HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




torstai 9. toukokuuta 2013

Tulihan se

Totuuden hetki haussa. Vähän turhan hyvältä onkin vaikuttanut...
Eli kävimme Hiskin kanssa tänään torstainaTavesin hakukisoissa, jonne ilmoittauduin jälkijunassa, kun vapaita paikkoja kuuluteltiin. Tavoitteena oli tasontarkistus ja sehän saatiin. Sekä tottiksessa että maastossa. Otin kisamaisena treeninä koko homman. Vähällä oli, etten jo perunut osallistumista, kun Hiskille iski kova ripuli keskiviikkoa vasten yöllä. Keskiviikkoaamuna oli vielä veriripulilla. Pirteän oloinen, mutta keskiviikko meni täysin syömättä.
Ripuli saattoi johtua Axilur-matokuurista, joka päättyi tiistaina, muuta en keksi. Jos olisi ollut kuuma ja kuiva sää, ei olisi lähdetty, mutta oli sopivan viileää ja sateista.

Tottis ja esineet: Kari Santikko, haku: Mia Sandelin. 
Tottis: 94 pistettä. Olimme ekoja suorittajia. Seuraaminen oli justiinsa niin kamalaa kuin se kevään ekoissa kokeissa aina on. Kiinnostavasti His keuli tasan 10 askelta ja sen jälkeen ilmeisesti totesi "jaa, ei ole eteenmeno" ja alkoi varsinaisen seuraamisen. Sama juttu kaikissa valmistelevissa osuuksissa. Muut virheet: vino eteentulo maassamakuusta (tätä on treenattu, pah) ja seisomisessa oli tullut perään ihan kunnolla muutaman askeleen. Itse tein huonot käännökset.
Muut liikkeet aivan ok varsinkin, kun ei olle treenattu juuri yhtään.
Mutta sikailun merkeissä mentiin. His napsi mm numerolapun roikkuvia nauhoja ja saikin ne auki, kaikki kolme kertaa jouduin vääntämään kapulan väkisin sen kitusista ja arvostelun aikana poitsu alkoi ihan kunnolla hyppiä päälle...

Porsastelu jatkui haussa. His ylitti ainakin kolme kertaa keskilinjan (!) eikä se tehnyt millään vastatuuleen vasemmalle kunnon pistoja, vaikka uusin niitä aika monta kertaa. Lisäksi se ei tuonut rullaa kunnolla perille asti ja tuli muutenkin nihkeästi sivulle. Näytöille vienti oli myös vaisuhkoa. Eli kaikki vanhat virheet. Paitsi taaksetyöskentelyä ei esiintynyt.
Ukot toki löytyivät. Eka oli oikealla noin 15 metrin päässä keskilinjasta 100 metrissä, toinen parissasadassa vasemmalla ja kolmas taa oikealla mäen alla.
Lähellä keskilinjaa ollut maalimies selvästi sotki Hiskin pasmoja: se haistoi ukon jo aikaisessa vaiheessa, ja seilasi ehkä siksikin keskilinjan yli, kun ei oikein tajunnut hommaa. Kulmat se teki vielä nätisti suoraan ja laatikoina, sen jälkeen alkoi hortoilu.
Käytin nyt vähemmän pilliä kuin normaalisti, koska halusin nähdä, tuleeko koira itsenäisesti pois. Tulihan se, mutta aivan liian kaukana edessä, jolloin se ei nähnyt minua. Ei His oikeastaan hirveän laajoja pistoja tehnyt, mutta minä etenin nyt hitaammin kuin esim. viime syksynä Kankaanpäässä, jolloin sain moitteita hosumisesta.
His ei ollut ihan parhaassa iskussa eikä niin innokas kuin viime aikoina treeneissä, epäilen, että se ripuli oli sittenkin verottanut voimia.
Mutta paljon tuli ajateltavaa ja treenattavia asioita, eli siinä suhteessa tavoite saavutettiin. Ainakin pitää treenata lähimaalimiestä ja sitä, että alkuun tehdään paaaaljon tyhjiä.

Esineruutu oli kiva. Hiski nosti kaikki kolme esinettä alle kahdessa minuutissa ja työskenteli valtavan hienosti. Sitä mieltä oli tuomarikin, joka ylisti Hiskin työskentelyn maasta taivaaseen. His tekee nyt esineruudussa töitä juuri siten kuin haluan. Yksi pojo meni siitä, että His haistoi etuesineen juuri, kun oli luovuttamassa mulle keskeltä löytämäänsä. Käänsi päätään ja nosteli nokkaansa. Pelkäsin  (ehkä turhaan), että se pudottaa esineen ja nappasin sen vähän hätäisesti.
Yhteispisteet 281. Ei huono, mutta ei riittävän hyväkään...

4 kommenttia:

Katri kirjoitti...

No vahva ykkönen kuitenkin! Onnittelut enomiehelle :)

PiaP kirjoitti...

Onnea hyvästä kisakauden aloituksesta!

Hanna kirjoitti...

Onnittelut hyvästä tuloksesta!!

Laura kirjoitti...

Onnea, siitä on hyvä lähteä kohti kesän koitoksia! :)