Jälki
Perjantaiaamuna jälleen jäljelle. Lisäsin haastetta kertarysäyksellä, kun tavan jäljet tuntuivat liian helpoilta Hiskille. Gepsi unohtui kotiin (mitään treenivehkeitä ei saisi ottaa autosta pois minuutiksikaan), mutta jälki oli noin kilsan mittainen. Kaksi tuntia vanha, kuusi keppiä, joista pienin ohuempi kuin lyijykynä ja muut sitä isompia. Yhtä lukuunottamatta kaikki vaikeissa paikoissa. Jäljen poljin suositulle ulkoilualueelle Innilän majan taakse, paikkaan jossa risteilee lenkki- ja luontopolkuja ja -teitä ristiin rastiin, taatusti oli harha poikineen. Heta oli mukana myös, on se tosin ollut ennenkin.
Siksakkasin teiden yli, kuljin välillä tietä pitkin, poikkesin tien viereen ja taas takaisin tielle, tein piikkejä ja kulmia ihan teiden viereen. Kerran kävin käytännöllisesti katsoen yhden talon takapihalla. Puolivälin tienoilla poikettiin alueen hirvimetsässä, Heta oli sen näköinen, että aivan lähellä oli sarvipää. Ihan törkeän vaikea jälki siis. Ajattelin, että hyvä, jos puoleenväliin päästään.
Mutta mitä vielä: veli Vekkikaulus oli sikahyvä! Kaikki kepit se kaivoi esiin puoliväkisin ja jäljenajo oli muutenkin superluokkaa. Janan teimme samalla systeemillä kuin kahtena edellispäivänä, eli kuljin vain vinosti kohti jälkeä, ei lähetystä. Olen selvästi paineistanut Hiskin janalla (varsinkin kisoissa) ja siksi suunta on mennyt arpomiseksi. Nyt siis paineet pois, kunnes jäljennosto on varmaa oikeaan suuntaan 90-prosenttisesti. Tänään(kin) suunta oli oikea.
Kaksi edellistä jälkeä His ajoi vähän sillä asenteella, että "kattos mamma, kun tämä sujuu vaikka silmät kiinni, hohhoijaa", mutta nyt se joutui oikeasti keskittymään, vauhtikin hidastui ajoittain selvästi. Yhden polun kohdalla oli pakko merkata. Kaksi kertaa tien imu (hajut?) oli viedä mukanaan. Jännästi His palaa takaisin ymmärtääkseni siihen paikkaan (aika pitkällekin), jossa on "varma jäljenhaju" ja siitä taas nostaa jäljen uudestaan.
Jäljen vanhentumista odotellessa piipahdettiin Levekin kentällä, jossa otimme ensin ohjattua, aluksi pelkkää törppöä, palkkailin ihan vaan istumisesta. Yritin odottaa niin kauan, että se leukojen lonksuttelu loppuisi, mutta eihän sitä jaksa, kun ei ole koko päivää aikaa. Sitten His haki oikean, eli Jyrkin ja sekin meni taas ihan hienosti, jopa palautus oli nyt ihan suora.
Sitten otimme taas ruudun, seinustalla tietty. ja sivusta sisään tietty. Sitten muutama uusinta ilman merkille menoa eri suunnista, hyvin.
Sitten kikkailuosasto, eli lähetin Hiipparin ensin ruutuun, sitten hyppäämään, siitä hakemaan metallikapulaa ja siitä tunnaria. Hyppyä ei mainannut hiffata, se uusittiin, muuten ihan hienosti. Tunnari (iso kasa + oma) on
sujunut viime aikoina paljon iloisemmin ja vauhdikkaammin kuin aikaisemmin, kiva juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti