HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 11. elokuuta 2010

Palauttelua

Treenit
Tällä viikolla on Hispanderin kanssa palauteltu itseämme "arkeen" hienon kisakokemuksen jäljiltä. Kumma kyllä, kumpaakaan ei näytä pahemmin väsyttävän.
Tiistaina käytin Hetan kilpparikontrollissa Toijalassa ja samalla käväisimme kentällä. Heta pääsi leikkimään kamalan ell-käynnin jäljiltä (tärisi kauttaaltaan ja toinen takajalka petti, kun verta otettiin toisesta, sydäntäsärkevää). Heta on myös laihtunut kaksi kiloa, hyvä. Hiskikin melkein kilon, ei hyvä.
Hiskin kanssa myös lähinnä leikin, otettiin muutama puunkiertoja ja useita luoksetuloja, kun ne on niin kivoja. Ynnä pari stoppia luoksetulosta, jotka tämän kierron kanssa onnistuvat näköjään selvästi paremmin kuin suoraantulossa.
Pihassa olen koittanut pariin otteeseen opettaa Hiskille kaukojen seisomista, mitä se ei kylläkään osaa vielä yhtään.
Lili toi keskiviikon hakutreeneihin metallikapulan, jota kokeilin heti auton luona - huonoin tuloksin. His vain murisi kapulalle, minkä kyllä etukäteen arvasinkin. Olisihan tuonkin opetuksen voinut vähän aikaisemmin aloittaa ;)
To-aamuna sitten kokeiltiin ruokakupilla: kauhea ärinä ja murraus ensin täälläkin, mutta kyllä His kapulan lopulta mulle toi. Sitten otin vielä käyttöön kateuskortin: heitin kapulan niin, että Heta ehti sille ensin. Neitokainen toi kapulan tietysti hillitysti mulle eteen (ei ole koskaan ennen pitänyt metallista kapulaa). Tämän jälkeen Hiskikin tarttui kapulaan huomattavasti nopeammin :))
Ja joka päivä olen ampunut aamuruokakupilla Hiskille, kun nyt jo kaksi tuomaria on väittänyt, että koira reagoi ampumiseen. Kumma juttu, kun se ei ole koskaan tehnyt sitä treeneissä. Pitää kuitenkin olla tarkkana tuon kanssa.
Haku
Keskiviikkona Sääksjärvellä, kuusi koirakkoa, uusi paikka. Menin etukäteen ja rustailin vähän uudennäköisiä piiloja, sain tehtyä mm yhden ihan kohtuuhyvän maapiilon. Hiskille helpohko kolmen mm:n treeni, jossa halusin tehostaa piiloille menoa niin, että huusin näytölle lähtiessä maalimiestä, joka vastasi "Hiskiiii" kahteen kertaan, ennenkuin lähdettiin liikkeelle. Kaikilla mm:llä sekä ruoka että lelut.
Hiskille ensin oikea kulma, joka oli avopiilo loivan mäen alapuolella. Tämä oli koirille yllättävän vaikea, kaarsivat liian aikaisin eteenpäin. Hiski meni kyllä ihan kohtuusuoraan.
Toka oli se maapiilo, joka oli vasemmasta etukulmasta noin 15 metriä eteenpäin, ylisyvällä.Matkalla käytetty hämy, johon poika ei reagoinut mitenkään. His ei yllättäen  mennytkään ekalla pistolla tarpeeksi syvälle- maapiilot on sille jostain syystä tavallista vaikeampia. Toisella lähetyksellä lähti possuilemaan ulos alueelta ja huusin pois. Kolmas kerta onnistui, mutta siitä tuli lievä takapisto, oma vikani, kun etenin liikaa, tyhmä minä.
Kolmas ukko oli oikealla kaatuneen puunrungon päälle taiteilemassani pahvilootapiilossa, 30-40 metrissä. Tämä ihan hyvä.
Huutelu lisäsi Hiskin vauhtia selvästi. Nyt pitää enää päättää, otanko mieluummin pistemenetykset hitaahkosta näytöllemenosta vai haluanko taittaa nilkkani/niskani rytäkässä :(

SM-kokeen jälkipuinti
Tottis
Keskimäärin tämä onnistui kokonaisuutena yli odotusten.
Seuraaminen. Jatketaan treenaamista samoilla linjoilla. Edelleen hengitys-/ryhtikuvio mukana Lea-rouvan lyttäyksestä huolimatta. Paikka on hyvä, ei paina. Mahdollisista vilkuiluista suullinen huomautus.
Jäävissä ei ollut (kai) huomauttamista.
Luoksetuloja pitää treenata myös "loppuun" asti, ei vain läpijuoksuina.
Tasamaanouto ja esteet: ylläpitotreeniä, myös "loppuun asti.".
Eteenmeno: jatkataan "mene suoraan eteen, mene maahan" ajatuksella treenejä ilman pallolle juoksemista.
Siirtymiä pitää treenata edelleen. Menivät paremmin kuin koskaan ennen kisoissa, mutta parantaakin voi.
Esineruutu
Tämä on nyt hiukan harmillisessa vaiheessa. Painostus parissa treenissä ei ilmeisesti tehnyt ollenkaan hyvää. Toivotaan, että vireen lasku tässä on tilapäistä, kun tämä on ollut Hiskin vahvaa osaamista.
Palaan ihan selkeästi alkuun, eli motivaation ja vireen nostoon. Paljon esineitä, pakko nyt kokonaan pois, vapaata etsimistä ja rentoutta. Käytän Hetaa apuna motivaation nostossa.
Tarkkuus
Sama kuin edellä.Tätä tosin ei nyt vähään aikaan edes treenata.
Pudotettu
Se pirun seuraamisosuus - ihan selvää possuilua. Tässä ei tarvitse pelätä vireen laskua, joten seuraaminen pannaan kertakaikkiaan kuntoon, vaikka kunnon pakotteella. Ei treenejä toistaiseksi.
Jälki
On oikein hyvässä mallissa, kepin hukkaaminen oli ihan selvä työtapaturma. Janatyöskentely on kunnossa, keppimotivaatio on hyvä, samoin koko asenne jäljestykseen. Vaihtelevaa ylläpitotreeniä.
Haku
Ilmaisut - siis lähinnä näytöllemenojen dynaamisuus nyt mietinnässä. Rullan kanssa ei ole ongelmia ollut, hiukan lähemmäksi saisi vielä ehkä tuoda. Rullan pudottaminen kesken tuonnin SM:ssä oli melko varmasti helteestä johtuva tapaturma. Yhtään valeilmaisua ei ole tehnyt, kop, kop.
Pistot on pääsääntöisesti olleet ok, silloin tällöin ilmaantuu taipumusta taaksepäin työskentleyyn, joka pitää kieltää vielä päättäväisemmin kuin olen tehnyt. Uusintalähetyksillä yleensä korjaa. Ässämmissä ei edes valitettu liian laajoista pistoista.
Tyhjät pistot ovat sujuneet pääsääntöisesti hyvin, mutta niitä nyt vain lisää.
Risteilyssä on vielä paljon tekemistä.
Pääpaino nyt joka tapauksessa pidemmissä radoissa.
Hallinta on kunnossa.

8 kommenttia:

katri kirjoitti...

Hei miehän en edes muistanut onnitella, no nyt tulee: suuren suuret onnittelut hienosta suorituksissa isojen poikien kisoissa! Upeaa! Mie täällä sormi F5:lla jännitin koko sunnuntaiaamun.

Ei varmaan pitäisi sanoa mitään kun en teidän tottista nähnyt, mutta saattoiko se Lea-rouva tarkoittaa sitä, että sie et kävele suorassa? Kun joissain noissa Lauran ottamissa kuvissa ainakin olet kääntynyt koiraan päin ja ainakin ylemmän tason TOKO:ssa se on aina pistemenetyksen paikka (ikään kuin kaksoiskäsky). Nimimerkillä kokemusta on kun 10 vuotta treenasin yksin eikä kukaan sanonut asiasta. Mutta kuten sanottu, en ollut paikalla, joten voin vain arvailla, kun sitä aina haluaisi löytää jonkun järjellisen selityksen asioille.

Syytetäänkö Glendaa tuosta kapulalle murisemisesta, sieltä se selvästi on periytynyt... Nyt kun olen (ainakin joskus) saanut Merkan hiljaiseksi kapulalla, niin se murraa esteelle sitten.

Tuota näytölle menemisen dynamiikkaa mie en myöskään oikein ymmärrä miten suurin osa tuomareista sen arvostelee. Onko se nyt oikeasti kauhean harmonisen ja hallitun näköistä, jos se ohjaaja tulee kuin litran mitta siellä liinan päässä, pahimmassa tapauksessa naamallaan kanervaa kyntäen?!! Eikö se just ole hienoa jos se koira menee määrätietoisesti, mutta sen narun jatkeena roikkuvan ohjaajan huomioiden sinne näytölle? Onneksi mulla on vain Mervi 13 kg eikä Musti Mustaterrieri 70 kg.

Sie oot kyllä mahtavan ahkera treenaaja, tulee jo sellainen uupumuksen tunne kun teidän treeneistä lukee :D

Hiippari kirjoitti...

Kiitos, kiitos Katri!
Joo, noissa Lauran kuvissa toljotin koiraa ihan törkeesti sivuittain (tarkotuksella), mutta nimenomaan sitä en tehnyt Paimiossa, vaan katsoin eteenpäin, vartalo tikkusuorana (Hermiön Outin oppeja). Eli noottia tuli nimenomaan "liian jäykästä, kontrolloivasta vartalosta" (Hiskiparka), ei vartaloavuista, kääntymisistä kumarruksista tms tms. Tönkkö mikä tönkkö, mutta niin on toi Skuugsterikin...

Glendaa voidaan syyttää mainiosti, tosin Hiski murisee vain metallille. Katotaan ny, jatkaako se tota möyryämistään.

Toi näytölle meno on mulle kyllä mysteeri. Taidan kuitenkin valita hengissäpysymisen mahsollisuuden. Eilinen meno oli jo senverran hirveetä.

Laura kirjoitti...

Heiheihei, mitä täällä Glendaa syytetään? ;))

Ei vais, tunnustan sen ongelman lähteeksi (taas...). Ja itse asiassa Glendallahan on "pahin" nimenomaan toi metalli, koska se on ollut aina sen lemppari. Ja joo, on noudoissa murisemisesta lähtenyt pisteitä, tosi vaihdellen kylläkin. Näköjään esim. valioitumiskisassa saanut erittäin hyvän ja erinomaisen (Lankiselta) ja tokossa saanut kaikkea 6-10 väliltä.

(Mulla on itse asiassa asenneongelma tohon murinaankin, koska mun mielestä se on lähinnä siistiä ;). Kertoo mielestäni koiran asenteesta, sellaisesta tietynlaisesta sinnikkyydestä, mistä ite tykkään ihan kauheasti, ettei luovuta vaan alkaa murisemaan :-D. Njoo, tiedän ettei sitä pitäis ihannoida, mutta minkäs sille voi...Nää taitaa olla edelleen kaikki laiskan beaglen omistajan ongelmia, kun kaikki joka on toisessa ääripäässä - lukuunottamatta hirveää hermovilppiä - on musta hienoa :))

Mä kannattaisin Suomeenkin Ruotsin mallia näyttöjen kanssa, jossa ymmärtääkseni kello pysäytetään näyttöjen ajaksi. Tosi järkevää ja vähän huonokuntoisemmatkin ihmiset (olen kuullut ainakin jostain sydänvikaisesta SM-ohjaajasta) pääsevät kisaamaan, kun ei tarvitse pelätä ajan loppumista!

katri kirjoitti...

Itse asiassa se on Laura mullakin vähän sama juttu. Tykkään Mervin sloganista "työllä aidolla, käsityöperinteen taidolla, käsittämättömyyden rajoilla, apinan raivolla". Jos siihen kuuluu murina kapuloilla tai PK-telineillä, se on voi voi se. Metalli on Mervinkin lemppari. Mun trauman on muuten aiheuttanut Katinka, ajokoira-karhukoira :)

Ai sitä voi olla liian tikkusuorakin... No jopas on. Koskahan mie saan siitä noottia ekan kerran samasta asiasta, entisenä rytmisenä voimistelijana sitä on tottunut ryhdistäytymään ennen kuin menee yleisön eteen. Sitä odotellessa...

Tuo Ruotsin malli kuulostaisi kyllä hyvältä, mutta taitaa olla turha toivo. Siinähän vähenisi nipotuksen aiheet tuomareilta ja sehän olisi vallan kauheaa.

Susan Miiro kirjoitti...

Mäkin olen ihan täysin unohtanut onnitella Hiskiä hienosti menneestä sm-kisasta 5.sija ja pronssia joukkuekisassa on kyllä loisto juttu!!!
Ai se murina onkin Glendalta?! Ainut hetki, kun Ruu'n suusta jotain kuuluu on hyppynouto jossa paluussa murisee hypylle,mulle?! No jos se kerta on periytyvää, niin minkäs sille voi ;0) Joten muriskoon =P

Hiippari kirjoitti...

Murinasta: saan siitä naurukohtauksen joka kerta. Hiski kuulostaa ja näyttää ihan siltä, että "mää tälle halvatun metallikapineelle näytän taivaan merkit". Teki sen taas tässä illalla. Ei ole vaan mitään tietoa, ymmärtääkö toko-tuomarit tämmösen hauskan päälle.
Kellon pysäyttäminen näytöillä olis aika makeeta, mutta kyllähän täällä löylykisoissa kuolemisen ja muurahaispesissä istumisen luvatussa maassa on pakko toikin homma pitää mahdollisimman extremenä.
Ja muistakaa: jos menette Lea-tädin tuomaroimiin kokeisiin, älkää vaan oikaisko ryhtiä!

Anonyymi kirjoitti...

sit vaan ulkomaille kisaan tikkusuorana..siellä se skoogsterikin kisaa!

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla aika vähissä EK-kisat Suomen rajojen ulkopuolella.

-katri-