HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Hakua-jee! Ja tottista - ei ihan niin jee...

Sunnuntai 10.1.
Haku
Hiskille: löytö, tyhjä, tyhjä, löytö, löytö. Suorapalkat.
Muistaakseni ei ole ennen ollut kahta tyhjää peräkkäin. Hyvin His homman selvitti kokonaisuudessaan :) Sivulle saisi tulla kylläkin ekalla käskyllä, ettei aina tarvisi toistaa...
Lopuksi vielä ammuttiin tiellä. Olin ampunut itse metsässä edellisenä päivänä ja Hiski vähän hätkähti silloin. Nyt ei ollut mitään reaktiota.

Tottis/toko
Marjamäen ihkauudella, hienolla hallilla. Kylmä se oli kuin mikä - ei puhettakaan, että olisi voinut toppatakin riisua, mutta tosihieno alusta, ei tarvitse ainakaan pelätä koiran satuttavan itseään.
Muistaakseni otin ainakin 1. osassa näitä (enimmäkseen leikittiin kahdella lelulla):
Ruutu
Kouluttaja vei pallon kolmeen kertaan. Aika kaukaa. Eihän tässä mitään vaikeeta ole.
Seuraamisen lähtöjä
Vilkuilun poistamiseksi (sitä meinaan esiintyi sitten pikkuista vaille paljon>uusi paikka/agirata vieressä, ei onneksi paljon väkeä)
Avon hyppy
Istuminen ihan esteen toiseen reunaan taas, mutta viis siitä
Kaukoja
Maaginen raja on näköjään 2,5 metriä: sitä kauempaa annetut istumaan nousu-merkit ja -käskyt ovat täysin tunnistamattomia
Luoksetulo eteen Ok.
Tauko
2. osa:
Liikkeellelähtöjä ja estettä päin kävelemistä, täyskäännöksen jälkeen istumista
Koitin palkata (lelulla) aina "vilkuilemattomista" kohdista, kaikki muu jäi taas täysin huomiotta
Hyppynouto
Heittelin tahallani vinoon. Ihan hyvin silti.
Tasamaanouto
Toi ryökäle ihan vinoon (kun piti kytätä sitä agirataa). Otin uudestaan - sama juttu. Sitten vein itse ja nyt toi nätisti. Sitten vielä heittämällä, mikä ok.
Eteenmeno
En päästänytkään, vaan palkkasin taskusta kontaktipätkistä. Monta toistoa.

Ja lähtiessä sitten sattui semmoinen fiba, että sakemanni koitti tulla(yritti jo aikaisemminkin samaa monta kertaa) Hiskin päälle oikein kunnolla. Hiskihän tietysti vastasi ja lähti sitten tukka pystyssä hallista. Tosi kiva. Voi hemmetin hemmetti, se hurtta on nyt sitten joka kerta meidän ryhmässä, ei ollenkaan hyvä juttu Hiskin kannalta, joka kerta on sitten semmonen härdelli päällä siellä :(

Ei kommentteja: