HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Mamman mussukka on jo iso poika -snif

Hiski ja muut ihanat karkauspäivä-ällät täyttävät tänään peräti kolme vuotta - tai siis oikeastaan 29. päivä, jota ei tänäkään vuonna ole. Kai ne sitten ovat aikuisia. Kaksivuotispäivän jälkeen on tapahtunut PALJON ja uudet seikkailut odottavat :D




---------------------------------------------------------------------------------
Tokotreeni Marjamäessä sunnuntaina.
Tehtiin lähinnä pilkunviilausjuttuja.
Eteentuloja, sivullesiirtymisiä, sivulta maahanmenoja (vääntää vinoon), kaukoja vain peruutuksen kautta, paikallapyörimistä ja pitkästä aikaa henkilöryhmä.
Varsinaisena liikkeenä vain luoksetulo, joka oli illan teemana. Ihan vieressä tehtiin ruutua. Liikkuroituna. Erinomaiset stopit, tasainen, (kova) vauhti joka vaiheessa. Ainoa miinus oli vajaa sivulletulo. Pitääköhän alkaa uskoa, että se osaa tuon? Olen hyvin hämmästynyt :o
Niin ja poikkeuksellisesti paikallamakuu lopuksi, viisi minsaa. Oli maannut rävähtämättä taas. Hyvä, His! Vain sosiaalinen, hillitty palkka tästä.

6 kommenttia:

Susan Miiro kirjoitti...

Onnea Hiskoselle! Ja todella ihanaa lukea miten hienosti epikset meni! Olet todella tehnyt upeaa työtä Kaarina!!! Tsemppiä hirmuisesti tulevaan kokeeseen... koska se sitten onkaan =)

Liisa kirjoitti...

Onnea herra Hiskoselle! :)

PiaP kirjoitti...

Paljon onnea Hiskille!

Hiippari kirjoitti...

Hiski kiittää ja kumartaa :) ja Susan: 12.3. me mennään kokeeseen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ;) Kaukoja en ehdi saada "valmiiksi", mutta ei voi mitään.

Susan Miiro kirjoitti...

Tsemppiä ihan hirmuisesti! Luotat vain koiraan ja teidän yhteiseen osaamiseen =)

Saija kirjoitti...

Hiski on kyllä ollut niin Hiskinnäköinen jo pentuna! :D
Onnea His! <3