HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




tiistai 28. joulukuuta 2010

Kökkö korvassa ja hierojalla

Ei Hiskillä mitään allergiaa ole, vaan vasemmassa korvassa on vahakökkö, jossa on karvoja...
Maanantain kontrollikäynnillä oli kokenut eläinlääkäri, joka ei pitänyt allergiadiagnoosia todennäköisenä. Korvat olivat muuten hyvät, mutta ilkeän näköinen karvainen kimpale siellä pohjalla näkyi - voi kuulemma ärsyttää korvaa kovastikin ja olla koko homman syntipukki. Korvaa huuhdellaan kolme kerta/vko oikein kunnolla ja kuukauden kuluttua katsotaan uudestaan tilannetta. Tärykalvot ja korvakäytävät olivat oikein siistit.
Tassunpohjissa ei ollut ell:n mielestä mitään ylimääräistä punaa (tätä mieltä itsekin olen ollut) eikä mitään tassuhuuhteluita tarvita. Onneksi mä en edes tehnyt niitä, kun vaikutti aika älyttömältä touhulta. Pippeliäkään ei tarvitse huuhdella. Hohhoijaa, taisi olla ihan turha toi antibioottikuurikin...
Ruokavalion muuttamiseen ell ei nähnyt mitään tarvetta. Koirien ruoka-aineallergiat ovat hänen mukaansa hyvin harvinaisia, vaikka netin keskustelupalstoilta yms voisi ihan muuta päätellä. 10-20 prosenttia koirista on atoopikkoja, mutta syyt ovat hyvin moninaisia.
Että semmosta. Hispanderin kanssa käy lekurilla melkein ilokseen, kun se käyttäytyy niin nätisti ja on helppo käsitellä.

Tiistaina sitten käytiin taas Hiskin kanssa hierojalla. Hyvin sujui jälleen yhteistyö Terhin kanssa, vaikka paikka oli uusi.

3 kommenttia:

katri kirjoitti...

Karva korvassa onkin pahempi juttu. Maukka on ollut kerran pelastusetsinnöissä läpireikä jalassa eikä edes huomannut koko pikkuseikkaa, mutta kun meni karva korvaan, niin hyvä kun saattoi liikkua.

Mutta hyvä ettei ollut mitään vakavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kerro sit mulle kun nähdään, kuka se ensimmäinen el oli ;)
Nimimerkillä "turhia antibioottikuureja karsastava"
Onneksi ei ollut allergiaa, vihonviimeinen vitsaus!
-Saija

Hiippari kirjoitti...

Saija: kerron kyllä, kun taas nähdään!
Kiitokset myötäelosta, kyllä jo vähän ehti hirvittää...