HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




lauantai 26. toukokuuta 2012

NELOSVALIONI mun :)))

Rusakko-Hiski Säkylässä 26.5.2012 KVA JK3. Kuva: Lili Scarpellini
Rusakko-ajokoiraeläimeni (tuomari katsoi Hiskiä tottisilmoittautumisessa  hyvin pitkään ja ajattelin, että kohta se kysyy, että "mikä toi on?")  rykäisi itsensä Säkylässä käyttövalioksi jäljeltäkin.Samalla Hiipparista tuli nelosvalio ja kuulemma Tending-kennelin ensimmäinen kolmoiskäyttövalio.
Kymmenen koiraa (seitsemästätoista) pääsi tottiksen perusteella maastoon eikä tällä kertaa tehnyt heikkoakaan tunkea  kymmenen sakkiin. Pisteitä 89, tuomarina Harri Laajärvi. 
Tottiksesta jäi hampaankoloon (yllätys!) seuraaminen, joka oli paljon huonompaa kuin viikkoa aikaisemminn Lahdessa. Vanha tuttu kentän reunan kyttääminen pamahti päälle - His tiesi, että nyt se eteenmeno tulee, koska on kisat. Tämä tietenkin kertautui kaikissa liikkeissä, joissa on seuraamista ja niitähän riittää, eli näistä oikeastaan lähti kaikki pisteet, jotka lähti. Siirtymätkin olivat aika kamalia. Ei varsinaisia liikevirheitä, hyppäsikin, mistä olin erityisen iloinen, koska hyppytekniikkaa ja -fiilistä oli hiottu viikolla joka päivä.
Nyt viimeistään lienee sen kertarysäyksen paikka seuraamisessa jossain kisamaisissa treeneissä.
Tottis muuten vähän kesti - sitä arvosteltiin kahdella vierekkäisellä kentällä ja toisen kentän naistuomarin arvostelut riipivät pikkutarkkuudessaan meikäläisen tikapuuhermostoa. Viiden koirakon suorittaminen vei kaksi ja puoli tuntia.
Esineruutu nro 15
Voihan jysäys - tämä oli Hiskiltä kertakaikkisen luokaton suoritus. Eli kuten tuomari sanoi : "koira ei ollut oikein työmoodissa." No ei tosiaan ollut: Hiippari näytti teini-ikäiseltä, joka haistattaa kaikella pitkät. Nosti koipea kolme kertaa (!) näyttävästi ja korkealle, että varmasti kaikki huomaavat, imppasi hartaasti hajuja maasta ja käväisi kerran aika kaukana ruudun ulkopuolellakin. Jossain touhuamistensalomassa se ihme kyllä ehti huitaista mulle kaksi esinettä malliin "siinon sulle."
Jösses.
Syyt käytökseen: aivan ruudun viereen oli parkkeerattu autoja, joissa mellasti raivoavia sessejä. Niiden ohi oli pakko mennä ruutuun. Lisäksi His oli toiseksi viimeinen suorittava koira ja sitä ennen ruudussa oli ollut monta urosta, jotka olivat uhonneet Hiskille parkkipaikalla. Jouduin viemään pojan ruutuun häntä tötteröllä, tukka pystyssä. Tässä sitä on taas vähän pohdittavaa. Ottaa pattiin siitä syystä, että esineruutuun olllaan nimenomaisesti panostettu aika paljon...
Jälki nro 13
Odotukset eivät olleet kovin korkealla, kun pääsimme jäljelle (kolmen jälkeen ip). Olin lisäksi laskenut, ettei meillä muka ole mahiksia ykköstulokseen, joten fiilis oli rento. Janalla His lähti melkein heti vasemmalle ja tuomari huusi "takaisin janalle". Ihmettelin vähän, lähteekö jälki näin alusta. Itse asiassa ei lähtenytkään ja tuomarin olisi pitänyt sanoa"väärä jälki". His nimittäin palasi, eteni janalla eteenpäin takamerkkiä kohti vielä hyvän matkaa - ja kääntyi nätisti oikealle. Tuomari oli ilmeisesti jälkikäteen tajunnut asian eikä puhunut enää takajäljestä arvostelussaan. Janalta rokotti silti kolme pistettä, vaikka kehui "hienoksi".
Itse jälki oli ihanassa tasaisessa maastossa. En edes juuri hengästynyt. Rutikuivaa kyllä oli: maa pölisi ja oli aika paljon ihan paljasta hiekkaa, paljon myös tienylityksiä. Ja kuuma oli myös. Hiski teki erittäin keskittynyttä ja tarkkaa työtä ja napsi kaikki kepit ajassa 22 minuuttia. Jälki oli jokseenkin tarkalleen 1,5 kilometriä pitkä. Selvästi hyvin etukäteen mietitty ja huolellisesti maaston mukaan suunniteltu jälki.
Saimme maastosta kasaan 184 pistettä ja yhteensä 273 pistettä, millä heltiää KVA-titteli jäljeltä, kun alla on kaksi ykköstulosta viime vuodelta.
Notta voi hyvän tähen sentään: ei mulla ikinä ole ollut tavoitteena saada koirasta nelosvaliota - noi tittelit on vaan jotenkin touhutessa tarttuneet mukaan matkan varrelta.

Ja Lili ja Heri saivat JK3-koularin! Eipä huonosti, kun keskiviikkona pokkasivat HK1:nkin. Hirmuisesti onnea!
Ja spesiaalionnoittelut lähtevät myös Jaanalle ja Cindylle, jotka voittivat kisan ja tekivät huikeat suoritukset sekä tottiksessa että maastossa. Mars ässämmiin, Jaana ;)

Ja sitten KIITOKSET: oikein sydämen pohjasta ennen kaikkea Riitalle ja Pekalle maailman parhaasta Hiskistä, koirien koirasta, kisakaverista, mutta myös kotikumppanista ja leikki- ja lenkkiseurasta!
Suuret kiitokset Lauralle, kun alkukasvatit Veli Vekkikauluksen niin hienosti - Lauralla ja pienellä perheellään on tänään  muuten juhlapäivä, lämpimät onnentoivotukset juhlijoille!!!
Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä lähtee taas kiitokset kaikille uskollisille treenikavereille: Lilille, joka on polkenut pitkiä ja hikisiä jälkiä ja auttanut tokossa ja tottiksessa yms ynnä Levekin porukoille ja ihan  kaikille muillekin kiitos avusta ja treeniseurasta!











9 kommenttia:

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

Te ootte niin hyviä ja erinomaisia!! Kiitos itsellesi, "pienistä vinkeistä" onkeeni ottaneena se JK3 tänään tuli =) Jatketaan samaan malliin!

Jaana kirjoitti...

Miljoonasti Onnea vielä tätäkin kautta Nelosvaliotumisesta !! Jos olisi aaltohymiöitä niin pistäsin niitä tänne vaikka kuinka monta:) Te olette kyllä ihan Super Parivaljakko :):) Paljon Rapsuja Hiskille ! Sekä oikein hyvää kesän alkua ja Treeni Iloa :)

Susan Miiro kirjoitti...

Voi miten hienoa! Onnea ihan valtavasti Kaarina ja Hiski!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea tätäkin kautta nelkkuvaliolle ohjaajineen!

t.Tarja

Hanna kirjoitti...

Hurjan paljon ONNEA!!!

Heidi S kirjoitti...

Suuren suuret Onnittelut, missäs lajissa te voisitte vielä koulareita kerätä :-)

Laura kirjoitti...

Onnea vielä!! :)

Olette te kyllä uskomattoman taitavia, ei voi muuta sanoa :)

Ja kiitos kiitoksista ja onnitteluista. Kunniaa en Hiskin menestyksestä voi kyllä ottaa, mutta ylpeänä sitä silti Glendan pentujen pärjäämistä tulee seurattua :)

Anonyymi kirjoitti...

Hurjasti ONNEA nelosvalioille!!!!!

t Anne

Piia Karinen kirjoitti...

Wow! Todella hienoa työtä!!!! Hyvä Te!!!