HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tokot

Vko 3/keskiviikko
Suunnitelman mukaan ohjelmassa piti tänään olla myös ruutu, mutta kun koko yön ja päivän satoi lunta, niin ei ollut mitään paikkaa, mihin semmosen olisi tehnyt.
Työhuoneella aamulla kaukoja, kaukoja ja kaukoja. Matkaa kasvatin vähän. M-S on nyt hyvä, S-M myös, M-I ja I-M samoin, I-S sujuu enimmäkseen. Mutta se S-I... No, kyllä se silloin tällöin (sattumalta?) onnistuu.
Tunnari. Tulitikuilla vaihteeksi erilaisia systeemejä. Ihan sairaan hienosti etsii oman tikun :D Miksi tämä onnistuu sitä paremmin, mitä pienempi esine?
Ip-lenkillä hokasin, että Vihiojanpuistoon oli aurattu kävelytie. Sielläpä sitten luoksetuloa puolisen tuntia kaikkina mahdollisina versioina. Ei ollut muuta palkkaa kuin hanska: hyvin kelpasi. Onneksi toivoin - ja sain - joululahjaksi paljon hanskoja :)
Kymmenestä stopista ehkä yksi oli riittävän nopea. Maahanmenossa His laski joka ikinen kerta ensin vain etupään alas ja jäi takapuoli pystyssä odottamaan palkkaa, uudella käskyllä vasta persuskin maihin.  Ei me  ikinä vitosta enempää tästä liikkeestä saada, mutta hällä väliä. Hiskillä oli ainakin hirmu hauskaa. Ja hanskasta on jäljellä roippeet.

Heta ei enää ripuloi, mutta on kauhean väsynyt. Saanut vain keitettyä kananmunaa ja lihalientä, kai siinä vähän jo alkaa huipata.

Ei kommentteja: