HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Hiskille HK1 288 p. :)

Sunnuntai 25.5.
Hra Hiskonen kävi hakukokeissa Tampereella, tottis Niihamassa, maasto Teiskossa. Ei siellä pöllömmin mennyt:
Tottis
Paikallamakuu. Erinomainen
Seuraaminen. Tyydyttävä (!)
Liikkeestä istuminen.Hyvä
Liikkeestä maahanmeno. Puutteellinen (istui!)
Nouto. Erinomainen
Hyppy. Erinomainen
A-este. Erinomainen
Eteenmeno. Erinomainen (päivän paras, tuomarin mukaan)
Kokonaispisteet 90.
Tuomari (Kari Santikko) sanoi, että näytti siltä kuin kentällä olisi ollut kaksi eri koiraa...ensimmäiset ja viimeiset liikkeet ihan eri maailmasta. Justiinsa niin.
Seuraaminen oli - niin hanurista, ettei tosikaan. Kuin Heta kauheimmillaan: laahusti, pälyili, yritti nuuskia maata, jäi jälkeen...Itse olin mielestäni aika rento enkä hermostunut yhtään.
Heti seuraamisen alettua ihan aidan vierestä lähti kovalla räminällä pakettiauto ja heti perään paikallamakuussa oleva beussi alkoi haukkua. Paketti levisi siihen. Ei tietenkään olisi saanut. Hiskin  vire ilmeisesti laski ihan pakkaselle siellä paikallamakuussa. Liikkeiden väliset siirtymät olivat yhtä tuskaa: kuono pyrki maata kohti koko ajan. Kapulan näkemisestä sitten nosti itsensä. Ylemmissä luokissa olisi kyllä rokotettu tuosta seuraamisesta enemmän ja tuomari ei tainnut edes huomata sitä, että His ennakoi sivulletulon noudossa. Eikä huomannut sitäkään, että jouduin lähes väkisin vääntämään kapulan sen suusta...Kehui vain hyvää pitoa, hmmm.
Mielenkiintoista sikälikin, että kaikki ne liikkeet menivät hyvin, joita ei olla juuri treenattu ja se huonosti, joita ollaan treenattu paljon (seuraaminen).
Kentässä oli ylimalkaan jotain kovin kummallista: kahdeksasta koirakosta vain kolme ylitti tottiksen koularirajan! Huonoin pistemäärä oli 50. Mukana alittajissa oli mm viime vuoden haun piirimestari.
Mutta nyt on kyllä hyvät neuvot kalliit, en olisi ikinä uskonut, että His ylimalkaan pystyy niin kamalaan seuraamiseen kuin tänään.

Henkilöhaku
Viimeisenä metsään, kolmelta iltapäivällä, hohjoijaa.
Lähetin ensin oikealle, His sukelsi syvälle, kääntyi takarajaa pitkin eteenpäin ja kohta se jo tuli rulla suussa.
Toinen pisto vasempaan, sama juttu.
Kun His kolmannellakin pistolla (oikealle) tuli taas rullan kanssa, alkoi jo hirvittää: onko valeilmaisu? Mutta ei, se oli nostanut kolmannen ukon sadasta metristä läheltä takakulmaa ja vielä tuulen "väärältä" puolelta.
Tuomari (Reima Nuutinen) otti jostain pois pisteen, taisi olla lähinnä ohjaajan kömpelö koreografia liinan kanssa, muuten kehui meidät maasta taivaaseen.
Hiski oli kyllä kolmannen piston jälkeen sen näköinen, että "täh, ei kai tää tähän lopu, onpas surkeat reenit tänään."
Pisteitä siis 169.

Esineruutu
Yksi piste lähti vissiin siitä, että otin esineen liian hätäiseen pois. Kun His oli viimeinen koira ruudussa, se sai etsiä bonuksena ne kaksi muutakin.  
Eli 29 pistettä.

Yhteensä pisteitä kertyi siis 288.

Hiski oli kyllä superpätevä (sitä seuraamista lukuunottamatta)! Ollaan me tosin aika ahkerasti treenattukin ja paksussa hangessa rämmitty läpi talven, että ei senpuoleen.
Seuraavaksi sitten koitetaan saada paikka etsintäkokeeseen :)

Jälki
Hetalle lauantaina "terapiajälki": kolme keppiä, muutama sata metriä. Hyvinhän se meni.

8 kommenttia:

Katri kirjoitti...

NO VOI MITEN HIENOA! Hirmusuuret onnittelut, sehän oli suvereenisti kotiin hoidettu homma! Respect!

Merkka-sisko ei vielä osaa edes ilmaista, nyt taisi tulla alemmuuskompleksi...

Laura kirjoitti...

Voi että mä olen teistä ylpeä :)). Eli isot onnittelut vielä tätäkin kautta, ihan mahtavaa! :) Nyt vaan seuraamista treenaamaan (katsotaan sitten toukokuussa sitä vaikka yhdessäkin, jos pääset tulemaan ja jos kaipaat vielä jotain vinkkejä), se kun tulee kuntoon niin hiotte täysiä pisteitä :)

Jes, hyvä hiski ja hyvä Kaarina, hyvin tehty! :))

Anonyymi kirjoitti...

Hienoooooo!
Iiisot onnittelut haku-uran korkkaamisesta!
t. Hanna O ja pojat

Saija kirjoitti...

Onnea ykkösestä! Upea His, ja Kaarina tietysti myös! :)

Hanna kirjoitti...

Jihaaaaa!!!!!!!!!!!
Hurjan paljon onnea!!

Susan Miiro kirjoitti...

Valtaisat onnittelut todella upeasta haku-uran korkkauksesta!

Anonyymi kirjoitti...

paljon onnea hienosta tuloksesta!T:Pia ja pojat

Hiippari kirjoitti...

Kiitos kaunis! Saatiin paikka EK1:een Uuraisille 15.5., joten nyt treenataan vaihteeksi vähän muuta kuin hakua. Ja seuraamista, kun vaan tietäisi miten...