HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




lauantai 12. maaliskuuta 2011

VOI/Janakkala 12.3.

Hiski-poika oli tänään elämänsä kolmannessa tokokeessa, minullehan koe oli tokossa jo peräti numero 3,05. ;)
Nojoo. Koepaikka oli rähjäinen vanha teollisuushalli, tiukkaan pakattuna ahtaassa "katsomossa" oli koetta seuraamassa vissiin koko paikallisen kerhon jäsenistö. Ei yhtään tuttua, kummallista.
Hiski oli aika otettu ja tanakasti pörhöllään uudesta paikasta ja ulisi haikeasti pienen nartun perään. Sillä oli kuulemma valeraskaus ja nisät täynnä maitoa. Hmmm. Tuomaroimassa itse joulupukki, J. Kurtti ;)
Kummasti  meikäläiseen iski välittömästi käänteinen Pavlovin reaktio: tottelevaisuussuoritus näköpiirissä ja sylki katoaa suusta, joka kuivuu korpuksi. Vaikka ei pitänyt olla mitään paineita.
Liikkeet:
Paikkamakuu. 10. Vaikka vieressä oli juuri se ihana nainen...
Ruutu. 6. Tämä oli vähän nolo. Katselin ilahtuneena, että ruutu on niin lähellä vasenta seinää, ettei His ainakaan puiki sivusta sisään. Seinän viereen oli kasattu vielä agitelineitä, ruudun ja niiden väliin jäi semmonen 20-30 sentin levyinen rako. Hiski lähti oudon varovasti liikkeelle ja ihan selvästi mittaili sitä rakoa: "Mahtuuks tosta? Joo, mahtuu, kun änkee vaan." Ja änkesihän se. Mulla loksahti leuka ja jäin oikein märehtimään sitä, että poika tosiaan tunki sivusta sisään, vaikkei sen pitänyt olla mahdollista. Pää siis jauhoi tyhjää, ennenkuin tajusin antaa maahan-käskyn (sori, Lili, sinähän varoitit tästä!). Tästä His saa ottaa 2 pojoa piikkiinsä ja minun piikkiini menee saman verran.
Seuraaminen. 8. Voi pyhä Sylvi! Hiski seurasi ihan kelvollisesti, mutta...Kaksi kertaa mokasin käskyn noudattamisessa: kerran taisin kääntyä väärään suuntaan ja kerran tein jonkun käännöksen ihan ihmeellisesti. Tästä menee meikän piikkiin ainakin yksi piste. Kamalan pitkä seuruu oli mielestäni: monta kertaa jo olin varma, että nyt se loppui, mutta eikun jatkui ja jatkui ja jatkui. Hyvää treeniä ;) Jännittyneenä näköjään kuuloaistin ja aivojen välinen yhteys katkeaa.
Liikkeestä istu. 10. Eiköhän tuo kympin arvoinen ollutkin.
Tunnari. 7. Ja taas mamma mokasi. His lähti kuin tykinkuula, ja haistelusta paistoi epävarmuus kauas, sorkki siinä vähän sitä sun tätä, mutta toi kuin toikin oikean, jonka kyllä oli bongannut ihan heti.
Tuomari nuhteli minua aivan aiheellisesti (lempeästi tietenkin;)) siitä, etten yhtään katsonut koiraa, kun ilmoitin olevani valmis ja lähetin sen kapuloille. Oli impannut juuri antaumuksella lattiaa...

Toisen erän alkuun olin saanut itseni jo kuosiin, sylkirauhaset toimivat kutakuinkin normaalisti ja Hiskikin vaikutti itsevarmalta. Leikkimään se ei kyllä suostunut, sen verran paineessa oli :o
Hyppynouto. 10. Tämä olikin tosi hieno, ja pelkästään Hiskin ansiosta. Kapula kieri hirvittävän pitkälle vinoon vasemmalle. Ajattelin kylmästi, että tätähän me ollaan treenattu ja laitoin pojan hakemaan. His lähti reippaasti, nappasi kapulan - ja tuli aivan suoraan eteen.
Metallinouto. 8. Hiski haki taas erinomaisella draivilla, suorastaan kaahasi, mutta luovutuksessa pompsahti irrottaessaan taaksepäin ja hämmentyi sitten sen verran omasta hölmöilystään, että siirtyi vinoon sivulle.
Luoksetulo. 9,5. Jeeee! Olin erittäin tyytyväinen enkä edes ihan tiedä, mistä se puolikas meni. Ehkä annoin maahanmenokäskyn himpun myöhässä.
Kaukot. 8!!!! Tämä oli ihan uskomattoman kiva lopetus. Olen koko ajan  lähtenyt siitä, että kutonen on ehdottomasti maksimi, mitä me voidaan tästä saada, koska liike ei ole vielä valmis. Mutta His yllätti: kaikki vaihdot se teki nopeasti ja varmasti (enkä minäkään sössinyt käsimerkkien kanssa, ihme kyllä). Eteni jonkin verran, eli siitä ne kaksi pistettä.
Kokonaisvaikutus 10. Taisi JK antaa kympin kaikille ;)
Yhteensä 270 pistettä, 1-tulos siis. 2. sija/5.Kurttilisähän tuossa on, eli en kuvittele liikoja.

Hiski sai herkkujen lisäksi ihanan karvaisen lelun, jota se oli jo odotteluaikana kovasti kuikuillut ja yrittänyt ottaakin, kun se oli siinä lähellä tuolilla. En tiedä, oliko järjestäjät ihan vartavasten järkänneet sen juuri Hiskille. Lisäksi tuli lahjakortti, jolla saa 50 prossan alennuksen järjestävän seuran johonkin kokeeseen. Eiköhän tuolle käyttöä keksitä.
Olen ihan hepnaadilla lyöty: nyt olisi taskussa menolippu evl:ään eikä minun edes pitänyt tokoa harrastaa. Ei me kylläkään siirrytä aikoihin seuraavaan luokkaan, haluan nyt lisäkäyntejä voittajassa, me tarvitaan Hiskin kanssa molemmat ehdottomasti tokokoerutiinia. Syksyllä vasta voi-kokeisiinkin. Treenattavaa on vaikka kuinka.
Yleisesti ottaen ei tullut järisyttäviä yllätyksiä. Ensimmäisen satsin liikkeiden pistemenetyksistä suurin osa menee ohjaajan jännityksen ja koiran epävarmuuden piikkiin. Toinen liike-erä sujui jo rennosti ja Hiski oli paljon paremmassa mielentilassa. 
Hiukan yllättävää oli Hiskin mahdoton hinku maton haisteluun, mutta eihän se käskyn alla sitä tee. Toinen vähän huono juttu oli se, että His ei liikkeiden välillä juuri noteerannut "yhdessä"-käskyä, joka nyt on ollut merkki siitä, että on kuljettava vierellä ja jota on treenattu aikalailla. Tosin tuomari kehui koiran hallintaa. Mutta tämä on nyt pakko ottaa oikein urakalla työn alle, ihan PK-kokeidenkin takia.
Hiskiä ja sen intoa kehuttiin kovasti ja joku jo sanoi haluavansa ehdottomasti samanlaisen, lyhytkarvaisen bortsun. Pitänee alkaa etsiä Hiskille morsianta ;))
Tuomarilla oli ennakko-odotusten mukainen kiltti linja. Kyllä sieltä silti nolliakin tuli ja ihmeekseni malikoirakkoa rokotettiin monestakin pikkuvirheestä. Esim. törmäämiseen JK tuntui suhtautuvan suorastaan ankarasti.
Mutta oli ihan oikea ratkaisu mennä täysin vieraaseen paikkaan, mutta lauhkealle tuomarille, joka ei heti runttaa maan rakoon. Ehtii niitä tiukkojakin tulla vastaan.
Luulin, että paikalla pitää olla siihen asti, kun koe on ohi. Mutta palkinnot jaettiinkin aina joka luokan jälkeen, eli aikaa meni paljon vähemmän kuin kuvittelin. Unohdin kaikki Hiskin herkut kotiin, mutta syötin sille sitten omat evääni :) Kyllä oli poika voileipänsä ansainnut!!!!
Nyt pidetään tokosta vähän taukoa. Huomenna pienet palauttelutreenit Marjamäessä ja sitten PK-juttujen kimppun.

14 kommenttia:

Laura kirjoitti...

ONNEA vielä, et sä pahasti sössinyt, vaikka toki jotain kokemattomuuden piikkiin voikin laittaa :). Mutta ihan mahtavaa, ootte te supertaitavia :)

Saija kirjoitti...

Mä olen niin onnellinen teidän puolesta! Ihan kuin itse oltais ykkönen saatu! :) Huippupari-Hiski&Kaarina
Nauroin kyllä ääneen, kun luin tuota Hiskin ruutuunmenoa! :D Mistä ihmeestä se on saanu päähänsä sen sisäänmenopakon vasemmalta???!!!

Hanna kirjoitti...

Teiltä se onnistuu ja ihan kaikki :) Hurjan paljon onnea VOI debyytistä ja heti hienosta ykköstuloksesta! Vähänkö ollaan ylpeitä teistä!

Anonyymi kirjoitti...

Sanoinhan mää, että se ykkönen tulee! Hurjasti onnea! Harmi kun me ei päästy kisailemaan kanssa :(


Miikku & Roippanen

Silja & Co kirjoitti...

Onnea kovasti 1-tulokseta!!! :)
T: Silja & Co

PiaP kirjoitti...

Paljon onnea menolipusta EVL:ään! Ja ehdit sielläkin kisailla ja hakea tokokokemusta, älä voittajan liikkeitä nyt jää junnaan :-).

PiaP

Hiippari kirjoitti...

Suurkiitokset onnitteluista! Pia: mä en kehtaa mennä evl:ään, ennenkuin osaan edes itse kääntyä oikeaan suuntaan... Mutta kyllä kai sitä voisi ruveta niitä evl:n liikkeitä jo vähän sillä silmällä katselemaan ;)

Saija kirjoitti...

Mei pitäis kyllä saada parempia treenejä liikkuroituna, ettei tarvis kokeisiin mennä sitä treenaamaan(ja nolaamaan itseemme :D)

Heidi kirjoitti...

Paljon onnea Voi-ykkösestä terkuin Heidi S

Katri ja Mervi Annikki kirjoitti...

Hienoa! Hyvä Hiski ja Kaarina!

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

ONNEA, mitäs mää sanoin :D
Nyt ehdottomasti reenaamaan sitä EVL:ää, siellä se ruutukin on niin erilainen etten kyllä yhtään enää hinkkais voittajaa :) Kisakokemusta ehtii saada sieltä kuninkuusluokastakin, ja mää kyllä liikkuroin teitä enemmän kuin mielelläni =)

Saija kirjoitti...

Kiitos Lili! Me tultais Nerin kanssa mielellään liikuteltavaksi! :)

Susan Miiro kirjoitti...

Ihan huimaa Kaarina ja Hiski!! Itse kannatan kokemuksen hankkimista VOI-luokasta ennen EVL'n siirtymistä jos kerta et ole aijemmin juuri kisannut. Vaikka en hetkeäkään epäile, ettekö sieltäkin ne 3 1-tulosta napsi mennen tullen =)
Mutta mikä estää siinä sivussa treenaamasta idaria ja ohjattua ja merkkiä.
Ja jos nyt pidän pitkän tauon tokosta, niin mitä meinaat tehdä ensi lauantaina?! Jospa se toko-tauko alkaisi Hiskillä vasta L-treffien jälkeen, niin näkisi veli-pojan tokoilua livenä =)

Hiippari kirjoitti...

Susan: Kyllä me laauntaina jotain tokoillaan, kun on noin monta liikkuriakin paikalla ja hienoja esimerkkejä :) Ja sunnuntaina on Levekin möllit, sinnekin me mennään, eli en mä nyt kokonaan lappua tokoluukulle laita. Lauantaihin siis!