HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




maanantai 23. maaliskuuta 2009

Niihama-tottis ja hakustelu

Sunnuntai 22.3. tottis
Niihamassa, nimeltään bh-tottis, mutta jääviä liikkeitä lähinnä katsottiin.
Parikymmentä koiraa yhtaikaa kentällä, osa haukkui, palloja heiteltiin, kaikenlaisia komentoja, kiljumista yms. Eli erittäin häiriökäs ympäristö.
Kävelimme ja seisoskelimme ensin kentän ulkopuolella tekemättä mitään. Hiski alkoi jo aikansa pörhisteltyään katsella minua siihen malliin, että "eiks täällä mitään tapahdukaan."
Kentällä oltiin sitten aktiivisia: palkkasin ahkerasti pelkistä kontakteista ja aivan pienistä siirtymistä. Ei siellä mitään seuraamista voinut ottaakaan, alusta oli niin epätasainen ja jäinen, että liikkuminen oli pakkoliikkeistä horjahtelua.
Paikallamakuu sujui häiriöihin suhteutettuna ihan kohtuullisen hyvin.
Kouluttaja katsoi jäävistä liikkeistä istumisen kaksi kerta, mitkä oli hänen mielestään erittäin hyviä ja nopeita (en tiedä, uskoisko). Suositteli silloin tällöin vielä heti eteenkääntymistä myös, mikä oli varmaan hyvä neuvo.
Maahanmenoja voimakkaalla avulla ja lelupalkalla, nopeat. Tätä vaan jatketaan vielä.
Otin vielä luoksetulon siinä kaiken härdellin keskellä, ihan eteen asti, mikä oli yllättäen loppuun asti nopea ja suora.

Hetalle taas muistaakseni jäävät liikkeet ja leikkiä.

Haku, hallintaa ja rulla
Sääksjärvellä, sunnuntai-iltapäivänä. Keskiviikkoisen kaavan mukaan, mutta nyt oli ensin nenänavausäijä. Tällä kertaa His ei käynyt alussa irtipäästämisen jälkeen niin kaukana kuin viimeksi, mutta lähti kyllä pari kertaa viereltä. Tuli heti takaisin. Rullanhaut ja näytöt (3 kpl) menivät hienosti ja His odotti kiltisti vapaana lähetystä. Ainoa ongelma oli ekalta mm:ltä vapaana poistullessa, kun Hiski alkoi etsiskellä maasta keppiä... Se mun oli pakko kieltää. Nyt pitää mm pistää vielä lähemmäksi, että saan Hiskin varmasti kuljetettua vierellä keskilinjalle asti. Pitää myös olla tarkka ja täsmällinen käskyjen kanssa, jotta His tietää, milloin homma jatkuu ja milloin ei. Taisin unohtaa sanoa maalimieheltä lähdettäessä "jatketaan." Nyt Hiski varmaan luuli, että homma jo loppui ja alkoi palkata itseään kepillä... Viimeisen mm:n jälkeen aina VAPAA eikä saa jättää liivejä+rullaa päälle. Tosiselvät tsydeemit nyt, kun pelissä alkaa olla aika monta liikkuvaa osaa pienelle pojankoltiaiselle.
Mutta muuten olin oikein tyytyväinen herra Metsä-Hiskoseen jälleen kerran. Rullantuonnin se osaa kyllä upeasti: ei pudottele matkalla ja tulee nätisti sivulle asti.

Ei kommentteja: