HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




maanantai 9. tammikuuta 2012

Ja taas minä pahoitin mieleni

Katsoin aamulla Lilin Porissa ottamat videot ja järkytyin. En laita niitä tänne, ettei muillekin tule paha  mieli. Seuraaminen on kamalaa (eikä todellakaan ansaitse ysiä!) - katsoin vertailun vuoksi vuosi sitten treeneissä otetun videon ja ero on valtavan suuri, paljon huonompaan suuntaan. Vapautuneisuus ja tekemisen riemu puuttuu nyt kokonaan. Hiskin ilme on ahdistunut, se pälyilee ja on surkean näköinen. En tykkää, en niin yhtään. Kaikki aina uhkaavat lopettaa, kun menee huonosti, mutta kyllä mullekin tuli jo mieleen, että lopetan tokokisaamisen kokonaan, jos se tekee koirastani näin tuskaisen oloisen. Mulle on loppujen lopuksi ihan yksi ja hailee, onko siellä jotain teknistä häikkää ja miten paljon pisteitä tulee, tärkeintä on, että tekeminen on koirankin mielestä hauskaa! Siis nimenomaan tokossa, joka on meille se humputtelulaji.Nyt homma näyttää videolta siltä, että ohjaajalla on kyllä oikeinkin kivaa, mutta koiralla tosi kurjaa. Kummallinen tilanne...Eikä kannata kenenkään tulla muistuttamaan, että bc vain teeskentelee surkeaa eikä sitä saa sääliä, sillä nyt en suostu uskomaan. Tokotreeneistä His kyllä yleensä tykkää hullun lailla.
Hiskille vieraat paikat (ja ne vieraat koirat...) aiheuttavat saletisti ylimääräistä painetta. Se näkyy levottomuutena ja keskittymättömyytenä. Tämmöisessä tilassa His ei yleensä halua esim. ollenkaan leikkiä, näin kävi sunnuntainakin.
Näinpä siis olemme jälleen perimmäisen kysymyksen, eli mielentilan äärellä. Kyllä ne temput koiralle opettaa, mutta se moodi ja ilme...
Ei-hyvästä mielentilasta huolimatta His pystyy tekemään hommia  kohtuullisesti, mutta ei läheskään niin hyvin kuin osaisi. Esimerkiksi maton haistelu ei tulisi Hiskille treeneissä mieleenkään, sitä se tekee vain ja ainoastaan kisoissa ja näköjään halleissa erityisesti. Palkattomuudesta tuskin on kyse. Sunnuntaina Hiippari jopa kuikuili taakseen kaukoissa (yleisö ja muita koiria takana), mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen.
Ilmiö on tokossa (ja PK-tottiksessakin) sama kuin "pahasti häiriöisessä" tarkkuusruudussa: paineistava paikka ja tilanne>matala vire>ei pysty keskittymään kunnolla.
Pahiten tämä näkyy evl-tokossa seuraamisessa, zetassa ja kaukoissa, jotka ovat nyt Hiskille huonon vireen liikkeitä.Tunari voisi olla sellainen myös, mutta sen mä olen saanut kohdilleen vaihtelemalla palkkaamistapaa ja treenitapoja ynnä nostamalla virettä ja koiran itsetuntoa ihan sikana. Tämä oikeastaan vähän lohduttaa. Zetaan ja kaukoihin pitää saada samaa ytyä.
Zetassa ollaan kyllä menossa parempaan suuntaan, sain langanpäästä kiinni jo: asennot olivat oikeita ja nopeita eikä seuraaminenkaan ollut nyt niin kammottavaa kuin Tuuloksessa. Videolla touhu näytti jopa siedettävältä. Liikkeeseen saa varmaan jännitettä vaikka jättämällä palkka nokan eteen ja lisäämällä yllätysmomentteja.
Kaukoihin täytyy keksiä parempi palkkatapa, vaihtelua ja lisää draivia. Namipalkkaus on lopetettava kokonaan. Ai niin: nyt His tuli eteenpäin heti ensimmäisessä vaihdossa maa-sei, joka ei suinkaan ole tavallista. Vaikea on ollut sei-istu, joka nyt meni mallikkaasti.
Luoksetulossa taas täytyy tehdä sellaista treeniä, jossa hyvässä alkuasennossa pysymisestä tulee palkka. Muuten (treenaamattomuudesta huolimatta) olen tähän liikkeeseen nyt tyytyväinen, kun muistelee, että olin jo sitä mieltä, ettei stopista tule ikinä mitään.
Merkkiä lakkaan nyt vähäksi aikaa treenaamasta erikseen. Ruutu ja ohjattu kaipaavat kipeästi paljon liikkuroitua perustreeniä. Ja kapulan palautuksia täytyy muistaa ottaa vinosta erikseen. Metallihyppyä pitänee ylimalkaan vain treenata, pito on taas menossa kalistelun puolelle...
Mutta se on ainakin varmaa, että seuraavat treenit on ILOISET!!!
Ja tämän seuraamisen mä haluan takaisin, vaikkei se virheetöntä olekaan: 

http://www.youtube.com/watch?v=e0qkpqBmV9U

10 kommenttia:

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

Katoinpa nyt uudestaan teidän sunnuntain kisavideon, eikä se seuraaminen niin kaameeta ollut! Hiski on hieman epävarma ja tsekkailee ympäristöä, eli rekisteröi merkit ja ruudun jne, ja siellähän oli kaksi liikkuria + tuomari. Liikevirheitä sillä ei ollut lainkaan.

Kisakokemusta lisää niin kyllä se siitä :)

Hiippari kirjoitti...

On se kaamea, nyyh ja snif. Katopas toi vanha video, miten reippaalta ja innokkaalta se tossa näyttää. Mä haluan iloisen Hiskin takaisin!!!

Susan Miiro kirjoitti...

Ymmärrän... Ja varmasti saatkin! Nyt vain paljon iloisia, nopeatempoisia treenejä. Lentsu puhuu salatempun opettamisesta kisoja varten, millä sitten palkkaa koiran liikkeiden välissä. Eli joku sellainen asia mistä koira pitää, mutta ei näy ulospäin, että temputat sitä esim. aina kun vapautat koiran se pyörähtää sivulla tietystä käsimerkistä. Lisäksi vaan paljon kisaamista niin kokemusta karttuu. Ruut on samanlainen, että paineistuu halleissa jostain syystä. Meillä vaan lajin myötä ollaan kisattu niissä jo jonkin verran, niin alkaa olemaan jo vähän sinumpi niiden suhteen. En kuitenkaan usko, että Ruut tulee niissä koskaan olemaan niin rento, kuin ulkokisoissa.
Ja mitä tulee noihin näytteleviin bordercolliesiin... itsekkään en allekirjoita tuota. Leena Välimäki kerran eräässä koulutuksessa sanoi, että hän ei usko, että yksikään koira näyttää keskisormea ohjaajalleen vaan kaikki on kiinni, vireestä, palkkaamisesta, kriteereistä ja ajoituksesta.
Tsemppiä, kyllä se siitä =)

Anonyymi kirjoitti...

Mä katsoin myös sen videon ja itse jotenkin tulkitsisin että Hiski näyttää enemmänkin koomaantuneelta (kyttää merkkejä), mikä johtaa siihen että se ei oikein keskity vaan pälyilee juuri niitä merkkejä yms. aina sopivan tilaisuuden tullen. Musta pätkitellen seuraaminen on tosi hyvän näköistä, hyvä kontakti yms! Mutta, en toki tunne Hiskiä niin hyvin kuin tietysti sinä itse - tuntuu vaan hullulta että Hiski noinkin rauhallisessa ja häiriöttömässä hallissa paineistuisi - sillä reenimäärällä ja hallikokemuksilla mitä sillä kuitenkin on jo takana :)
-Hanna

Hiippari kirjoitti...

Itse en pidä tuota (ainakaan pelkästään) koomana. Miksi Hiski ei ole koskaan treeneissä tuollainen, jos kyse on vain merkkien kyttäämisestä? Ollaan tehty tosi paljon treeniä niin, että tötteröitä ja palloja on ympäri ämpäri ja muutakin häiriötä runsaasti.
Se, ettei poika suostu lainkaan leikkimään lempilelullaankaa tuossa tilanteessa tai sen jälkeen, viittaa myös ihan muuhun kuin koomaantumiseen.
Halli oli rauhallinen, mutta se ei ole niin olennaista, todennäköisesti jotkut vieraat hajut jo riittävät tai jokin muu juttu.
Tämä on sama tilanne kuin tarkkuusruudussa, jos vastaan tulee "vihamielinen" uroskoira. Se riittää häiriöksi/paineeksi, jossa Hiski ei pysty keskittymään kunnolla (SM), koska se ei ole tarpeeksi korkeassa vireessä. Mitään tötteröitä tms ei ole lähimaillakaan.
Ja toinen esimerkki: kun Viski istui esineruudun reunalla, Hiski meni lähes toimintakyvyttömäksi. Ei ollut koomaantumista...
Mutta kommentit ovat kovasti tervetulleita, kiitos, pohdiskelen hartaasti asiaa eri kanteilta :)

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

Tuli vaan mieleen että kuinka usein pääset reenaamaan ihan vieraaseen paikkaan kisamaisesti? Eli heti kehään suorittamaan, merkit ja muut paikoillaan.

Mun mielestä Hiski kans vilkas niitä merkkejä, koska paikka oli vieras. Tutussa paikassahan se jo tietää systeemit, ja toisaalta jos on paljon niitä häiriömerkkejä niin sittenhän ne ei itseasiassa enää edes häiritse :D Mutta jos on vain muutama merkki siellä täällä, iso vieras halli niin silloin pitää alkaa kuikuilemaan vähän ympärille.

Ja joskus se "häiriötön" hiljainen halli voi olla koiralle vaikeampi kuin sellainen missä on tasaisesti melua.

Ja toi on loppujen lopuksi aika pieni ongelma, Qirahan keksi yhdessä vaiheessa sen ettei lähde seuraamiseen ollenkaan... Vähänkö oli kivaa kun tuomari toteaa EVL:ssä että "ottaisitko koiran mukaan".

Hiippari kirjoitti...

Joo, lähinnä on kyse ihan vaan siitä, että mä ihan oikeasti haluaisin, että koiralla olisi kivaa niin, etten "kiusaisi" sitä kisaamisella. Kestäisin paljon paremmin koiran hoopoilut, vaikka pisteitä meniskin :)
Ihan varmasti se vilkuili niitä tötteröitä, mutta jos se on tarpeeksi hyvässä vireessä, vilkuilulle ei tule tarvetta.

Susan Miiro kirjoitti...

Hyviä kommentteja kaikilta! Luin Kaarina viestisi. Kirjoitan joku päivä ajatuksiani mailitse. Ratkaisua mulla tuskin on antaa, mutta paljon kyllä heränneitä ajatuksia =)

- kirjoitti...

Hei Kaarina kirjoitat taas hyvin ja tuo kommentti Bc-teeskentelystä on omastakin mielestäni täyttä puppua.
Se jos jokin on mielestäni koiran liiaksi inhimillistämistä ;)
Mutta yhtä kaikki ja uskon että saat taas Hiskin seuraamisen iloisemmalle "tasolle" vaikkei teknisesti sitten olisikaan ihan 10suoritus....
Tsemppiä treeneihinne ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2012!

-Jaana

Piia Karinen kirjoitti...

Tuntuu niin tutulta tuollainen! Tsemppiä työstämiseen.