Sainpas tehtyä Hiskille tarpeeksi vaikean jäljen. Sorakuopalle nimittäin.
Pituutta ei ollut kuin 250 metriä, monta kulmaa, kaksi keppiä ja kaksi esinettä, yksi (melkein) paluuperä.
Poitsu nosti jäljen henkseleitä paukutellen - alussa olikin helpompaa, eli vähän sammalta, risuja, pudonneita lehtiä yms. Hiski kuvitteli selvästi, että metsäjälkivauhtia paahtamalla (=mamma juoksee) homma selvitetään tosta vaan, mutta joutuipa nöyrtymään.
Vaahto lensi suupielistäja puuskutusta pukkasi kuin pikkupikkuveturista, kun His jäljeltä pudottuaan koitti nostaa sitä uudestaan vähän joka suunnasta. Vaikein osuus oli selvästi sileä hiekka, sorakohdat meni paremmin. Loppua kohti vauhti alkoi hidastua ja jäljestys oli paljon tarkempaa.
Seuraavaksi teen pitemmän ja vanhemman jäljen samaan paikkaan. Tosi kiva, että on haastetta, se metsäpohja on ainakin nyt näin kosteana liian helppoa Hiskille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti