Nero-Vili

"Koirasi on nero" "On sulla melkoinen koira."
Mitähän sitä pitäisi tämmöisen keskinkertaisilla älynlahoilla varustetun ohjaajan ajatella näistä Jari Koon kommenteista? Kieltämättä pikkasen hämmentävää. Mutta ylpeä olen tosta neropatti- Filistealaisestani, joka hämmästytti taas jopa guru-Jaria.
Vili oli kyllä eilisiltana Vihdissä aikamoisessa vedossa, ihan siinä rajoilla, ettei heilahtanut neula punaiselle. Tai itse asiassa muutaman kerran heilahtikin. Otin sen kokeeksi ihan suoraan autosta kehiin pitkän matkan jälkeen, silläkin saattoi kyllä olla osuutta siihen, että Vili oli vähän niinkuin  lentoonlähdössä. Mun pitää nyt luultavasti vaihtaa tuo seuraamiskäsky "liki", koska se aiheuttaa Vilissä välittömän jännittymisen (ne väärät neuvot, aaargh!).
Mutta pääpaino oli eilen noutojutuilla, koska halusin Jarin kommentoivan hommaa. Vili iski tapansa mukaan hampaat kapulaan kuin se kuuluisa sika siihen limppuun. Rusahdus vain kuului. Mutta piti pitotreenissä hyvin rauhallisesti kuten tapansa on. Sitten treenasimme "kolmionoutoa", jossa Vili teki homman hienosti myös, muutamalla kerralla hyökkäsi kapulaan vähän turhan raivoisasti, otti laipasta kiinni, mutta korjasi suussaan kesken matkan oikeaan asentoon. Aika hauska näky. Vili ei varsinaisesti pureskele kapulaa, mutta "korjaa" paikkaa, eli saattaa pyöräyttää muutaman kerran, mistä en kyllä tykkää. Ihan hemmetin noipeat palautukset ja hyvät luovutukset suoraan edessä.
Sitten kokeiltiin heittämistä, mitä ei ole tehty kertaakaan viime syksyn jälkeen. Siinähän Vilistä kuoriutuu korppikotka ja kapulasta on aika vaikea irrottaa katsetta. Sain sen kyllä vilkaisemaan itseäni ennen lähetystä. Tässä sitten tuli mukaan myös pahempi pyöräytys ja palautuksessa pieni vinkaisu. Aletaanpa tätä nyt työstää targetin avulla.
Tämä oli viimeinen kurssikerta. Oli kyllä antoisa kattaus. Jari vähän lupaili jatkoa, ollaan Vilin kanssa mukana, jos sellainen tulee.

Muuten ollaan tehty Vilin kanssa tottista muutama kerta jo kentällä ja se on aivan mahtavaa! Ihan eri fiilis kuin hallissa. Pysytellään edelleen helpoissa jutuissa, mutta pikkuhiljaa pitää vähän jo vaikeuttaa.

Maastossa Vili on jatkanut rullatreenejä, kasassa nyt 56 rullantuontia. Otettiin mukaan piilotkin ja näyttö, jossa roikun mukana. Hyvin menee ja Vilistä homma on supermahtavaa.
Hiskikin on treenannut pari kertaa hakua 100 metrin radalla ja sehän on kyllä ihan pro edelleen.

Molemmille pojille on tallottu myös esineruutuja, joissa ei mitään valittamista.

Pudotetun rata tehtiin enimmäistä kertaa oikein metsään ja kumpikin rekku oli aika kuutamolla. Molemmat vetäisivät hanskan yli tuhatta ja sataa, jarruttamatta, Hiski Savontielle saakka. Pistän tämän uutuuden piikkiin. Toisto meni kummallakin nappiin.

Tarkkuusruutuja tehty muutama molemmille, Vilille jo pari pikkuesineen helppoa etsintääkin, hienosti maahanmenolla ilmaisi.

Ja Vilihän on myös käynyt pari kertaa paimentamassa Somerolla. Edistyy, se on ihmellinen luonnonlahjakkuus. Kun saisi omat aivonsa ja koordinaationsa vaan jotenkin toimimnaan.

Kapulatreeni. Keskittyminen on päivän sana

En yleensä päivittele näin tiuhaan, mutta nyt teen poikkeuksen, että pysyn kärryillä, milloin ja mitäkin on tehty.
Pitkästä, pitkästä aikaa (viimeksi muistaakseni marraskuussa) uskalsin ottaa Vilin kanssa kapulatreenin kotipihassa. Idean sain Kantoluodon kurssilta, sovelsin vähän meidän tilanteeseen.
Ensin pito ja luovutus. Pitäminen edessä ja sivulla on Vililtä sujunut ennenkin hyvin, joskaan tuskin rennosti. Nyt kokeilin niin, että palkkailin sitä nimenomaan rennosta keskittymisestä edessäni. Kapula oli minulla kädessä koiran pään yläpuolella. Liitin treeniin myös luopumisen, eli antanut koskea kapulaan ilman käskyä, vaikka vein sen Vilin nenään kiinni (tähän asti Vili on koukannut kapulan suuhunsa jo, kun se on lähestynyt). Sujui hienosti muutaman yrityksen jälkeen. Oikeista toiminnosta kehut ja välitön palkka. Näissä säädöissäkin Vili oli koko ajan aivan hiljaa ja kivan rennon oloinen.
Sitten kapulan nosto maasta. Tavoitteena lupa tarttua kapulaan ja tuoda se vasta keskittymisen kautta. Säntäilystä ei palkkaa, vaan uusi yritys. Kapula oli aluksi maassa ihan edessäni, Vili reilun metrin päässä siitä istumassa minua vastapäätä, kapula siis välissä. Vili tietysti katsoi ensin kapulaa ja halusi nostaakin, ei saanut. Palkka - monta toistoa - aina rauhallisesta keskittymisestä minuun. Sitten keskittymisten jälkeen lupa nostaa, tuonti ja luovutus. Välitön palkka. Ja taas vain keskittymisiä, joista palkkaa.
Sitten pidensin matkaa pariin metriin ja lopuksi ehkä noin viiteen metriin. Kapula siis siinä meidän välissä edelleen. Vili jätti kapulan rauhaan, ei edes katsonut sitä enää, ennenkuin annoin luvan nostaa ja tuoda. Nosti hiljaa ja palautti hiljaa.
Tyytyväisempi en voisi olla. Näitä nyt eri ympäristöissä, eri matkoilta. Seuraava vaihe on se, että vien kapulan lähelle ja Vili saa hakea sen sivulta keskittymisten jälkeen. Ehkä me vielä joskus päästään heittämiseen asti :D

17.3. samantapainen  treeni hallilla. Onnistui. Siellä näytti olevan vähän herkemmässä åpyrkimys hyökätä kalaulla, kun se oli maassa. Se estettiin pari kertaa ja sen jälkeen homma sujui. Ja siis aivan äänettömästi, sekä nouto että luovutus, vaikkakin tosi hyvällöä draivilal ja voimalla. Täs mie tykkään. Kapula siis välissä.

 

Ei vingahdustakaan, rullailua

Projekti "rennosti kohti äänettömyyttä" etenee pitkin harppauksin tommosta koikkelehtimisvertausta käyttääkseni.
 Olemme olleet taas kaksi kertaa Kantoluodon syynissä: satuin saamaan koirakkopaikan Lempäälään erään yhdistyksen järjestämään koulutukseen lauantaille ja taas maanantaina ajeltiin Vihtiin.
Olin jo ennen lauantain sessiota tehnyt sellaisen havainnon, että Vili on alkanut passivoitua perusasennossa. Eli kun jäykistyminen/jännite/patoaminen ei ole mulle kelvannut, poika on mennyt epävarmaksi. En ole oikein tiennyt, miten suhtautuisin tuohon, joten Jarin "koulu" tuli just sopivaan saumaan. Jari teki ihan saman havainnon. Asiaa lähdettiin heti korjaamaan nopeammalla palkkauksella ja pitämällä palkka kainalon kohdalla. Muutenkin sain ohjeeksi palkata nyt yhtään viivyttelemättä ja heti oikeasta mielentilasta. Sain myös ohjeita leikittämisestä: enemmän saalistamista ja liikettä. Muuten Vili oli oikein innokas ja iloinen. Ja täysin äänetön uudessakin paikassa. Jes!
Menin heti sunnuntai-iltana hallille treenamaan uusien ohjeiden mukaan ja homma alkoi heti pelittää paremmin. Eikä ääntä nytkään...
Maanantai-iltana Vili näytti sitten parastaan enkä minäkään ollut täysin toivoton (liian jäykkä edelleen kuulemma kuitenkin). Nyt saimme jopa ensimmäisen kerran ottaa pikku pätkän seuraamista (tosi hienosti!) - ja annoin oikein liki-käskynkin, jestas, mikä edistys. Eikä käsky aiheuttanut minkäänlaista vinkuvonkua tai edes inahdusta. Aah! Sain myös taas hyviä ohjeita ihan kehujen äänensävyjä myöten. Ja edelleen liikettä palkkaamisiin, se näyttää purkavan Vilin jännitystä hyvin.
Muidenkin treeneistä bongasin taas paljon hyviä vinkkejä mm rauhalliseen kapulatreeniin, piti heti kotona kokeilla ja vörkki hyvin. Seuraava kerta kahden viikon kuluttua onkin sitten viimeinen... Sitten ollaan omillamme. Hui. Ehkä tuolle voisi jo jotain uuttakin uskaltaa opettaa?

Haussa on jatkettu Vilin kanssa rullatreenejä, toistoja on nyt kasassa 42 kappaletta. Oikein hyvin sekin homma edistyy. Vili ymmärtää nyt, ettei rulla ole se palkka, vaan maalimiehelle mennään uudestaan ja se varsinainen palkka tulee sieltä. Ottaa rullan hyvin, vahvistan vielä tuomista (en aina) ja pitää hyvinsiihen saakka, kunnes annan irrotusluvan. Pari piiloakin on ollut jo käytössä. Satunnaista haukkumista esiintyy, mutta paljon vähemmän kuin oletin. Vilin koko olemus on paljon rennompi kuin haukkuessa ja leikkii maalimiehen kanssa paljon paremmin näin. Saa nähdä, mitä tapahtuu, kun päästään taas oikeisiin pistoihin... Mutta niiden aika ei ole vielä.
Muutamia täysmittaisia esineruutuja: molemmilla mennyt ihan tuubiin. Vilille edelleen kaisteleilla. Ääntelyä ei juuri esiinny. Nyt täytyy kohta uskaltaa vähän edetä, homma sujuu vähän "liiankin" hyvin. Vilin nenätyö on ihan huippuluokkaa ja kun  malttia on tullut lisää, hyvältä näyttää.
Tarkkuusruutua on myös tehty molemmille.  Vilille olen opettanut pikkuesineen ilmaisun talvella olkkarin karvamatolla: se menee maahan esine etukäpälien välissä ja tökkäisee sitä nenällä. Nyt homma on siiretty metsään ja sujuu sielläkin  ihmeellisen rauhallisesti ja rennosti. Olen ilmeisesti onnistunut opettamaan tämän asian Vilille juuri oikeassa mielentilassa: se ei sählää eikä tohota, vaan etsii maltillisesti ja ilmaisee korrektisti. On jo melkein parempi kuin Hiski.
Muutama pudotettu esine on otettu myös kummallekin ihan metsätiellä. Pitäis päästä tekemään umpimetsään.
Ja jäljelle tarttis päästä. Pian! Ei jaksaisi odottaa.

Jälleen Jarin klinikalla

Vain viikko edellisen syynin jälkeen suhasimme  Vilin kanssa Vihtiin melko kehnossa kelissä. Melkein neljä tuntia matkoihin, paikanpäällä kolme tuntia. Mitäpä sitä ei tekisi harrastuksensa eteen.
Paikalla oli vain kuusi koirakkoa (neljä poissa), joten aikaa oli ruhtinaallisesti ja ehdittiin keskustellakin.
Vili oli suht kivassa moodissa ensimmäisellä kierroksella: se oli enimmäkseen keskittynyt ja "kyselevä". Sain lisää työkaluja mielentilan hallitsemiseen esimerkiksi taisteluleikissä.
Olen nyt sitten lipsunut kriteereistä, kun olen panostanut pelkkää mielentilaan. Tämä näkyi heti kaukokäskyissä, joissa Vili ei millään tahtonut pysyä paikoillaan seisomisessa. Tätä sitten hinkattiin. Vili ponkaisi jopa eteen laitetun esteen yli. Lopulta homma sentään onnistui ja pääsin palkkaamaan. Voisi tietty sanoa, että ihan paskasti meni, kun koira ei osannut sitä, minkä se on joskus osannut hyvinkin. Mutta mulla oli ihan voittajaolo, koska Vili ei inahtanutkaan koko aikana, vaikka homma uusittiin monta kertaa. Näissä tilanteissa se yleensä turhautuu ja alkaa inistä.
Perusasento on edelleen vaikea: ei siis niin, etteikö Vili sitä osaisi, päinvastoin, sehän tarjoaa sitä ihan koko ajan, mutta mielentila on väärä: Vili jännittyy sivulla silminnähden, koska se on siihen opetettu. Niinpä sitä ei otettu kuin pari kertaa eikä askeltakaan otettu.
Toisella kierroksella Vili oli jännittyneempi heti tullessaan. Ei olisi ehkä kannattanut ottaa toista kierrosta ollenkaan. Mutta minä sain muutaman tärkeän oivalluksen, joten sikäli uusinta oli ihan ok. Iso Ahaa oli tämä: käskyä ei saa koskaan antaa silloin, kun koira on jännittyneessä tilassa. Vasta kun se on rento, tulee käsky ja palkkakin annetaan oikeasta suorituksesta vasta, kun tila on rento. Vili vingahtaa käskyjen kohdalla juuri siksi, että olen tehnyt tämän virheen, satoja kertoja. Olen saanut koiran pingoittuneeksi, kun olen palkannut sen pääasiassa kireydestä. Sitä saa, mitä kouluttaa.
Jari myönsi, että Vilin kanssa ohjaajalta tarvitaan äärimmäisen suurta keskittymistä ja tarkkuutta.
Perusasentoa ei edes yritetty, se olisi ollut kohtalon uhmaamista.
Mutta Vili ei tämänkään session aikana päästänyt inahdustakaan! Ohjaaja ei kuulemma itsekään ole vieläkään riittävän rento. Juuei.
Puhuttiin myös hiukan patoamisesta. Jari kertoi keskustelleensa aiheesta Tuire Kaimion kanssa. Tuire oli kuvaillut patoamisen tilaa niin, että siinä eläin valmistautuu hyökkäämään, se on siis piste ennen lopullista "räjähdystä". Äärettömän epätoivottava tila koulutuksessa. Siltä se on kyllä Vilin kanssa näyttänytkin.  Vaaniminen on paljon "terveempi" olotila.
Sain Jarilta myös hyvän vinkin jäljennoston alkukaahotukseen. En malttaisi odottaa, että pääsee kokeilemaan.

Viikon merkittävä tapahtuma maastossa oli se, että Vilistä tuli lennossa rullakoira. Yli vuoden jatkunut haukkuilmaisu loppui: en halunnut, että Vili joutuu olemaan enää yhtään konfliktitilassa ja ylivireessä.  Jouduin syömään sanani siitä, ettei mulle tule enää rullakoiraa.
Ensimmäinen kuuden maalimiehen kokeilukerta meni suorastaan loistavasti. Vili rentoutui ja oli iloinen. Toivon, että rullailmaisu laskee sen virettä haussa. Vili  jopa suostui lopuilla kahdella maalimiehellä syömään.  Jippijee

Hiski on saanut hiukan tottistella ja haki kolme ukkos mökkikylästä. Helppoo ku heinänteko

Mielialamatka jatkuu

Metsänpojat

Vilin kanssa kävimme taas "läpivalaistavina" Kantoluodon "klinikalla" Vihdissä maanantaina 13.2.
Olin aika epävarma mennessäni, koska edellisenä perjantaina meillä oli ollut vähän hankalanpuoleinen tottissessio hallilla. Hallissa oli ihan hirveä agilitykoirien meteli (että mä vihaan sitä, miksi niiden pitää antaa huutaa?) ja paljon muutakin härdelliä ja Vili oli jo mennessä selvästi  jännittynyt. Ulkona se ei edes suostunut leikkimään.
En sitten onnistunut saamaan sitä koko aikana oikein hyvään mielentilaan ja ääntäkin tuli siellä täällä. Tilannetta pahensi, että mä en kertakaikkiaan kuullut siltä kiljumiselta ja haukkumiselta, koska Vili vingahti, koska se on välillä niin pientä. Mutta aivan varmasti tulin palkanneeksi sen vingahduksista.
Kokeilin sille myös pa:ssa ja paikkamakuussa takapalkkaa, joka ei toiminut ollenkaan.

Mutta siis takaisin Vihtiin. Jari sanoi heti, että Vili oli paljon paremmassa mielentilassa kuin ekalla kerralla, mistä olin äärettömän iloinen. Ja oli se omastakin mielestäni rennompi.
Alkuun käytettiin namipalkkaa, mutta totesimme molemmat, ettei se oikein vörki, joten otettiin pallo kehiin.
Mitä sitten tehtiin? Hyvin yksinkertaisia asioita: Vili istui edessä ja kun sillä oli hyvä, rento ilme, sai palkan. Toistoja. Sitten palkka rennoista makuista, seisomisista ja sarjana "lähikaukoja", joista palkka. Aina tarkkailtiin vain ilmettä ja rentoutta, ei varsinaisesti asentoa tms. Vili oli kivan rento, mutta teki myös nopeita, kivoja vaihtoja.
Sitten siirryttiin vaikeampaan kohtaan, eli Vili istumaan ja minun piti mennä sen viereen seurauttamista varten. Vili jäykistyi tönköksi samalla nanosekunnilla, kun oli perusasennossa ja kun annoin "liki"-käskyn, vinkaisi välittömästi. Siis ei otettukaan seuruuta, vaan homma jatkui niin, että Vili istui ja minä lähestyin sitä monta kertaa aina siihen pisteeseen saakka, missä Vili vielä pysyi rentona ja heitin heti palkan. Eli koko ajan sitä palkattiin ainoastaan ja vain rentoudesta, ei mistään muusta.
Jari kommentoi Viliä jotenkin niin, että "on se kyllä merkillisen tunnevastaaava tapaus." Juu, on huomattu :) Tämä tarkoittaa sitä, että se lukee minun pienimmätkin eleeni ja äänenpainoni ja mun pitäisi siis olla kaikessa mahdollisimman vähäeleinen - ja tietenkin rauhallinen ja rento. Jarin mielestä olinkin nyt treenin loppua kohti koko ajan rennompi, mutta palkkaamisessa kuulemma luon edelleen jännitettä, (patoamista), jota Vilille ei saisi tehdä yhtään, koska se jännittyy siitä heti ja saa sitten palkan väärästä mielentilasta.
Nyt siis lentävät täysin romukoppaan Korrin neuvoma jännitteen tekeminen sekä Koirakoutsin Mikan vaatima viive zip-vihjeen jälkeen. Kumpikaan ei toiminut.
Jari lakkasi jopa antamasta merkkinaksauksia meille, koska hänen mukaansa Vili jännittyi/alkoi padota heti siitäkin palkan odotukseen. Jopa väärällä äänenpainolla sanattu "hyvä" saa sen kireäksi.
Kokeilimme myös käsitargettia pahvimukin pohjan avulla. Homma näytti senverran lupaavalta, että olemme nyt jatkaneet sitä kotona. Eli Vili saa jossakin liikkeessä tökätä targettia ja heti sen jälkeen palkan. Vähitellen pidennetään aikaa ja ketjutetaan useampi liike ja sitten tökkäys. Jollakin oudolla tavalla tämä tapa näyttää rauhoittavan Viliä, ehkä sen vaatiman keskittymisen takia.
Muiden koirien treenejä katsellessa vahvistui taas ajatus, että Jari todellakin tietää, mitä tekee. Eräskin hirveä höseltäjäbokseri oli kuin eri koira: keskittynyt ja rauhallinen. Jokainen koira käsuyteltiin hyvin yksilöllisesti.
Kellekään ei anneta mitään hihnapakotteita eikä käytetä kieltoja. On ilo nähdä Jari leikkimässä ja haastamassa koiraa. Vili lähtee riemukkaasti Jarin mukaan tekemään ihan mitä vaan :D
Tosi hyvillä mielin, joskin melkoisen väsyneinä lähdettiin ajelemaan pimeässä takaisin kotiin. Ensi maanantaina mennään taas: yritän saada tämän targettisysteemin "esittelykuntoon" sitä ennen.

Maastossa Vili on saanut muutaman kerran hakuilla. Se turhautuu edelleen maalimiehellä ja tuppaa vähän repimään pressuja haukkuessaan, mutta kyllä se ruotuun saadaan. Kaksi hienoa tyhjää poika heitti sunnuntaina. Muutenkin se on aikamoinen tykki hakumetsässä.
Hiskikin on päässyt pari kertaa etsimään ukkoja. Yritimme saada viimeksi kaksi ukkoa sijoitetukjsi niin, ettei poitsu heti niitä löytäisi. Paskanmarjat: sinnehän se rynni suoraan. Mutta oli niin onnellinen.
Esineruudussa molemmat on kyllä mahtavia ukkeleita. Hiskille ei nyt vaan meinata millään saada tarpeeksi vaikeeta treeniä.
Vili tekee ruudun edelleen kaistalehakuna, koska en halua, että se oppii säntäilemään sinne tänne. Viimeksi kolme (äänetöntä!) lähetystä ja joka pistolla toi esineen, joista yksi oli tosia vaikea ja pieni. Nyt en vaatinut esineen luovutusta edessä. On tehty aamuisin keittiössö rauhallisia nostotreenejä.

Ja Vili oli taas paimentamassa Somerolla kasvattajan luona!!! Kiitos! Oli Vilin kolmas kerta ja herttinen, miten se oli taitava, jopa minä ymmärsin sen. Minä oli tietysti ihan tumpelo, mutta ihan pikkiriikkisen aloin päästä jyvälle. Kotona piti vähän googlettaa ja piirtää kellotaulu ja siihen away ja come bye yms :D En olis uskonut. Ans kattoo....

Lystiä olla pitää/Kantoluodon kurssi alkoi

Ihan vaan kuvitusta

Jari Kantoluodon kurssi, 1. kerta 16.1.

Teoriaa:

Ohjaajalla pitää olla mielikuva siitä, millaisen suorituksen haluaa. Arvosteluperuste pk-kokeessa: vietti-tekniikka-harmonia

Edellytykset koulutukselle: ympäristö, sosiaalisuus, suhde ohjaajaan, motivaatio. Nuoren koiran annetaan tutustua tilaan ja ympäristöön rauhassa

Tunnetila oppimiseen: tunnetila ei ole sama kuin vire.

Hyvä tunnetila: varma, innokas, utelias, keskittynyt, motivoitunut. Kun koira on prosessoiva, se on ns ratkaisemisen tilassa ja sen pystyy haastamaan (eli keksimään itse, mitä pitäisi tehdä.

Tottelevaisuuden kulmakivet:

-yhteistyö, aktiivisuus, keskittyminen, motivaatio

Ohjaajan asenteen pitää olla positiivinen, innostava ja utelias. Koiran pitää tuntea, kuinka ylpeä olet siitä.

Kehuminen: koiraa ei huijata. Sävy on tärkeä. Ymmärrä, mitä tunnetta haet koiralta. Elä sitä tunnetta omalla tunteella, äänellä, eleillä, vartalolla. Hyvä ohjaaja on kuin metodinäyttelijä.

Hyvässä ohjaamisessa koira lukee ohjaajaansa. Pitää myös tuntea oma tasonsa.

Koulutat itseäsi ja koiraasi varten, et ketään et ketään muuta varten.

Koulutuksen vaiheet

Aloituksessa helppoja, turvallisia juttuja>onnistumisia, varmuutta

Sitten mahdollinen uusi opetettava asia. Jos ei heti onnistu, ei haittaa, aina voi yrittää uudestaan. Älä näytä koiralle pettymystä, koira ei tiedä epäonnistuneensa.

Lopetus: kuin alussa

Yhteistyön perusta: HYVÄ SUHDE

Auktoriteetti=luottamusta ja mielihyvää. Auktoriteetilla on resurssit. Ei tarkoita pelkoa eikä alistamista.

Positiivinen kierre: ohjaaja on AINA vastuussa koiran motivaatiosta. Ohjaajan mielihyvä välittyy koiraan jne

Motivointi: ruoka, saalis,oppiminen (koira haluaa oppia). Ei ole ”oikeaa” tapaa leikkiä koiran kanssa. Koira valitsee

Mitä parempi auktoriteetti, sitä positiivisemmin voi kouluttaa.

Laumavietin käyttö (itse asiassa ainoa vietti, jos Kantoluoto puhuu) on ainoa, joka on kokeessa mukana.

Kantoluoto opettaa ensi halutut käytökset vahvoiksi koiran oman aktiivisuuden avulla. Sitten vasta liitetään käskyt mukaan.  Sen jälkeen yleistetään käytökset ja viedään ns ärsykekontrolliin so vahvistetaan vain oikeaa käytöstä, poistetaan palkkion mahdollisuus.

Luopuminen. Koira luopuu palkkiosta saadakseen palkkion. Opetetaan aktiivinen luopuminen Koira on luopumisen tilassa oikeastaan koko koulutuskaarensa ajan.

Oppimisen palastelu: harjoitusten ei tarvitse olla kokeenomaisia.

Milloin koira osaa: lue osaamista >miten erilaiset ympäristöt vaikuttavat, miten ohjaajan mieliala vaikuttaa.

Aktiivisuus

Aktiivisuuden määrittää aina se, kuka tekee aloitteen, koira vai ohjaaja. Jos ohjaaja tekee aloitteen, koira on reaktiivinen. Jos koira tekee aloitteen, se on aktiivinen.

Viettienergia ei ole aktiivisuutta. Korkeassa energiassa työskentelevä koira voi olla reaktiivinen, matalassa vietissä toimiva koira voi olla aktiivinen.

Vahvistetaan koiran aktiivisuutta. Koira oppii erittäin nopeasti, kun se itse tekee aloitetta. samalla se vahvistuu henkisesti tekemiseen. Älä vahvista riehumista ja holtitonta viettiä. Älä vahvista vaatimista ja dominointia.Vahvista aktiivista keskittymistä ja sitä, että koira ”kysyy” mitä tehdään. Uudessa ympäristössä tärkeintä on varma tunne koiralla.

Palkalla ei houkutella, sen saa vasta, kun on tehnyt ohjaajalle jotain, EI palkalle

Jari kehotti välttämään hosumista ja olemaan kärsivällinen sellaisenkin koiran kanssa, joka tuntuu oppivan hitaasti. Hän itse ei ole koskaan mennyt kokeeseen alle 3,5-vuotiaan koiran kanssa.

Treenit:

Viiden kerran kurssilla on vain nuoria koiria, suurin osa pentuja. Mukana on: kolme bokseria, neljä sakemannia, bernhardilainen ja kaksi bortsua. Kaikille tehtiin aluksi samanlainen treeni. Koiran kanssa tultiin sisälle ja sen annettiin tutustua paikkaan, haistella ihmisiä jne. Koirissa näkyi hyvin eroja tässä ”ympäristöopissa”: osa oli hyvin epävarmoja, moni pöhisi ja oli karvat pystyssä, joku mielisteli (Vili), muutama ei ollut moinaankaan.

Jossain vaiheessa  (joillakin tähän meni paljon aikaa) jokainen koira (osa oli liinassa) katsoi ohjaajaansa, josta heti naks ja palkka. Useimmat tajusivat pian, mikä on homman nimi ja alkoivat tarjota kontaktia. Oli myös koiria, joille kontaktin hakeminen oli jo tuttua. Tässä vaiheessa ei kiinnitetty koiran asentoon tms mitään huomiota.

Seuraavassa vaiheessa otettiin käteen namia, näytettiin se koiralle ja nostettiin käsi ylös. Palkan sai vasta, kun lakkasi tavoittelemasta kättä.

Toisella kierroksella koirat olivat jo yllättävän hyvin kartalla, eli se meni melkein kaikilta huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen.

Vili on kurssilla vanhimmasta päästä. Se rynnisti tietenkin morjestamaan kaikkia – vähän mielistellen. Jari tulkitsi sen stressin merkiksi. Vili alkoi hyvin pian tarjota perusasentoa, jota ei kuitenkaan nyt haluttu, eikä seuraamistakaan, mutta jonkinlaista liikettä kyllä. Liikettä tehtiin sitten niin, että minä pääasiassa peruuttelin ja Vili seurasi edessä.  Jari naksautti aina, kun Vili näytti rennolta ja minä palkkasin namilla. Huomasin itsekin muutaman kerran, kuinka Vilin suu aukesi ja siltä pääsi jonkinlainen huokaus. Sen verran siinä tuli sivussa seuraamistakin tehtyä, että Vili kehui sitä hyvän näköiseksi, ilme ja paikka kuulemma oikein mainiot. Häntä saisi olla ylempänä J Se ei kyllä nyt heilunutkaan yhtään, sen verran jännittynyt poika oli. Vinkumista ei juuri ollut, pari pientä vingahdusta.

Toisella kierroksella oli kumma kyllä vaikeampi saada Vili rentoutumaan. Vili myös vinkui jo tullessaan. Kerroin, ettei ruoka ole kovin hyvä palkka Vilille ja otettiin pallo avuksi. Jari otti itselleen pallon ja pisti sen kainaloonkin, mutta rentoutta ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Niinpä Jari istui lattialle ja alkoi leikittää Viliä siinä. Aluksi Vili kieri katollaan maassa, pussaili Jaria ja haukahteli. Sai sitten juonen päästä kiinni ja näytti rentoutuvan ja Jari heitteli palloa jonkin aikaa.

Kotiläksyksi sain rentoutumistreenit Vilin kanssa (myös minun pitäisi olla paljon rennompi). En saa missään tapauksessa palkata sitä jännittyneestä tilasta.

Ostin kaikki Jarin opit täysin. Ensimmäinen guru, joka osuu ihan asian ytimeen minun mielestäni.

Jatketaan Vilin kanssa panostaen koiran omaan aktiivisuuteen, yhteiseen lystinpitoon, keskittymiseen ja rennon tunnetilan vahvistamíseen.

Möllitokoa ja vähän muutakin

Tuorein tapaus ensin, eli Vilin tämänpäiväinen aloluokan möllitoko, joka kuuluu valkkuryhmän ohjelmistoon. "Tuomarina" Krista Karhu.
Voihan vinku. Vili vinkui poikkeuksellisen paljon jo heti halliin tullessa ja vuoroa odotellessa.  Ulkona oli riehuttu ihan kunnolla ja hartaasti, ei vaikutusta. Tässä vaiheessa jo tiesin, mitä on tulossa.
Liikkeet onnistuivat ihan sillälailla kuin Vili ne osaakin, mutta lukuunottamatta paikallamakuuta ja kapulanpitoa ääntä tuli tasaisesti vähän väliä.
Eli: paikallamakuu 10. Asento ei kylläkään ollut oikein hyvä, mutta Vili oli rauhallinen ja tarkkaavainen.
Seuraaminen 7,5. Painoi ja taisi vähän vilkuillakin. Vingahdus jokaisen käskyn kohdalla. Pisteet lähtivät ääntelystä ja painamisesta. Painamiselle en sivumennen sanoen meinaa tehdä mitään.
Liikkeestä maahanmeno 8. Nopea maahanmeno ja hyvä seuraaminen, mutta alkuvinghdus ja armoton ulvahdus sivulle siirtymisessä. Reippaalla pompulla sivulle niinkuin kaikissa sivullesiirtymisissä.
Luoksetulo 7. Ihmeellinen matala ja hidas luoksetulo. Kuulemma törmäsi, en muista. Ja ääntä. tietenkin.
Noutoesineen pitäminen 10. Tässä ei mitään vikaa, ei pureskelua eikä ääntä.
Kauko-ohjaus. 8. Jäi puoli-istuvaan asentoon. Ei muuta vikaa eikä ääntä.
Estehyppy 7. Tuijotteli estettä jo menenssä sen näköisenä, että kohta vingun. Ja vinkuikin. Ja kuulemma törmäsi, tähänkään en tosin kiinnittänyt huomiota enkä meinaa yrittää korjata.
Kokonaisvaikutus 7. Se ääntely...
Summa summarum: joka liikkeestä (paitsi makuu ja kapulanpito) lähti 2-3 pistettä ääntelyn takia kuten tokossa lähtee. En tiedä, jännitinkö sitten senverran, että Vili sen jotenkin vaistosi - en kylläkään pahasti - vai mikä sen vinkumisen provosoi. Ei se palkattomuuskaan kovin erikoista ole, ollaan tehty palkattomia treenejä kyllä.Mutta eihän toi nyt kovin hyvältä näytä tietenkään eikä ole mitään asiaa oikeisiin kokeisiin. En mä silti mitenkään huolissani ole: jos toko ei kulje, niin ei sitten kulje, ei se ole mulle mikään elinehto. PK-puolella pärjätään varmasti pienen vinkumisenkin kanssa ja siellä hyvästä vireestä on enemmän hyötyä kuin haittaa.Pääasia, että säilyy ilo ja into eikä ala mikään päähänottaminen pilaamaan suhdetta ja treenejä!Vili tekee aina parhaansa.

Olen nyt saanut eri guruilta aika erilaisia neuvoja tuon ääntelyn suhteen ja alan itse olla vähän sekaisin niistä enkä varmaan ole ollut enää tarpeeksi johdonmukainen kokeilujeni kanssa. Mutta tuntuu kyllä nyt siltä, ettei Vili ole enää ihan oma iloinen itsensä, vaan vaikuttaa ´tokotreeneissä vähän ahdistuneelta - melkeinpä masentuneelta - kun sille on tehty aika paljon häiriötreenejä ja varmaan liikaa myös sellaisia ryhmätreenejä, jotka on olleet sille liian vaikeita ja on jouduttu ottamaan paljon toistoja. Meillä ei ole enää ollut niin hauskaa kuin joskus...Ehkä se on myös jossain määrin stressaantunut.
Mietin myös sitä, että kun kiihkeältä koiralta koittaa kauheasti saada sitä kiihkeyttä/virettä pois, niin meneekö siinä pöpelikköön, eli lopputulos on ihan muuta kuin piti? Niinpä ajattelin nyt pitää totaalitauon, tuumausviikot kaikesta treenaamisesta ja varsinkin tokosta, joka ei muutenkaan ole ihan mun lemppari.

Maastossa on Vilin kanssa ennen lumentuloa jatkettu jäljestämistä, joka on mennyt kivasti, kepitkin nousevat. Myös Hiskille olen polkenut jälkiä, sen kanssa on keskitytty keppitarkkuuteen. Esineruutuja myös on tehty molemmille.
Muutama pudotettu esinekin on otettu kummallekin, ihan superia.
Haussa on pitänyt ottaa vähän takapakkia, kun siellä liiat kierrokset johtivat siihen, että Vili alkoi repiä pressuja maalimiehen päältä. Nyt ketjutetaan taaksepäin: Vili alustalle, mm eteen, haukkuu, minä komennan, jos porsastelee, ei maalimies. Minä myös palkkaan, ettei Vilillä ole mitään syytä alkaa kaivella palkkaa.
PK-tottis Vilin kanssa SDP:hallilla on mennyt ihan kivasti ja aika äänettömästikin, kun siellä saa tehdä juttuja ihan omassa tahdissa ja moodissa. Hiskin kanssa on tehty kaikenlaisia kivoja hömpöttelyjuttuja. Se on ihan liekeissä jo mennessään.
Ensi viikolla Vili pääsee kasvattajan luo paimentamaan. Jännää :)

Vili possuilee

.