HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tokon teemaviikko ja sen kiva päätös: evl1

Viikolla on keskitytty tokoon, muuhun ei ole aika riittänyt.
On treenattu Levekin kentällä, Pirkkahallin kentällä, Sulkavuoren kentällä, Tamskin tallilla ja Koirakoutsin hallilla. Ihanaa, kun ei ole liian kylmää (eikä kolmea metriä lunta), ulkona voi tehdä vaikka mitä, kun vaan löytää vähän valoa. Mä saan varmaan kohta turpiini, kun kehun näitä kaamoskelejä...
Tokoviikon kirkkaana johtotähtenä ovat tuikkineet ne hiivatin kaukot: kaukoja peruuttamalla,kaukoja takapalkalla, kaukoja kiertämällä, kaukoja namipalkka tassujen edesä, kaukoja asennonvaihdot nopeassa tahdissa. Kaukoja kotona, työhuoneella, kellarikäytävällä, pihassa, parkkipaikoilla, kentillä, puistoissa, kadulla, metsässä, halleissa. Helpompi sanoa, missä EI olla kaukoiltu.
Perjantaina alkoi näyttää siltä, että His oli pääsemässä vähän jyvälle: se istui aina ihan älyttömän hitaasti ja selvästi sillä oli ankara harkinta päällä. Hyvä, hyvä!
Seuraamisen treenaamisessa pääpaino on edelleen ollut perusasennoissa. Tunarin tein pari kertaa niin, että laitoin kasan itse pari viikko sitten lääppimiäni kapuloita ja niiden keskelle tuoreesti käsitellyn. Ei minkäänlaista ongelmaa.
Muuten on touhuttu sikin sokin sitä sun tätä. Ohjatussa on treenattu erityisesti merkille menoa, jossa parhaan vauhdin Hiskille saa, kun juoksee itse vähän matkaa mukana :)
Jääviä enimmäkseen heti palkaten.
____________________________________-
Sunnuntaina päästiin testaamaan tokotasoamme oikein virallisissa tokokisoissa, kun tuli kutsu varapaikalta -  ties kuinka monennelta, ei pitänyt olla mitään mahiksia. Tuomarina vanha tuttu PK-kisoista, Ossisetä Harjula.
Kisapaikka oli kauppakeskus Tuulosen parkkihalli, hirveä mesta. Inhottava taustameteli koostui humisevista putkista, koirien mekkalasta ja mitä erilaisimmista moottoriäänistä. Joulusesongin takia liikennettä hallissa todella riitti. Hallissa kaikui ikävästi. Lisäksi alusta oli kauhistuttavan LIUKAS. Luulin, että mattoa olisi ollut vähän enemmän.
Hiski ei ole koskaan treenannut moisessa paikassa, ei edes käynyt, joten odotukset eivät olleet ihan huikeat. Oli silti jotenkin kiva fiilis.
Meidän vuoromme oli iltapäivällä kolmen pintaan, kisan viimeisenä koirakkona, kuinkas muuten. Katselin muiden suorituksia ja totesin, ettei Osvald kauhean ankarasti tuomaroinut.
Liikkeet tehtiin kahdessa erässä. Ensimmäinen satsi:
P-istuminen ja p-makuu: 10 +10. 
Seuraaminen: 8. Liikaa, mutta antoi seuraamisesta melkein kaikille muillekin liikaa minun mielestäni. His ei ollut oikein iskussa, mikä ei ollut sinänsä ihme tuossa paikassa.
Luoksetulo: 9,5. Aika makea. Puoli pistettä meni ehkä tarmokkaasta maton (tässä oli siis matto) haistelusta alkumakuussa.
Metallihyppy: 10. Tässäkin oli matto ja kapula kieri aika pitkälle matolta ulos. Hiski joutui hiukan etsimään sitä. Tuosta ei kuitenkaan rokotettu, en tiedä, olisiko pitänyt. Muuten ihan täydellinen hommeli.
Ruutu: 10. Valkoiset ruutunauhat vaaleanharmaalla lattialla, lisäksi valkoisia pysäköintiruutumerkkejä vieressä. Ennen merkille lähetystä His katseli ruudun suuntaan, ja köhäisin hiukan, jolloin sain sen katsomaan merkkiä. Loppu sujui hienosti. Hiskin tultua sivulle tallasin tosin sen tassulle ja se rääkäisi.
-------------------------------
Toiselle kierrokselle lähdin aika rennosti, kun alku oli mennyt niin hyvin.
Zeta/sei-maa-is: 6. Hiski oli jotenkin ihan pihalla, haahuili miten sattui ja seisoi istumisen.
Ohjattu: 9. Kerrankin saan kehua omaa toimintaani! Hiski liukui (siis kirjaimellisesti) jotenkin ihmeellisesti merkille, annoin sille Jyrkituo käskyn, jolloin se sinkosi suoraan kohti keskikapulaa ja sain viime tingassa huudettua "seiso". Uudella käskyllä toi ihan hienosti oikeanpuoleisen. Näitä pysäytyksiä ei ole edes treenattu, kun ei ole ollut tarvetta...
Tunari: 10. Wautsi wau-luokkaa. Haisteli vasemmalta oikealle ja nappasi heti oman, kun tuli kohdalle. Nopea ja hieno palautus.Aika monelta koiralta Ossisetä otti pisteitä pureskelusta.
Kaukot: 5,5. Jipii, eipäs mennyt nollille, olin oikein tyytyväinen! Siirtymä oli tarkalleen 15 senttiä, mulla on nykyään aika harjaantunut silmä tässä ;)
Loppupisteet 279, eli ensimmäinen ykköstulos EVL:stä, 2./6. Pisteet olisivat hikisesti riittäneet ykköseen, vaikka kaukoista olisi tullut nolla. Viilattavaa riittää vaikka kuinka paljon, mutta tämä on hyvä alku:)
Arja ja Zac voittivat luokan, tietysti. Zacin kaukot olivat niin hienot ja taisivatkin saada kympin niistä. Onnea!

11 kommenttia:

PiaP kirjoitti...

Paljon onnea ykkösestä!!!

Aija, Gini ja Chili kirjoitti...

Paljon onnea ykkösestä!

Anonyymi kirjoitti...

Hirmusti onnea, tosi hienoa, että moni liike on teillä edistynyt noin hyvin, kuten metallinouto, nyt kymppi, jee! Pari samanlaista suoritusta vielä ja taas teillä on yksi titteli rivissä lisää :-)
terkuin Heidi S

Saija kirjoitti...

Hirmusti onnea EVL1:sestä Kaarina ja Hiski! :)

Laura kirjoitti...

Onnea vielä, tosi hieno suoritus kokonaisuudessaan! :)) On se Hiski vaan hieno koira ja te yhdessä taitava pari :)

Hanna kirjoitti...

Hurjan paljon ONNEA Kaarina ja Hiski! Ei ole lajia missä te ette onnistuisi :)

Zacin treenit kirjoitti...

Onnea, onnea ykkösestä! Hienolta näytti teidän meno! Hiskihän on toko(kin)koira :)

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

Voi teitä :) Te ootte aivan mahdoton pari! Mutta teidän reenejä nähneenä en yhtään ihmettele että tulosta tulee :)

Koitat nyt saada ne kaukot kuntoon ettei niiden takia tarvitse sitä valionarvoa kovin kauaa hakea ;)

t. Lili & likat

Anu ja Luu kirjoitti...

Onnea valiokellon käynnistyksestä tässäkin lajissa! :)

Hiippari kirjoitti...

Kiitoksia kovasti onnitteluista! Olisihan Hiskonen varmaan tokossa ihan huippukoira, jos sillä olisi vähän taitavampi tokokouluttaja. Ei silti oteta edelleenkään liian vakavasti ;)
Ja Lilille erityiskiitokset avusta, olen saanut monta kullanarvoista vinkkiä ja treeniapua! Harjulan kisoihin kannattaisi mennä: Osvald on reilu ja johdonmukainen, muttei liian lepsu.

Susan Miiro kirjoitti...

Voi maailma teitä!
Onnea ihan superisti! Ja tokihan se Hiski osallistuu ensi kesäkuussa TOKO-SM kisaan, kun kerta pokkasi itselleen osallistumisluvan saadessaan 1-tuloksen.