HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Silmäpeilaus, lievää tottista ja esineitä

Hiski kävi silmäpeilauksessa, kun semmoinen Levekin majalla järjestettiin. Kaikki on ihan priimaa, sanoi eläinlääkäritäti (Sanna Elfving). Haasteellisinta (siis mun selälle) oli saada nostettua His korkealle pöydälle, Hiski käyttäytyi kuin herrasmies.

Ennen peilausta kävimme kentällä, kun kerran semmoinen vieressä oli. Oli kyllä  sen verran pliukasta, ettei kovinkaan paljon uskallettu tehdä, ei olisi tullut mieleenkään ottaa ruutua tms.
 Mutta: jatkoimme seuraamistreenejä - niissä on pääpaino edelleen mahdollisimman suurella yllätyksellisyydellä ja vaihtelulla, tarjoamisen kautta tekemistä paljon. Matkaakin on pikkaisen pidennetty, olisko jo otettu peräti 10 askelta ja käännöksiä tietenkin. Saalispalkkausta, temppupalkkausta (pyörimistä ja kiertoja). Olen myös juossut "alta pois", loikkinut pitkiä askeleita ja hyppinyt tasajalkaa, hoopoillut kaikenlaista, mikä pitää Hiskin tosi skarppina ja iloisen oloisena.
Olen myös usuttanut Hiskiä haastamaan minua kunnolla (=hyppimään päälle), mitä se ei oikeastaan ole tehnyt aikoihin.
Nyt on rakennettu seuraamista uuteen kuosiin positiivisella mieliala-/viretreeneillä jokseenkin tasan kuukausi. Tarttis päästä kokeilemaan kunnon häiriöissä kohtapuoliin.
Vähän kaukoja ihan peruuttamisesta myös sekä tunari niin, että kapuloita oli lumihangessa varmaan 50 kpl.Hiski oli taas mainio!
Lopuksi vielä kahden kilon kapula, jonka vein, en heittänyt, siihen ainoaan paikkaan, joka ei ollut liukas.
Jumantsuti, mikä draivi: Hiski meinasi revetä liitoksistaan jo, kun näki kapulan kädessäni ja nouto oli napakymppi :) Tämän se osaa, vaikka viimeksi on treenattu joskus syyskuussa.

Esineitä
Levekin porukan (viisi kpl) kanssa lauantaiaamuna. Kaistale edelleen.
Hiskin treenin pääpaino taas "pahan uroksen" kohtaamisessa ennen treeniä, tällä kertaa vastaan tuli bc-Niki. His sai taas purra raivonsa patukkaan, sen jälkeen pieni rauhavaihe ja töihin.
Kolme esinettä. Kaksi nousi hyvin, kolmannessa oli jo oikeaa haastetta, hyvä, hyvä.

Ei kommentteja: