HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




lauantai 4. toukokuuta 2013

Nyt kulkee

Esineitä vappuiltana Kyötikkälässä. Kova tuuli takaa. Vain kaistale, joten vain kolme esinettä, kaikki valmiina kuten aina. Pieniä olivat ja Lili koitti piilottaakin hyvin, yksi oli mm puunrungon alla. Ei auttanut. Hiski oli taas superesinöitsijä.
Tottista. Ilmoittautuminen pentu-Onnelin kanssa. Paikallamakuu pitkästä aikaa. Henkilöryhmä. Seuruuta. Jäävät. Luoksetulo.
His oli innokas, mm pomppi seuruussa kauheesti. Ei kovin loistokasta. Jäävät Lilin mukaan hitaahkoja, luoksetulossa tuli - hyvin iloisesti - ihan vinoon.Liian vähän treeniä.

Ja torstai-iltana taas hakua viiden koirakon voimin Pälkäneellä PYK:n radalla. Tallattiin 200 metriä ja His veti tallaamattomana loput 100, eli voittajan radan. Kolme maalimiestä, 13 tyhjää, eli yhteensä 16 pistoa. Kaksi korjasin, toinen niistä oli ensimmäinen tallaamattomalla alueella. Sen jälkeen tallaamattomuus ei näyttänyt tahtia haittaavan mitenkään.
Mahtavat laatikkopistot, enimmäkseen tuli itsenäisesti pois pistoilta, muutaman varmistelin pillillä. Vahvaa,suorastaan kaunista.
Kaikkien muidenkin treenit menivät nappiin, oli kerrassaan kiva ilta!

Lauantaina taas haun kimppuun. Tällä kertaa kolme maalimiestä - kaksi ensimmäistä palkattomia, neljä tyhjää.  Ei  juuri valittamista. On tapahtunut muun positiivisen kehityksen lisäksi toden totta sellainen ihme, että His tulee oma-aloitteisesti pois tehtyään laatikon, ellei ole löytänyt mitään. Missä välissä näin pääsi käymään?
Esineruutu vielä perään kolmeen pekkaan. Kaksi pientä esinettä, kaksi normikokoista. Kaistalehaku. Ja taas nappiin...
Tottista edelleen noukasti. Kotipihassa ensimmäinen metrisen ylitys. Ei kovin ilmava, mutta ei kosketustakaan. 

Mutta se iso kysymys: olisko se sitten haku?

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

No KYLLÄ!!!