Jälki
Tuula tallasi keskiviikkoaamuna Kangasalan Alaselle aivan uuteen paikkaan, melkoisia korkeuseroja sisältäneen, 500 metriä pitkän jäljen, kolme keppiä, kaksi tuntia vanhennusta. Paljon kulmia, alusta helppo. Todennäköisesti harhoja, koska on suosittua lenkkimaastoa.
Jälki lähti vasemmalle. Jälleen hieno ja varma nosto heti oikeaan suuntaan (13. kerta peräkkäin). Jatkokin kakunpalaa, paitsi ihan lopussa, kun olin käynyt vahingossa Hetan kanssa talsimassa juuri siinä kohtaa, mihin jälki päättyi...Mutta kyllä se oikea jäljenpääkin sieltä löytyi ja loppukeppi oli heti sopivasti.
Kaikilla kepeillä vietettiin hartaasti aikaa leikkien ja nameja heitellen. Halusin Hiskille tästä jäljestä superpositiivisia kokemuksia sen hirvestysepisodin jälkeen. Mitään angstia ei pojalle ollut jäänyt sen ankeahkosta lopetuksesta...
Esineruutu
Ruutu oli järkyttävässä paikassa: etualalla oli monttu, oikeastaan eräänlainen suppa,ja takaosassa kohosi melkein kohtisuora jyrkänne. Emme pystyneet konttaaamaan siitä ylös kuin parista kohtaa, joten tallasimme poikittain alta ja päältä ja vain nojailimme seinämään. Tuula vei Hiskille neljä esinettä, kaksi jyrkänteen päälle, yhden montun pohjalle oikealle eteen ja yhden vasemmalle, niin ylhäälle rinteeseen kuin pystyi.
Olin asennoitunut siihen, että tulee ongelmia eikä His mene sen jyrkänteen yli, ei ainakaan heti. Mutta se kapusi ketterästi kuin kolmivärinen rusakko jyrkännettä ylös ihan sinne minne lähetinkin. Neljä lähetystä, neljä esinettä, aivan mahtava Hiipparainen! Melkein tuli tippa silmään, niin järjettömän hieno esitys oli, lähes suu auki sitä seurattiin. Jos olisi ollut kisa ja olisin ollut tuomari, olisin antanut Hiskille 35 pistettä ja papukaijamerkin.
Heta sai hakea yhden esineen ja se reppana yritti epätoivoisesti kiivetä jyrkänteen päälle, vaikken edes lähettänyt sitä ja esine oli edessä. Sitten se kankea kökkerö vielä putosi ojanpenkalta ojan pohjalle eikä meinannut päästä ylös. On se aika riipaisevaa katseltavaa :( Tein sille vielä pienen jäljenkin lopuksi ja se oli ihan onnessaan.
Toko
Tamskin Tallilla Lilin ja Herin kanssa taas. Ei oikein huvittanut hinkata mitään, joten tein Hiskille temppuradan. Poika hyppyesteen taakse istumaan, esteen toiselle puolelle metallikapula ja sen jälkeen nurkassa ruutu. Ruudusta oikealle kymmenen metrin välein kaksi törppöä ja niiden jälkeen kymmenen metrin päähän Lili teki tunarikapulakasan: paljon kapuloita ihan lähekkäon ja oma siellä keskellä. Itse seisoin ruudun takana käskyttämässä.
Eihän homma heti onnistunut, mutta sain lopulta Hispanderin metsku suussa ruutuun - se oli se vaikea osuus - törpöille meni hyvin ja tunarin haki törpön takaakin rauhallisesti haistellen, siitä vasta ensimmäinen palkka.
Lili vei vielä ohjatun kapulat niin, että ruutu oli heti niiden takana ja parin törppöhämyilyn jälkeen lähetin Hiipparin Paavolle. Ruutu häiritsi kuten oli tarkoituskin ja Hiski yritti kovasti keskimmäiselle. Sain pysäytettyä ja Paavo tuli haettua.
Lopuksi kaukoja tai vain maa-sei-maa, palkkana taakse kiertäminen>pallo. Oli vaan vaikeaa, kun ei se puolitoistametrinen, punainen pylväs millään sattunut silmään, vaan kierrettävää etsiessä piti hypätä aina ensin kolme kertaa edestakaisin esteen yli ja sitten vielä kiivetä agi-aalle ja pois sieltä...
Jossain välissä otettiin Hiskin kanssa pitkästä aikaa pudotettukin. Eli puskettiin vain hakkuuaukeaa pitkin, pusikkoon, ei mitään "uran" tapaistakaan missään. Kyllähän poika lempihanskansa hakee vaikka mistä.
Ja tarkkuusruutu lennosta samalla reissulla kuivuneeseen heinikkoon. Esineenä nanokokoinen metallijoku. Piilotin sen huolella heinikkoon ja vielä kuivia lehtiä päälle. Heta ensin. Löysi heti ja hukkasi samantien. Olin jo varma, että nielaisi, mutta löysi uudestaan.
Hiskille laitoin esineen eri paikkaan, mutta piilotin hyvin myös. Haki silti ihan suoraan, pöh. Miten näitä pystyy enää vaikeuttamaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti