Äänittelyä

Vili käyttää ääntään paljon ja vivahteikkaasti. Se on lähes mykän Hiskin jälkeen outoa. Jotkut äänet ovat aivan ihania, esimerkiksi tyytyväinen mörinä, kun köllitään sohvalla vierekkäin. Jotkut äänet sen sijaan ovat kieltämättä ärsyttäviä, ennenkaikkea piippaaminen.
 Olen vakaasti päättänyt, että Vilin ääntely on haaste, ei ongelma. Se tarkoittaa, että on tiedettävä, missä tilanteissa ja miksi ääntä lähtee. Ja sitten on osattava tehdä johtopäätökset so mietittävä, miten ääntelyyn suhtaudun.
Siksi alan nyt kirjata näitä tilanteita.
Kotona Vili ei oikeastaan piippaa koskaan. Alkuun se kyllä vinkui vaikka kuinka paljon. Se odottaa ruokakuppia hiirenhiljaa, samoin ulosmenoa yms. Harvoin se enää sisätiloissa ynisee, vaikka tehtäisiin jotain tottisliikkeitä. Tämä on sikäli rohkaisevaa, että piippaamiselle selvästikin pystyy tekemään jotain.
Yleisesti ottaen: ääntelyä esiintyy tilanteissa, joissa LÄHDETÄÄN tekemään jotain, esimerkiksi mennään tokohalliin, hakuradalle tai jäljelle. Eli ENNEN kuin on vielä tehty mitään. Yleensä ääntely loppuu, kun tekeminen alkaa. Mutta ei ihan aina.
Toinen tilanne, missä ääntely tulee esiin, on sellainen, jossa Vili on EPÄVARMA so ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä. Silloin ääntely ei enää ole piippaamista, vaan yltyy haukuksi. - Mitä hittoa sä akka oikein tarkoitat!?! Näissä tilanteissa superdominoiva Hiski yleensä alkaa näpsiä ja näytellä hampaitaan.
Esimerkiksi nouto oli alkuun yhtä haukkumista, kunnes Vili alkoi osata asian.  Nyt se hakee kapulan äänettömästi. mutta luovutuksessa tulee helposti pieniä piipahduksia.
Kiertäminen sai  myös aluksi aikaan hirvittävän räkytyksen, mutta se jäi pois, kun homma alkoi sujua. Tosin haukkumista esiintyy nytkin, jos kierrettävä kohde on liian kaukana. Epävarmuus siis iskee. 
Edestä sivulle siirtyminen on myös liike, josa Vili herkästi kiljahtaa.
Miten suhtautua ääntelyyn niin, että se loppuisi? Perusperiaate on tetysti, ettei piippaamisella saa mitään eikä pääse mihinkään. Kotona tämä on useimmiten aika helppo toteuttaa, treeneissä ei välttämättä niinkään. Piipatusta liikkeestä ei tietenkään palkata. Autossa mellakoinnista olen kieltänyt ja hiljaisuudesta siellä kehunut välittömästi. En osaa vielä sanoa, tuottaako tämä tulosta. '
Olen myös yrittänyt opettaa "hiljaa"-käskyä. Eli ensin "hauku" ja sitten "hiljaa". Liian aikaista sanoa, miten toimii, tuskin kovin hyvin ainakaan joka tilanteessa.
Periaate on tietenkin, ettei piipaa-liikkeistä palkata. Usein se on aika hankalaa enkä lähde ollenkaan siihen, että esim. odotellaan hiljentymistä, ennenkuin pääsee tekemään, se ei auta. Jos ääni ei lopu esim. seuraamiseen lähdettäessä, tehdään jotain muuta, eli sellaista, jossa se loppuu. Useimmiten se on maahan-käsky. Toistoilla piippaamista ei juuri koskaan saa pois, liikkeen helpottamisella kyllä. Sivulle siirtymisessä saattaa käydä niin, että juuri kun saat hiljaisen siirtymän, perusasento onkin vino... Koita siinä sitten palkata ja selvittää koiralle, mistä halutaan. Tämä on hankala.
Jos esim. noudossa piippi tulee eteentulossa, yleensä auttaa, kun lyhentää matkaa. Tärkeää olisi joka tapauksessa päästä palkkaamaan oikeasta suorituksesta.
Olen myös yrittänyt tehdä tottista paljolti niin, ettei vire nousisi kovin korkealle so sosiaalisella palkalla ja ja nameilla.
En ole vielä ihan täysin ratkaissut sitäkään, miten lähtötilanne saataisiin rauhoitettua parhaiten, koska siinä vaiheessa vinkumista esiintyy paljon. Hakuradalle mennessä remmistä jarruttaminen, suunnanvaihdot yms vain pahentavat tilannetta. Seuraavaksi kokeilen kunnon haukuttamista ennen varsinaista treeniä.
Tottiskentällä/hallilla kokeillaan nyt sekä hiljentämistää tekemisen kautta  (suoraan perusasentoon>palkka että rauhoittumista maassamakaamalla/häkissä. Eilen piti viedä Vili melkein heti kokonaan pois, kun siltä meni ihan kuppi nurin. Uudella kierroksella se oli aika hiljaa.
Esineruutu on meillä nyt äänenkäytön koelaboratoriona.  Kun esine viedään Vilin kanssa yhdessä kaistaleen takarajalle, se ampaisee suoraan ja äänettömästi hakemaan sen. Jos vien sen yksin tai se on viety valmiiksi, Vili pyörii ja haukkuu. ja haukkuu. Ja käy hakemassa lähettämistä yhä uudestaan kauhealla metelillä. Eli on epävarma. Nyt tehdään niin, että ensin viedään esine yhdessä, Vili hakee sen. Sitten pidetään tauko ja hetken päästä vien esineen valmiiksi suunilleen samaan paikkaan niin, ettei Vili näe. Näin se on edelleen hipihiljaa. Yritän saada Vilin mielentilan ruudussa sellaiseksi, että se voi olla itsevarma. Toivon, että siitä tulee sille hyvä ja tasapainoinen moodi, joka kestää myöhemmin myös vaikeammat tilanteet. 
Yleensä sanotaan, että "vuotavalla" koiralla on huono hermorakenne, kun se ei pysty korkeassa vietissä patoamaan ääntään. En usko, etä Vilin kohdalla on kyse siitä, vaan liian korkeasta vireestä ja siitä, jota se ei vielä osaa hallita (eikä ohjaaja)..Vili on joka tapauksessa mainio otus.