Ontumista ja hyppyhäröilyä

Nyt täälläkin sitten onnutaan, mutta ontuja on Heta. Se liikkaa pahasti, kun lähdetään liikkeelle kotoa, sitten saattaa taas hetken olla ontumatta, ja taas nilkuttaa hetken päästä. En tiedä, mistä kiikastaa, mutta pidetään nyt levossa toistaiseksi.
Joskus tulee ihan väkisin verrattua näitä kahta hauvelia. Hiski ei ainakaan vielä ole osoittautunut kauhean fiksuksi (vaikka muuten ihana onkin). Esimerkki: Hetalle hankittiin pentuna semmoinen puuhapallo, jonka sisään laitetaan nameja. Nameja tulee reiästä ulos, kun palloa pyörittää. Heta keksi välittömästi jo ihan pienenä, miten namit saa ulos. Hiski ei ole oppinut vieläkään: se vaan kantaa palloa, ärisee sille ja puree raivoisasti. Pallo on Hiskin jäljiltä täynnä hampaanjälkiä, vaikka se on tosi kovaa muovia.
Tänä aamuna pallo oli ensin Hiskillä, joka toimi kuten aina ennenkin, eli tyhmästi. Heta katseli touhua suorastaan halveksivasti. Kun Hiskonen kyllästyi palloon, Heta asettui asemiin ja rullaili tyylikkäästi palloa kuonollaan pitkin lattiaa. Välillä se pysähtyi napsimaan nameja. Kun Hiski lähestyi, se rypisti sille nenäänsä - se riittää.
Pari sanaa Hiskin käyttäytymisestä - tai sen puutteesta. Luulin, ettei pahempaa päin hyppijää ole kuin Heta. Erehdys, kertakaikkiaan: Hiski hyppää kuin vietereillä, se yltää vaivattomasti metri kahdeksankymmentäsenttisen ihmisen naamalle, mikä yllättää kohteen täysin. Koko viime kesä yritettiin porukalla kitkeä hyppimistä erityisesti lasten päälle, huonolla menestyksellä. Tähän asti on koitettu tyyliä: "älä kiinnitä siihen huomiota, käännä sille selkäsi." Tämänpäiväisen esityksen jälkeen on otettava käyttöön järeämmät keinot. Nimittäin: olin tulossa kotiin alaovesta. Päästän molemmat koirat useimmiten suoraan autosta, ilman remmiä sisään. Hiski menee yleensä nätisti Hetan perässä. Tällä kertaa se oli jo menossa sisään avoimesta ovesta, kun se silmäkulmastaan äkkäsi viereisessä puistossa pienen pojan, heitti uparit ja rynnisti pojan kimppuun. Ei se muuta tehnyt kuin HYPPI ja korkealle. Selkään, etupuolelle, joka paikkaan. Poika pyöri siinä kauhuissaan ja yritti päästä hyppijästä eroon. Minun huutamiseni kaikuivat kuuroille korville. Käskin Hetan keskelle pihaa istumaan ja juoksin Hiskin perään. Poikaressu lähti juoksemaan, mistä Hiski innostui vielä hirveempään hyppelyyn. Kun pääsin paikalle, pikkupoika itki ihan onnettomana. Halasin muksua ja kerroin hänelle, että koira on vallaton pentu, joka käyttäytyi nyt todella tuhmasti. Juttelimme siinä vähän aikaa, Hiski istui nätisti vieressä ja Heta pihassa irrallaan, mutta tyynenä kuin patsas, luojan kiitos. Pojan isäkin tuli paikalle ja selitin tilanteen. Isukki suhtautui ihan hyvin ja poikakin rauhoittui siinä. En kuitenkaan voinut pöllyttää ihan hirveästi Hiskiä, kun piti hoitaa se poika ja selittää isälle jne. Toivottavasti lapsiraukka ei saanut koiratraumaa loppuiäkseen.
"Korvattomuuskohtauksia" oli Hetallakin pentuna ja nuorenakin ja Hiskin vastaavista irtiotroista varmasti päästään, mutta tuon hyppimisen kanssa olen kyllä vähän pulassa. Jos jollakulla, joka tätä lukee, on tiedossaan nopea ja tehokas hyppimisen kitkemiskeino, joka tepsii bc:hen, niin otan vinkkejä mieluusti vastaan. Ja siis minun päällenihän hra Hörökorva ei hypi kuin koulutuskentällä, jossa sillä on lupa tehdä niin.