HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Toinen tyhjä ja muuta hakua

Sunnuntai 1.2.
Hakutreeni
Sääksjärvellä, vanhalla paikalla. Ihan tyyni :(
Hiskillä neljä äijää+yksi tyhjä.
Ensin nenänavaus ennen aluetta.
Ensimmäinen äijä oikealla, kulmasta noin 20 metriä eteenpäin, mm:n menoreitti eri kuin koiran lähetysreitti. Hieno laatikkopisto, kuin suoraan alan oppaasta. Hyvä Vemmelinen!
Vasemmalle tyhjä. Hienosti sekin, vislasin pois alueelta noin 30 metrin kohdalla, tuli salamana. Pikku hama tällä kohdin: piti saada Hiskonen pysäytettyä, mutta sepä pinkaisikin muutaman metrin päästä meikäläisestä suoraan jäniksen/Tuulan perään, joka kirmasi keskilinjan toiselle puolelle. Seuraavaa tyhjää ei enää tehdäkään näin, vaan Hiski saa tulla hakemaan ensin palkan minulta ja vasta sitten pääsee toiselle puolelle. Nyt meni siis omine lupineen. Tuli siis taas kuitenkin hyvin alueelta pois ja iskostuipa ainakin vahva mielikuva siitä, että poistulo tyhjältäkin kannattaa.
Kolmas mm otettiin myös vasemmalle, Pia oli mennyt piiloon "laatikkomaisesti" (ensin syvälle ja sitten suoraan keskilinjan suuntaisesti noin 20 metriä. Lähetin poikkeuksellisesti Hiskin hajutunnelia pitkin, koska halusin vahvistaa etenemistä syvälle ja eteenpäin. Tämäkin meni aivan piirustusten mukaan.
Sitten vähän takapakkia, ettei olis pelkkää nousukiitoa... Viimeinen mm kökki oikealla yli viidessäkymmenessä metrissä. Tästä hajunhaku. Jo matkalla Hiskin nokka kynti maata vähän väliä, vaikka tein kaikki temput estääkseni sen. Kielsinkin jo muutamaan otteeseen. Haju haettiin ihan mm:n vierestä ja Hiski sai sen aivan varmasti.
Mutta kun lähetin pojan keskilinjan läheltä, se kaarsi pariin otteeseen vasemmalle kuono maassa (eläin? juoksuinen narttu? väsymys?). Kummallakin kerralla kutsuin
takaisin. Toisella kerralla otin kiinni ja lähetin uudestaan noin 20 metrin päästä mm:tä. Nyt sujui. Superpalkat.
Tulipa testattua nyt sekin, että Hiskin voi kutsua virheelliseltä pistolta takaisin. Seuraava treeni on nyt joka tapauksessa hhyvin helppo ja hauska. Tämänpäiväinen treeni oli tosi vaikea, mutta Hiski selvisi mahtavasti.

Ei kommentteja: