Hakutreeni 35.4. Sääksjärvi
PPK:n pienryhmäkouluttajien yhteistreeni aamulla. Heta vain tallasi Leeviherran kanssa. Hiskillä oli kuusi ukkoa. Oudon porukan kanssa ei puhuttu ihan samaa kieltä: heti eka ukko oli noin 20-30 metriä eteenpäin siitä paikasta (ja 60 m syvällä), jota tarkoitin. No, kun His ei ensi lähetyksellä löytänyt, lähetin uudestaan ja teki hyvä laatikkopiston, ihmettelin vaan, että miten se kehu tuolta jostain hevonkuusesta kuuluu...
Toiselle lähti vähän huonosti, ei suoraan, ja huutelin jo takaisin. Kummastelin, kun poikaa ei kuulunut. Aikojen takaa mm nousi kiven takaa ylös ja His pinkoi mun luokse. Se oli ollut koko ajan mm:llä - tämmöstä tää näitten suorapalkkojen kanssa on :( Radiopuhelimet tarttis ottaa käyttöön. Ohjeistin kyllä pitämään vähän enemmän meteliä.
Ja kolmas piilo piti ottaa hajunhakuna, olin ohjeistanut merkkaamaan piilon. Mentiin Hiskin kanssa hakemaan sitä haisua - ja törmättiin maalimieheen, joka olikin merkin edessä, ei takana.
Neljäs, viides ja kuudes sujuivat ihan kommelluksitta. Hiski jaksoi ihan hyvin, vaikka oli ihan hirveän KUUMA.
Jälkitreeni, pelto
Illalla. Hiskille noin 300 m, runsaat 1,5 tuntia. Jälkeä polkiessa iski pieni kokeilunhalu ja tallasin jäljen kauhean risuryteikön yli, ojan ja mutavellin kautta toiselle peltolohkolle. Kolme kulmaa, muistaakseni. Kova tuuli taas.
Jäljen nostossa oli samanlaista hapuilua kuin eilen. Ei osaa vielä edetä suoraan, mutta en nyt piittaa siitä. Harjoitellaan jana sitten ihan erikseen. Lähdin kävelemään oikeaan suuntaan, jälki nousi ja pienen takajäljen tarkistuksen jälkeen kääntyi päättäväisesti oikeaan suuntaan. Kaksi ensimmäistä keppiä nousivat oikein hyvin. Ojan ja risujen ylitys sujui niinikään oikeoppisesti. Pahan paikan jälkeen oli taas keppi ja palkkaus. Seuraavasta kulmasta paahtoi yli oikein kunnolla: annoin mennä ja talsin itsekin perässä. Yhtäkkiä Hörökorvan nenä nousi ja ilme oli sen näköinen, että "ei hitto, ei täällä enää mitään ole." Kääntyi takaisin ja lähti etsimään uudestaan. Ajattelin jo, että nyt ei kyllä tule mitään, ollaan sen verran kaukana. Mutta niin vain herra taisteli itsensä uudelleen jäljelle, minä maltoin vaan seistä paikoillani tekemättä yhtään mitään, hyvä minä! Hienosti päästiin loppuun asti ja taisi kaikki kepitkin nousta. Tuntui siltä, että koiranuorukainen taas oppi jotakin. Vauhtikin oli oikein sopiva. Vähänpä olin taas tytyväinen hra Hiskoseen!
Hetalle vähän pitempi jälki, yli kaksi tuntia vanha. Varsinkin alussa oli paha alusta: pölyävän kuivaa lehmien polkemaa kivikovaa multaa.
Jäljen nosto takkusi, mikä johtui yksinkertaisesti siitä, että paikka oli sikavaikea ja Heta selvästi paineistui, kun jälki ei heti alkanut löytyä. Sitten kun se hermostuu, kepit jää. Alan aika hyvin tuntea tuon ladyn aivoitukset. Vauhtia oli nyt myös ihan liikaa, kämmenet savusivat, kun ei ollut hanskoja. Kulmat Heta otti nyt tosi hienosti ja tarkasti, ihme kyllä. Jäljellä se oli ja pysyi, mutta keppejä jäi monta. Parhaansa se silti teki, hieno tytteli! Seuraavan jäljen alku tehdään helppoon maastoon.
Otin iltalenkin jälkeen vielä Hetalle keppisulkeiset: 10 keppiä, 10 metrin välein. Panin nostamaan jokaisen ja palkkasin ja kehuin ruhtinaallisesti. Päälle vielä kepinheittelyä oikein urakalla. Sai vielä viedä kepin autoon asti ja siitäkin palkka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti