissa ennen ässämmiä ja nekin otetaan rennosti.
Takana on nyt kaksi kisamaista treeniä - viimeinen tältä aamulta - ja aika monta 300 metrin rataa. Yksikään maalimies ei ole jäänyt nostamatta, yhtään valeilmaisua ei ole ollut ja pistot ovat olleet 90-prosenttisesti hyviä. Puhtia riittää radan loppuun ja ylikin, Hiski on nyt huippukunnossa.
Kiintorullan kanssa on ollut kylläkin teknisiä ongelmia, eli kaksi kertaa rulla on irronnut kiinnityksistään, ensimmäisellä kerralla ompeleet ja toisella koko kiinnityskuminauha.
Tämän aamun kisamaisissa treeneissä - ihanaiset Jani, Miikku, Anne ja Suski järjestivät semmoisen ilman, että minun tarvitsi tehdä mitään - kävi niin, että rulla oli tippunut liitoksistaan toiselle maalimiehelle mennessä. Ihmettelin, kun koira viipyy ja viipyy. Huutelinkin siinä. Lopulta His tuli - pieni keppi suussaan. Maalimies oli tiukassa umpparissa, mutta oli huomannut, että koira oikein istahti miettimään, hyvä, ettei raapinut päätään. Lopulta sillä sytytti: keppi! Siitä se mamma tietää, että olen löytänyt ukon. Ja keppi mulle tuotiin. Olin aivan äimänä ja liikuttunut tästä päättelyä vaatineesta luovasta ratkaisusta. Hiski tosiaan ajattelee!
Viime sunnuntaina rata päättyi järvelle ja His pääsi loppupalkaksi suoraan uimaan. Olihan poitsu onnessaan.
Esineruutuja on tehty harvakseltaan. Viimeinen Kyröskoskella oli sikavaikea, Hiskillekin. Muutama varmaan vielä tallaillaan.
Tottista, hmmm, edelleen harvakseltaan. Kisamainen tottis oli Kyröskoskella kahdella kentällä yhtaikaa. His oli aika hyvässä mielentilassa ja painoikin seuraamisessa melkoisesti, mutta siitä siitä viis. Olen koittanut saada paikkaa taaksepäin, mutta eihän se onnistu, ei millään. Istuminen oli liian hidas. Mun on myös pakko yrittää saada kaksikiloinen lentämään kauemmas, nyt olen pyytänyt porukoita arvioimaan heittotekniikkaani, joka on kuulemma kutakuinkin syvältä. Minkä kyllä tiesinkin.
Mutta nyt ei seuraavien kolmen viikon aikana kauheesti enää treenata eikä stressata, on paljon ihan muuta ohjelmaa, onneksi. Pääpaino on hyvän fiiliksen säilyttämisessä. Kivointa on, että ollaan molemmat - ainakin toistaiseksi terveitä ja hyvässä kunnossa. Koputtaa päätään.

Suhteellisen monta hakua

Tästä hypystä tykkään. Miikun kuva

Heta vahtii

Otsikon mukaisesti olemme EK-kokeen järjestelyjen jälkeen hakuilleet kohtuullisen paljon, kenties jopa kaksi kertaa viikossa. Aikauhee.
Joka tapauksessa 300 metrin ratoja on päästy tekemään peräti kolme kappaletta. Kaikki eri paikoissa ja kaikki ovat menneet hyvin, ellei oteta huomioon kahdessa treenissä tapahtunutta mm:n nostoa 150 metrin päästä. Ja näissä oli siis hyvin huolellisesti pohdittu maalimiehen sijoittamista niin, että haju kulkeutuisi piilosta mahdollisimman huonosti. Olen aika voimaton tämän ilmiön edessä, joten olkoon herrassa.
Näytöille menoissa Hius saisi vetää enemmän: se kyllä lähtee kuin Nato-ohjus, mutta kun huomaa minun raahautuvan perässä, alkaa himmailla. Jos päästän irti liinasta, vauhti kasvaa huimaaviin sfääreihin. Epäilen edelleen, että valjaat painavat ikävästi jotakin kohtaa. Juuri ostin taas uudet, kohta olen sijoittanut noihin omaisuuden. Ja pannasta vetämisestä ei tule yhtään mitään. Vähän ahistaa nyt tämä.
Eilen oli Koivumäessä Tavesin huudeilla kivat treenit. Annoin luvan suunnitellan piilot vapaasti 300 metrin radalla. Olivat sitten päätyneet ratkaisuun, jossa ekat maalimiehet oli noin 150 metrin kohdalla - peräkkäin ja kolmas ihan tapissa samalla puolella. Oikealla ei siis ollut ketään. Hieno treeni!!! Hiski oli niiiin hyvä :D Enkä itsekään tyrinyt ;)
Kauneusvirheet: His oli ylittää keskilinjan, kun haistoi toiselta puolelta ihan keskilinjan vieressä maanneen mm:n, mutta ehdin karjaista EIn. Ja näytöille olisi saanut vetää paremmin.
Treenikaverit olivat olleet hiukan eri linjoilla treeniä suunnitellessaan: Sara oli ollut sitä mieltä, ettei tehdä noin hankalaa treeniä. Kiitos, Sarakiltti lempeydestä! Mutta minä olin kyllä oikein tyytyväinen, kun päästiin Hiskin kanssa koettelemaan vähän  rajojamme. Kiitos siis muillekin kovasti! Voitte suunnitella pian uudestaan ;)

Esineruudut. Niitä on tehty pari ja pari kpl kaistaleita, yksi kisamainenkin. On ollut pikkasen ongelmia, ehkä ruudutkin/esineiden paikat vähän ylivaikeita. Nyt pitää hetkeksi helpoittaa, ettei mene ihan puurtamiseksi.

Tottis. Jaa-a. Perusasentoja ja hyppyrataa pihassa, myös eteenmenon siedätystä. Levekin kentällä yhteistreenejä kerran viikossa. Ei tää taida ihan riittää - mutku ei edelleenkin se motivaatio hakusessa.