HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hyppelyksiä ja jälki yms

Jälki nro 12
Oltiin tiistai-iltana hoffiporukan kanssa Sääksjärvellä maastoilemassa. Toiset hakuilivatkin, itse olin haussa vain maalimiehenä ja "tuomarina" jäljen vanhentumista odotellessa.
Lili-kiltti polki taas jäljen, pituutta noin 900 metriä, neljä keppiä, pitkähkö jana oikealle, vajaan kahden tunnin vanhennus. Paljon kaikenlaisia vänkyröitä, piikkejä yms, oli yrittänyt tehdä Hiskille källejä kuulemma ;) Loppu  oli ihan sairaan kauheeta ryteikköä.
His otti takajälkeä liinan mitan, kääntyi itse juuri, kun Lili alkoi tieltä huudella "takaisin janalle". Vai joko se tunnistaa tuonkin?
Hiski jäljesti mahtavasti ja tarkasti alusta loppuun. Kepit olivat aika pieniä, mutta nekin nousivat hienosti. Kympin suoritus.
Esineruutu nro 14
Hiskille tällä kertaa kolme esinettä "vaakatasoon" ruudun poikki keskelle. Jostain syystä nämä keskellä olevat ovat viime aikoina olleet Hiipparin kompastuskiviä. Yksi oli Hiskin oma pallo, toi nen frisbee, kolmas vieras hanska. Eli helppoja ja hauskoja esineitä. Lisäksi ruutu tallattiin kiemurtelemalla, ei tehty iänikuista poikkitallausta, joka tahtoo ohjata vähän liikaa poikittaisjuoksenteluun.
Aloitin keskeltä. Nyt His oli pätevä, eteni suoraan ja sinne, minne oili tarkoituskin ja napsi esineet nopsasti.
Maastosta paahdoin vielä suoraan Levekin kentälle hiukan tottistelemaan. Siellä treenailtiin yhteispaikallamakuun lisäksi vain vähän jääviä ja luoksetuloja+sivullesiirtymisiä, ei muuta.
Hyppytekniikkatreenit
Silkkaa tekniikkaa vain matalilla esteillä pihassa alkaen painonsiirtoharjoittelusta ja jatkuen kokoamisharjoituksiin  (5 matalaa estettä peräkkäin). Paitsi tekniikan parantaminen, tavoitteena on nyt taas Hiippariparan kolhitun itseluottamuksen ja mielialan kohentaminen esteellä.
Hiskin asento esteen edessä on täysin väärä: se istuu kuin rusakko jalat levällään, kun takajalkojen pitäisi olla peffan alla. Olen rakentanut sille puupölleistä karsinan, jossa sen on pakko istua vähän tiiviimmin. Lisäksi  korppikotka-asento lisää etupainotteisuutta, siihen ei auta oikein mikään. Hyppygurujen mukaan on täysin päin honkia vaatia koiralta kontaktia ennen estettä, koska silloin asento on aivan väärä. Eli katseen pitää aina olla eteen ja alas. Joten ei missään nimessä kontaktia tässä, sanokoon tuomarit mitä tahansa.




Ei kommentteja: