HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Työtä ja tuskaa, vähän huviakin

Pitää oikein pinnistellä, että muistaisi, mitä on tehty viime viikon kisojen jälkeen.
Tottikset
Ainakin kävimme maanantai-iltana PPK:n yhteistreeneissä Pirkkahallilla ja jossain välissä keskenämme pikaisesti Kyötikkälässä ynnä Levekin yhteistreeneissä, joissa tosin kentällä ei ollut meidän lisäksemme kuin pari koiraa.
Olen nyt (vaihteeksi, taas, jälleen, hahaa, mikä vitsi) seuraamisen kimpussa. Josta tosin arvelen, että ei-kisamaisista treeneistä ei ole enää hitonkaan hyötyä, mutta eipä ole hyötyä feikkikisoistakaan näköjään (kiva asenne, eikö?)
Olen saanut paljon hyviä vinkkejä, kun vaan osaisi soveltaa...Kiitos Laura, Katri ja monet muut!
Olen nyt tehnyt treeniä, jossa ideana on, ettei His tiedä koskaan, milloin se yli-ihana eteenmeno tulee. Eteenmeno on palkka superhyvästä seuraamisesta. Pirkkahallilla tehtiin ainakin 10 eteenmenoa, eri suuntiin kenttää.
Lisäksi olen kokeillut sitä "signaalia" ennen häröilyyn puuttumista. Pirkkahallilla kytsimistä esiintyikin jonkin verran. Ja Pirkkahallilla Hiskillä oli jopa kurkkari ja remmi - ja minulla niin p-a fiilis, ettei tosikaan. Hiski oli ihan vauhko eikä edes halunnut leikkiä sen nyppimisen jälkeen, eli ei se pakote ainakaan Hiskin virettä nosta. Jälleen kerran huomasin, että vihaan ihan oikeasti remmistä rempomista ja olen surkea siinä. Ja se varoitussignaali pitäisi opettaa ensin kunnolla jossain ihan muualla, eihän siitä muuten ole mitään hyötyä.
Semmoinen olo jäi lopuksi, ettei kummallakaan ollut yhtään kivaa. 
Hengailtiin lisäksi  pitkään parkkiksella ihan vaan muuten autojen ja koirien sessa, mikä taas oli hyvä juttu ja sitä pitäisi tehdä enemmän.
Kyötikkälässä otin  monta eteenmenoa seuraamisesta ja homma pelitti kivasti. Koitin olla kisamaisen ankea ja päättäväinen.
Levekin kentällä oltiin taas ilman remmiä. Hiski yritti ihan hirveästi ja tarjosi joka hetki maailman hienointa seuraamista - siis minun mielestäni, tuskin kenenkään muun. Eteenmenoja taas paljon. Ja hengailua/siedätystä erityisesti sen  mudipakettiauton liepeillä, josta aina kuuluu taukoamaton älämölö. Hiski saa siitä aina vaan semmoiset raivarit, että oksat pois. Tukkapöllyä tuli oikein kunnolla. Huoh.
Esineruutu
Lihasulassa keskiviikkoiltana hoffiporukan mukana. Tehtiin ruutu möyritylle, risukkoiselle ja kivikkoiselle hakkuuaukealle, kova tuuli. Kisamainen fiilis, oli paljon yleisöä ja vieras "tuomari". Hiski oli kumman verkkainen Lilinkin mielestä, mutta haki kyllä hyvin ja riittävän tehokkaasti kaikki kolme esinettä. Pitää taas ottaa motivaatiotreenit jossain välissä.
Tarkkuus
Lilin polkema ruutu ja Lilin esine, häiriöitä, koska autot ihan vieressä, hyvä. Ihan tien vieressä, mistä syystä todennäköisesti His ylitteli tavallista enemmän rajoja. Muuten etsi hyvin ja luovutti säntillisesti.
Janat, 2 kpl, eli jälki nro 34
Molemmat janat oli turhan ryteikköisessä paikassa. Molemmat oikealle, koska se on selvästi nyt se vaikeampi suunta ja joka ikinen kisajälki on muuten lähtenyt oikealle!
Ensimmäisellä tietysti takajäljelle, enkä päästänyt tielle asti, koska siellä oli muita koiria. Käänsin siis - vähän ärtyisästi, kun alkaa pikkasen jo riepoa nämä takajäljet ja väsynytkin olin. Loppu ok.
Toisella jäljellä heti oikeaan suuntaan ja iltaruoka.
Tokojuttuja
Sen verran, että ennen aamuruokia on jumpattu kaukot terassin reunalla. Ne sujuvatkin ihan hienosti.
Ruudun rakensin takapihalle ilman nauhoja ja olen nyt lähettänyt Hiskin ruutuun merkiltä. Merkille menoa en vielä ole alkanut opettaa. Mutta ruutu vörkkii - kumma kyllä - nyt mallikkaasti.
Hierojalla
Hiski on edelleen kuulemma oikein hyvässä kunnossa, jumeja ei löytynyt, mutta muuten His oli sitä mieltä, että Terhin olisi syytä keskittyä enemmän hänen upean mahansa rapsutukseen kuin varsinaiseen hierontaan.

Ei kommentteja: