Voisi oikeastaan toistaa tuon edellisen otsikon ("vähiin on jäänyt").
Esineruutu sentään taas levekkiläisten kanssa pitkäperjantaina saatiin aikaiseksi. Vain kaistale runsaan lumen takia. Kolme kappaletta helpppoja esineitä peräkkäin. Sieltähän Hiippari ne napsi kutakuinkin suorin vartaloin kerien.
Sunnuntai-iltana vääntäydyin tokoilemaan Marjamäen halliin, jossa oli Levekin viimeinen vapaavuoro. Nyt oli ihanan hiljaista, puoliksi agiesteistä tyhjennetty kenttä ja vain kaksi muuta treenaajaa meidän lisäksi.
Saatiin otettua melkein "kaikki" liikkeet, ei ihan kokonaisina tosin.
Mika R. huuteli käytävältä muutaman "käskykäskyn" (ainoat liikkuroinnit noin aikoihin). Kyllä olikin lähtö/ennakointi herkässä ja merkillä His melkein kaatui etukenostaan, huhhuh. Tätä se treenaamattomuus vissiin teettää.
Huvin vuoksi tehtiin muutama jippokin: hypyn yli ruutuun, seisominen ja takaisin yms. Nää on niin älyttömän kivoja jutskia, en kestä tosikkomaista hinkkaamista. Ja Hiski tykkää myös.
Kotinurkissa olemme ottaneet seuraamista, muutaman luoksetulon, tunarin ja muutamat jäävät. Seuraamisessa olen erityisesti vahtinut lähdöissä pään asentoja: niissähän Hiipparin kaunis ruskea pääkoppa nyykähtää helposti ja sitten peli usein onkin jo menetetty. Peräpään levottomuudelle en osaa tehdä mitään.
Kentälle tarttis päästä. Kun kerkiäis.
Tiistaiaamuna Sulkavuori-lenkillä tempaistiin ensin pudotettu ja heti perään tarkkuus. T-ruutuun ripottelin juustonpalasia (Hetan jälkeen tietysti), halusin nähdä, mikä vaikutus niillä on. Vastaus: ei niin minkäänlaista. Hiski ei noteerannut namuja ollenkaan, vaan alkoi heti etsiä keskittyneesti sitä esinettä. Tästä myös näkee, miten hyvä (siis huono) palkka ruoka Hiskille on...Ennen ruutua oli kunnon revittelyt ja ruudun päälle oikein kunnolla frisbeen heittelyä, mikä säästetään nyt pelkästään tarkkuuspalkkaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti