HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




lauantai 21. syyskuuta 2013

Tylsyyden karkotus

Olin tänään kouluttamassa hakua hoffiporukalle ynnä yhdelle briardille. Kivoja koiria, kivoja ohjaajia, tosi mukava päivä  eikä edes satanut, vaikka piti. Yleinen virhe hakumetsässä tuntuu olevan, että tehdään liian tylsiä treenejä. Kaikille koirille - ja varmaan ohjaajillekin - saatiin lisää intoa.Itsekin sain :)
Hiskille - kuten kaikille - tehtiin kaksi kierrosta. Tallattiin 200 metrin rata. Jätän nyt vähäksi aikaa ilmaisun kokonaan pois eikä se etsiminenkään kovin keskeisessä osassa ole, sillä His osaa sen - keskityn risteilyyn ja palaan siinä selvästi taaksepäin. Ei tyhjiä  vähään aikaan. 
Ensimmäisellä kierroksella kaikki maalimiehet - 8 kappaletta - olivat suoraan edessä. Päätin, että annan pistojen olla jatkossa suosista kohtuulajoja, koska se on Hiskille luontaista, ei siitä saa sovinnolla mitään pistotikkaajaa. Toiselle puolelle maalimiehelle lähetys aina ohjaajan kautta, mutta mahdollisimman säättämättä: tässä on vielä koreografiassa miettimisen paikka. Yhden piston jouduin oikomaan, mutta oikomisetkin teen nyt niin kannustavasti kuin mahdollista. Toinen vaihtoehto olisi määrätietoinen käskyttely, mutta se ei ole johtanut hyvään tulokseen so johtaa väärään mielialaan.
Toisella kierroksella otettiin mukaan eteenpäin kääntymisen vahvistaminen ääniavuilla ynnä siten, että maalimiehet kuljettivat Hiskiä takarajalla eteenpäin.Nyt oikaisin muistaakseni pari pistoa, joista kumpikin korjaus meni aivan nätisti, kehuin ja jopa palkkasin hyvästä vierelle tulosta. Taas tuli huomatuksi miten tärkeä oma lähetysasento on, vaikka se onkin vauhdissa aika hankala asemoida.Jos koiran lähettä vasemmalle takaviistoon, niin sinnehän se menee eikä suoraan.
Molemmat treenikerrat menivät erinomaisesti. Pelkkiä risteilytreenejä tehdään nyt ainakin koko syksy lumentuloon saakka.
 

Ei kommentteja: