HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




torstai 3. kesäkuuta 2010

Keskiviikon sortimentti

Tottis
Kaikki voi-liikkeet (paitsi eteenmeno tietty). Kentän reunalla kunnon tylsistyttäminen ensin.Virtuaali-ilmo.
Seuraaminen, koko kaavio, josta palkka. Kerrassaan hienosti meni: painoi tosin aluksi, mutta eipä tuosta näytä ongelmaa kisoissa tulevan...Ei lainkaan vilkuilua.
Jäävissä alkoikin sitten jo tuijotella odottavasti eteenpäin, otin aina uusiksi, kunnes onnistui. Seisomisessa oli vajonnut ekalla kerralla maihin: kai se oli outoa, kun mamma  jolkotteli...
Nouto. Se taaksepäin pompsahdus kahden kilon kapulan kanssa taas... Uusinta ok.
Esteet. Bueno
Sivulle siirtymiset edelleen vinoja, pah.
Paikallamakuu, viennissä nuuski maata, tuhma poika, murahdin vähän. Piilossa. Ok. Sitten vielä ikäänkuin suoritusvuoron odottelua, perusasento ja palkka.
Toinen erä: piiitkä notkunta kentän laidalla. Perusasento tarjoamisen kautta, ei käskyä>palkka perusasennosta ja lyhyt leikki palloilla. Leikki jäi pahasti (tahallaan) kesken ja sain melkein raahata Hiskin pois kentältä.
Jälki
500 metrin jälki, pitkä jana, kulmia, viisi keppiä, runsaan tunnin vanhennus. Oli kuuma! Jana oli huono - Hiski hortoili -  ja otti takajäljenkin, jonka laiskuuttani yksinkertaisesti kielsin. Toka keppi olisi jäänyt, mutta huomautin asiasta. Kun kolmas keppi nousi hienosti pahasta paikasta pitkän varvikon seasta, jätin siihen ja  Hörökorva sai tästä aamuruokansa.
Nxtarkkuus
Erilaisia esineitä, pienin pienempi kuin viiden sentin kolikko, erilaisia ruutuja myös, pihassa. Löytämisessä ei mitään ongelmia. Luovutuksissa ei vieläkään ole löytynyt täysin yhteistä säveltä...His ei pudota esinettä nätisti käteen kuten Heta, vaan sylkäisee pitkälle mihin sattuu (retee jätkä kun on), mistä johtuu, etten tahdo saada koppia.Tarvii varmaan kysyä seuraavalta tuomarilta, saanko käyttää perhoshaavia...
Haku
Hiskille palauttava treeni: ukot kulmissa, eka ääniavulla, tokan menon näki. Ensimmäinen kiintorullalla, toinen suorapalkalla, uusi maalimies.

Ei kommentteja: