Hankala ja hauska jälki

Muistettiin pyhittää lepopäivä: sunnuntaina ei treenattu oikeastaan mitään.

Maanantai 24.8.
Jälki
Ajeltiin Pinsiöön Hannan, velipoika-Huin ja Emppu-vauvan kanssa.
Tallasin ensin Huille PK-SM-jäljen kaavion mukaisen jäljen. Joo: totta se on...kuusi suoraa kulmaa, kaksi terävää. Tarkoitus oli jättää kuusi kpl keppejä, mutta päädyin sen verran hankalaan paikkaan ojien keskelle, että Hannan luvalla jätin viidennen kepin siihen ja palasin autoille. Matkaa jäljellä oli n. 1,4 km.
Hienosti Huiskale puolisentoista tuntia vanhenneen jälkensä ajoi: 25 minuutin päästä jo porhalsivat neljän kepin kanssa takaisin. Yhteen sienestäjään olivat törmänneet ekalla kepillä. Hui on kyllä ihan huippu!

Hiskin jälki ei ollutkaan ihan yhtä suuri suksee...
Matkaa Hiskin jäljellä oli kilometri, kulmia siellä sun täällä, keppejä kuusi. Vanheni runsaat kaksi tuntia.
Homma alkoi oikein lupaavasti: jana oli jotain 30 metriä,His eteni suoraan, tarkisti hiukan takajälkeä, mutta palasi oikealle. Eka ja toka keppi nousivat nätisti ja iloisesti.
Sitten alkoikin tuskien taival: toinen keppi suussaan Hiski bongasi ensimmäiset sienestäjät, ei leikkinyt, ei huolinut palkkaa, vaan nosteli nokkaansa ja tuijotti jäykkänä oikealle. Sain sen kuitenkin jatkamaan ja sitten noustiin järkyttävän kauheen mäen päälle. Siellä His sai uudestaan hajun niistä hiton sienestäjistä ja lopetti jäljestyksen tykkänään. En puhunut mitään, odottelin, mitä tapahtuu ja sinnehän se lähti jonkun mummon hajun perässä nokka ylhäällä, jäljestyksestä ei tietoakaan. Paheksuin, pysäytin ja kampesin pojan takaisinpäin. Tehtiin melkoinen lenkki hukkaa, kun His etsi jälkeä, eikä koko aikaa suinkaan kovin innokkaasti...Löytyihän se jälki lopulta, mutta kohta sen jälkeen homma eikun parani: metsä oli kutakuinkin täyteen tuupattu erilaista marjan-, sienen ja ties minkä poimijaa! Eihän Hiskin jäljestyksestä sen jälkeen tahtonut tulla mitään, jälkiä oli varmaan ristiin rastiin ja ne ilmahajut ja näkyvät "maalimiehet" päälle. Hoin "jälki, jälki", eli aikamoista painostamistahan tuo oli. Olisin lopettanut heti, kun yksikin keppi olisi löytynyt, mutta kun ei löytynyt (että olisin saanut palkattua), niin sitten junnattiin loppukepille asti. Sen Hiski löysi helposti. Loppu jäljestä (n. 300 metriä) kulki ihan tien viertä. Sen varteen, meidän puolelle oli parkkeerattu viisi autoa. Kaikista oli todennäköisesti lähtenyt ainakin kaksi ihmistä sinne meidän maastoon haisemaan :(
Kolme keppiä siis matkalle jäi, huoh.
En osaa päättää, pitäisikö tuohon Hiskin jäljestykseen olla tyytyväinen vai tyytymätön. Hyväähän on se, että sain Hiskin jatkamaan kaikesta huolimatta ja että se löysi jäljen aina uudestaan tuossa tungoksessa(kerran kyllä jouduin vetämään sen pois polulta, joka selvästi vei autolta metsään). Huonoa se, että se reagoi noin voimakkaasti niihin tyyppeihin ja jäljestäminen oli aika käskytysvetoista.

Ainiin ja esineruutukin tehtiin: ei siinä mitään kummoista ollut. Molemmat pojat tekivät hommansa hyvin.

Hannan kepit oli muuten kyllä surkeen pieniä, paljon alle normin - kyllä se vaan on välineitten vika, kun suksi ei luista ;) Mutta kiitos hyvästä, haastavasta jäljestä ja seurasta! Eemeli on aivan ihana, iloinen vauva! Otetaan joskus uusiksi.

Illalla oli vielä pakko lähteä tekemään Hiskille palauttava jälkitreeni.
Päädyin siihen, että teen "jotain ihan erilaista" ja niinpä polkaisin rikkaruohopellolle vajaat 200 metriä pitkän jäljen, jossa oli kaksi kulmaa ja iso iltaruokanappula-annos kylvettynä jäljelle. Lopussa oli hiukan piilossa iso, muheva keppi.
Hiski lähti hienosti ja innokkaasti jäljelle (ei vaikuttanut yhtään kyllästyneeltä, luojan kiitos :) ja ensi hämmästyksestä toivuttuaan napsi nappulat tarkasti. Kepistä se oli suunnattoman ilahtunut ja sillä (ja pallolla) leikittiinkin sitten hartaasti!
Olin oikein tyytyväinen, että tuli nollattua tuo päivän painostaminen.
Heta sai taas etsiä Hiskiltä jääneen pallon. Sekin oli tyytyväinen :)