Onpa mahtava tällainen lämmin marraskuu. Yhtään ei haittaa, vaikka on pimeää ja sumuista. Ei ole hyttysiä eikä ei hirvikärpäsiä, ei ole hikistä eikä toisaalta tarvitse raapia auton ikkunoita jäästä ja niin edelleen. Ja pystyy tekemään jälkiä :)
Jäljet
Tallasin jäljen samoihin maisemiin, joissa His lähti maanantaina hirvestämään. En tainnut osua pahimpaan paikkaan kylläkään. Kolme keppiä - yksi aivan pieni. Pituutta jäljellä jotain 600 metriä., ikää kaksi tuntia. Monta tien ylitystä, yhtä tietä pitkin loppupuolella kävelin vähän matkaa. Kun Hiskin kanssa sitten lähestyttiin tuota paikkaa, kaksi ihmistä käveli tiellä samaan suuntaan kuin olin mennyt. Kohta siihen tupsahti myös nainen kultsukan kanssa, jäi seisomaan siihen. Hiskillä meni vähän pasmat sekaisin ja sillä oli aika työ löytää taas jälki.
Muuten tuo oli superjäljestystä. Kaikki kepit löytyivät helposti. Harhoja on nyt saatu treenattua melkoisesti.
Paluuperät ja sensuuntaiset
Innostuin muistelemaan parin vuoden takaisia rajamiesten jälkioppeja ja päätin kokeilla, miten Hiskiltä sujuisivat paluuperät. Eli siis jälki, jossa jäljentekijä tulee samaa reittä takaisin kuin on mennytkin. Marja-Leena teki lauantaina Sääksjärvelle ohjeitteni mukaan sellaisen. Ensimmäinen meni vähän pieleen, joten teki vielä toisenkin. Piikin päässä kummallakin jäljellä oli keppi.
Ei ollut helppoa: His ei millään tajunnut, mihin jälki jatkui sieltä piikiltä, yritti varmaaan kymmeniä kertoja hakea jälkeä eri ilmansuunnista, reppana. Ensimmäiseltä jäi loppukeppi löytymättä, mutta kehuin silti kovasti poikaa, koska se oli yrittänyt kaikkensa ja oli ihan lyödyn oloinen, kun tultiin tielle.
Toinen paluuperä meni jo vähän paremmin ja molemmat kepit löytyivät. Hakemista oli kyllä paljon tässäkin.
Sunnuntaina tein mökillä taas kaksi paluuperää, toisen viereiselle uimarannalle, osittain hiekkapohjalle. Molemmat piikit päättyivät vedenrajaan. Vaikeita olivat. Ei voi ymmärtää pieni mies, mihin jälki katoaa... Saatiin ne sentään monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen ajettua lopppuun ja kaikki kepitkin löytyivät.
Ma-aamuna poljin jäljen Nekalan siirtolapuutarhaan, loistava paikka ja aivan asunnon vieressä! Jälki kulki paljaalla nurmikolla/sammaleessa etupäässä, yksi kolmasosa kivituhkalla tien sivussa, mökkien porttien edessä. Viisi pienenpientä keppiä siltä varalta, että jos joku ei löydy, nurtsille ei jää lojumaan mitään halkoa. Kolme kepeistä piilotin lehtikasojen alle. Aluksi oli kulma kulman perään kymmenen metrin välein ja His oli vähän ihmeissään. Nopeasti se pääsi kuitenkin jäljen imuun ja ajoi tosi tarkasti ja ihmeen rauhallisesti metsäjälkeen verrattuna. Mukana oli myös melkein paluuperä, piikki, mutta en kävellyt ihan menojäljen päältä, vaan noin puoli metriä sen sivussa samansuuntaisesti. Nyt His osasi ajaa takaisinpäin aivan helposti. Kiva kikkailujälki, menen tuonne ehdottomasti uudestaan nyt, kun siellä on vain vähän ihmisiä. Tiedä, vaikka innostuttaisiin vielä FH-jäljestäkin :)
Ai niin: yksi jäljennosto näistä oli takajälki, eli nyt on saldo 18/1.
Esineruutu
Marja-Leenan kanssa, Vici-rotikkanarttu häiriönä ruudun vieressä, paitsi, ettei se ollut mikään häiriö, koska on tyttö. Höh.
Normiruutu. Hiskille taakse keskelle pieni muoviesine. Kaksi eteen, piilotettuina. Kivasti vörkki poika. Yksi esineistä taas palkaton.
Toko
Marjamäen hallissa ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Agikoirat vieressä möykkäämässä. Aluksi kahden minuutin istuminen, muistaakseni viisi koirakkoa. Oikein mallikkaasti.
Sitten askelluksia ryhmäliikkeenä. Perusasennot syvältä, loppua kohti kuulemma paranivat.
Sitten otettiin ryhmäpaikallamakuu niin, että koirat olivat ihan lähekkäin ringissä, hännät kohti keskustaa. Lopuksi kävelimme jonossa koirien ympäri. His oli vähän hämmentynyt, mutta hyvin makasi.
Tässä välissä taas perusasentoja, paremmin nyt.
Muutama merkiltä merkille-lähetys, ei huippuvauhtia.
Sitten alkoi takuta...Yritin tehdä kaukoja (ma-sei-maa) siinä agikentän vieressä. Hiskiltä herpaantui ote tässä vaiheessa täysin: se ei keskittynyt yhtään, vaan vilkuili naapurikentälle ja teki mitä sattui. Otimme sitten muutaman ihan läheltä taaakse kiertojen kera ja lopetimme siihen.
____________________________________________
Syksyn tultua remmilenkkejä on taas tehty tiuhaan ihmisten ilmoilla ja vanha tuttu ongelma putkahti saman tien pintaan. Yhden haukun kanssa toisten koirien ohitukset ovat koko ajan sujuneet hyvin, mutta kahden rekun kanssa tilanne karkaa liian usein lapasesta.
Päätin, että homma pannaan nyt kuntoon. Joten nyt olen opettanut Hetalle "oikea"-käskyn (oppii se vanhakin!), jolla se siirtyy oikealle sivulleni. Hiskille taas annan "sivu"-komennon, jolla se tulee vasemmalle, kytätköön, kunhan pysyy. Heta saa ohituksen jälkeen palkaksi namin, Hiski hanskani. Tämä toimii ihan oikeasti, tosin aivan läheltä-ohituksia vielä välttelen. Hiski on ollut ehdottomasti se kovempi luu tässä urakoinnissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti