HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




perjantai 2. huhtikuuta 2010

Hiski haki taas ukot (oikeastaan akat)

Pitkäperjantai 2.4.
Haku
Sääksjärvi. PPK:n treeni, kuusi koirakkoa, mutta myös levekiläisiä. Hyvää yhteistyötä!
Vieno tuulenhenkäys vasemmalta. Sadan metrin rata tallattuna.
Kiintorulla. Kaksi ensimmäistä ei palkanneet  (palkka minulta), viimeisellä palkat. Saija tuli mukana piiloille "tuomarina" ja piilolla oli tarkoitus toimia kuten kokeessa.
Hiskille kolme maalimiestä, kaikki valmiina. Eka oikeassa kulmassa (matkalla hämy), toinen keskivaiheilla, aika lähellä keskilinjaa "havumajassa" (lakana-vaahtomuovihavurakennelma) kiven takana, kolmas ihan vihoviimeisessä kulmassa oikealla, mäenrinteessä. 
Haistoi ekan maalimiehen jo tullessa. Tarkisti hämypiilon, kampeutui siitä vasempaan, mutta korjasi ja ampaisi suoraan mm:lle.
Seuraava lähetys oikeaan kulmaan. Teki tosi syvän ja laajan piston eteenpäin, jolta vihelsin pois. Tuli nätisti.  Seuraava pisto taas oikealle. Riittävän syvä.
Seuraava vasemmalle, jossa jo saikin hajun piilosta ja koukkasi oikealle. Tarkistikin sitten uuden, oudon umpparin oikein viimeisen päälle: kiipesi kivelle, yritti takaa ja edestä ja vasta sitten otti rullan. Hieno homma! 
Seuraava oikealle: hienosti viiteenkymppiin, siitä eteenpäin ja sitten saikin jo hajun viimeisestä maalimiehestä ja se oli siinä.
Hiski toimi taas kuin kone. Rulla suussa tuli hyvin sivulle asti ja käskystä irrotti.
Huomioita: Unohdin itse irrottaa ekalla piilolla liinan...ei ihan ole selkäytimessä tämä touhu vielä. Ja His ehti ottaa rullan uudestaan suuhunsa ekalla mm:llä, kun ei saanutkaan heti palkkaa ja olin hiukan liian hidas. Uskon, että tämä jää pois rutiinin myötä, kun palkattomia maalimiehiä on useammin.
Mutta kaikenkaikkiaan komea suoritus Hiskiltä: se tekee kyllä hakumetsässä(kin) töitä Suurella Sydämellä. Eipä ole motivaation puute edes pilkahtanut enkä oikein jaksa uskoa, että sellaista näkyisikään...
Lopuksi lenkki villinä ja vapaana kolmen ihanan neidon kanssa: reipas holskutyttö Neri ja kaksi vähän viileämpää aussiladyä. Ah tätä onnea!

3 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Hyvä Hiski, tosi hienosti tehty! :)

Ja taas, Glenda tekee tuota samaa, eli siis saattaa olla rullan maalimiehellä jos olen liian hidas. Tehnyt pariin kertaan kokeessakin (viimeksi siellä missä valioitui), mutta oon ottanut vaivihkaa rullan pois niin ei oo tullut sanomista ;). Mä en ole siihen oikein jaksanut edes puuttua, kun koen sen lähinnä sellaisena, että Glenda vain varmistelee tehneensä oikein (vähän inhimillistäen), mutta kai sitä vois palkan ajoittamisen ja muun suhteen saada parannettua.

Mutta aika pieni virhe Hiskiltä muu treeni ajateltuna :)

Hiippari kirjoitti...

Mää meinasinkin sulta kysyä tuota. Hauskaa, että äiti ja poika tekee ihan samoja juttuja :)
Ajattelin, että palkkaavatkin maalimiehet saa alkaa hiukan hidastella palkkaamisen aloittamisen kanssa tästä lähtien. His tottuu siihen, että siinä on ensin åieni viive...

Laura kirjoitti...

Ja tuosta uusimmasta kommentista tuli mieleen, Glendalle ei myöskään läheskään aina namit kelpaa haussa, joskus on mm jo alkanut palkkaamaan nameja ja Gee on päättänyt ottaa rullan ja ilmaista ;). Eli ei ole kovin kauas puusta pudonnut Hiskikään! :))
Onneksi siltä on sentään ne pahimmat ongelmat jääneet välistä, eli hyvältä kuulostaa!

Tuo treeniajatus kuulostaa hyvältä, uskoisin että se tosiaan sillä korjaantuisi :)