HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




maanantai 3. toukokuuta 2010

Kaikkea kivaa :)

Maanantaina oli oikeastaan tarkoitus pitää leirin jälkeen huilipäivä, mutta kun oli niin hieno ilma ja Hiski oli metsässä sen näköinen, että "eiks ny edes jotain voitaisi tehdä, hei", niin päätin sitten (töiden kustannuksella) puuhastella jotain pientä pitkän lenkin lisäksi.

Jälki
Tai oikeastaan kaksi kpl jäljennysiä, muutama kymmenen metriä pituutta molemmilla, ja kummankin päässä keppi. Janat 10-20 metrin välillä. Vanhenivat tunnin verran. Eka oli ihan suora, eikä siinä mitään, hiukan Hiski tarkisti takajälkeä, mutta kääntyi.
Toinen jälki teki kaarroksen tieltä tielle. His lähti päättäväisesti takajäljelle, päästin irti liinasta ja annoin mennä vapaasti, jäin itse paikoilleni seisomaan. Aikansa Vemmelsääri puuhaili tiellä, nuuski ja ihmetteli. Sitten yhtäkkiä se ampaisi janan kohdalta takaisin metsään, vilkaisi mua ("huijasit!") ja rynnisti kuono maassa oikeaan suuntaan. Annoin sen mennä (en edes ottanut liinasta kiinni), otin vain muutaman askelen sen perään. Melkein saman tien His tuli jo keppi suussa takaisin. Olihan hauska katsoa, miten Hiskillä syttyi lamppu ja miten se minulta mitään kyselemättä ratkaisi asian. Panostan nyt jäljellä oikeaan mielentilaan (sekä koiran että varsinkin omaani), ennen kuin lähdetään rynnimään mitään kilsan jälkiä. Syksyllähän jälki jäi siihen pisteeseen, ettei me kumpikaan oltu ihan tyytyväisiä. Näyttää siltä, ettei Hiskille ole jäänyt mitään hampaankoloon :)

Tarkkuusruutu
Löysin hauskan paikan mäenrinteestä: ruudussa oli jäkälää, pitkää kanervaa ja risuja. Esineenä avain. Voimakas tuuli, avain vasemmassa yläkulmassa, hyvin piilossa. Heta ensin: suoraan esineelle.
Hiskillä taisi mennä minuutin verran, se ylitteli taas hiukan rajoja, ei pahasti kuitenkaan.

Pudotettu
Tein "radan" ihan metsään, ei siis polkua tai mitään selkeää uraa. Pudotuksen jälkeen matkaa noin 70 metriä. Tuuli kävi lähetyspaikalta päin, eli ei tuonut hajua esineestä. Heta sai hakea ensin, iisi nakkihan tuo sille oli.
Hiski oli ehkä vähän innoissaan...Otin seuraamaisen ihan vimpan päälle, en antanut edistää enkä nuuskia yhtään. Lähti kuin nappi housuista, vähän viivähti, en tiedä, mitä touhusi, kun ei ollut näköyhteyttä koiraan. Luultavasti paaahtoi esineen ohi. Tuli kuitenkin ihan hyvin hanska suussa.
Ensi kerralla otetaan jo vähän pitempi metsärata.
Lopuksi tein uusilla hienoilla Fiskarsin tehosaksillani ison kasan jälkikeppejä. Olipa helppoa!

Tottis
Pirkkahallilla, PPK:n vuorolla, paljon väkeä.
Teemana siirtymät/vire niissä.
Ensin ilmo ihan vieraalle tuomarille Herin ja Lilin kanssa. Pallo kainalossa, vihje "hommiin", aloituspaikalle ja palkka. Leikkiä.
Pallo kainalooon>vihje> paikallemakuuseen kävely, vapautus pallolle käännöksen jälkeen, ennen makuuta. Leikki.
Paikallamakuu, noin 10 minuuttia. Kentällä rutosti häiröitä: haukkuvia koiria, lenteleviä leluja, Herin luoksetuloravi ihan vierestä.
Istumaan käskyllä, vihjesana>kävelyä>palkka suoraan kainalosta.
Sitten maasta luoksetulo (ei valmistelevaa) läpijuoksuna paikallamakuussa olevan Herin nenän edestä, leikkiä ja autoon.

Ei kommentteja: