Heta yhdeksän vuotta. Hiskin jännä jälki

Heta täyttää tänään yhdeksän vuotta ja siitä tulee päivä päivältä lapsellisempi... - Lilin ottama kuva on hoffien rotumestiksistä Kangasniemeltä kolmen vuoden takaa.

Hiskin kanssa on puuhasteltu mm. hakua sunnuntaina. Palautteleva treeni, kolme ukkoa+näytöt, eikä mitään ihmeellistä tietenkään.
Kun meitä oli vain neljä eikä aikaa mennyt paljon mitään, tehtiin vielä tarkkuusruutu. Hiski haki Nerin jälkeen Saijan pikkuesineen. Ihan ok.

Maanantaiaamuna teimme Miikun ja Roihun kanssa mukavan syysretken Hämeenlinnan raunioradalle, jossa olin Roihulle viisi kertaa maalimiehenä erinäisissä pömpeleissä. Roihu oli pätevä kuin mikä ja meillä molemmilla oli hauskaa.
Esineruudun teimme varsin mielenkiintoiseen paikkaan: jyrkähkö ylämäki ja vasen laita putosi suorastaan jyrkänteeksi. Aika kova tuuli. Tallattiin vain rajat. Roihu haki ensin ja löysi heti etuesineen ja sen jälkeen poisheitetyn jälkikeppinsä ynnä Hetan hukkaamaan narupallon. Kumpikaan ei tosin ollut ruudussa, mutta viis siitä, hienosti haettu kumminkin!
Hiski löysi etuesineen melkoisen juoksentelun jälkeen ja esineen ihan takaa. Kun näihin meni jo viisi minuuttia,  päätin jättää kolmannen. Heta haki sitten sydänkukkaronkin muutamassa sekunnissa. 
Ennen raunioita olimme polkeneet koirille jäljet, Miikku tallasi Hiskille noin 500-metrisen, neljä keppiä. Pyysin tekemään mahdollisimman haasteellisen jäljen ja se saatiin. Miikulla oli mukanaan myös Priima-neiti. Jälki kulki ihan alussa tien yli, jota pitkin meni justiinsa jäljenteon aikaan ainakin yksi koiranulkoiluttaja.
Otin Hiipparin jäljelle ihan suoraan esineruudun (ja palloleikin) jälkeen. Se ampaisi matkaan hirveällä draivilla, oli suorastaan hurmostilassa koko matkan, pysyi mielestäni  kuitenkin koko ajan jäljellä. Tienylitys harhoineen vaati ymmärrettävästi vähän tarkistamista. Jäljennosto taas vapaaseen tyyliin ilman varsinaista lähetystä ja pienen tarkistuksen jälkeen vasemmalle oikeaan suuntaan (jo neljäs kerta peräkkäin!).
Eli: tosi hieno jäljennös lukuunottamatta semmosta pikkuseikkaa, ettei Hispander nostanut kepin keppiä :))) Ei siis edes loppukeppiä. Näin hyvin loppumerkin, enkä jarruttanut yhtään, halusin nähdä mitä tapahtuu. His jatkoi suoraan tielle ja olisi jatkanut varmaan vaikka maailman tappiin.
Siispä poika jäi tällä kertaa kokonaan ilman palkkaa. Jostain syystä itseäni lähinnä nauratti, ei harmittanut pätkän vertaa. Jäljen imu oli vain jostain syystä nyt niin kertakaikkisen koukuttava, että kepit unohtuivat kokonaan. Eipä tässä itsekään aina kaikkea jaksa muistaa :)))
Maanantaina mennään Miikun kanssa uudestaan ja katsotaan, mitä tapahtuu. Odotan mielenkiinnolla.
Kun His oli ollut hetken autossa, laitoin sen vielä nostamaan jäljen sieltä lopusta ja nyt se muisti noukkia loppukepinkin. Ja sai ruokansa.
Kiitos, Miikku, hyvästä jäljestä ja seurasta!